Millaisia raskausoireita sinulla on?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Millaisia raskausoireita sinulla on vai onko (vielä) ollenkaan?

Täältä löytyy artikkelimme alkuraskauden oireista - kuulostaako tutulta?

Täältä voi puolestaan lukea, mitä kaikkea keholle tapahtuu raskausaikana.
 
Jokos täällä muut oireilee? :joyful:

Itsellä on rinnat arat ja kipeät, väsymys painaa, selkää ja välillä alavatsaa jomottaa, vessassa saa kulkea tavallista enemmän, ajoittaista huonoa oloa.
Tuota raskauspahoinvointia ihan pelkään jo koska minulla on jokaisessa raskaudessa ollut todella voimakas pahoinvointi ja jopa ihan oksentelua melkein puoleenväliin raskautta. :depressed:
 
Muokattu viimeksi:
Pahoinvointia ei (vielä) ole muuten ollut kuin joidenkin hajujen aiheuttamana (kanamuna :yuck:). Tiesin tärpänneen, kun alkoi alkuviikosta hämmentävä tunne siitä, että maito nousee, olin jo kaivelemassa liivisuojuksia varastosta kun jatkuvasti tuntuu että kohta valuu :laughing002


Täällä myös jatkuva pissihätä. En ole varmaan koskaan joutunut kesken unien juosta vessaan, mutta tänään ei edes päiväunet onnistuneet keskeytyksettä.


Mun eka raskaus oli kaikkinensa jotenkin niin vaivaton (vai aika kultaa muistot?), et oon jo vaikka mitä hurjia ja vähemmän hurjia kuvitelmia pyöritellyt mielessä kun viikkoja pitäis olla tänään kuitenkin vasta 3+6 ja kierto ollut tasainen aina. Eilen siis räiskyvän punainen plussa piirtyi testiin, ihan yllätti miten aikaisin näkyi vahva viiva ja alkuviikosta asti tosiaan oireita puskenut.


Pahoinvointia lukuunottamatta onko sulla musicbox ollut muuten samanlaiset/erilaiset raskauskokemukset?
 
Jokaisessa raskaudessa oon joutunut oksentamaan lähes puoleen väliin raskautta.. Ja sellainen 24/7 krapulainen olo koko ajan, hyhhyh. :grin

Oon aina aavistellut kaikki raskaudet, mutta nyt olin varma että en oo raskaana.
Vaikkakin mulla oli rinnat todella kipeät viikko oviksesta. Mähän menin ihan lääkäriin asti kun mun toinen rinta oli yhdestä kohdasta niin helkatin kipeä että en muista missään muussa raskaudessa tällästä kipua.
Mun äitini tokaisikin sarkastisesti että etkö tosiaan kolmen lapsen äitinä tiedä koska voisit olla raskaana:excited001

Mutta kaikki raskaudet on olleet hyvin samankaltaisia oireineen, ja mulla on niin tyttöjä kuin poikakin.
 
Mä olisin myös varmaan marssinut maitotisseineni lääkäriin, jos ei plussa olisi tullut :hilarious:

Toivon että pahoinvointi olisi tällä kierroksella sulle armollisempi!
 
Täällä kans rinnat on kipeät ja alavatsaa nipistelee. Pahoinvointi ei ole vielä alkanut. Sitä pelkään. Ensimmäisen kanssa olin useamman kerran tipassa kun oksentamisesta ei tullut loppua ennen rv14.
Joten toivon et nyt pääsis helpommalla. Jännittää ja pelottaa vähän kaikki tuleva. Mun poika on jo 13v ja kaikki on vähän kuin ekaa kertaa olis raskaana :nailbiting: :)
 
Täällä 3+6 menossa ja oireet alkoi jo viime viikon alussa. Rinnat on tosi turvonneet ja kipeet ja tää ällötys on kamala :hungover:
 
Mua hengästyttää hirveesti, tuntuu ettei henki kulje. Naama on myös täynnä pikku finnejä, byäää. Tissejä turvottaa lievästi ja pari kertaa on täälläki tullu se tunne kun maito heruis :D aamupäivällä tulee parin tunnin väsymys. Kestän mitä vaan kunhan ei tarttis alkaa oksentamaan. Menkoista laskettuna tänään 3+5
 
Täällä 3+6 nännit kipeät, väsyttää ja ajoittaista etovaa oloa, vähän semmonen kylmän ja kuuman sekotus vähän väliä, pissalla saa myös juosta tasaiseen tahtiin, pieniä finnejä myös paljon.
 
