Masussa puuhastelut

Mulla menossa 29+2 ja nyt jo viikon ajan olen huomannut, että pikkuisen liikkeet ovat ikäänkuin vaimentuneet. Liikkeitä tulee kyllä yhtä usein kuin ennenkin, mutta tuntuvat paljon "miedommilta". Jostain luin, että vois johtua siitä, että vauvan tila kohdussa vähentynyt. Mutta jotenkin silti huolettaa..Onko muilla ollut vastaavaa kokemusta?
Mulla liikkeiden tunteminen riippuu aika paljon vauvan asennosta. Joskus tuntuu vaimeempina ikäänkuin syvemmällä (varmaan silloin selkä mun napaa vasten) ja joinain päivinä taas nyrkkeilee niin, että näkyy ulospäin. Jotenkin kaveri on myös laskeutunut ja aiheuttaa välillä melko tukalaa oloa alavatsalla kun ilmeisesti käyttää virtsarakkoa nyrkkeilysäkkinään...
 
Mulla oli myös välissä jakso kun vauva oli selkä mun napaan päin ja liikkeet tuntui aivan erilailla ja todella vaimeina, juuri ja juuri tunnisti liikkeiksi. Ehkä parisen viikkoa sitten kiepahti toisin päin ja nyt tuntuu taas liikkeet vatsan pinnalla todella hyvin, melkoista muljahtelua välillä onkin, välillä pienten kinttujen vallatonta vipinää, että iihan alkaa ääneen naurattaa! :happy::Heartred (menossa 30+2)
 
Huvittavaa on se ajatus tasaisen pyöreästä vatsakummusta ja sit kuinka luonnottomalta näyttää masu välillä kun toinen möyrii, ihan viistomaha välillä :woot:
 
^Mulla on harvoin maha pyöreä kun tuo tykkää hengata aina oikealla puolella, eli se puoli mahasta pullottaa ihan kummallisesti. :rolleyes: Ja tosiaan se liikkuminen on todella luonnottoman näköistä kun tyyppi venkslaa itseään edestakaisin. Meinasin pissata housuun yksi ilta kun naurettiin miehen kanssa että kaveri selkeästi järjestelee paikkoja ja siirtelee huonekaluja kun potkuja ei tullut vaan näkyi pelkkää liikettä puolelta toiselle. :hilarious:
 
Viisto maha tuttu täälläkin! Oikealla puolella on kiva hengailla. Välillä tuntuu, että tyyppi vetää älyttömiä rumpusooloja sekä käsillä että jaloilla: kauhee hakkaus oikean kylkiluun alle ja samaan aikaan vasemmalle alavatsaan kymmenen sekunnin pätkissä, sitten taas hiljaista, sitten taas 10 sekuntia mekastusta. :D

Ihana että liikkuu, mutta mitä ihmettä se oikein puuhaa..

Koko ajan enemmän myös reagoi siihen, että joku (vaate) puristaa vähänkään mahaa tai jonkun käsi on mahan päällä. Miestä muksii erityisen innolla, jos erehtyy pään laittamaan mahaa vasten. En tiedä onko se uteliaisuuden, rakkauden vai vihan osoitus.. :D
 
Miestä muksii erityisen innolla, jos erehtyy pään laittamaan mahaa vasten. En tiedä onko se uteliaisuuden, rakkauden vai vihan osoitus.. :D

Me ollaan pidetty sitä tutustumisleikkinä :) tuntuu tettä tunnistaisi jo iskän äänen :)
 
Meillä muljahdellaan nyt kovasti sen sijaan, että tuntuisi potkuja. Asento toki saisikin muuttua, kun oli viime neuvolassa vielä poikittain. Meille taitaa olla tulossa kuuliainen poika, kun riehuminen loppuu heti jos sanon jotain tai laitan käden mahalle. :hilarious: Oon siis monta kertaa yrittänyt huudella miestä paikalle katsomaan kun jumpat on olleet menossa, mutta lopettaa tosiaan aina ennen kun mies ehtii nähdä. Pitää varmaan laittaa tekstari seuraavan kerran.
 
