Mieliteot

Liharuoka, kokoajan tekis mieli mennä pihville tai pizzalle tai hampurilaiselle. äää namnam
 
Ihanaa kuulla toisten mieliteoista! :D
Olen ollut ihan hätää kärsimässä täällä, kun mitään ei tee mieli, tulee ylös tai sitten etoo jo ajatuksena. Ja sitten kun seuraavalla sekunnilla tekee mieli, niin en saa syötyä ja mieliteko on jo vaihtunut.
Kauppareissut on yhtä kaaosta. Ennen raskautta hoidin kaiken nopeasti enkä ruuan kanssa nirsoillut. Nyt saatan seistä tuijottamassa minuuttitolkulla hyllyä enkä löydä mitä etsin koska olen jo unohtanut mitä edes hain sieltä. Pää on aivan sekaisin hormooneista!
Kaikki asiat mitkä ennen saivat makuhermot kihisemään onnesta (kahvi, suklaa, jäätelö...) eivät enää maistu tai saavat voimaan pahoin ja loput herkut on sitten kiellettyjen raskausruokien listalla. Elämme haastavia aikoja! :S
 
Minulla vaihtuu mieliherkut koko ajan :D Jos joku vain mainitseekin jonkin ruuan, haluan sitä heti. Vaikka haluan, niin ei ole pakko saada, koska menee ohi yhtä nopsaa kuin tulikin. Ainut pysyvämpi halu on ollut näkkäriin ja hapankorppuun. :)
 
Ninsqu! Miulla oli esikoisen kanssa ihan sama. Hapankorppuja meni kilokaupalla. Hirvee himo oli jo ennen ku ees sain tietää odottavani!

Nyt ei sit himota mikään. Hyvä että jotain saan syötyä. Oksentaa ei oo onneks montaa kertaa tarvinnu. Mutta olisihan se hyvä saada syötyä edes jotain. Tavan ruokaa ehkä syöny kolmesti kolmen viikon aikana. :/ alkaa leipä riittää.
 
Perunaa, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Muuten mieliteot tuntuu vaihtelevan päivien mukaan :):woot:
 
Mä taas ennen raskautta tykkäsin syödä iltapalaksi hapankorppuja, mut nyt raskauden aikana ei tee yhtään mieli hapankorppuja. Tosi hassua kyllä. Muita yhtä selkeitä ruokia ei kyl oo jotka on jääny pois.
 
Mulle ei mysli maistu enää. Ennen söin sitä joka aamu. Ruisleipä, jogurtti ja marjat on herkkua.
 
Manhattan sipsit, riisimurot ja ranskalaiset. Mmmmm! Ei vielä ihan paha kun niin vähän ruoka pysyy sisällä. Plussauspäivästä miinus 5kiloo :D
 
Mun kyllä tekee ajatuksen tasolla mieli kaikkee rasvasta mäkkiruokaa, pitsaa ym.. viimeeks teki mieli enemmänkin terveellistä ja kevyttä (sitruuna, porkkana, appelsiini), mutta nyt menee raskaampaa ruokaa, kuten leipä (mitä en ikinä edes osta kaupasta normaalisti), liharuuat, raaka liha ja roskaruokaa tekee hirveesti mieli. :p Kaupassa eka olin suunnittelemassa ihanaa iltapalaa hedelmäsalaatista, mutta hylkäsin ajatuksen ja otinkin ainekset lämpimiin voileipiin :D
 
Joo, siis toisaalta tekee mieli raikkaita hedelmiä yms, mutta sitten myös pitsaa tekisi mieli. Pitsamainoksia olen katsellut himoiten. :p
 
Haha :hilarious: Nyt teki yhtäkkiä mieli outoa yhdistelmää, jonka toteutinkin ja hyvältä maistuu. Eli vanhoja kunnon kattilassa tehtyjä poppareita ja verigreippiä. En siis sekoittanut samaan kulhoon sentään, mutta vuorotellen tässä vetelen :p
 
Suklaa ällöttää! :eek: tuossa yöpöydällä ollut monta palaa suklaata ja ajatuskin sen syömisestä inhottaa. Sitten taas sain päähänpiston suolakurkusta ja sitä on PAKKO saada heti huomenna! :p Mäkkiruoka kummittelee myös edelleen. Normi ruoka ei mene alas ja ajatuskin broilerista saa voimaan pahoin. Suolasta ja rasvaista siis! :D
 
Mua on yhtäkkiä alkanut himottamaan kiivi, vielä en ole ostanut mutta pyörinyt jo monta päivää mielessä. Pakko siis huomenna hakea :p enkä edes muista koska viimeksi edes maistanu sitä. Mut edelleen kaikki raikas maistuisi, mutta suolanen ja rasvanen ei niinkään. Ällöttää ajatus ruisleivästäkin tai ylipäätänsä leivästä.
 
Suklaa on ällöttänyt muakin jo monta viikkoa. En ole tainnut syödä suklaata ollenkaan plussan jälkeen...

Muuten ensin oli vaihe jolloin söin kaikkea raikasta, kuten hedelmiä ja smootieita. Just nyt sellaisetkin ovat liian ällömakeita. Tällä hetkellä maistuu kuiva leipä, aamiaismurot ym varsin mauton ja hiilihydraattipitoinen o_O
 
Nälkä koko ajan, mutta mitään ei tee oikein mieli. Hapankorpput jotenkin maistuu ja kiisselit :happy:
 
Miulla vähän sama kuin KevätTähdellä. Kaikki kuiva ja rouskuva eli hapankorppuja ja paahdettua leipää. Toissapäivänä meinasin tukehtua kun piti oksentaa ja mahassa vain kuiva paahtis. Aattelin jo et oispa paska kuolema, mutta kun ei meinannu happea saada eikä leipä halunnu kunnolla ulos. Anteeks ällöttävyyteni. :D

Mutta hirveästi tekee mieli pitsaa koko ajan. Katsotaan millo sit täytyy hakea. Kun ei oo mitään järkeä syödä sellaista, varsinkin jos on huono päivä.
 
Haha hilpertti :D itsellä käynyt samallalailla pari kertaa että on meinannu happi loppua kun tavara ei olekkaan tullut tarpeeksi sutjakkaasti ylös :D
 
Nythä mä vasta tajusin ku noita kertyneitä pikku lasipurnukoita kahtelin ni jääkylmiä hedelmäpilttejä on menny viime viikot :D

Eilen ois tehny mieli viinirypäleitä ja valkohomejuustoa :D
 
Täällä menee monta pientä vishy pulloa viikossa, siih sitä mautonta perus vishyä :) lisäksi ostin alkuviikosta kroisantin ja täytin sen kermavaahdolla ja mansikkahillolla! En ikinä ole syönyt tai edes ajatellut moista, vaan olen aina syönyt kroisantin (ostan TODELLA harvoin) sellaisenaan tai suolaisella täytteellä.
 
Takaisin
Top