Jospa minäkin jo uskaltaisin tänne esittäytymään. Plussasin tasan kaksi viikkoa sitten, ja nyt on aika mennyt ihmetellessä ja asiaan totuttautuessa. Mutta kai se on uskottava! [:)]
Ensimmäinen raskaus menossa, reilun vuoden yrittämisen jälkeen tärppäsi, ensimmäisestä lääkkeellisestä kierrosta (kai se noin sanotaan?). Oli muuten henkisesti elämäni raskain vuosi, en voi kuin kuvitella kuinka rankkaa on niillä jotka vuosikausia yrittävät! Neuvolan täti laski puhelimessa la:n olevan 14.11, nyt olisi viikkoja tasan 7. Oireita on ollut lähinnä iltapäivällä alkava uskomaton väsymys joka jatkuu kunnes saa pään tyynyyn, sekä jatkuva nälkä. Eilen ja tänään on varovasti nostellut päätään pahoinvointi, joka ainakin tähän asti on pysynyt syömisellä kurissa. Alavatsan juiliminen on jo onneksi alkanut helpottaa, vaikka joka paikassa sanotaan sen olevan normaalia, on se silti todella pelottavaa. Nyt päällimmäisenä on huoli siitä, miksi rinnat ei enää ole ollenkaan niin arat kuin aikaisemmin!!
Tottahan se tuntuu olevan, että huolehtiminen alkaa siitä kun ne maagiset 2 viivaa näkyy testissä, koko ajan löytyy jotain mistä huolehtia. Enkä ole muutenkaan uskaltanut vielä tästä täysillä iloita, sillä sisaruksilla ei lasten teko ole ollut mitenkään helppoa (siskolla yksi dramaattinen keskenmeno ja veljen puolisolla yksi keskenmeno ja kaksi kehityshäiriön takia keskeytettyä) ja oman äitinikin ensimmäinen raskaus oli tuulimuna. Oman perheen tilastojen valossa ei siis kovin hyvät mahkut tällä meidän idulla. Mutta toisaalta, äitini sai sitten myöhemmin meidät kolme, ja siskollani on nyt terve vuoden vanha poika.
Onneksi tiistaina on eka neuvola, jossa toivottavasti saa vastauksen moneen mieltä painavaan kysymykseen.
Mutta jo riittää murehtiminen! Onnea odotukseen kaikille teille, toivottavasti kaikki saavat olla mukana loppuun asti!