Millaisia raskausoireita sinulla on?

Oksentamisesta näyttää tulevan uusi aamurutiini:hungover: Tänä aamunakin piti halailla pönttöä. Onneksi se pahoinvointi taisi tällä kertaa olla pääasiassa nimenomaan sitä aamupahoinvointia, vaikka koko päivän onkin aina välillä vähän kuvottanut. Olo on kuitenkin pysynyt ihan siedettävänä eikä viikonloppusuunnitelmia onneksi tarvinnut pahoinvoinnin takia muuttaa.
 
Edellisten oireiden: alavatsakipujen, jäätävän pömpötyksen, etomisen ja hajuherkkyyden lisäksi nyt on rinnat niiiin kipeät että välillä melkeen itkettää.
Ei oikeasti tiiä mitä tehä kun nännit niin kipeät ettei voi pitää rintsikoita muttei pysty olee ilmankaan
 
Vähän pelottaa että onko sitä ees oikeesti raskaana kun pahoinvointia ei oo vieläkään (6+5). Viime viikon oksentelu osoittautui mahataudiksi ku seuraavana päivänä alkoi esikoinenkin oksentaa, mut sen jälkeen ei mitään. Esikoista odottaessa oli koko ajan vähän etova olo tässä vaiheessa. Nyt vaan jumalaton väsymys, nukuin viime yönä 19.30-07.15 ja äsken tunnin päiväunet, ja rinnat turpoo yli rintsikoista.
 
Minulla on nyt rinnat turvonneet ja nännit niin kipeänä että eilenkin oli pakko oikein pitää niistä kiinni kun tuntui niin pahalta. Ja mies vaan nauroi vieressä kun sohvalla istuin kädet tisseillä :mad:
Pahoinvointi ei onneksi vielä ole oikein alkanut. Hetkittäin etoo, mutta äkkiä kun syö jotain niin saa menemään ohi. Pelottaa kyllä paljon kun edellisessä raskaudessa pahoinvointi oli todella rankkaa ja käytännössä makasin sohvalla viikkokausia enkä saanut mitään syötyä. Kun vähänkin nosti päätä niin laatta lensi. Minulla ei puoleen väliin mennessä ollut tullut yhtään painoa lisää, päinvastoin paino oli tippunut tuo pahoinvoinnin takia. Mutta sitten kun helpotti niin luonto otti kyllä takaisin ja ruoka alkoi maistumaan :nailbiting:
Edelleen alavatsa todella kipeänä ja kaikki tärähdykset ja nopeat liikkeet saa kyyneleet silmiin. Mutta tässä nyt koitetaan jotenkin selvitä sinne perjantain ultraan jos jotain lisätietoa saisi siitä mikä on vikana.
 
(Rv4+5) Ainakin seuraavat oireet tulevat mieleeni:
-kipeät (rinnat) nännit. Tästä epäilinkin, että taitaa olla plussa tulossa.
-jatkuva pissalla käynti.
-jano (varmaan johtuu edellisestä), tulee paha olo jos ei juo tarpeeksi
-huono olo jos ei syö säännöllisesti edes jotain
-älyttömän tarkka hajuaisti
-edellisestä johtuen ajoittaista kuvotusta
-harmittomat rytmihäiriöt. (Sydän muljahtaa rintakehässä lisälyönnin ja sitten jättää lyönnin väliin). Mulla on ollut aikaisemmissakin raskauksissa niitä, niin pitää vaan hyväksyä ne. Tosi aikaisessa vaan tulivat tällä kertaa. Näiden vuoksi soitin jo neuvolaankin varatakseni ekan ajan, jotta sain samalla näistä mainittua. Ei kuulemma tarvitse olla huolissaan, johtuu hormoneista ja lisääntyvästä verimäärästä elimistössä.
-repäisykivut vääränlaisesta liikkeestä.
-alamahan vihlontaa, ei niinkään enää kohdun tuikkimista.
 
