Mielialojen vaihtelut

Minulla on tunteet rauhoittunut aika paljon, en enää ole yhtään niin kärttyisä enkä valita niin paljon kuin alkuraskaudesta. Mies on varmasti helpottunut. Tässä yksi päivä sain kuitenkin yhtäkkiä tosi vahvasti huonon omatunnon siitä, että olisin laiska töissä ja huono vaimo. Mieheni rauhoitteli, että johtuu varmaan taas hormoneista. Siinä tilanteessa ne tunteet olivat vain niin vahvat että itketti. Sitten ajattelin aivan muuta ja yhtäkkiä tunsin aivan uskomattoman vahvaa onnen tunnetta. Katsoin sohvalla lukemassa makaavaa miestäni ja olin haljeta siihen onnen tunteeseen. Tässä oli mennyt ehkä puoli tuntia siitä "olen maailman huonoin ihminen" -itkusta. Joten luulen voivani pistää aivan täysin hormonien piikkiin nämä mielialojen vaihtelut.

Itkuherkkyys on kyllä tullut jäädäkseen. Olen aina ollut tosi herkkä itkemään, mutta nyt olen kyllä aivan uudella tasolla. :rolleyes: Usein itkut kuitenkin ovat ihan onnesta. Kerran aloin itkemään liikutuksesta, kun mies ehdotti, että illalla syötäisiin daim-kakkua ja katsottais Downton abbeyta.
 
Hassua kun monella niin kovat mielialavaihtelut ja musta tunuu ettei minkäänlaista :D ensimmäinen raskaus siis. Kuvittelin että vollottaisin tai raivoaisin pienistä asioista mutta kovin on aina iloinen olo :)

Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
 
Ei mullakaan ole mielialanvaihteluita, mutts itkuherkkyyttä kyllä. Esikoisen jälkeen se tuli jäädäkseen, mutta nyt kun olen taas raskaana se on kyllä voimakkaampaa. Vaikeaa katsoa telkkariohjelmia, missä lapsille tai eläimille tulee paha mieli tai kohdellaan kaltoin. Ja siis vaikka olisivat ihan fiktiota...
 
Maatunen, KIITOS! Sait mut nauramaan ääneen vaikka oon ollu keskiviikosta asti tosi itkuinen. Halipus :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Voi Möttönen, ihanaa, jos mun toilailuista on jollekin iloa! :P Koitahan piristyä, itkeminen on niin uuvuttavaa... Ei muuta kun jotain kivaa tekemistä ja positiivisia ajatuksia :)
 
Kirjoitan nyt tänne tästä mun tai meidän perheen ongelmasta ja kyselen teidän mielipiteitä. MItä te tekisitte jos olisitte minä? Mun mies nimittäin juo lähestulkoon jokaviikonloppu. Aloittaa perjantaina, jatkaa heti lauantaiaamuna ja sunnuntainkin lipittää sitä kaljaa vielä. Vaikka maanantaiaamuna menee töihin. Sillä on arkena työt et viikonloput aina vapaata. Ihan selkee alkoholistihan se on kun on niin koukussa eikä halua olla viikonloppua kännäämättä. Mulle se on iso ongelma, mut mies ei ymmärrä mun kantaani, sanoo vain että miksi se hänen juominen minua haittaa/häiritsee. Kun hän ei ole väkivaltainen, omissa oloissaan on aina, esim tietokoneella. Eikä mitään kavereita edes tarvitse seuraksi, juo ihan yksin ja aina meillä kotona eli ei lähde baariinkaan koskaan. Näin se on aina ollut ihan meidän suhteen alusta asti. Nyt hän on joskus ollut viikonloppuja selvinpäin kun olen ollut viikonlopun töissä ja hän on ollut yksivuotiaan esikoisemme kanssa kotona.
Oon miettinyt eroa paljon viime aikoina. Vaikka varmasti vaikeaa tulee olemaan kahden pienen lapsen kanssa yksin mutta ei tämäkään kivaa ole olla miehen kanssa joka ei vastuuta ota niinkuin hänen kuuluisi. Mua ahdistaa ja ärsyttää suunnattomasti ja pelkään että jos tähän suhteeseen jään niin musta tulee katkera ja menetän elämäniloni. EIhän me voida ikinä mennä minnekkään viikonloppusin perheenä kun mies haluaa aina ryypätä. Tuntuu että elän puolikasta elämää. Vihaan viikonloppuja kun mies juo, mutta arki sujuu hyvin silloin kun hän on selvinpäin. Miltä kuullostaa teidän korvaan? Jaksaisitteko itse elää alkoholistin kanssa? Ajatus erosta tuntuu vain niin suurelta, mutta oon kokoajan hiljalleen kääntymässä sen puoleen että se olisi oikea ratkaisu, ainakin asumusero aluksi. Mies kun ei ole suostuvainen hoitoon ja että lopettaisi kokonaan juomisen.

