Mielialojen vaihtelut

Hassua, mulla taas on meneillään superläheisyyskaipuu.. Voisin olla miehessä kiinni koko ajan, ja kauhee ikävä jo, ku ei olla nähty pariin tuntiin :)
Mut tää tunne ei kyl o koko ajan, just nyt vaa ollu pari päivää.
 
Mä toivon sydämeni pohjasta Suski et mullaki alkais jo pian tollanen vaihe :D En tiedä muuten mihin tää suhde joutuu... :/ Pakko yrittää kestää! Voi kun mieskin jaksais yrittää... Hän ei ihan ny ymmärrä tätä.
 
Ootteko Heitura puhunut asiasta miehen kanssa? Siis sun fiilareista jne..
 
Mä oon ollu nyt viime aikoina aika tunteellinen. Saatan yhtäkkiä tirauttaa kyyneleitä tms. Välissä nauraa ja sit jo itkee :D Muistan ekasta raskaudesta että mielialat kyllä vaihteli paljon. Sitä samaa siis nytkin luvassa... Uskon et mies ymmärtää.
 
Tämä ei taida olla helmikuisten viestiketjuja, mutta kirjottelenpahan kun sattui osumaan silmiin. Mulla on aiemmissa raskauksissa ollut tosi voimakkaita mielialan vaihteluita ja etenkin sitä inhoa miestä kohtaan! Siinä on parisuhde repeillyt liitoksissaan ja erottiinhan me, mutta ei silloin raskausaikana. Olisi kuitenkin pitänyt puhua enemmän. Mieskin alkoi herkästi riidellä takaisin kun ei ymmärtänyt, että hormoneilla oli niin suuri merkitys. Hän sitten otti kaiken itseensä ja Huhhuh... Oli paha mieli kaikilla.
Nyt tässä raskaudessa ja nykyisen miehen kanssa mieliala on ollut paljon tasaisempi. En osaa sanoo mistä se johtuu. Varoitin kyllä jo raskauden alussa miestä, että muutun ihan kamalaksi enkä mahda käytökselleni mitään... Mutta vähällä on päästy tähän saakka (rv23+5), yhden käden sormilla saan laskea ne kerrat kun on suututtanut, v***tanut tai itkettänyt tuo mieheke. Toivottavasti menee loppu raskaus yhtä iisisti. Tai sitten kaikki eskaloituu synnytykseen... En minä ole kyllä pitänyt tunteita itelläni. Olen entisen riehumisen sijaan mököttänyt tai kiukutellut salaa ja sitten rauhoituttuani sanonut, että hei tuo ärsytti minua tooosi paljon... Ja mies on nätisti kertonut oman kantansa eikä oo nauranut tai vähätellyt minun kiukun syitä. Tai jos on nauranut niin yhdessö minun kanssa :wink
Huumorilla siis mennään tässäkin. "Vauva" mun sisällä tahtoo välillä kiukuta kuin myös se on "vauva" joka joskus haluaa herkkuja... :confused:
 
Itkuherkkyyttä on täälläkin ilmennyt. Olen tavallisestikin hyvin tunteellinen ihminen, mutta nyt olen kyllä aivan uudella tasolla. Yksi päivä mietittiin bussissa mieheni kanssa, että mitä satuja me pikkuiselle sitten luetaan. Mieheni mainitsi Andersénin sadun ruma ankanpoikanen, mutta sanoi, että se on kyllä tosi surullinen. Aloin sitten itse muistelemaan sitä satua ja tuli ihan kyyneleet silmiin, kun mietin ruman ankanpoikasen surullisia koettelemuksia. Erityisesti muistin kuvan lapsuuteni satukirjasta, jossa pikkuinen ankanpoikanen istuu yksin metsässä kyynel poskellaan. Voi että kun suretti! Piti ihan ryhdistäytyä, etten purskahtanut itkuun. :rolleyes:

Samana päivänä kerroin siskolleni eräästä elokuvakohtauksesta (kyseessä oli elokuva Edith Piafin elämästä) ja aloin oikeasti itkeä, koska muistelin sen surullisuutta. Sikoni mies vaikutti hieman vaivaantuneelta. Yritin sitten selitellä kyyneleitä hormoneilla, ettei luulisi minun aivan seonneen. :p
 
Ootteko Heitura puhunut asiasta miehen kanssa? Siis sun fiilareista jne..

