Miehet!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja elmiina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Elmiina, mä ymmärrän et tossa tilanteessa kun oot raskaana niin haluat antaa anteeksi ja vielä yrittää, olis varmaan ainoa tilanne mitä voin itse kuvitella, missä voisin antaa tollasen anteeksi(mut ikinä en kyllä unohtaisi).

Muista vaan kuitenkin, että jos tuollasta kerran tekee, niin se helposti myös toistuu... Tiedän omasta kokemuksesta ja kavereiden suhteita sivusta katsoneena. En halua kuulostaa liian negatiiviselta, mut miehet (myös naiset!) jotka tuollasta tekee, niin herkästi tekee samaa ja muutakin toistekin.
Varsinkin sillon, kun suhteessa tulee niitä "tylsiä aikoja" ja vaikeuksia.

Toivottavasti sulla ja teillä menis kaikki hyvin!! :)
 
Hieno homma. Ihmisiähän tässä ollaan ja varmasti tulee kaikilla silloin tällöin niitä virheitä tehtyä mut niistä nimenommaa pitää ottaa opiksi. Ei saa liian helpolla luovuttaakaan jos muuten kaikki ok :) Eri asia sitten jos jatkuu aina vaan samanlaisena...
 
Ei se minusta olisi mikään ongelma, vaikka jatkuisikin koko ajan samanlaisena, kunhan olisi asiasta rehellinen. Se on oikeastaan ainoa, mitä parisuhteelta edellytän. Ja onhan se nyt kun kiinni jäi, mutta ei ole osannut itse sanoa. Toisaalta, täällä on 18. viikko alkanut, eikä hän ole vieläkään osannut vanhemmilleen sanoa, että on lapsi tulossa. Se nyt vaan on hänen luonteensa, enkä usko, että se siitä muuttuu, tai asioiden kertominen hänelle sen helpommaksi muuttuu.

Minullehan itselleni täysin monogamiset suhteet ovat tähän asti olleet melko mahdoton yritys. On niitä aikansa yritetty, mutta olen itsekin joskus 10 vuotta sitten jäänyt vastaavasta käytöksestä kiinni (johti kyräilyyn ja lopulta suhteen päättymiseen). Tämänkin kun miehelle sanoin niin hän meni vielä enemmän vaivaantuneeksi ja varpaisiinsa tuijotellen totesi että "niin mutta sie oot kasvanu aikuiseksi ja mie en." Raasu.

Oma avioliittoni hajosi minun avioliiton ulkopuoliseen suhteeseeni. Kuusi vuotta jaksoin yksiavioisena sinnitellä. Tosin tästä oli miehen kanssa sovittu, eli en "pettänyt" enkä ikinä ole jos niin voi asian ilmaista, vaan meillä oli avoin suhde. Vaan eihän se toiminut yhtään kun minä menin sitten muualle ihastumaan, ja mies olisi sydämessään toivonut yksiavioista suhdetta, mutta ei uskaltanut itseään ilmaista. Itse asiassa nykyisen mieheni avioliitto hajosi aikanaan vastaavista syistä. Siellä tosin rouva oli halunnut seksiä kolmestaan parhaan ystävänsä kanssa ja sitten loukkaantunut siitä. Sitten syyttänyt miestä kaikesta ja myöhemmin selvisi, että oli itse ravannut vieraissa koko ajan.

