Millaisia raskausoireita sinulla on?

Moni menossa varhaisultraan.. Miten sinne pääsee?
Mä sain km-taustan takia lähetteen julkiselle, mutta jos en olisi saanut, olisin varmasti käynyt Terveystalolla (jossa näyttää maksavan vissiin 122e).

Mulla tänään (niin paljon kuin sitä onkin kulunut) olo taas ihan liian normaali. Öisin herään kerran pissalle ja vaikka ei olekaan mikään superpissahätä, hieman sattuu jonnekin rakon seudulle kuin olisi rakko aivan umpiaan täysi ja räjähtämispisteessä. Jonkin verran eilisillasta saakka ollut kaikenmaailman nivusvihlailuja ja nippailuja ja kolotuksia. Mutta tissit on tänään taas normaalit ja öklö olo poissa. Ja yöhikoilu on nyt potenssiin 100.

Vielä tää päivä pitäisi odottaa, huomenna varhaisultra.

Edit: vedän sanani oireettomuudesta takaisin. Semikuvotus alkoi sit kuitenkin ja nyt kakomista koko ajan. Ja koirat haisee sisälle tullessaan siltä, kuin olisivat olleet koko syksyn kaatosateen armoilla.
 
Muokattu viimeksi:
Mä sain km-taustan takia lähetteen julkiselle, mutta jos en olisi saanut, olisin varmasti käynyt Terveystalolla (jossa näyttää maksavan vissiin 122e).

Mä maksoin kesällä varhaisultrassa Terveystalolla 230 euroa, kun samalla teki sisätutkimuksen vaikka en sitä pyytänyt. Silloin oli tosi huonosti aikoja halvempiin ultrapaikkoihin.

2019 kävin myös varhaisultrassa Terveystalolla, 110 euroa. Sama paikkakunta kyseessä. Ihme heittoja samassa firmassa :rolling:

Mulla on ollut nännit kipeät tässä mutta nyt liivit kiristää. Pitääkö mennä ostamaan seuraavaa kokoa, vai siirrynkö suoraan imetysliiveihin, mikäli nää tästä vielä paisuu.. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Muokattu viimeksi:
Mulla tänään hiipinyt lievää pahaa oloa. Rinnat on edelleen herkät, menkkakipuja jotka välillä säikäyttää, tosi lieviä tuntemuksia onneksi. Ja tiedän että koviakin voi olla ja ihan normaalia, mutta silti säikäyttää. Eilen mulla oli ihan hirveitä kuumia aaltoja ja hirveästi pukkas hikeä. Ja jälleen olin klo 5 jo hereillä.
 
Tännekin alkaa kunnon ällötysolo hiipimään. Aiemmin aika lievää ja aaltoilevaa, nyt jo selkeämmin tullu hetkiä että juoksenko heti vai hetken päästä vessaan tms. Töissä tulee tarkkailtua lähimpiä vessoja ja miettii miten pysyä salassa :Weary Cat Face:

Tissit tulessa kun taapero haluaa iltaisin vielä tissinsä.. :No Evil Monkey: mahakipu pahentunut, luulen että endotausta tekee osansa ... Viimeksi oli tukivyö lainassa fysioterapiasta, tällä kertaa mietin tilaisinko itselle omaksi saman. Auttoi pahimpiin kipuihin esikossa jo aikaisessakin vaiheessa. Mammavaatteet täytyisi myös saada kaverilta lainasta takaisin, tietysti ilman että tässä vaiheessa jään "kiinni" että olenkin itse raskaana.. :Pig Face: kylmäpaketti on aina ollu hyvä ystävä, piti taas eilen illalla kaivaa nukkumaanmennessä alavatsalle kun poltteli kovasti. Särkylääkkeitä yritän välttää. Eilen oli korkeavyötäröiset farkut ja jouduinkin istumahommiin päiväksi, myös sylitakiaiseksi muuttunut parivuotias kuormittaa mahaa ja selkää ja olo oli todella tukala illalla. :side_tear:
 
Ällötys olo tuli tännekin tänään. Hain esikoista koulusta, ja auto piti pysäyttää 3 kertaa tiensivuun ja oksentaa.
 
Onpa isoja eroja varhaisultrien hinnoissa..Mulla maksoi Helsingissä n. 200€.