Noh, meillä on viime aikoina ollu niin huono tuo puheyhteys, ettei se ole oikein toiminut. Minä herkästi ilmaisen asiani syyttelemällä ja mies ottaa siitä taas takapakkia. Phuuh, vaikeeta - mutta nyt onneks taas rauha maassa ja mulka pahoinvointi alkaa helpottaa niin jospa löytäisimme jälleen hieman sitä yhteistä säveltäkin :)
 
Meillä koko syksy oli todella hankala, Mies ei ollut ollenkaan oma itsensä.
Nyt koko valehtelu vyyhti on purettu. Näen hänen ilonsa, mutta häpeänsä ja pahan olonsa tapahtunutta kohtaan.
(Ei siis liity muita kumppaneita.)

Ollaan nähty noin 1-2 kertaa viikossa, panemikseksi se on aina mennyt. Seksi on aina toiminut...
mutta mutta..
Tänäään hän kävi,
huomenna tulee aamusta ja
la yöksi ja lähtee sunnuntaina.. onkohan liikaa mulle yht äkkiä, ja mitä haluan meiltä.
Tänään sanoinki et tehdään just sitä yhdessä mikä toimii, mutta ei mitään sitä enempää. Katotaan
voidaanko elää nää päivät vanhempina yhdessä, ei ees haittaa vaikka hän ei jäänyt nyt yöksi.

Saa nähä mitä tästä kotiharjottelusta tulee.
Toki toivon että voitais elää samankaton alla.
Esikoinen alkanut reagoimaan rankasti kun isi ei ole läsnä,
ja mulla ei olo varmasti helpota ennen synnytystä, siis fyysisesti.
Mies kaipaa mua, poikaa, kotia, kasvavaa vauvaa ja omaa kotia.
Silti hän saa jatkaa hoitoansa vielä ja se tulee olemaan pitkä projekti.

Haluaisin niin meidän ihanan ja onnellisen kesän takaisin...
ja sen ihmisen ennen itsekkyyttä, ja kaikkea paskaa!
 
Jaica, tsemppiä ja voimia! Parisuhteen rakoilu on aina rankkaa :sad001 Toivotaan, että kaikki järjestyy ja saatte asiat kuntoon.

Oma olo heittelee ihan laidasta laitaan... ensin saatan olla maailman hyvän tuulisin ja iloisin ihminen, ja sekunnissa muutun ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi, jonka jälkeen alkaa ihan puhdas vitutus kaikkea kohtaan. Muutama viikko sitten iski totaalinen romahdus ja vollotin pari tuntia keittiön lattialla kun tuntu etten kestä tätä raskautta ja elämää muuten. Siitä se olo vasta pahenikin kun päässä pääsi millisekunnin ajan käymään ajatus "miksi edes hankkiudun raskaaksi". Lapsi on erittäin toivottu ja suunniteltu, joten ei kai tuokaan auta kun laittaa hormonien piikkiin... Luojan kiitos mies osasi lohduttaa ja sai rauhoitettua kun aloin hyperventiloimaan. Enkä ole ikinä ollut mikään vollottaja :D

Raskaus on ottanut aika koville, vaikka viikkoja on vasta 17+4... alussa pahoinvointi oli niin hurjaa, että olin yli kuukauden lähes päivittäin tiputuksessa, ja sen jälkeen alkoivat järkyttävän vatsakivut, joiden vuoksi en tällä hetkellä pysty kävelemään kunnolla, saati ajamaan autoa. Öisin ei saa nukuttua kipujen takia. Alkaa jaksaminen ja huumori olla aika vähissä :sad001

Mies ottaa välillä niin jumalattomasti pannuun ja tekis mieli vetää ympäri korvia jos huomaan, että ukko on katsellut jotain uutisten topless kuvia :D olen muutaman kerran sanonut asiasta, ja hän väittää ettei koskaan katsele mitään kuvia tai muita naisia, minkä jälkeen alkaa vituttaa vaan enemmän kun tiedän että se on kattellut. Sitten päästään tähän "sä oot maailman kaunein ja ihanin, ei mua muut kiinnosta" keskusteluun, josta en usko sanaakaan, koska olen ruma finninaamainen valas mahoineni. Sitten istutaan hiljaa ja minä koitan rauhoittua ja laittaa asioita perspektiiviin... yleensä tilanne raukeaa siihen, mutta asia vaivaa jatkuvasti mieltä. Itsetunto on ihan pohjamudissa, siitähän tämäkin johtuu... Pitäisi vaan oppia rakastamaan tätä muuttuvaa kehoa ja tuota kasvavaa mahaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Huh, tulihan avautuminen :D ihana kun pääsi purkamaan pään sisältöä, kun ei ole juurikaan ihmisiä kelle puhua.
 
Minä pyysin lähetettä neuvolapsykologille, nyt odotan että koska se soittaa. Ei mulla mitään suuren suurta, mutta kun kaikkea pyörii mielessä ja tuollainen palvelu on tarjolla, niin miksi ei.
 