Nykyisen miehen kanssa suhteen alkaessa exä oli vielä nyksä ja minä olin se toinen nainen ensimmäiset kuukauden pari. Jopa melkein kauhulla odotan, mitä karma nykyiseen tilanteeseen sanoo, kun miehen ja exän laskettu aika on ollut kaksi vuotta sitten samoilla korvilla kuin meidän nyt. Heinäkuussa mies sitten aloittikin minun kanssani heilastelun ja marraskuuhun mennessä sai exänsä heitettyä pihalle ja minä muutin sisään samalla oven avauksella. Tosin exälleen mies oli selväksi tehnyt että ei perhe-elämää hänen kanssaan halua ja heidän lapsensa oli "onnellinen vahinko" naisen mielestä, lasta ei pitänyt tulla ja hups heijakkaa oltiinkin raskaana. Meidän raskaus oli suunniteltu ja pitkään yritetty, vaikka eihän exä sitä tiedä. Itse asiassa miehen piti mennä vasektomiaan juuri exänsä takia ettei vastaavia vahinkoja enää satu, mutta peruikin sitten leikkauksen kun tapasi minut. Aika oli jo varattuna. Mutta tilanteen huomioiden ei mikään ihmekään että exä on katkera ja yrittää väliin. (He olivat siis eronneet sen seitsemän kertaa jo ennen meidän tapaamistamme, naisella oli tapana kiristää erolla ja tuo "vahinkoraskauskin" alkoi eron jälkeisen yhteen palaamisen jälkeen.)

Minähän en ole yksiavioisuutta pyytänyt. Olen sanonut, että jos hän haluaa käydä muualla, niin saa käydä, kunhan on asiasta rehellinen eikä tuo tauteja kotiin. Hän itse haluaa olla vain minun kanssani ja on itse asettanut itselleen rajat, minä en ole niitä pyytänyt tai sanellut. Siksi tämä oli niin järkytys. Nytkin tilanne on se, että hän ei ole yksinkertaisesti tullut ajatelleeksi tehneensä mitään suoranaisesti väärää, vain hieman viatonta pikkutuhmaa. Ei ollut käsittänyt, että se sattuisi minuun noin paljon. Ei kuulemma aio käytöstään jatkaa ja piti tekemisiään tyhmänä virheenä ja ajattelemattomuutena. Hänellä on kyllä hyvät aikomukset, mutta toisaalta ei hänelle itsellekään ole täysin selvillä, miksi hän toimii noin. Eli toki toivon että tilanne ei toistu, mutta tuskin se yllätyksenä tulee, jos näin käy uudelleen.

l-4376.jpg
 
Muokattu viimeksi:
Elmiina, aah ok, no en tiennytkään siis koko totuutta kun kommentoin sulle :) No tuossa tapauksessa onki sitten vähän eri asia, tai siis väärinhän teki kun ei ollut rehellinen mutta muuten jos ootte ns. avoimessa suhteessa niin nuo mun aiemmat löpinät ei sitten päde.
Mun mielestä on ihan sama miten suhteessa ollaan, kunhan molemmat osapuolet on tyytyväisiä.
Itsellä toi mustasukkasuus on sen verran voimakas että mikään avoin juttu ei ikinä onnistuis :P

Hyvä muuten tuo sarjakuva, aika osuva, tulee mieleen useempikin tapaus oikeasta elämästä että noin on käyny.
 
Oho! Itse en ole missään vielä törmännyt tälläiseen vapaampaan seurusteluun mutta kerta se on ensimmäinenkin! Omalla kohdalla ei onnistuisi :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Siis meillä ei todellakaan ole avoin suhde vaan ihan yksiavioiseksi sovittu. Ex-aviomieheni kanssa oli avoin suhde ja sehän tuli siinä viikossa selväksi että se ei toimi ja ero tuli. Minulla on henkilökohtaisesti ollut sekä suhteita joissa itselläni on ollut rinnakkaissuhde sekä toisin päin. Hienoa niille jotka siihen pystyy, mutta itselläni ainakin seksi on niin vahvasti sidottu tunteisiin, ettei tuollaisella ole toivoakaan toimia. Mutta siihen en usko että suhteen toinen osapuoli sanelee toiselle miten asioiden pitäisi mennä vaan kumpikin osapuoli asettaa itse ja yhdessä sovitaan ne rajat c


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Eli jos mieheni olisi halunnut olla muiden kanssa niin en minä hänen kanssaan perhettä tai parisuhdetta haluaisi. Jos jotain pitää olla suhteessa avointa niin se on kommunikointi. Jos olisi avoin suhde sovittu niin itsehän olisin tyhmä jos viesteillä haluaisin itseäni kiusata. Sanotaan niin että kun molemmilla on menneisyytensä niin opetellaan tässä toimivaa parisuhdetta yhdessä. Ja virheistä toivottavasti opitaan tai jos ei niin ainakin toisiamme opimme tuntemaan paremmin, avoimin mielin.