Huoh. :sad001
 
Jees, asiaa Maatunen, kiitos omastakin puolesta päivän nauruista lentäville tortuille ja palaneille croissanteille. Näitä tarvitaan, hauska huomata että maa kantaa päällään muitakin sekopäitä ja satunnaista pyhää vihaa tuntevia möhömahaisia olentoja:grin
 
Yökukkuja. Alkoholistin lapsena sanoisin, että älä anna lasten kasvaa siinä ympäristössä. Isä olli kyllä väkivaltainenkin,ei alkuun, mutta jossain vaiheessa vuosien käytön jälkeen. Työt jäi hoitamatta ym. Toki itsehän sinä päätöksen teet, mutta valitettavasti se tilanne yleensä tuppaa menemään pahempaan päin.
 
Ehkä mies ymmärtäisi tilanteen vakavuuden jos ottaisit asumuseron? Jos ei tuota muutosta, niin tiedät ainakin asian laidan...
Nim. Erosin kihlatusta joka ei ymmärtänyt ennen kuin oli liian myöhäistä.
 
Yökukkuja, ihan kamala tilanne :sad001
Oletko puhunut miehelle tilanteen vakavuudesta ja ero ajatuksistasi? Pystyykö hän ajattelemaan asiaa sinun ja lasten näkökulmasta? Jos olette keskustelleet asiasta, eikä mikään mene perille, ei se asumusero ehkä olisi huono ajatus... jospa se saisi miehen ymmärtämään, että nyt on tosi kyseessä.
Ei ole kenenkään edun mukaista, että lapset kasvavat ryyppäämistä katsellen, sinä ahdistut ettekä pysty viettämään aikaa perheenä.
Jos mikään ei auta, eikä tilanne muutu, on sinun tehtävä päätös itseäsi ja lapsia ajatellen, mikä on teille parasta. Toivottavasti saatte asiat puhuttua ja järjestykseen. Hurjasti tsemppiä ja jaksamista!
 
Yökukkuja: onko sinulla ketään, jonka kanssa voisit jutella asiasta? Ettet ainakaan jää aivan yksin pohtimaan näin raskaita asioita. Ainakin neuvolan kautta voisi varmaan päästä psykologille. Jos miehesi ei suostu puhumaan on tosi tärkeää, että sinä ainakin voit puhua jonkun kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Kyllä mies on tietoinen mun eroajatuksista. Ollaan niistä paljon puhuttu, tuntuu että mies ei vain ota mua vakavasti eikä ymmärrä mun tilannettani et miten hänen juominen oikeasti vaikuttaa muhun. Sitähän sanotaan että alkoholisti usein ajattelee et hänen juominen on hänen oma asia eikä vaikuta keneenkään, no niin mun mieskin ajattelee. Vaikka totuus on että se juominen vaikuttaa koko perheeseen. Mun mies ajattelee todella itsekkäästi. Olen mä sen päättänyt että näin tämä tilanne ei saa jatkua, en todellakaan halua lasten kasvavan alkoholisti perheessä. Mieluummin olen yksin ja kasvatan lapset yksin. Surullista se tietysti on että lapset ei sitten näe isäänsä niin paljon mutta mun mielestä se on parempi vaihtoehto kuin että lapset kasvaa siinä ja näkee sitä isänsä ryyppäämistä. Ehkä se asumusero voisi ravistella häntä ja tajuais hakea itselleen apua koska yksin se ei pysty raitistumaan. Huomenna on rakenneultra ja mies tulee sinne mukaan. Toivotaan että masuasukilla kaikki hyvin. Olen miettinyt että tää meidän tilanne, mun stressaaminen ei kyllä tee yhtään hyvää raskaudelle. Toiv tulis joku ratkaisu ja pian. Voin vaikka muuttaa aluksi mun omille vanhemmilleni pojan kanssa. Kiitos teille :Heartred
 
