Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla molemmista raskauksista alkanu pahoinvointi jo ennen plussaa, ja kesti esikoisesta johonkin alle 10 viikolle. Mut se ei koskaan menny pahaksi, siis ajottain etoi vaan, mutta oksentanut en kertaakaan ja syötyäkin sain suht normaalisti. Ja mikä hassua, se painottui iltaan. Aamuisin/päivisin ei juuri vaivannut, mikä työssäkäynnin kannalta oli jees :grin
 
Mulla alkoi ennen plussaa päänsärky kesti kolme pv, ei siis mikään superpaha mutta ärsyttävä ja samalla ruumiinlämpö hieman normaalia korkeampi. Ja välillä olin ihan jäässä. Sit iski plussauksen jälkeen joku flunssa, aivastelin koko ajan ja nenä alkoi vuotaa ku hanasta. Piti varuiksi käydä koronatestissäkin. :wacky: Vatsa ollu plussasta lähtien ihan sekasin ja parina iltana tullu oksetusolo, mutta ei ole onneksi ylös asti tullut. Mietin jo onko mulla joku vatsapöpö kun möyrii mahassa. Esikoisesta alkoi vasta ehkä rv7 pahoinvointi ja sitä kesti pari-kolme vk mutta tosi vähällä pääsin. Samoin sillon oli menkkakipuja ja ihan ku häpyluu olis jomottanu ja tulessa. Nyt ihan erilaista ollut ja vähän kauhulla odotan mitä tulee. :eek:
 
onko teillä muilla edelleen valkovuotoa? mietin kun itellä tulee runsaasti sellasta vetistä, kellertävää edelleen o_O mut ei siis oo kutinaa tai muutakaan tulehdukseen viittaavaa, et onko tuo nyt sit vaan keltarauhasen toiminnasta johtuvaa? en muista ekasta raskaudesta samanlaista.
 
On ollu vv koko ajan! Se oli mulla eka pitelin, josta aloin epäilemään joskus dpo6 et voi olla jotain tarttunut matkaan! Mua ärsyttää nää menkkakrampin tyyppiset jomotukset, joutuu aina testaamaan, et eihän tuu verta :nailbiting: ei onneks oo näkynyt.
 
On ollu vv koko ajan! Se oli mulla eka pitelin, josta aloin epäilemään joskus dpo6 et voi olla jotain tarttunut matkaan! Mua ärsyttää nää menkkakrampin tyyppiset jomotukset, joutuu aina testaamaan, et eihän tuu verta :nailbiting: ei onneks oo näkynyt.
okei. no niin mullakin, mutta mulla oli vetistä valkovuotoa joka kierron luteaalissa niin nyt plussattua ei enää tiedä mikä on normaalia ja mikä ei :hilarious: mulla kans tulee noita ajottaisia menkkajomoja, niin raastavia henkisesti :sour:

edit. ääk, nyt tuli ruskeaa tiputteluvuotoa pyyhkiessä :arghh: ole harmitonta, pliiiiiis :nailbiting:
 
Muokattu viimeksi:
On valkovuotoa, välillä vähän kellertävää. Mulla dpo7-9 valkkarin seassa ihan haalura verta vaalpun/rusehtavaa. Ja oli maanantaina dpo12 ihan punaista verta kunnolla pyyhkiessä aamupv kun menkat olisi pitänyt alkaa, mut sit loppui eikä tullut enää.

move88, koita ottaa rauhallisesti (joo vaikeaa, mäkin hypin seinille ja olin varma että ei tiedä hyvää), voi olla ihan harmitonta. :Heartred
 
Mulla alkoi edellisessä raskaudessa rv7 aikoihin, kesti sit aika pitkään. Puoleen väliin asti.

Nyt alkoi tällä viikolla eli rv5 ja oon jo miettinyt, että pitäisikö käydä oksentamassa. Kuumottaa kun tietää, että tää vain pahenee. :hungover:

Raskausoireet on tosi yksilöllisiä. Musta tuntuu, että enemmistöllä mun kavereista on ollut oireeton raskaus.
 