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Hyvä, että avasit taustojanne, ettei täällä tule hapatettua jotakin mikä liittyy ihan muihin asioihin. :)
Suhde kun on rajoiltaan noin hieman epäselvä, niin on hyvä kun pystytte puhumaan asioista ja tunteistanne, ettei mene ihan sekaisin mitä kumpikin suhteelta odottaa. Nostan hattua kyllä, mulle tossa olis ihan liian monta epävarmuustekijää läsnä. Mutta jos tää on sellanen suhde, mikä sopii sulle, niin oot sitten löytänyt ehkä harvinaisen sopivan miehen.
 
Tarkoitinkin "ns.avoimella suhteella" juuri sitä, että jotain on sallittua tehdä(esim. lähetellä tietynlaisia viestejä muille naisille) kunhan on asiasta rehellinen ja avoin toiselle.
Moni käsittää jo tuon avoimena suhteena :) Vaikkei se ehkä täysin sitä olekaan.

Ekan viestin kun vastasin, niin siinä tietysti oletin että tuollainen viestittely on täysin kiellettyä ja toisen pettämistä.
Tietysti hän petti sun luottamuksen kun ei teidän sopimuksen mukaan kertonut viesteistä, mutta sinällään ei pettänyt kuin jos olisi sellanen suhde missä tuollanen olis ehdottoman kiellettyä.

Varmaan monille vähän epäselvää ,mutta kuhan ite tiiätte mitä saa tehdä ja ei saa tehdä ja kumpikin noudattaa sääntöjä niin sitten se on se pääasia! :)
 
Mimi2013 ah aivan. Mä käsitin nyt väärin noiden kankeampien termien mukaisesti.

Panda olet aivan oikeassa :) Toisaalta on hyvä, että kummallekaan ei ole oletusarvoisesti itsestään selvä, mitkä suhteen rajat on. Toisaalta se luo omat haasteensa.

Itse olen huonossa suhteessa kärvistellyt avioliitossani sen kuusi vuotta uskollisena, meillä ei vain ollut työkaluja sen suhteen parantamiseen kun exä ei puhunut ja minä painostin, jolloin exä sulkeutui entistä tiukemmin. Mies oli vaimonsa kanssa yhdessä pitkälle toista kymmentä vuotta uskollisena kunnes ero tuli. Tuolloin ex vaimo syytti häntä pettämisestä vaikka hän oli ollut uskollinen. Sitten jälkikäteen tulikin ex vaimolta viesti että kannattaa käydä testeissä kun häneltä oli löytynyt klamydia. No, pettäjät on usein pahimpia epäilemään...

Liittonsa päättymisen jälkeen taas mies vietti sinkkuvuosia useammankin naisen kanssa samanaikaisesti. Hän ei ikinä luvannut mitään, mutta toki naiset sitten olettivat kyseessä olevan seurustelusuhteen kun oli säännöllistä seksiä. Kunnes kaksi kolmesta osui ovelle samaan aikaan. Eli miehellä on aika hurja maine. Kylällä esim yleinen käsitys on että avioliitto loppui kun mies makasi lastenvahdin kanssa.