Muokattu viimeksi:
Nyt 4+6 oireita:

-lisääntynyt virtsaamisen tarve
-jatkuva jano
-vaikeus pysyä unessa
-nukkumaan aikaisin illalla ja herääminen jo 6-7 aikaan. Tosi ennenkuulumatonta itselle, sillä oon normaalisti todella iltavirkku ja tykkään nukkua pitkään
-parina yönä menkkatuntemuksia vatsassa
-huimaus
-finnit kasvoissa
-hiukset rasvoittuu nopeammin
-kova nälkä kahden tunnin välein
-turvotus ja ilmavaivat
-närästys
-tarkentunut hajuaisti (miehen hienhaju ällöttää)
-iltaisin nenä tukossa
-mielialanvaihtelut, kiukkuisuus

Täällä 5+2 ja oireet kuten yllä. Aivan sietämätön närästys jo nyt! Häiritsee nukkumista eikä uni meinaa tulla. Väsymys jotain sietämätöntä päivällä.. Poikkeuksena listaan, uni tulee joskus yhden aikaan ja loppuu noin kuuden aikaan. Kiukuttaa kaikki. Hiukset rasvoittuu jo päivän aikana ihan ällöttäväksi liimaletiksi :mad: Positiivista tässä on se, ettei ole tarvinnut posliinia halata (vielä). Aivastaessa tulee kunnon repäisykivut, ja tottakai aivastuttaa ihan kokoajan..

Välillä jopa huolettaa, ettei ole tarvinnut oksentaa, eikä rinnat ole niin kipeät, kuin esikoisesta. Kun sain kkm, oli minulla raskaus miltein oireeton, sen takia ottaisin oksentamisen avosylin vastaan :sorry:

Mutta esikoinen onkin tyttö, ja nyt suuret epäilykset pojasta :)
 
Täällä ei mitään oireita mitkä voisin ajatella raskauteen liittyviksi, tosin tänään onkin vasta rv 3+6 :happy: (vaikka digiin sainkin jo 2-3 :wideyed:)

Toisaalta en kovin innokkaasti odotakaan sitä pahoinvointia, vaikka toisaalta se konkretisoisi tämän raskauden. Meillä miehen kanssa oli suhteemme alussa vahinkoraskaus, joka sitten keskeytettiin, mutta en tiennyt olevani raskaana ennenkuin joskus rv 6-7 alkoi aivan jäätävä pahoinvointi ja oksentelu. Silloin tajusin ettei oo ihan normi mahahautia ja ei ollut ei.. Mutta on niin vahvana vielä mielessä se kamala olo kun siinä tilassa vielä yritin koulussa ja tunnilla istua :hungover: En kyllä kaipaa sitä olotilaa ja jos se nyt tulee, niin ei puhettakaan että voisin töissä olla. Sen verran on fyysinen työ.
 
Onko teillä muilla vuorotellen tosi kylmä ja sit tosi kuuma ja hiki. Mulla nimittäin on. Fiilis on vähän samanlainen kuin kuumeessa, kun välillä kuume nousee ja palelee ja välillä taas laskee ja hikoilee. Tää on kuitenkin selkeemmin sidoksissa siihen, mitä mulla on päällä ja nukun peitto päällä vai ilman.
 
Mulla tulee tosi herkästi kuuma ja kylmä, tai jotenkin korostetusti, että tuntuu ettei ikinä ole sopiva :D
 
Onko teillä muilla vuorotellen tosi kylmä ja sit tosi kuuma ja hiki. Mulla nimittäin on. Fiilis on vähän samanlainen kuin kuumeessa, kun välillä kuume nousee ja palelee ja välillä taas laskee ja hikoilee. Tää on kuitenkin selkeemmin sidoksissa siihen, mitä mulla on päällä ja nukun peitto päällä vai ilman.

Siis en oo osannu osannu yhdistää tätä raskauteen mut nyt ku mietin ni mulla saattaa esim olla tosi kylmä ja sit vedän hupparin päälle ja 10min päästä kunnon tuskanhiki ku on nii kuuma. Sama yöllä jos ei oo peittoo herään ku on tosi kylmä ja jos on peitto ni herään ku oon iha hikinen.
 
Mulla ihan hirvee yöhikoilu/palelu. Heräsin viime yönäkin ihan hiestä märkänä ja hetken päästä olin ihan jääkalikkana :grumpy:

Päivällä sama juttu toistui :grin ensin oli hirvee kuuma ja hetken päästä paleli ihan sikana..
 
täällä myös, just noin että lämpötila vaihtelee ihan ääripäästä toiseen ihan kokoajan. Mulla on ollut alkuraskauden kivuttomia supistuksia toissapäivään asti iltapäivisin ja iltaisin, eilen ei ollut eikä tänään vielä. Kyllä ne pisti vähän ihmetyttää kun vatsa kramppaa, mutta neuvolasta sanoivat että voi olla ihan normaalia, sit taasen jos on kesken mennäkseen niin näin aikaisilla päivillä sille ei voi mitään tehdä. Vauhtia täytyy hidastaa ja koittaa nukkua enempi ( mikä ei ole helppo homma vaikka väsyttääkin niin silti nukkuu jotain ihmeen koiranunta ja herää pienimpäänkin rasahdukseen..
 
