Millaisia raskausoireita sinulla on?

Täällä on onneksi huonovointisuus hiipunut, väsyttää edelleen ja nyt kun oli 3 päivää menoa niin ei ole päikkäreitä voinut nukkua, joten eilen illalla nuokuin sohvalla ja luovutin ja menin nukkumaan jo klo 21.15 ja heräsin juuri. Vessassa käydään usein edelleen, ummetusta, ja eilen oli sellainen päivä että itkin kaikesta, tai että silmät kostuivat kokoajan. Ja syödä pitää noin 2-3h välein pieniä annoksia.
Niin ja sellainenkin outo oire on nuy jokusen kerran ollut että nännit/tissit menee ihan jäähän että ihan lämpötyynyä on pidettävä kun kiristelee/kipristelee paljon, sekä tuo palelu iskee kunnolla iltaisin useampi paita ja peitotkin joutuu olemaan päällä että tarkenee.
 
Muokattu viimeksi:
Syysmorsian mullahan oli useamman päivän/pariviikkoa rusehtavaa vv, onneksi sekin on nyt loppunut. Sen takia kävin ultrassa jossa oli viikkoihin sopiva alkio ja sydän löi. Ultraa ja veikkasi että vuoto johtui pienestä raosta. Tiedän että on stressaavaa mutta toivotaan että on ihan normaalia, kun vuotoja esiintyy monilla alkuraskaudessa. :3some
 
Täällä ei enää onneksi ole jatkuvaa kuvotusta. Nyt on väsymystä, alavatsan nipistelyä välillä, hengästymistä, huonoa oloa vain jos syömisestä on liian kauan (2-3h) ja välillä liian lyhyt pinna (verrattuna normaaliin minään). Vielä täytyy malttaa odottaa ultraan vähän yli pari viikkoa. :smiley-bounce012 (10+3)
 
Muokattu viimeksi:
Syysmorsian, Voisiko sulla olla nyt menkkojen ajankohta? Silloin usein voi tuhrutella raskaanakin. Ja myös seksin jälkeen. Ymmärrän kyllä hyvin miksi huolettaa ja tuntuu siltä ettei näillä viikoilla saa mielenrauhaa sitten millään. :sad001

Itse asiassa joo! Olis muuten just menkkojen aika. Sitä tää varmaan taas on.
 
Närästää helposti kun syönnistä 2-3 h. Ja parina aamuna tehnyt hetken pahaa syönnin jälkeen. Tänään aamulla hammasharja meinasi oksettaa tai pikemmin hammastahna. Niin ja herään itsestään joka aamu n. 5:40 (sama km raskaudessa syksyllä).
 
Kahvia pystyn taas juomaan ehkä puoli kuppia päivässä. Yöllä on on alkanut pissattamaan. Turvotusta taas, huonommin maha toimii. Pecorinia taas muutaman viikon jälkeen apuun oon ottanut.
 
Pahoinvointi on helpottunu ja jopa
lämminruoka mennyt alas kahtena päivänä sekä tekee mieli jopa syyä
 
Niin ja sellainenkin outo oire on nuy jokusen kerran ollut että nännit/tissit menee ihan jäähän että ihan lämpötyynyä on pidettävä kun kiristelee/kipristelee paljon, sekä tuo palelu iskee kunnolla iltaisin useampi paita ja peitotkin joutuu olemaan päällä että tarkenee.
Mulla oli tätä esikoisen kanssa tosi usein. Varsinkin kun oli ollut ulkona viileässä, niin nännit jotenkin "paleltui": ne meni ihan kivikoviksi, jopa sinisiksi ja pelkkä hipaisukin sattui todella paljon. Lämpö auttoi siihen. Nyt mulla ei ole ollut tätä, ennemminkin olen pari kertaa huomannut saunassa, että nännit kovettuu, mutta se ei onneksi satu :happy:
 
Kirjoittelinkin jo siitä, miten oireet aaltoillen tulee ja menee. Jos tiistaina tuo mahan turpoaminen olikin ihan mahdotonta, olivat keskiviikko ja torstai ihan pelottavan oireettomia. Maha ja tissit kuin puhjenneet ilmapallot ja olo aivan tavallinen. Olin jo ihan luovutusfiiliksellä ja allapäin. Torstai-ilta antoi jo toivoa mahan turpoamisella ja perjantaina iltapäivällä iski niin kauhea kuvotus kesken kauppareissun, että piti huvittuneen hysteerisesti alkaa katsella paikkaa mihin syöksyä oksentamaan. Tämä olo lähti vasta illalla kunnon levon jälkeen. Nyt siis kirjoitan tätä rv 8+5 aamuyöllä (jep, yöheräämiset ja valvomiset taas täällä) ja syön viinirypäleitä huonoon oloon. Nyt en odota mitään niin paljon kuin keskiviikon ultraa. Ei mieli oikein pysy mukana tällaisessa siksak-oirehdinnassa. Saisi varmuuden siitä, onko tuolla mahassa mitään, oli oireita tai ei.
 
Täällä myös herätty aamuyöllä kävin 2-3 välissä pissalla jonka jälkeen ei uni enää tullut, oon siivoskellut sen mitä pystyy ettei lähde ääntä, käyttänyt koirat, syönyt ja aloitin pyykkäämisen. Tästä tulee pitkä päivä.
 