Omista kuvioistani tuossa jo hieman kerroinkin. Itse en ole "pettänyt" silti ikinä, vaikka monesti olisi mieli tehnyt. Mies taas on pettänyt yhden kerran aiemmin ennen kuin minuun sekaantui. Ja kun aloitti minun kanssa tapailun hän ei ole enää muiden kanssa maannut, kertoi exälleen suoraan missä oli ollut ja muutti sohvalle nukkumaan. Tietyllä tapaa paskassa tilanteessa kuitenkin se kunniallisin vaihtoehto. Itselläni taas ehti olla toinenkin mies välissä. Kun eihän siinä ikinä käy niin että mies jättäisi sen avovaimon ja lapsen toisen naisen takia... Toisen miehen tapailu kuitenkin tuntui minusta väärältä ja silloin lupasin miehelleni olla vain hänen. Pian hän lupasi samoin minulle ja siitä alkoikin sitten aika monimutkainen järjestely kun miehellä oli se exä ja lapsi omakotitalossa pienessä kylässä Pohjois-Karjalassa ja mie olin kaupunkilaistyttö Tampereen keskustassa ja välimatkaakin oli se vaatimaton 450 km.

En oikeestaan tiedä miks näitä pitää nyt tänne laittaa. Saa olla lukematta :) Kai itse yritän nyt ensimmäisen luottamuspulan myötä jäsennellä ajatuksiani uudelleen että lukee ken tahtoo.

Mut meillä ei mitään muuta ole ollutkaan alusta asti kuin vastoinkäymisiä ja mitä vaikeammaksi asiat meidän ympärillä on mennyt sitä onnellisempia meistä on tullut. Jokainen vastoinkäyminen on kasvattanut meitä yhteen ja vahvistanut suhdetta, kuten tämäkin. Kummatkin halutaan aidosti olla yhdessä ja huomioidaan toistemme tunteet ja tarpeet niin hyvin kuin osataan. Ei tartte niitä väistelyitä tai tekosyitä tai vastuun pakoilua tai valehtelua.

Ite oon ollu "toisessa elämässä" stripparina töissä 9 vuotta. Siinä on saanu luottamuksesta yms keskustella moneen otteeseen kun kuitenkin itse oon esim. antanut rintoja koskea rahasta. Seksiä en oo myyny, jalkoväliin ei oo ollu mitään asiaa koskea enkä mie oo koskaan mitään esim intiimihierontaa tehny. Mut noissa hommissa on ollu pakko opetella sitä rajan vetoa ja käydä eri keskustelut myös parisuhteessa kuin muuten.

Lisäksi miesten käsityksiä parisuhteista oon ehtinyt kuulla aika monta kun kaiken sen mitä ne ei selvin päin uskalla sanoa vaimolle ne kertoo kännissä stripparille. Oon oppinut tuntemaan miehiä aika hyvin. Monet on oikeasti todella kunnollisia. Mut sit on kyllä niitä sarjapettäjiä ja aivan hirveitä ihmisiä. Miulle varmaan kamalin oli ku baarissa vietti polttareita 7 veljestä joista nuorin oli menossa naimisiin. Vanhemmat veljet kertoi et on nuoruuden ihastus ja tosi rakkaus kyseessä ja ihanat häät tulossa. Privaatissa se jätkä sitten ei muuta ku yritti ruinata pillua ja ku ei saanu ni yritti kosketella väkisin. Ja joku raasu oli senkin kanssa naimisiin menossa. :(

Miulle on osunu hyvä mies jolla on iso sydän ja hyvät aikomukset sekä moraalista selkärankaa olla mokatessaan rehti. Siksipä noi exän välitkin on sellaiset kuin on kun se on liian kiltti ja hyväntahtoinen eikä osaa pitää etäisyyttä tai omia rajojaan. Se on vaan asia mitä meidän tarvii opetella yhdessä, ei niin että mie käskisin vaan ne pitää olla miehen omat rajat. Mies kuitenkin yrittää ihan tosissaan parhaansa ja tekee itsensä kanssa töitä että se vois olla miun luottamuksen arvoinen. Ja onhan se, niin hyvin kuin osaa. Ei oo vaan vielä ihan oppinut. Mut se on hidas prosessi ja kuitenkin koko ajan mennään eteenpäin niin mie tarviin vain kärsivällisyyttä. Mieskään ei oo tällaista luottamusta ikinä saanut niin ei halua mokata.