Mulla ei ensimmäisen raskauden aikana ollu mitään erikoisempia mielialan vaihteluita, mutta nyt...nyt on eri juttu. Lähinnä se koskee tuota ärsyyntymistä eri asioista. Voin ärsyyntyä mitä pienimmistä asioista tosi isosti ja se kiihtyvyys on sit nollasta sataan 3 sekunnissa. Näitä on tullu viime viikkoina useampia ja sanoinkin eilen illalla miehelle, että koittaa kestää, et johtuu selkeesti raskaudesta ja et en mä tarkota mitään pahaa, ne vaan tulee jostain. Kun ei oo kyllä mulle muutoin mitenkään luonteenomaista räjähtää tollasista asioista, mistä nyt on tullu sit vauhkottua.
 
Mä oon huomannut itsessäni kans sen et suutun todella nopeasti ja yhtäkkiä oonkin todella vihainen ja ärsyyntynyt. Yleensä suht nopeesti lepyn ja tulee huono omatunto jos sanoo toiselle ilkeesti.
 
Kyllä teillä on ollut hurjia mielialan vaihteluita, tsemppiä kaikille! Itse olen miettinyt olenko normaali, kun itselläni oli jopa 2 itkukohtausta ensimmäisen kolmanneksen aikana. Sen jälkeen ei mitään muuta, mutta ehkä se on sidoksissa tähän muutenkin aika oireettomaan raskauteen. Ehkä ne hormoonimyrskyt yllättää toisessa raskaudessa, jos niin pääsee käymään :wink
 
Mulla on onneksi hiukan tasoittunut, mutta huomaan että päivän tapahtumat vaikuttavat mielialaan tavallista pidempään.
Se neuvolapsykologi ei oo vieläkään soittanut mulle, mahtaako edes aikoa...
 
Täällä tuntuu meno menevän vaan hullumaksi :D Oon niin loppu tän jatkuvan pahoinvoinnin, päänsäryn ja muiden kipujen kanssa. Tuntuu, ettei pää kestä enää yhtään mitään.
Eilen tuli vessassa itku kun joutui niin kauan pyyhkimään takapuolta :laughing001 että näin. Voi apua jos oikeesti nyt tapahtuis jotain, eihän mulla ois lainkaan voimavaroja käsitellä asioita.
 
Hei mun on pakko kysyä (vastaatte, jos haluatte), että ovatko teillä olleet kaikki raskaudet samanlaisia? Eli voiko olla yksi raskaus hormoonien suhteen rauhallista ja sitten toisessa raskaudessa hormoonit heittelee miten sattuu mielialojen kanssa? Kysyn kun itseäni kiinnostaa tulevat raskaudet ja ystäväni tuttava on kolmatta lasta odottaessaan ollut aika hurja. Käsitin, että näin ei olisi ollut muissa raskauksissa. Vai onko se sitä, että kolmas raskaus on raskaampi jo sen takia, että on 2 lasta hoidettavana? Koska onhan se nyt aivan selvää, että ensimmäistä lasta odottaessa pääsee helpoimmalla.
 
Hhmmm, mulla on ollut tähän asti (rv18) raskaudet pääosin samanlaisia. Lievästi enempi on ollu hermoherkkyyttä nyt tässä toisessa, mut siihen varmasti vaikuttaa hormoonien lisäksi myös se kotona jaloissa pyörivä taapero ja kaikki mitä se on muuttanut arjessa verrattuna ensimmäiseen odotukseen. Muutoin olen päässyt ihan yhtä helpolla molemmissa. (toki tästä raskaudesta ei vielä tiedä mitä kaikkea on vielä luvassa, mut tähän asti...)
 
Nauroin tota Maatusen vessajuttua ääneen. :grin Itsellä tullut e-pillereiden vaihdoksista 1000 kertaa pahempia mielialavaihteluita kuin nyt raskaana. Nyt mieliala hyvin tasainen, alussa oli jatkuvasti masentunut olo, mutta en usko että johtui hormoneista... Muutaman kerran ollut huono päivä alun jälkeen.

Nyt RV 20+2
 
Mun surkuhupaisat hormoonitörttöilyt jatkuu... tuossa tovi sitten päätin leipasta joulutortut ja croissantit, no ei olis kannattanu. Väsymys ja säryt ei ole hyvä yhdistelmä leipoessa :D yks torttu lens raakana seinään kun alko niin vituttaa kun ei muka onnistunut. Siitähän se itku sitten repes kun aloin miettimään kuin seko oon. Siinä itkiessä sitten croissantit palo ja siitäkö se itku vasta irtoskin :D nyt jo naurattaa koko episodi.
 
Takaisin
Top