Jaa a! Oon ihan täpinöissäni niin en oikeen tiedä onko osa mielentilan aiheuttamia oireita vai ei. xD

Ainakin ollu rinnat ihan tosi kipeet ja alavatsaa vähän juilii. Huono olo aaltoilee, välillä parempi, välillä huonompi... mitenköhän muutaman viikon päästä jos nyt jo on huono olo?? :nailbiting:
 
Jaa a! Oon ihan täpinöissäni niin en oikeen tiedä onko osa mielentilan aiheuttamia oireita vai ei. xD

Ainakin ollu rinnat ihan tosi kipeet ja alavatsaa vähän juilii. Huono olo aaltoilee, välillä parempi, välillä huonompi... mitenköhän muutaman viikon päästä jos nyt jo on huono olo?? :nailbiting:

Mietin samaa, nytkin päätä särkee ja on semmonen "krapulainen olo". Onneks en normaalistikaan oksenna helposti niin toivon ettei sitä tulis nytkään..
 
4+3 ja iltaisin menkkamaisia alavatsakipuja. Ei mitään muuta :bored:
Taidan olla epänormaali, kun kaikilla muilla on jo pahoinvointia!?
Varasin tänään varhaisultran kun ollaan ivf hoidoista raskauduttu ja kuuluu protokollaan. Meinaatteko muut käydä?
 
Nyt 4+1, aamulla ja iltapäivällä oli kuvottava olo! Nyt ihan okei :) jo viimeiset 5 yötä lonkat on olleet ensin puuduksissa ja yöllä oon herännyt siihen että niitä särkee! Entiedä voiko olla jo oire :eek: Ja niin, rinnat ja nännit arat :)
 
4+3 ja iltaisin menkkamaisia alavatsakipuja. Ei mitään muuta :bored:
Taidan olla epänormaali, kun kaikilla muilla on jo pahoinvointia!?
Varasin tänään varhaisultran kun ollaan ivf hoidoista raskauduttu ja kuuluu protokollaan. Meinaatteko muut käydä?

Mä soittelin tänään neuvolaan ja sain ajat vko 7 ja 8, toinen aika lääkärille. Oletan siis, että ultrataan samalla, jos ei muuten niin pyydän kyllä.
 
4+3 ja iltaisin menkkamaisia alavatsakipuja. Ei mitään muuta :bored:
Taidan olla epänormaali, kun kaikilla muilla on jo pahoinvointia!?
Varasin tänään varhaisultran kun ollaan ivf hoidoista raskauduttu ja kuuluu protokollaan. Meinaatteko muut käydä?


Mulla on vaan hajuihin liittyvää etomista, mutta muuten so far so good!

Näillä näkymin varhaisultraan mennään viime raskaudesta tutulle klinikalle 7+ päivillä (kiitos työpaikan terveysvakuutukselle, johon kuuluu myös raskauden seuranta!). Asun Suomen ulkopuolella ja täällä tosiaan vähän erilainen systeemi; kerran raskauden alussa ja pari krt puolen välin jälkeen on käytävä julkisen terveydenhuollon äitiyspolilla, mutta muuten voi halutessaan käydä raskauden seurannassa yksityisellä gynellä/obstretics. Yksityisellä klinikalla on se ihanuus, että ultrataan joka kerta, mutta muuten minusta julkisen puolen palvelu oli aikoinaan ensikertalaiselle paljon kattavampaa ja ”ohjaavampaa” mitä silloin juuri tarvitsinkin.

Tästä voisikin kirjoitella enemmän myöhemmin, kenties mielenkiintoista vähän vertailla kokemuksia kun hommat etenee. Odotan siis innolla teidän neuvolatarinoita! :)
 
Meillä
4+3 ja iltaisin menkkamaisia alavatsakipuja. Ei mitään muuta :bored:
Taidan olla epänormaali, kun kaikilla muilla on jo pahoinvointia!?
Varasin tänään varhaisultran kun ollaan ivf hoidoista raskauduttu ja kuuluu protokollaan. Meinaatteko muut käydä?
Meidän alueella kuuluu varhaisultra neuvolakäynteihin. Helmikuun puolessa välissä päästään kurkkaa, että kaikki kunnossa :joyful:
 
No jep! Mulla vielä ensimmäinen raskaus, ei meinaa uskoa todeks, oli niin outoa soittaa eilen neuvolaan ja kertoa asiasta:laughing002
Mulla on kans ihan epäuskoinen olo ja koko ajan pelkään hirveesti, että alkaako menkat ja kaikki osottautus vaan pelkäks kemialliseksi... Tai sit paljastuu tuulimuna tai jotai muuta :sorry: tää on niin erilainen raskaus, ku en oo aiemmin koskaan potenu mitään vauvakuumetta tai osannu jännittää mitään..
 
Takaisin
Top