Mie uskon et meidät on tehty toisillemme ja mies samoin, hän sen ensimmäisenä uskalsi ääneen sanoa. Kummankin olis todella vaikea löytää ketään muuta joka osais olla suhteessa niin avoimin mielin noilla meidän taustoilla. Lisäks kyllä miulle henk koht on helpompi rooli olla se joka antaa toiselle anteeksi kuin taas "se strippari" minkä monet miehet kaivaa loukkaantuessaan esiin ihan niin kuin ammatti tekis ihmisestä huikentelevaisen tai huonon. Itse en kuitenkaan halua peitellä mitään vaan miut on otettava joko sellaisena kuin mie oon tai ei ollenkaan, ei miusta oo teeskentelemään jonkun toisen odotuksia siitä mikä on hyvän naisen rooli parisuhteessa. Samoin miekin haluan miehen joka on hyvä sellaisena kuin on eikä yritä teeskennellä mitään tai tehdä vaikutusta keneenkään.

Arvostetaan toisiamme sellaisina kuin ollaan ja pyydetään rohkeutta nähdä asiat kuten ne on eikä peilata sen mukaan miten niiden pitäis olla. Kun näitä odotuksia tulee vastaan tehdään töitä niistä luopumisen suhteen, yritetään nähdä se toisen ihmisen todellinen luonto eikä yritetä muuttaa toista omien odotuksien mukaiseksi. No, kukin tyylillään, mutta kun on tällaisen parisuhteen kerran saanut luotua niin aika paljon sais tapahtua että siitä ikinä haluais luopua.

(Saahan tällä kännykällä pitkänkin tekstin kun kirjoittaa muistiinpanoihin ensin...)


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Olen samaa mieltä, ehkä tärkeimpiä asioita suhteessa on se, että se toinen on juuri sellaisena itselle oikeanlainen. Lopulta ei ole väliä millainen (jotkin ääripäät poislukien), mikäli tosissaan tietää suhteen antavan itselle sen mitä tarvitsee ilman, että toista tarvitsisi alkaa muuttamaan. Aina tulee joitakin kolhuja, ristikkäisyyksiä ja muita ärsyyntymisiä, mutta se ratkaisee miten niistä selvitään. Eri asia taas jos alkaa uhrautumaan liikaa.

Voin myös omien kokemusten pohjalta sanoa, että pohjimmiltaan moni esim. ajautuvan tyyppinen mies voi olla todella hyväsydäminen, mutta käyttäytyminen tai vastuuntunnonpuute voivat vain käytännössä olla liian hankalia tekijöitä. Se on silloin aina oma valintakysymys, hyväksyykö miehen luonteen, mikä on itselle kaikkein tärkeintä, sillä ei sitä miestä voi alkaa suuresti muuttamaan, siinä joutuu vain katkeroitumaan kun on uhrannut elämänsä.
 
Toi ajautuvan tyyppinen oli aika hyvin summattu. Itse asiassa ollaan vähän sellaisia ajelehtivia vaeltajia molemmat. Minäkin "hylkäsin lapseni" lähtiessäni, vaikka vain koirasta olikin kyse. Silti exäni kanssa koira sai pitää kotinsa ja oli säännöllinen elämänrytmi. Itse en voinut samaa tarjota. Toisaalta jos exä ei olisi koiraa halunnut olisin sitten elämäni niin järjestänyt että voin siitä huolehtia.

Mieskin on moneen ajautunut, mutta aina siellä on jotain taustalla. Esimerkiksi hän "ajautui" suhteeseen kanssani. Mutta exän kanssa suhde oli pelkkää tappelua eikä tyydyttänyt kumpaakaan ja kuitenkin itse teki päätöksen ja hoiti eron niin kunnialla loppuun kun pystyi eikä esim vaan odottanut että muijat tappelee keskenään.

