Millaisia raskausoireita sinulla on?

Olen päässyt todella helpolla verrattuna aiempaan raskauteen. Silloin kuvotus ja hajuherkkyys tulivat kehiin jo ennen kuin olin ehtinyt tehdä plussatestin. Ja oksentamista jatkuikin 16 viikolle asti. Nyt vain pientä kuvotusta (ja röyhtäilyä :sour:), mutta pönttöä en ole joutunut halaamaan (vielä) kertaakaan. Tässä raskaudessa myös rinnat olleet alusta asti todella arat ja jatkuvaa menkkamaista jomotusta. Edelleen joka kerta vessassa jännityksellä tarkistaa, ettei vain vuoda verta. Viikkoja kuitenkin jo 8+. Silti toisinaan tuntuu ettei ole yhtään mitään oiretta ja meinaa jo unohtaa olevansakaan raskaana :grin Jatkuvasti myös tuntuu, että pitäisi syödä jotain pientä välipalaa. Mahdollisimman raikasta ja tuoretta. Tunnin päästä syönnistä saattaa jo tulla uudelleen "nälkä". Pitänee nyt yrittää vaan kuunnella herkällä korvalla kehoa ja antaa sille se mitä se haluaa. Lepoa ja säännöllistä ruokatankkausta nyt ilmeisesti ainakin kaivataan :)
 
Huoh. Onko muita joilla menkkamaiset tuntemukset ovat alusta lähtien olleet hyvin vähäiset? Mulla on niin lievästi ja harvoin mitään tuntemuksia alavatsalla, että alkaa jo pelottaa :sorry: silloin kiinnittymisen aikaan ja muutenkin 3+ viikolla oli kyllä ihan kiitettävästi, 4+ viikolla vaihtelevasti, mut nyt 5+ viikolla ei ole tuntunut oikein mitään tuolla kohdun seudulla :arghh: ainoastaan jotain hyyyyvin lievää tuntemusta silloin tällöin.
 
Ei mullakaan oo. Silloin niitä aikoja kun menkat olis alkanut niin oli ihan kunnon menkkakivut ja olin varma et menkat alkaa, mut sit ne loppui eikä nyt oo oikein mitään. Semmoisia repäisykipuja välillä jos esim nopeasti nousee ylös, mut ei mitään jomotuksia tai kolotuksia kohdun seudulla.
 
Huoh. Onko muita joilla menkkamaiset tuntemukset ovat alusta lähtien olleet hyvin vähäiset? Mulla on niin lievästi ja harvoin mitään tuntemuksia alavatsalla, että alkaa jo pelottaa :sorry: silloin kiinnittymisen aikaan ja muutenkin 3+ viikolla oli kyllä ihan kiitettävästi, 4+ viikolla vaihtelevasti, mut nyt 5+ viikolla ei ole tuntunut oikein mitään tuolla kohdun seudulla :arghh: ainoastaan jotain hyyyyvin lievää tuntemusta silloin tällöin.

Vähän mullakaan ollut mitään enää 4+ jälkeen. Joskus hetken jomottaa lievästi, monena päivänä ei tunnu mitään.
 
Joo täällä ei kans enää mitään. Alussa oli muutenki jotenki enemmän oireita. Nyt välillä kevyttä huonovointisuutta, mutta ei mitään muuta. Viikkoja 7+4
 
Huomaan et mulla tää huono olo painottuu enemmän iltapäivään ja iltaan. Kun syömisestä on joku tunti, niin saa alkaa nieleskellä vähän enemmän ja joidenkin ruoka-aineiden tai herkkujen miettiminen aiheuttaa lievää kuvotusta. Aamuisin oon ollu ihan fine, aamupala menee, aamukahvia menee, ei ongelmia. Joinakin päivinä lounas menee hyvin mut joskus vähän tökkii. Tytöistä olen ollut huonovointinen aina heti aamusta ja osittain pitkin päivääkin, mut kuvotus oli silloin läsnä aina heti aamulla. Nyt ei ole ja tietysti pelottaa sekin :wacky:
 