Tänään mulla on "vaivannut" aivan jäätävä turvotus! Alavatsa on ollut niin pinkeä ettei tosikaan. Lisäksi vatsaa on pakottanut aivan kuin olisi menkat alkamassa ja vähän jo säikähdin kun jotain holahti pikkareihin, mutta onneksi oli vaan vetistä valkovuotoa :facepalm: Tänään siis 4+0 :)
 
Mulla on koko ajan kylmä ja lämpö on koholla, tasan 37. En taida kuitenkaa olla kipeenä, kun tää on jatkunu jo yli viikon :confused: lisäksi lievä pahoinvointi alkanu ja rinnat välillä kipeytyy. Edellee siis hyvin vähillä oireilla mennään.. 5+0 tänään.
 
Mulla on koko ajan kylmä ja lämpö on koholla, tasan 37. En taida kuitenkaa olla kipeenä, kun tää on jatkunu jo yli viikon :confused: lisäksi lievä pahoinvointi alkanu ja rinnat välillä kipeytyy. Edellee siis hyvin vähillä oireilla mennään.. 5+0 tänään.

Olen käsittänyt, että raskaana ollessa on ihan tavallista, että lämpö on koholla. Samalla tavalla, kuin ovulaation jälkeen. Mulla lämpö on loppukierrosta aina n. 37, tietenkin riippuu henkilöstä mikä on normi lämpö.
 
Nyt 5+5 ja kuvotus alkanut. Täytyy syödä todella varovasti ja hitaasti, jottei ruoka tulisi samointein ulos. En pysty syömään samaa lämmintä ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, vaan ruokia täytyy vaihdella koko ajan. Isoja annoksia ei pysty syömään. Ällötystä herättää erityisesti pari päivää sitten tekemäni bataattikeitto, huono olo tulee kun pelkästään katson sitä keittokattilaa jääkaapissa.. hyhhyh.
Joka aamu herään vessahätään jo kello neljä, enkä saa enää sen jälkeen unta. Päivät meneekin sen vuoksi ihan zombiena. :D
 
Kuvotus on kyllä tosiaan alkanut... En muista, että edellisissä alkoi näin aikaisin. Ja väsymys:facepalm:

Mun on pakko varmaan kertoa pian raskaudesta äidilleni, kun mies tekee pitkiä viikkoja ja viikonloppuja reilun kuukauden työtilanteen vuoksi. Äiti varmaan mielellään oli välillä apuna meillä, varsinkin jos olot pahenee.. Ajattelin aluksi, että olis läheisille kerrottu vasta nt-ultran jälkeen....
 
Nyt 5+5 ja kuvotus alkanut. Täytyy syödä todella varovasti ja hitaasti, jottei ruoka tulisi samointein ulos. En pysty syömään samaa lämmintä ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, vaan ruokia täytyy vaihdella koko ajan. Isoja annoksia ei pysty syömään. Ällötystä herättää erityisesti pari päivää sitten tekemäni bataattikeitto, huono olo tulee kun pelkästään katson sitä keittokattilaa jääkaapissa.. hyhhyh.
Joka aamu herään vessahätään jo kello neljä, enkä saa enää sen jälkeen unta. Päivät meneekin sen vuoksi ihan zombiena. :D
Tää kuulostaa niiiiin tutulta! Mulla kans alkoi pahoinvointi 5+1 ja eeppinen paha olo ja oksentaminen 5+5, eli viime perjantaina. Sen jälkeen olen oksentanut 1-2 kertaa joka päivä ja voinut huonosti n. 3/4 päivästä. Tulin just työpaikan vessasta oksentamasta. Tuntuu välillä ihan sekopäiseltä olla töissä, mutta toistaiseksi olen selvinnyt sisulla. Viime yö oli muuten ehkä eka kerta plussan jälkeen, kun en herännyt vessaan, vaan nukuin koko yön. Oli ihanaa:Heartred
 
Täällä tänä aamuna ekaa kertaa joutui ihan vessanpönttöä halailemaan. Oli niin inhottava olo, etten tiennyt selviänkö töihin. No selvisin lopulta ja onneksi vointi helpotti pikkuhiljaa. Viikkoja on nyt kai 7+3.
 
Onko teillä muilla alaselkäsärkyä? Hetkittäin itsellä särkee inhottavasti. Yleensä työpäivän aikana, jos on pitkään istunut vain paikoillaan ja monesti iltaisin, kuten nyt... :shifty:
 
Takaisin
Top