Samoin lapsiaan on hoitanut, vanhempia poikia jopa yh:na pari vuotta. Ja osaa kyllä pitää puoliaan tarvittaessa, esim. on jo sattunut tilanne jossa hänelle on suoraan tarjottu seksiä ja hän kieltäytyi suoraan ja kertoi asiasta itse vaikken minä olisi ikinä saanut muuten tietää. Samaten yhdessä reissatessa on välillä naiset yrittäneet iskeä jopa minun ollessa läsnä tai lähettyvillä ja hän hyvin selväksi osaa tehdä suhdestatuksensa.

Exä vaan on vaikeampi kun toki lapsen kannalta olis paras että vanhemmat tulis oikeesti hyvin toimeen. Ja onhan siellä helliä tunteita joskus ollut vaikka ei hän enää niiden mukaan toimisi kun tietää mitä se suhde sitten olisi. Viha tai katkeruus kun ei ole rakkauden vastakohta vaan välinpitämättömyys ja se on tuossa tilanteessa mahdoton saavuttaa.


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Ny ol pakko palata aiheeseen miehet ihan kehuakseni :love7

Miehen puhelimeen en ole enää koskenut, mies on itse kertonut kaiken. Tai ainakaan minua ei epäilykset enää vaivaa ja mies on ollut paljon avoimempi. Siksihän puhelimelle menin kun jokin tuntui olevan "pielessä."

Ehkä nämä on nyt minun tuntemuksia vaan, mutta mies on yhä ihan oma-aloitteisesti yrittänyt nähdä vaivaa. On remonttia sun muuta mikä vie kyllä aikaa, mutta on järjestänyt sitä aikaa minullekin. Tullut taas viereen kuten ennenkin. Kehunut nätiksi ja haluttavaksi, olisi halunnut viime neuvolaan mukaan (jäi käytännön syistä nyt kyllä välistä). Eilen otti oikein asiakseen tulla silittelemään masua ja kehumaan mahaa kauniiksi. Nyt ehdottelee joulukuulle jotain pientä viikonloppulähtöä jonnekin että saadaan oikeasti olla kahdestaan eikä työt vie. Miulle kyl ihan riittäis että vietetään joulu rauhassa yhdessä miun äidin luona niinku on suunniteltu. Ite oon myös ollu remontissa mukana ja yhdessä tekeminen ja touhuaminen on tehnyt hyvää.

Tänäänhän tuo sitten vitsaili että nyt kun on stressitasot kohdillaan niin on näemmä verenpaine noussut riittävästi. Miehellä on siis matala verenpaine ja joku kuukausi sitten tms. oli mitannut jo 60 yläpaineita itseltään :confused: Ja kyllähän sen on huomannut että on tuolta alakerrastakin ollut paineet pois vaikka ei siis mitään sängyssä epäonnistumisia tai muita ole ollut niin kyllä on saanut välillä herätellä kaveria hetken. Nyt näyttää helpottaneen ja lusikka-asennossa nukkumaan käymisellä tai vierekkäin heräämisellä on taas tutut seuraukset :wink Tässä nyt kun ylianalysoin niin tuossa voi hyvinkin olla yksi syy miksi on kuvia tarvinnut lähettää. Tuntee takuulla olonsa miehekkäämmäksi fantasian kautta kuin arjessa kun ei asiat toimi totutusti.

No mie oon saanu kehuja, läheisyyttä ja seksiä ja mieskin tuntuu varmemmalta itsestään. Eiköhän tämä ihan hyvin mene. Mitä nyt raskaushormonit itellä heittäny tunne-elämän lähemmäs teini-iän tasoa ja kaikki aiempi aikuistuminen ja itsehillintä tuntuu olevan poissa kun välillä joka pikkuasia on maailmanloppu. Onneks niille voi nauraa yhdessä eikä tuu tehtyä tai sanottua itekään mitään turhan typerää. On silläkin miussa kestämistä välillä.
 
Kirjoitan tähän ketjuun kun en tohtinut uutta aloittaa...