Mulla oli kans aluksi iltapainotteista tuo pahoivointi. Alkoi aina siinä klo 16. Nyt tullut sitten myös aamuisin just ennen aamupalaa. Mikään ruoka ei sillain kuvota, mutta ei juuri myöskään himota. Sit syön kuitenki tosi usein kun koko ajan semmonen pieni huonon olon tunne mikä vaanii. Aamulla pari kertaa saattanu yökätä ilman oksennusta mutta ei joka aamu. Vähän semmonen kuoreen vetäytynyt ja ärtyny fiilis varmaan just kun ei ihan semmonen hyväkään olo. Jännittää ku ma alkas harkka että miten siellä jaksaa olla skarppina
 
Onko muilla kovaa väsymystä? Nukun kevyesti 9h enkä vielä silloinkaan olisi valmis heräämään. Siihen päälle päiväunet, vapaapäivänä jopa kahdet. Silti aivan valmis kaatumaan sänkyyn omalla mittapuulla aikaisin :dead: Pahin pahoinvointi onneksi helpottunut tasaisella syömisellä ja levolla.

Täällä sama! Vklp nukuin pitkiä päiväunia, ekat heti aamupalan jälkeen :grin. Työpäivät menee sinnitellen..
 
Mua kans välil huolestuttaa kun ei oo oikein mitään oireita... Ja lähinnä nyt meinaan sitä pahoinvointia ja hajuherkkyyttä.
Mut mulla on kyl nenä pikkasen tukos, et josko se estää hajuherkkyyden?

On se kyl kumma, että jotain pahoinvointiakin oikein odottaa, että koska se alkais :hilarious::hungover:
 
Huoh. Onko muita joilla menkkamaiset tuntemukset ovat alusta lähtien olleet hyvin vähäiset? Mulla on niin lievästi ja harvoin mitään tuntemuksia alavatsalla, että alkaa jo pelottaa :sorry: silloin kiinnittymisen aikaan ja muutenkin 3+ viikolla oli kyllä ihan kiitettävästi, 4+ viikolla vaihtelevasti, mut nyt 5+ viikolla ei ole tuntunut oikein mitään tuolla kohdun seudulla :arghh: ainoastaan jotain hyyyyvin lievää tuntemusta silloin tällöin.

Mulla alavatsatuntemukset on ollu kans melko vähäisiä! Jotain pientä just menkkamaisia tuntemuksia, mutta aika lieviä.. Muuten oireita on kyllä on ollu, tosi samantapasta ku muillaki. Mm. nälkä on koko ajan! Viime yönä piti nousta neljän maissa syömään, koska en vaa saanu nälän takia unta uudelleen:sleep002
 
Mua kans välil huolestuttaa kun ei oo oikein mitään oireita... Ja lähinnä nyt meinaan sitä pahoinvointia ja hajuherkkyyttä.
Mut mulla on kyl nenä pikkasen tukos, et josko se estää hajuherkkyyden?

On se kyl kumma, että jotain pahoinvointiakin oikein odottaa, että koska se alkais :hilarious::hungover:
Mulla alko vasta tällä viikolla oikeastaan enempi eli 7+. Aikaisemmissakin raskauksissa aikaisintaan 6+ jotakin tooooosi mietoa
 
Mulla oli heti ennen ku menkkojen piti ees alkaa ni semmosia kipeitäkin menkkajomotuksia. Varsinkin iltaisin ku meni nukkumaan ni parina yönä joutunu ottaa ihan Panadoliakin.

Rinnat on myös ollu tosi kipeet, sekin on ehkä nyt jo helpottamassa. Pientä pahoinvointia/ällötystä on ollut muutamana päivänä, hampaita pestessä on pari kertaa tullu yökkäysrefleksi :depressed: Niin ja tosiaan nyt olis viikot 5+4 menossa.
 
Aikaistin jo tälle viikolle... Jotenki ei ole kauhean hyvä tunne nyt.. toivottavasti tunne on väärä, ja kaikki olisikin hyvin..
 
Heips! Vasta rekisteröidyin tänne ja piti tulla hakemaan vertaistukea alkuraskauden oireisiin. Mulla tasan 7 raskausviikkoa täynnä tänään, ja olo on viime viikonlopusta alkaen ollut kyllä aika hirveä. Pahoinvointi on jatkuvaa, en ole oksentanut, mutta tosi paha olo siitä huolimatta. Väsymys ja päänsärky siihen päälle, niin ei ole kyllä töistä tullut paljon mitään! Päänsärky voinee johtua toki siitäkin, että jouduin jättämään kahvin pois, kun se ei enää maistunut, eli kun elimistö on tottunut saamaan kofeiinia päivittäin. Tänään onneksi se on helpottanut, huh. Haen hetkellistä helpotusta oloon turkinpippureista, niitä imeskellessä ainakin paha maku suussa helpottaa hetkeksi. On tämä aikamoista, odotan kovasti, että helpottaa. Viime viikko oli vielä jotenkin siedettävä.
 