Yökukkuja, kaveri kertoi samanlaisesta tilanteesta tutullaan. Se meni siihen, että vanhimmalla lapsella (alle 3v) todettiin masennus eli pelkästään äiti ei kärsinyt tilanteesta. Toki tilanne heillä oli paljon pahempi kuin teillä eli mies muuttui väkivaltaiseksi, varsinkin kun tuli asumusero, mutta pahimman tilanteen jälkeen (lopullinen ero auttoi) kaikki voivat paremmin. Vanhin lapsikin on taas iloinen ja normaali ja käsittääkseni mieskin on tajunnut aiheuttamansa tuskan. Tosin he eivät voi koskaan palata yhteen, mutta ainakin mies on juomatta lasten tapaamisen ajan (tosin mummo aina paikalla valvomassa). Eli hyvin suuri ravistelu voi vielä auttaa miehesi kohdalla, kuten asumusero ja lasten hyvinvoinnin painottaminen, mutta siihen ei kannata luottaa. Tuo sinun vanhemmillesi muuttaminen on mielestäni hyvä ratkaisu, sitten näet, että kaipaako miehesi teitä niin paljon, että muuttaa käyttäytymistään. Tosi ikävä tilanne, kaikkea hyvää ja jaksamista koko perheelle.
 
On mulla onneksi ihmisiä paljon ympärillä kenelle voin tästä jutella, kuten omille vanhemmille ja mieheni vanhemmille sekä ystäville ja he kaikki on mun tukena. Ja olen neuvolassakin ottanut tän puheeksi ja käynyt kerran erikseen oikein tästä juttelemassa. Sain myös ajan sellaiselle hal-polille neuvolan kautta, se on tarkoitettu lähinnä niille raskaana oleville naisille kenellä on ongelmia huumeiden, alkoholin tai lääkkeiden kanssa, itselläni ei siis tosiaan ole sellaisia ongelmia, mutta tuonne polille pääsee ammattiauttajan kans juttelemaan myös jos puolisolla on noiden kanssa ongelmia ja niinkun mua nyt tosi paljon vaivaa tuo miehen alkoholin käyttö niin onneks tuollainen apu on tarjolla. Yritän kyllä saada miehenkin tuonne sit mukaan. Joo oon ymmärtänyt et yksi juova perheenjäsen voi saada isoa tuhoa aikaan muissa perheenjäsenissä ja vaikkei se juova olisikaan väkivaltainen. Pieni lapsikin voi ahdistua ja eihän se todellakaan hyvää tee jos mä olen asian takia jatkuvasti pinna kireellä ja kiukkuisena. Oon myös käynyt sellaisessa Al-anon ryhmässä juttelemassa, se on alkoholistien läheisille tarkoitettu perhetukiryhmä. Vertaistuki on kyl auttanut paljon. Mut jos tuo miehen juominen ei muutu niin en mä voi sitä lapsille tehdä että joutuvat kasvamaan juopottelun keskellä :-( vaikka ero kamalalta kuulostaakin.
 