Täällä on tänään löytynyt syke ja viikot tarkentuneet 7+1:Two-hearts: Toivottovasti teillä muillakin menee hyvin vaikka olisi huolta oireiden aaltoilun kanssa. Itsellä ainakin on olo ollut viime päivinä aika tavallinen verrattuna 4-6 viikkojen tuntemuksiin.
 
Onpa isoja eroja varhaisultrien hinnoissa..Mulla maksoi Helsingissä n. 200€.

Täällä on tänään löytynyt syke ja viikot tarkentuneet 7+1:Two-hearts: Toivottovasti teillä muillakin menee hyvin vaikka olisi huolta oireiden aaltoilun kanssa. Itsellä ainakin on olo ollut viime päivinä aika tavallinen verrattuna 4-6 viikkojen tuntemuksiin.

Voi miten ihana kuulla❤️

Kovasti odotan kyllä varhaisultraa. Mutta täällä Jyväskylässä hinnat ollut 240e plus ylikin niin sillä ajattelin tehdä pienen reissun Tampereelle jossa huomattavasti halvempaa ja yhdistää siihen jonkun työreissun vaikka samalla. :smiling-eyes:
 
Voi miten ihana kuulla❤️

Kovasti odotan kyllä varhaisultraa. Mutta täällä Jyväskylässä hinnat ollut 240e plus ylikin niin sillä ajattelin tehdä pienen reissun Tampereelle jossa huomattavasti halvempaa ja yhdistää siihen jonkun työreissun vaikka samalla. :smiling-eyes:


Joo mä oon kans ihmeissäni kuunnellut muiden alueiden hintoja että pääseepä halvalla muualla. Keski-Suomessa hinnat kohdillaan. toisaalta, oon valmis maksamaankin että saan tietää missä mennään
 
Mulla oikeastaan ainut oire on jatkuva palvelu ja yöllä heräily tai aamulla aivan liian aikaisin.
 
Mä nukuin viime yönä ihan hyvin vaikka heräilin taas poikkeuksellisen usein. Pissalla pitää ravata jatkuvasti ja nälkä ja ällötys kasvanut taas hieman.

Ja joo mulla kans tänään ollut palelua. Hassua kun eilen oli ihan hirveen kuuma ja tänään oon jääkalikka.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla vaihtuu huomenna omien laskujen mukaan viikko 6+0 ja yhä rinnat vain kipenee iltaa kohden ja muuten aika normaali olo :smiling-eyes: Nälkä ehkä aiempaa useammin :tears: Puolitoista viikkoa varhaisultraan, kyllä se aika matelee :tears:
 
Aamuöinen unettomuus. Heräilen 4-5 välillä käymään vessassa ja pyörin sen jälkeen tunnin-puolitoista hereillä tai en saa unta enää ollenkaan. Toivottavasti saisi viikonloppuna nukuttua univelkoja pois. :Grinning Face With Smiling Eyes:
 
Mulla ollut päällimmäisenä oireena päänsärky pari päivää. En tiedä onko se raskausoire mutta selkein oire eilen, ja tänään aamusta jatkuu. Aamupalalla oli myös hieman hankaluuksia saada mammavitamiinit alas. :Smirking Face:
Närästystä myös. Alavatsa tuntemuksia ollut aina iltaa kohden enemmän.
 
Tänään taas tissit vähän kipiät mutta ällötys ollut jatkuvaa. Kaikki housut puristaa nyt lisäksi.
 
Mulla oli eilen 38,7 kuumetta ja kova nuha. Tänään lämpö pysynyt 37. Päätä särkee. Esikoinen jäi myös koulusta pois. Muutenkin väsyttää tämä raskaus, niin en tähän olisi flunssaa lisäksi kaivannut.
 
Mulla oli eilen 38,7 kuumetta ja kova nuha. Tänään lämpö pysynyt 37. Päätä särkee. Esikoinen jäi myös koulusta pois. Muutenkin väsyttää tämä raskaus, niin en tähän olisi flunssaa lisäksi kaivannut.
Täällä sama homma, sairastellut nyt pari päivää :sad001 väsymyksen määrä on kyllä suuri :Grimacing Face:
 