Minäkin tänään tänne varovaisesti liittynyt mukaan.
rv 5+0 nyt ja tänään alkoi rintoja aristaa, muuten ei väsymystä kummempaa, vähän etova olo ollut. Jännityksellä odotan koska pahoinvoinnit ilmestyy voimakkaammin. :wacky:
 
Tänään on tuntunu useasti melko kipeitä tuikkasuja tuonne alakertaan... Toivottavasti ei nyt enteilis mitään huonoa :smiley-angelic001
 
Tänä aamuna tais alkaa pahoinvointi... Olin nukkunut pitkään ja silti heräsin väsyneenä, aamupala venähti jonnekin aamupäivään.. Ja sitten yhtäkkiä iski ihan hirveä heikotus ja kakomiskohtaus :hungover: En sentäs oksentanut ja vedin samalla väkisin puuroa nassuun, mikä helpotti kyllä heti..

Onneks nyt on lisää iltavuoroja luvassa ja tänään uskaltauduin kertomaan pomolle, joka oli ihan mahtava ja ihana ja ymmärtäväinen ja poisti heti kaikki yövuorot ❤❤❤ oli lopputulema mikä vaan tän raskauden kanssa niin ainakin saan taukoa yövuoroista mikä on ihan Parasta :hilarious::hilarious:

Tiputteluakaa ei oo ollu pe jälkeen
..Huolestuttaa et mitä tästä vielä tulee kun vasta joku rv6+ menossa ... En oo siis oksentanut ainakaan yli 5 vuoteen ja muutenkin super harvoin ja oon ihan todella Kauhuissani sellaisesta ajatuksesta ... :hilarious: Nyt täytyy kyllä opetella syömään aamupalaa!!
 
Onko muilla aiemmissa raskauksissa tai tässä nykyisessä pahoinvointi loppunut aikaisessa vaiheessa? 6-7 viikot oli kovaa pahoinvointia ja nyt 8+3 eikä huonoa oloa enää juurikaan ole ollut. Olen kyllä syönyt nyt säännöllisesti pieniä annoksia, isompien ruokien jälkeen kyllä alkaa taas närästys ja lievä etominen. Pitäisi varmaan olla vaan onnellinen, mutta silti vähän mietityttää.
 
Pieniin välipaloihin olen siirtynyt minäkin, mutta silti on koko ajan vatsa kipeänä. Kärsin matkapahoinvoinnista, mutta koska en ole lentänyt 1,5 vuoteen, en ole myöskään oksentanut pitkään aikaan. ehkä joskus kaksi vuotta sitten viimeksi. Minä taas muistan erittäin hyvin, miten hirveää se on, joten lievällä kauhulla odotan, josko pahoinvointi tästä pahenee. Nyt siis rv 6+.
 
Onko muilla aiemmissa raskauksissa tai tässä nykyisessä pahoinvointi loppunut aikaisessa vaiheessa? 6-7 viikot oli kovaa pahoinvointia ja nyt 8+3 eikä huonoa oloa enää juurikaan ole ollut. Olen kyllä syönyt nyt säännöllisesti pieniä annoksia, isompien ruokien jälkeen kyllä alkaa taas närästys ja lievä etominen. Pitäisi varmaan olla vaan onnellinen, mutta silti vähän mietityttää.

Mulla samat viikot ja eilen oli paras olo aikoihin! Vaikka oksensin kyllä kerran kun pääsi maha ihan tyhjäksi, mutta muuten ei oikeastaan ollenkaan huonoa oloa. Tänään taas vähän vaihtelevampaa ollut mutta selkeästi parempaan suuntaan ollaan menossa. Uskon että kroppa alkaa nyt tottua ja pahin hormonimyrsky vähän laantua ja nautin niin paljon ettei jatkuvasti ellota enää.

Muistelisin että edellisissä raskauksissa on kohtalaisen nopeasti myös se merisairaus parantunut niin että kun on syömisestä pitänyt huolen niin on olo ollut suht hyvä. Josko nyt vois pikkuhiljaa alkaa nauttia raskaudesta :Heartpink
 
Takaisin
Top