Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mä oon syönyt aamulla illalla valmiiksi jääkaappiin tehdyn puolukka-banaani-päärynäsmoothien (pohjana joko jugurtti tai avocado), ja pari kourallista manteleita. Nopsaa ja helppo huitaista naamariin.
 
Mä oon syönyt aamulla illalla valmiiksi jääkaappiin tehdyn puolukka-banaani-päärynäsmoothien (pohjana joko jugurtti tai avocado), ja pari kourallista manteleita. Nopsaa ja helppo huitaista naamariin.
No just joku smoothie voisikin olla hyvä idea, kiitos!

En ymmärrä mistä tämä huimaus johtuu, liekkö alhaista verenpainetta kuitenkin? Lääkärissä kun mittaavat, se nousee aina kun jännitän tollaisia toimenpiteitä. Ei saa todenmukaista tulosta. Pitää varmaan neuvolassa tänään kysellä.
 
Syön illalla pari leipää juuri ennen nukkumaanmenoa. Herään kahden aikaan ja syön hedelmäpiltin. Noin viiden aikaan syön Lapinrieskanäkkärin ja toisen hedelmäpiltin. Laitan ne illalla jo yöpöydälle, niin on helppo syödä yöllä sängyssä. Sitten kun herään varsinaisesti aamulla menen jääkaapille, teen sämpylän ja kipitän syömään sen sänkyyn puoli-istuvaan asentoon. Toi smoothie on hyvä idea! Olen tällä tyylillä päässyt eroon aamun pahimmasta pahoinvoinnista. Sitten jatkan päivän mittaan ruokailua siten, että syön 1,5h - 2h välein tasaisesti. Mua vaivaa ummetus ja turvotus, on ihan kauheeta kun on pakko syödä koko ajan. Syön Visiblin-valmistetta ja se on auttanut ummetukseen, ettei ole vatsa mennyt ihan tukkoon. Yritän myös syödä marjoja ja kasviksia, mutta ne ei aina maistu.
 
No just joku smoothie voisikin olla hyvä idea, kiitos!

En ymmärrä mistä tämä huimaus johtuu, liekkö alhaista verenpainetta kuitenkin? Lääkärissä kun mittaavat, se nousee aina kun jännitän tollaisia toimenpiteitä. Ei saa todenmukaista tulosta. Pitää varmaan neuvolassa tänään kysellä.

Mullakin oli eilen huimausta ja tuli tosi huono olo aamupalan ja lounaan välillä. Selvästi keho kaipaa nyt pieniä annoksia useammin. Normaalikokoisista annoksista tulee yhtäkkiä hirveä ähky ja turvotus.

Sitä oon ihmetellyt, kun mulla ei ole rinnoissa tapahtunut mitään muutosta. Muistelisin, että esikoista odottaessa oli yksi ensimmäisistä oireista. o_O
 
Mun pitää syödä kokoajan muuten oksettaa.. vaan sillon on ihan ookoo olo jos vatsa täynnä. Ja sitkun mikään ei maistu täs kuvotus olossa ja pitäis viel lapsille tehä ruokaaki. Viime yönä heräsin kolmelta, söin jogurtin, heräsin viideltä söin jokurtin, ja heräsin seittemält ja söin rahkan ja omenan ja silti jäi huono olo. Pitää vissii kokeilla tuota smoothiee.
 
No nyt kun listasitte noita omia syömisiänne tajusin että taidan oikeasti syödä vaan liian vähän. Otettava siis jemmat yötä varten sängyn viereen ja töihin jotain pähkinöitä yms taskuun. Voihan se olla että mulla laskee verensokeritkin.

Oon tahattomasti alkanut syömään terveellisemmin ja tuntuu ettei ihan kaikkia tarpeellisia kaloreita sit välttämättä tuu syötyä, mulla on vähän syömisvammailutaustaa teini-iässä, ei siis mitään vakavaa mutta yhdessä vaiheessa sain päähäni välttää kaikkia e-koodeja ja en oikein syönyt mitään, oon ollut vegaani, nykyään vaan lakto-ovo vege. Tommosia hetken hömpötyksiä.