Parisuhteesta. Onko teillä lähtenyt miten sujumaan vauvan syntymän jälkeen?

Olen kehitellyt itselleni joitain ongelmia;) Meil on siis jo 5-vuotias tytär, vilkas, mutta erittäin helppo!ja sosiaalinen. Antaa äitin esimerkiksi nukkua aamulla ja tulee itsekseen katselemaan hetkeksi tv:tä. Vauvakin tuntuu olenvan helppo. Syö omaan tahtiin, nukkuu ja ajoittain seurusteleekin. Ei mainittavia vatsan väänteitä ym. Päivät saadaan ihanasti kulumaan, kun mennään minun tahtiin:oops:. Kaikki tuntuu vaivattomalta ja helpolta...

Nyt kun mies on mennyt takaisin töihin on ilmennyt arjen haasteita. Aiemmin molemmat urheiltiin todella paljon ja töiden jälkeinen aika sujui, kun suunnitteli huolella. Lähestulkoon lypsystä tehtiin vaihtoja, mutta oltiin onnellisia. Tähän vielä esikoisen menot kavereille tai omiin harrastuksiin.

Mies jatkaa tällä samalla tyylillä eli urheilee lähes joka ilta jotain..juoksua, tennistä, salibandyä, futista, autotallissa salitreeniä ym. Olen jo raskausaikana varoittanut ettei sama tahti voi jatkua, koska elämäntilanne himpun muuttuu, kun toinen lapsi tulee. Hän vain tukeutuu siihen, että olemme sopineet niin että urheilemaan ym. voi mennä jos vaan ajoissa ilmoittaa.

No joo o, mutta nyt vaan sattuu olemaan niin, että minä en edes tahdo muistaa hänen menojaan. En edes tahdo muistaa mikä päivä on ja puhelimenkin muistutukset esim. neuvolasta tahtoo mennä ohi. Aiemmin aina ajoissa olenkin aina myöhässä joka paikasta ym. En siis millään muista mieheni menoja huomiselle saati viikkoa eteenpäin. Paperille sais laittaa:)

Hän ei myöskään keskusteluista huolimatta ole ymmärtänyt, että minulla on myös tarpeet. Haluan aikuista seuraa iltaisin ja ehkä jotain tekemistäkin koko perheen voimin eli yhteistä aikaa. Tietysti myös apukäsiä, että voisin rauhassa käydä edes suihkussa tai vaikka imuroida eikä joku ole kokoajan vaatimassa jotain. Mies ei vaan käsitä ettei asiat suju ollenkaan niinkun itse on suunnitellut vaan tilanteet muuttuu sen mukaan mitä vauva vaatii esim. tunti tissillä niin kävelylenkki juuri nyt ei onnistukkaan ja jos hänellä on hetkenpäästä menoa niin.....se siitä yhteisestä ajasta. Huoh!

Tämä kestää tietysti vauva ajan, mutta olo tuntuu riittämättömältä:smiley-angry017 Mulle olis helpompaa jos mies pysyi pois kokonaan. En tietystikkään eroa toivo, mutta mulle ois helpompaa etten edes oleta toiselta mitään.

Eilenkin luulin meillä olevan hetki perheaikaa ennenkin hän lähtee reeneihin, mutta hän olikin ostanut kotiteatterisarjan ja alkoi asentaa sitä. Sanoi, että asennus ei kauaa kestä (suhteellista), mutta kyllä siinä toista tuntia kesti ja hirveen sotkun sai aikaan...prk!:violent001
 
Meillä mies osallistuu usein, jos pyydän. Mutta osallistuu myös heti, kun huomaa, että nyt on äiti kuunnellut kitinää jo tarpeeksi kauan. Lisäksi usein antaa mun syödä ensin ja hytkyttää sen aikaa vauvaa ym. Päävastuu kuitenkin varmaan on mulla. Mies tosin tekee kotitöitä vastaavasti enemmän (pihatyöt, kauppakassit yms.). Meillä tää on eka vauva ja kaikki on tietysti uutta ja ihanaa, parisuhdekin vain kukoistaa. Tyttö on ihan isänsä näköinen, mikä varmasti osaltaan "vahvistaa" miehen isyyttä. Joka aamu ja ilta edelleen suukotellaan, mikä on ihana tapa.