Yökukkuja, todella upeaa, että olet hakenut apua ja saat sitä myös kaikilta läheisiltä. Asiaan kannattaa tosiaan puuttua ja toivoa parasta. Pääasia, että itse teet oikein, vaikka se ei aina ole se helpoin ratkaisu. Ja tosiaan mitä aikaisemmin asiaan puuttuu, sitä helpompi se on hoitaa. Kaikesta huolimatta toivon sinulle onnellista odotusaikaa.
 
Yökukkuja: Eroa. Piste. Opit kyllä itsenäiseen elämään ja jos sinulla hyvä tukiverkosto, niin tulet varmasti pärjäämään. Voihan olla,että miehesi hakeutuu hoitoon, kun huomaa, mitä menettää.Yksin kännääminen on selkeä merkki ongelmasta. Tulevan kahden pienen lapsen isä ei käyttäydy noin. Jos mies ei herää asumuserosta, tiedät varmasti, että ratkaisusi on oikea. Maailmassa on paljon miehiä, jotka arvostaisivat perhettä ja lapsia, ja olet vielä nuori. Ehdit elää täyden elämän vielä valintasi mukaan joko yksin tai vaikka tulevaisuudessa uuden kumppaninkin kanssa.
 
Kiitos teille viesteistä ja tsempeistä! Harmittaa kyllä kun tää raskausaika on menyt niin huonoilla fiiliksillä kun se ero kummittelee mun mielessä vähän väliä, varsinkin niiden viikonlopujen jälkeen kun mies on ryypännyt. Typerää että laittaa kaljan ja ryyppäämisen perheensä edelle! Oon silti todella iloinen tulevasta vauvasta ja esikoinen pitää tottakai mun mielen iloisena, hän on oikea päivänpaiste! Katsotaan miten tästä tilanne etenee. Kunpa mies tajuaisi ottaa apua vastaan ja hakeutuisi hoitoon. Alkoholistilla kun ei ole sitä mahdollisuutta että joisi vain muutaman, vaan sen täytyy laittaa korkki kiinni kokonaan. Oon todella vakavissani miettinyt sitä asumuseroa, jotain "viimeistä niittiä" kai vain odotan että mun hermot menee lopullisesti. Mut eihän tällaiseen kohteluun ole mitään järkeä tyytyä, ansaitsen parempaa ja lapset tottakai. Alkaahan lapsetkin isompina kun ymmärtävät niin ajattelemaan että isä juo koska tykkää siitä enemmän kuin leikkiä heidän kanssaan, miltä sekään tuntuis jos lapsi ajattelee että oma isä rakastaa viinaa enemmän kuin sitä pientä lastaan! Tää on vaan niin ristiriitaista kun sitten arkena kun mies on selvinpäin kaikki on tosi hyvin ja hän on ihana. Mutta mun täytyis vaan itsekkäästi ajatella nyt itseäni ja lapsia.
 
Ymmärrän hyvin ristiriidan, varsinkin kun olen kuunnellut kaverin juttuja tuosta kertomastani tapauksesta. Varmaan juurikin sen takia shokkihoito voisi tehota eli oikeasti muuttaa pois vähäksi aikaa, että mies saa miettiä mitä voi menettää. Antaisit esimakua mitä olisi edessä, jos muuttaisitte lopullisesti pois eron tullessa. Toki itse teet omat ratkaisusi, mutta mielestäni olet oikealla tiellä kun ajattelet lasten parasta.
 