Herkut on mun pahe ja kun ne oon pakkomielteisesti karsinut, pitäis aikapaljon enemmän kiinnittää huomiota että syö tarpeeksi.
 
Mulla on noita manteleita myös sängyn vieressä, rouskuttelen niitä kun herään yöllä nälkäetomiseen. Mies saattaa joskus havahtua siihen, että vuoteessa on orava. :p

"Ihanaa" että muillakin on näitä aamuyön huikohavahtumisia, vertaistuki paras tuki.
 
Aamulla kun heräsin, jomotteli vatsaa aikalailla. Vieläkin vähän. Huonolla onnella kävin koirien kanssa aamulenkilläkin, 300m ees taas varmaan 10 pysähdyksellä kun pyörrytti. Pidemmälle en uskaltanut mennä, ja taas ohikulkevat autot varmaan ihmetteli miks tuo istuu kaatosateessa märällä maalla.

Keksiikö joku jotain mikä ois helppoa syödä samantien kun nousee sängystä ja lähtee lenkille? Ensviikolla alkaa tiukempi työtahti ja pitäis olla fyysisissä hommissa ihan kokoajan..

Smoothie menee itsellä alas, sellainen pussi mitä löytyy vauvan ruokahyllystä kaupoilla
 
Täällä oli taas yöllä sellaiset vatsa mippailut että olin ihan varma että jotain vialla:nailbiting:
Meni.kuitenkin ohi ja ei sitten niitä enää aamulla ollut, jomotuksia toki välillä, mutta ei mitää ihmeellisempää. Aamulla taas oli vähä huono olo, meni ohi kun söi..
 
Pähkinä-kuivattu marja-sekoitukset on mulla hyväksi havaittuja nopeita välipaloja nälän iskiessä :)
 
Tosta verensokerista, tuli mieleen et ois ihan mielenkiintoista mittailla niitä.
 
Palelu ja hiipivä pahoinvointi täällä saapuneet. Pitää uskoa yllä että kaikki voisi olla hyvin. Nytkin oon ihan jäässä, vaikka aurinko paistaa suoraan ikkunasta ja lämmittää.

Vielä en ole yösyömisiin ruvennut, tosin vessassakäynnit alkanut herätellä kolmen aikaan. Yritän vaan nopeasti takaisin nukkumaan että saa unta uudestaan. Huonounisuus vaivaa, heräilen liian aikasin enkä saa unta vaikka väsyttää.

Onko muita joiden mielikuvitus lähtee raskauden myötä laukkaamaan öisin? Mulla on mennyt unet ihan villeiksi taas, muistan saman aiemmistakin odotuksista.
 
Palelu ja hiipivä pahoinvointi täällä saapuneet. Pitää uskoa yllä että kaikki voisi olla hyvin. Nytkin oon ihan jäässä, vaikka aurinko paistaa suoraan ikkunasta ja lämmittää.

Vielä en ole yösyömisiin ruvennut, tosin vessassakäynnit alkanut herätellä kolmen aikaan. Yritän vaan nopeasti takaisin nukkumaan että saa unta uudestaan. Huonounisuus vaivaa, heräilen liian aikasin enkä saa unta vaikka väsyttää.

Onko muita joiden mielikuvitus lähtee raskauden myötä laukkaamaan öisin? Mulla on mennyt unet ihan villeiksi taas, muistan saman aiemmistakin odotuksista.


En oo minäkään yösyömisiin ruennut. Yritän olla rupeamatta..jollei nyt ihan pakko ole :grin

Mulla meni unet villiksi ennen kun plussasin :bag:
 
Täällä alkaa olemaan kohta jaksaminen vähissä. Pahoinvointi on ollut seurana jo muutaman viikon, mutta nyt kuluneen viikon aikana oikein mikään ruoka ei enää kestä sisällä. Helatorstai meni oksentaessa kerta toisensa jälkeen,edes vettä ei voinut juoda oksentamatta. Tänään on kestänyt sisällä jopa vadelmavichy ja puolikas roiskeläppäpitsa :depressed:Viikkoja on nyt 9, ja alkaa jo huolestuttaa, miten kauan tämä pahoinvointi ja heikotus oikein kestää. Tähän asti oon jotenkin sinnitellyt töissä, mutta nyt alkaa antaa periksi kroppa ja mieli molemmat enkä enää jaksa. Itkeskelen ja oksennan vuorotellen ja kaiken vapaa-ajan makaan mahdollisimman paikallani ettei vaan tarvitsisi oksentaa lisää. Miten ihmeessä te muut jaksatte tätä? :banghead:
 