Täällä mennään omien laskujen mukaan 4+5 raskausviikoilla.. Ensimmäinen raskaus, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. ☺️ Oireina jo ennen kuin sain haalean plussan, oli pääkipuilua ja paleli kokoajan. Nämä jatkuneet, ja mukaan tullut nyt arat nännit, kiukkuherkkyys, yöllä hikoiluttaa ja nenä aamuisin tukossa. Nyt yrittää kovempaa flunssaa niin ja päivittäin mahassa tuntuu joitain pieniä tuntemuksia, välillä niinkuin menkkamaisia kipuilua ja hetkellistä vihlontaa jommassa kummassa munasarjassa. Pahoinvointia ei ole vielä ollut ollenkaan, mutta hajut tuntuu voimakkaampina. Nälkä on kokoajan ja vatsaa turvottaa
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli eilen 38,7 kuumetta ja kova nuha. Tänään lämpö pysynyt 37. Päätä särkee. Esikoinen jäi myös koulusta pois. Muutenkin väsyttää tämä raskaus, niin en tähän olisi flunssaa lisäksi kaivannut.
Lisää positiivisuutta tähän viikkoon. Alkuviikosta raskaustesti ja nyt tänään korona.
 
Hei kaikki lokakuisten odottajat! En ole tänne ryhmään vielä kirjoitellut enkä testiä tehnyt mutta oireet selkeät jo monta viikkoa. En halunnut tehdä vielä testiä kun ei sillä estä keskenmenoa (pari edellistä mennyt kesken jo sikiön ollessa rv6 ja rv8 kokoinen) ja ajattelin tehdä vasta viikolla 11-12 niin näkee että onko vielä vahva viiva... Mun keskenmenovuodot alkoivat joskus viikoilla rv9-10 niin en ennen sitä halua iloita ja innostua liikaa. (Niin siis menehtynyt sikiö voi olla kohdussa kuukaudenkin ennekö huomaa muuta kuin että oireet vähenee). Nyt oireet ovat olleet tosi vahvat verrattuna edellisiin. Vahvemmat kuin esikoiseni kohdalla. Olen hyvin toiveikas.

Tässä mun oireita:

Mikähän tää eka oli? Siis noin 4 päivää ennen menkkoja (jotka eivät tulleetkaan) mulla tuli vanhaa verta/limaa muutaman kerran vessassa paperiin vain yhen päivän aikana. Myös edellisessä raskaudessa, joka ikävä kyllä keskeytyi, vuotoa tuli 2 päivää ennen menkkoja (jotka eivät alkaneet) mutta vuotoa oli paljon enemmän ja erilaista.

Etova olo -varsinkin mama vitamiineista. Söin niitä ennen raskautta, mutta silloin ei tullut mitään. Nyt meinasin oksentaa siivotessa koiran jätöksiä, mutta sehän on melko normaalia. Ja joskus kun istun tuijottamassa netflixiä puhelimesta tulee huono olo. Ja joka päivä on enemmän tai väheän etova olo.

Kahvia(decaf) ei enää tee samalla tavoin mieli kuin ennen. Ei varsinaisesti okseta ajatus kahvista ja joskus juonkin, mutta ei enää ensimmäisenä mielessä.

Haluan jäädä sänkyyn sen sijaan kuin ennen touhusin aamulla aikaisin kaikkea mahdollista. Ihana maata ja nukkua. Sallin lapseni myös katsoa ohjelmiaan kun en jaksa liikaa touhuta hänen kanssa aamupäivisin. Vähän saamaton olo, mutta ei haittaa.

Ihan alkuviikkoina räjähtelin ja nyt liikutun tv sarjoille.

Valikoiva nälkä. Joskus himoitsin tonnikalaa, nyt inhoan, joskus salaattia, ranskalaisia, keksejä...En voi syödä samaa ruokaa toista kertaa ellei ole superhyvää.

Menkkakivunpoikasia. Ei siis varsinaista kipua mutta vähän on pariin kertaan ollut sellainen olo mikä menkkojen aikana. Vihlontaa alkuviikkoina oli.
 
@Chimichanga Anteeksi voi olla etten ihan ymmärrä satasella viestiäsi näin heti aamusta, mutta mikä rv sulla siis olisi nyt? Meinaatko testata siis ensimmäistä kertaa vasta rv 11-12 ? Eikös se eka neuvolakin jo olisi siinä paikkeilla? Joo syytän sitä että olen herännyt taas tänä aamuna enenn 3 jo ylös niin ei mene kaikki lukema ihan jakeluun :tears:
 
Takaisin
Top