Huoh. Vaikeaksi tämän meidän tilanteen tekee tietysti sekin kun ollaan naimisissa ja on yhteinen velka isosta talosta. No olen selvitellyt asiaa ja ilmeisesti mun olis mahdollista jäädä tähän taloon yksin. Mut hitto on nää asiat vaan vaikeita! Toista kuitenkin rakastaa. Mut eipä se rakkauskaan kaikkeen riitä. Hyväksyisittekö te sitä et mies arkena voi hyvinkin juoda kymmenenkin kaljaa? Yleensä keskiviikkoisin saunapäivänä. Eikös kuullostakin vain isolta määrältä?? Mut hän pystyy hyvin menemään seuraavana aamuna töihin. Voi että kun nyt saisin rohkeutta siihen asumuseroon! Tänä iltana siitä nyt puhuttiin taas vaihteeksi. Ja tiedän, oon vielä nuori, alle 30v eli elämää on vielä paljon edessä. Ei todellakaan ole järkevää jäädä huonoon suhteeseen.
 
Minulla oli alkoholisti isäpuoli kun olin nuori. Hän ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, välillä toivoin että olisi ollut. Ehkä joku olisi sitten puuttunut tilanteeseen, jos minulla olisi ollut mustelmia todisteena kauheasta tilanteesta kotona. Lapsena sitä ei osannut pukea sanoiksi tai tunnistaa ongelmaa. Tiesin vain, että kotona oli ikävä olla. Juominen alkoi pari kaljaa illassa menolla ja päättyi viinapullo illassa menoon. Hän sai ns. juoppohulluus kohtauksia, jolloin hän haukkui minua ja häpäisi ja keksi riitoja aivan kaikesta. Se oli kuin jatkuva sota tilanne. Hän joi vai iltaisin ja viikonloppuisin, joten töissä hän kykeni käymään. Yleensä hän ei muistanut mitään edellisen illan tapahtumista. Äitini ajatteli koko ajan, ettei tämä nyt ole niin kauheaa. Ei sentään lyö ja käy töissä. En syytä äitiäni enää, sillä ymmärrän nyt, että hän oli kovin rakastunut ja uskoi vakaasti parannuksiin joita mies lupaili. Olin kumminkin vuosia katkera ja välini äitiini olivat hyvin tulehtuneet. Syytin häntä siitä että hän antoi sen jatkua niin pitkälle ja ettei hän ajatellut oman lapsensa parasta vaan yritti selvitä ''myötä sekä vastoinkäymisessä''. Äitini sairastui myös aika pahasti masennukseen ja hän sai masennuslääkkeistä ikäviä sivuvaikutuksia. Minä olin varmaan myös masentunut, mutta en saanut koskaan diaknoosia siihen. Sairastuin myös traumaperäiseen stressihäiriöön, joka aiheuttaa vieläkin ongelmia. Tunnen fyysistä kipua jäsenissäni, jos olen altistunut stressille ja kivun määrä määrittyy stressin tason mukaan.

Yritän vain sanoa, että varmasti on vaikeaa erota, mutta jos jäät tuohon suhteeseen voi se pilata lastesi ja sinun terveytesi. Se voi myös pilata sinun ja lastesi välit ja taatusti pilaa lastesi ja heidän isänsä välit. Varmasti erosta tulee vaikeaa, mutta se tuska hälvenee ajan myötä. Hienoa jos miehesi pääsee oikeasti ja todella kuiville, mutta se hänen tulee tehdä itse. Toisten mielipiteistä lähtenyt raitistuminen ei ole aitoa, eikä tule kestämään. Siihen tarvitaan alkoholistin itsensä päätös, jossa tulee pysyä tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi tila on myös krooninen. Viinan himo ei ole koskaan lähdossä pois. Hän voi vain vaikuttaa päätökseensä juoko vai eikö. Toivon todella, että voin olla varoittava esimerkki ja lapsesi pelastuvat kaikelta mitä itse olen kokenut. Juovilla alkoholisteilla on edessä vain alamäki, jonne hän tahtomattaan raahaa kaikki läheisensä. Elämässäni ollut mies ei edes ollut biologinen isä minulle ja silti hän sai paljon tuhoa aikaan. Voin vain kuvitella millaista elämä olisi, jos hän olisi ollut ''oikea'' isäni.
 
Takaisin
Top