Hae ihmeessä saikkua jos toi jatkuu noin pahana! Ei ole ihmisen hommaa yrittää työskennellä jos puolet ajasta menee pönttöä halaillessa. :sad001
 
Kaisla79, jää ihmeessä sairaslomalle! Ei tuollaisen lisäksi tarvitse töihinkin vielä raahautua!

Mulla oli kunnon juilinnat eilen alavatsassa koko päivän, että kävelykin tuntui vähän epämukavalta. No. Nyt ei taas mitään. Kyllä on kummaa.
 
Kaislalla ois kyl ehdottomasti sairasloman paikka.

Mulla tuli aamulla pyyhkiessä vaaleanpunaista vuotoa. Ja nyt sit heti pelottaa että kesken tämä menee.. Esikoisesta ei vuotanut ollenkaan minkäänlaista.
 
Kaislalla ois kyl ehdottomasti sairasloman paikka.

Mulla tuli aamulla pyyhkiessä vaaleanpunaista vuotoa. Ja nyt sit heti pelottaa että kesken tämä menee.. Esikoisesta ei vuotanut ollenkaan minkäänlaista.

Mulla tuli myös just äsken :sorry: Nyt mä panikoin, että mitä teen jos se jatkuu kun on lauantai ja ei voi soittaa neuvolaankaan...

Edit. Yritän nyt rauhoittaa mieleni. Mullahan on käynyt näin esikoista odottaessakin ja silloin kaikki oli hyvin. Googettelin heti tietysti...

"Verenvuoto alkuraskaudessa on yleistä"
"Ne liittyvät istukan kasvamiseen. Alkuraskaudessa istukka hankaa kohdunsuuta ja se aiheuttaa vuotoa. Kun kohtu kasvaa, istukka siirtyy istukan suulta pois ja verenvuoto loppuu. Myös hormonaalista vuotoa voi olla silloin, kun normaalisti olisi kuukautiset. Niin kauan kuin vuoto ei ole voimakasta, ei ole aihetta huoleen", Ekroth kertoo. Jos verenvuoto on runsasta tai siihen liittyy voimakasta ja pitkäaikaista alavatsakipua, on syytä mennä lääkäriin. Kuukautiskipumainen alavatsakipuilu on sen sijaan osa normaalia raskautta. Kipu voi olla melko voimakastakin, mutta lyhytkestoista. Myös painontunne alavatsalla on tavallista."
 
Muokattu viimeksi:
Liityn huolikerhoon...

Taas tätä vuoristorataa - kun olo on yhtäkkiä normaali ja kuvotus tiessään niin olen ihan varma että tämä oli tässä. Jos tilanne ei muutu viikonlopun aikana niin pitänee varata tsekkiultra, hieman kummittelee mielessä syksyn kkm jossa alkion kehitys oli pysähtynyt samoihin aikoihin.

Toivottavasti vuodot on harmittomia!
 
Mie voin sen verran rauhoitella että just viikko sitten mullakin tuli yhden pyyhkäisyn verran sellasta vaaleaa oikein hailakan vaaleanpunaista vuotoa ja kerkesin jo iloita menkoista. No maanantaina sitten testi näyttikin päinvastaisia uutisia.

Oliks teitä ultrattu vielä Tipsu ja Penni? Ei vissiin? Jos teilläkin on kaverina siellä kiva hematooma kohdussa niinkun mulla, joka vois vuotaa.

Ja tsemppiä kans Motto78! Oireet taitaa kuitenkin niin hitosti vaihdella että voihan se olla että palaavat heti myöhemmin tänään taas.

Huh aamulenkki selvitty koirien kanssa, söin banaania ja riisikakkuja sängyssä ennen lähtöä, varmaan uusi aamupala vielä vedeltävä ennen töitä.
 
Takaisin
Top