Meillä muljahdellaan nyt kovasti sen sijaan, että tuntuisi potkuja. Asento toki saisikin muuttua, kun oli viime neuvolassa vielä poikittain. Meille taitaa olla tulossa kuuliainen poika, kun riehuminen loppuu heti jos sanon jotain tai laitan käden mahalle. :hilarious: Oon siis monta kertaa yrittänyt huudella miestä paikalle katsomaan kun jumpat on olleet menossa, mutta lopettaa tosiaan aina ennen kun mies ehtii nähdä. Pitää varmaan laittaa tekstari seuraavan kerran.
Meillä kans sama. Kovaa menoa ja sitten kun puoliso tulee kokeileen niin kaveri on hipihiljaa. :/
 
Mulla vaikuttaa oma rentous. Huomaan, että jotenkin jännitän kehoa, kun odotan, et mies tai lapset tuntee liikkeitä mahan päältä. Silloin vauva hiljenee. Sit kun ne lähtee pois, jotenkin taas huokaisen ja vauvan möyry jatkuu taas kovempana.
 
Täällä muljuu kans ahkerasti ja maha on milloin mihinkin suuntaan kallellaan. Huvittavinta on, kun on jossain julkisella paikalla ja mahassa alkaa kunnon möyräys, joka näkyy ulospäin tärähtelyinä ja ulkonevina osina. Tulee vähän sellainen olo, että kuinkahan jo ulkopuolisetkin seuraa tätä showta. :)
 
Sais kaveri kyllä kääntyä taas kunnolla. Tää poikittain oleminen ei oo mitenkään hirmu mukavaa :wideyed:
 
Itse en osaa yhtään sanoa, miten päin mahassa majaillaan. Navan oikealla puolella tulee usein kohouma. Olen sen päätellyt olevan joko pää tai peppu. Suurimmat potkut tai nyrkkeilyt tuntuvat alhaalla/kyljessä vasemmalla. Istukka on etuseinässä, joten ehkä se vaimentaa liikkeitä niin, että vaikea hahmottaa. Ehkä huomenna neuvolassa selviää, kuinka päin siellä ollaan.​
 
Luulen että meillä vauva on tehnyt jonkun käännöksen kun potkut ei ole oikein tuntunut :sorry: Vähän olen jo huolissanikin ollut, mutta oon yrittänyt miettiä, että ehkä nyt on hiljaisempi kausi ja potkii vaikka selkäänpäin... Täytyy ehkä tänään koittaa vähän töniä vatsaa, josko hän kääntyisi. Nyt kun niihin potkuihin on tottunut niin herää heti huoli:wideyed:
 
April86 meidän vauvalla oli myös selkeästi hiljaisempi kausi muutama viikko sitten, joka kesti yli viikon. Huolestuin tietysti ja tein muutaman kerran iltaisin liikelaskentoja. Lopulta huoli oli niin kova, että kävin Kättärillä liikelaskennassa, missä mitattiin vauvan liikkeitä ja sykettä anturilla samalla kun merkkailin ylös tuntemani liikkeet. Oli tosi huojentavaa nähdä, että vauva liikkui kyllä ihan normaalisti ja jopa aktiivisesti, vaikka en tuntenutkaan kuin vähäisesti liikkeitä. Neuvolassa sanottiin, että äiti tuntee 85 %(?) vauvan liikkeistä, mutta tuossa mittauksessa huomasin, ettei tuo pidä ainakaan minun kohdallani lainkaan paikkansa, hyvä jos tunsin joka kymmenennen liikkeen. (Minulla on istukka etuvasemmalla, mutta ei pääsääntöisesti tunnu vaimentavan tuntemuksia.)

Nyt vauva on ilmeisesti kääntynyt taas eri päin tai hänellä on meneillään vauhdikkaampi jakso, sillä liikkeet tuntuu ja näkyy taas ulospäin voimakkaina.

Olen nyt osannut olla rennommin mielin sellaisina päivinä kun liikkeitä tuntuu vähemmän. Suosittelen huolestuneista äitejä soittamaan / käymään käyrällä liiketarkkailussa jos huoli on voimakas.
 
Onkos teillä vauveli kääntynyt jo pää alaspäin? Mulla ollut jo 2 viimeisessä neuvolassa pää alaspäin ja uskon sen pysyvän niin loppuun asti vaikka ylhäällä vielä onkin. Kahdessa aiemmassakin raskaudessa näiltä viikoilta on majailtu pää alaspäin, laskeutuminen tosin tapahtunut vasta ihan lähellä synnytystä.
 
Pää alaspäin täälläkin oltu jo muutaman viikon (nyt 30+6), kun on kaksi kertaa terveydenhoitaja/kätilö tunnustellut ja kerran ultrattu miehen töissä. Välillä iltaisin/öisin vauva majailee tosin poikittainkin, joten voi hyvinkin olla, että hän on käväissyt tässä välillä myös istuma-asennossa. Ahtaaksi taitaa kuitenkin olot käydä, joten josko vauva nyt eilisen neuvolan jälkeen jäisi pysyvästi alaspäin.
 