Vaihteleeko teillä muilla oireet? Mä olin eilen illalla jo vähän huolissani, kun rintojen arkuus oli enää tosi lievää. No tänään aamulla oli taas todella arat, kummallista.
 
Joo vaihtelee! Toisina hetkinä huolestuttaa, et onkohan tää joku kkm ku ei mitään oireita, sit 30 min myöhemmin sattuu tisseihin ja ärsyttää ja kohtia vihloo ja etoo :hilarious::hilarious:
 
On se normaalia, raskauden edetessäkin voi tulla pidempiäkin kausia, kun tuntuu, ettei oikeastaan ole raskaana. Toki "pian" on jo maha näkyvä, niin ehkä se ei samalla tavalla huoleta. Nyt on vielä superaikaista raskauteen nähden, kaikilla ei välttämättä tunnu mitään.
 
Kiitos mun rauhoittelusta :) Milloin teillä kokeneemmilla on muuten tullut raskausvatsa näkyviin? Tiedän, että esikoisesta tulee myöhemmin ja oma ruumiinrakenne sekä kohdun asento vaikuttaa :)
 
Kiitos mun rauhoittelusta :) Milloin teillä kokeneemmilla on muuten tullut raskausvatsa näkyviin? Tiedän, että esikoisesta tulee myöhemmin ja oma ruumiinrakenne sekä kohdun asento vaikuttaa :)
Mulla alkoi pieni kumpu näkyä joskus nt-ultran aikoihin esikoisesta, mutta muutaman viikon sen jälkeenkin sai peitettyä ihan hyvin sopivilla vaatteilla vielä.
 
Täällä edelleen pientä tiputtelua pyyhkiessä, mutta siteeseen ei jää onneks mitään...
 
Kiitos mun rauhoittelusta :) Milloin teillä kokeneemmilla on muuten tullut raskausvatsa näkyviin? Tiedän, että esikoisesta tulee myöhemmin ja oma ruumiinrakenne sekä kohdun asento vaikuttaa :)

Mulla on kaikista alkanut näkyä neljännellä kuulla, viidennellä ei saanut enää kätkettyä. Nyt viimeisimmässä olen sen verran paksu, että sillä saisi tarvittaessa ihmiset hämättyä pitkään, mutta mä korostan ihan tahallani. :p "Ai se onkin raskaana, eikä lihava." :rolleyes:
 
Iltaväsymys on täällä taas. Jouduin rukkaamaan kotityörytmiä aamupainotteisemmaksi. Tähän mennessä olen tehnyt viikottaiset ylläpitosiivoukset aamupäivästä ja illasta sitten päivittäin toistuvia monotonisempia askareita, kun pyykin ripustusta. Nyt ei pysty iltaisin enää mihinkään, olo on kuin jyrän alle jääneellä. Sänky kutsuu jo yhdeksän aikaan, unten maille viimeistään 23. Ennen sai potkia itsensä puoliltaöin unille, ja monesti lipsahti myöhempäänkin.
 
Ei vielä mitään oireita, vähän odotan niitä jo niin konkretisoituu kunnolla :grin
 
Vuoto on lisääntyny ja menkkamaisia kipuja :sad015 ei oo hyvä fiilis tästä nyt. Pitää seurata tilannetta (ihan ku vois olla seuraamatta :banghead:) ja jos ei olo huonone nii neuvolaan soittoa maanantaina...
 
Vuoto on lisääntyny ja menkkamaisia kipuja :sad015 ei oo hyvä fiilis tästä nyt. Pitää seurata tilannetta (ihan ku vois olla seuraamatta :banghead:) ja jos ei olo huonone nii neuvolaan soittoa maanantaina...

Voi ei. Kivut eivät tarkoita välttämättä mitään, mutta vuodon lisääntyminen ei ole hyvä merkki. Ei silti välttämättä ole mitään hätää. Onko se edelleen väriltään ruskeaa? Koita jaksaa olla rauhallinen. :sad001
 
Takaisin
Top