Näin sit tällee äitienpäivän kunniaksi unta et synnytinki toukokuisen, ihan täysaikainen poika tuli :wacky: haha.. Nään unia todella paljon ja ne on aina toooodella outoja. Ihan hetken torkahduksella alkaa filmi pyörimään. Kuvotusta ja alavatsan jomottelua taas, ja sitä turvotusta on kyl 24/7 sit oon alkanu viikonloppunakin herää 6-7 väliin ihan virkeenä ku normisti nukun 8-9 kun viikolla se kello soi aina sillo vaille 4
 
Biibyn kanssa samanlaista siksakkia oireiden kanssa ja ärsyttää! :mad:
Huomenna onneksi ultra ja tää epätietoisuus saa edes jotain selvyyttä, suuntaan tai toiseen.

Tänään sitten heräsin ällö oloon, tietysti kun mies ja pojat olivat hankkineet aivan ihanan kakun. :oops:
 
Näin sit tällee äitienpäivän kunniaksi unta et synnytinki toukokuisen, ihan täysaikainen poika tuli :wacky: haha.. Nään unia todella paljon ja ne on aina toooodella outoja. Ihan hetken torkahduksella alkaa filmi pyörimään. Kuvotusta ja alavatsan jomottelua taas, ja sitä turvotusta on kyl 24/7 sit oon alkanu viikonloppunakin herää 6-7 väliin ihan virkeenä ku normisti nukun 8-9 kun viikolla se kello soi aina sillo vaille 4


Mulla sama että unet on melkoisia lyhyissä päiväunissakin ja että väsyttää niin kohta meen jo yöunille :angelic:
 
Täällä edelleen tasaiseen tahtiin kuvottavaa oloa. Yökköilyä. Että mä odotan sitä et olo paranee ja ruoka alkaa maistumaan. Tällä hetkellä jokainen jo kertaalleen syöty ruokalaji menee ehdottomalle ei ei listalle. En pysty siis samaa ruokaa syömään toistamiseen.

Alkaa ruuat loppua kesken.

Lisäksi turvottaa ja mahaa kiertää. Ilmavaivoja. Alavatsa tuntuu pinkeältä. :meh:

Niin ja nyt siis 9+3.

Rinnat myös turvoksissa ja todella kipeät.
 
Mulla kun oli oireita siinä plussan tienoilla, sitten kaikki katosi ja nyt mikäs reilu 8vkoa menossa niin tänään oli kyllä sangen huono olo, mitään ei tehnyt mieli ja suu pienessä irvistyksessä iltapäivään asti:yuck:
Liivit näköjään alkaa käydä ahtaaksi myös.
Maha on iso pallo niinkuin olisin jo pidemmällä.
Mä en vielä tiiä milloin mun ultra on mutta ei tässä auta synkistellä, vaikuttaa sikiöön negatiivisuus.
Mä myös hengästyn kun vaan nousen ylös.
 
Mulla myös menee oireet siksakkia. Pahoinvointia on aika vähän, mutta turvotus on järkyttävää. Mulle myös tuttu juttu se nännien ”paleltuminen”, ne on sellaisina tosi kipeät.
 
Ei paljoa oireita, mutta nyt on alkanut häiritsemään aamuöinen heräily, joka alkaa vaikuttaan päivän vireystasoon. Melkein alusta asti oon joutunut käymään yöllä vessassa, mut nykyään heräilen muutenkin kuin vessahätään. Jostain neljästä asti heräilen jatkuvasti. Mistäköhän tuo johtuu?
 
Täälläkin on jotenkin levottomia öitä. Esimerkiksi viime yönä pyörin vaan sängyssä koko aamuyön.
Lisäksi iski joku pahoinvointi kohtauskin ja olin aivan varma että juoksen vessaan, tai täytyisi hakea vähintään ämpäri sängyn viereen.
 
Nyt on jännät paikat. Eilen iltapäivällä tuli pyyhkiessä paperiin sellainen pieni ruskea limaklöntti muun valkovuodon seassa ja paniikki oli valmis. Mun ensimmäinen raskaus päättyi kkm:n ja alkoi juuri noin ruskealla vuodolla mutta raskausviikkoja oli vähemmän 7+3 ja nyt on 8+6. No iltaa kohden alkoi alamaha tulla menkkamaiseksi. Alkuyön oli maha kuin ruuvipenkissä, sillälailla puristuksissa olevan tuntuinen. Voitte vaan arvata miten paha mieli tästä tuli. Mitään muuta vuotoa ei ole tullut, mutta olo on kyllä maansa myynyt. Kivutkin olivat hellittäneet yön aikana. Sain onneksi tänään ajan pikatsekkaukseen, mikä on helpotus, ettei tarvitse asiaa pähkäillä pidempään.
 
Biiby, kiva että sait ajan noin nopeasti! Toivottavasti kaikki on kunnossa!

Onko muilla sellaista oiretta, että työmotivaatio on nollassa? Mua ei kiinnostaisi pätkääkään edes lukea sähköposteja, saatikka ajatella minkään asian kehittämistä tai palaveerata kollegojen kanssa mistään aiheesta :banghead:
 
Takaisin
Top