Maanantaina (30+4) neuvolassa tunnusteli, että olisi pää alaspäin ja selkä vasemmalla puolella. Ei vielä laskeutunut. Itse en tuota asentoa yhtään hahmota. Ehkä sen verran kuitenkin pyörimistä, että liikeet tuntuvat vähän siellä sun täällä.
 
Mulla ei ole aavistustakaan, miten päin se tuolla möyrii. Eivät neuvolassa kertoneet, kun se ehtii vielä pyöriä niin monta kertaa.

Mutta vähän hassu kysymys: onko vauvalle haittaa jos olen kyljelläni..?
Mulla on siis selkä tosi kipeä, ja saan sen lepoon vain kyljelläni tai selälläni. Selällään makaaminen kiellettiin jo, joten olen ollut paljon vasemmalla kyljelläni. Siinähän toki maha ottaa vähän sohvaan/sänkyyn, ja tää mini-ihminen SEKOAA kun näin käy. Siis aivan älytön rummutus, sekä sitä osaa vasten joka painaa vähän että sitten tismalleen toiselle puolelle vatsaa (kai hän sitten on poikittain). Aluksi huvitti, nyt olen alkanut miettiä onko sillä joku kauhea hengenhätä kun sama juttu joka kerta.. :sad001
 
Mulla ei ole aavistustakaan, miten päin se tuolla möyrii. Eivät neuvolassa kertoneet, kun se ehtii vielä pyöriä niin monta kertaa.

Mutta vähän hassu kysymys: onko vauvalle haittaa jos olen kyljelläni..?
Mulla on siis selkä tosi kipeä, ja saan sen lepoon vain kyljelläni tai selälläni. Selällään makaaminen kiellettiin jo, joten olen ollut paljon vasemmalla kyljelläni. Siinähän toki maha ottaa vähän sohvaan/sänkyyn, ja tää mini-ihminen SEKOAA kun näin käy. Siis aivan älytön rummutus, sekä sitä osaa vasten joka painaa vähän että sitten tismalleen toiselle puolelle vatsaa (kai hän sitten on poikittain). Aluksi huvitti, nyt olen alkanut miettiä onko sillä joku kauhea hengenhätä kun sama juttu joka kerta.. :sad001

Yleisestihän suositellaan juuri kyljellään oloa. Yleensä liikkeet alkavat juuri levossa, koska sinun liikkuessa vauva usein nukkuu. Liike tuudittaa uneen. Kun asetut paikalleen, hän herää. Ja eikös ne liikkeet ole vain merkki siitä, että toinen voi hyvin? Yleensä liikelaskentaakin suositellaan tehtävän levossa kylkiasennossa. Näin liikkeet saattavat tuntua selkeämmin, kun kylkeä vasten on jotain.

Selkäkipuisena kannattaa kokeilla laittaa jalkojen väliin tyynyä kylkiasennossa. Asento on näin rentouttavampi. Ja olen ymmärtänyt, että selälläänkin voi olla, ellei tule huono olo. Ellei sinulla ole kielletty erityisesti?

Yksi selkää rentouttava asento on myös olla kontallaan maassa ja yläkroppaa pitää pallon, sohvan, sängyn tms. päällä. tai olla "nurinpäin" keittiöntuolilla. Tuolin selkänoja jalkojen välissä ja nojata yläkropalla ja käsillä selkänojaan. Itse jäljittelen tätä asentoa divaanisohvalla. Divaani on sen verran kapea, että saan jalat hyvin molemmille puolille. Kasaan eteeni tyynyjä ja nojaan niihin. Nämä nyt ovat vaihtoehtoisia lepoasentoja päivä aikaan. Nukkuessa se kylkiasento on varmasti paras.
 
Mullakin tulee välillä hirveesti potkuja siihen kylkeen, joka on patjaa vasten. Yleensä silloin vauva on pää alaspäin ja peppu toisella puolen napaa, jalat siinä kyljessä, joka on patjaa vasten. Kauhea vääntö molemmin puolin mahaa silloin.

Nyt tää taas majailee jotenkin selkä mun napaa vasten. Liikkeitä tuntuu, mut ne on jotkut olkapäät ja kyynerpäät tai jotain, ja sit monotusta virtsarakkoon päin.
 
Takaisin
Top