Bonuksena saan lähteä kauppaan, peliin yms. menoihin, mikäli mies kotona on. Toissapäivänä tosin kysyi, että "mitäs mä sit teen, kun se vauva herää". Hihittelin, et kyl sä tiiet. Maitoa jääkaapissa. :) osaahan se. Tietty päiväsaikaan meillä on tytön kanssa omat jutut ja rytmi, joista isukki ihan ulalla. Sitten varmaan sama juttu, jos/kun hän on vanhempainvapaalla ja ite palaan töihin. Oon koittanut viimeseen asti olla neuvomatta, että tee noin. Eli vaipanvaihtoa tai pukemista en lähe kattomaan, enkä valitsemaan ulkovaatteita. Jos kysyy, niin tietty vastaan, mutta muutoin saa vapaasti touhuta.

JOS sanoisin, että oon ihan poikki, auta/hoida, niin tiedän, että tekisi enemmän.
 
Haastavaa on.. Ennen ei tapeltu lähes koskaan mutta nyt viikottain. Samoista asioista mitä muut jo mainitsi. Kasvun paikkahan tämä on kaikille.
 
Meillä taas on joku uus kuherruskuukausi menossa. Toki väsyneenä tulee joskus tiuskittua puolin ja toisin, mut sekin yleensä herättää toisessa sen reaktion että "minä otan tytön, mene sinä nukkumaan" eikä tiuskimista takaisin. Vaikka olis molemmat väsyneitä niin aina sitä on toistaiseksi sen verran tajunnut, että se joka äksyilee tai vittuilee on varmaan sillä hetkellä se väsyneempi ja tarvitsee tauon.

Olikohan vaun etusivulla joskus se juttu että "mies on vaihtunut synnärillä kun se tiskaa ja auttaa kotonakin." Meillä on ollut vähän niin päin. Kun raskaana ollessa ei henkistä tukea paljon herunut niin nyt tuntuu että mies tekee välillä liikaakin. Että ois tytöllä hyvä ja mie jaksaisin, se raasu on nyt isyyslomalla valvonut lähes kaikki yöhuudot jne. Johtuu ehkä siitä että nyt miehellä on jotain konkreettista tekemistä millä se voi auttaa? Niin se tuntee olevansa enemmän hyödyksi kuin niitä raskausajan murheita kuunnellessa tai miun vieressä maatessa.
 
Puhuminen ei meillä ole auttanut. Se kun "komentaa": katso vauvaa hetki että saan itse syötyä , tässä (vauva) miä menen nyt suihkuun ym. Mitään omaa tilanneälyä tai omaa halukkuutta asioihin ei juuri ole.
Ymmärrän, että ollaan tunnetasolla ihan eri maata, koska minä olen lasten kanssa kotona (höpöhöpölandiassa) ja mies töissä eli aivan erilaiset päivät. Molemmat menee työstä :)

Mies odottaa saavansa levätä, kun kotiin tulee ja niin minäkin. Hän myös odottaa voivansa lähteä urheilemaan kunhan on levännyt ja minä odotan apukäsiä kodin pyörittämiseen (Huom! En kaipaa edes omaa aikaa vaikka ei sekään pahitteeksi ois).

Tasapainoilemistahan se on ja niinkun totesin aiemmin niin tiedän, että tätä kestää tasan sen ajan kun vauva alkaa olla omatoimisempi, mutta ei se tähän hetkeen auta. Niinhän sitä sanotaan, että alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmilta pitäisi evätä oikeus erota, koska se aika on rankkaa molemmille eikä kumpikaan mahdollisesti käyttäydy itselleen tyypillisesti.
 
Takaisin
Top