Moikka kaikille marraskuun murujen äideille!
Kiva kun tällainen foorumi on olemassa, jotenkin tuntuu lohdulliselta lukea muiden (varsinkin ensiodottajien) samassa tilanteessa olevien tuntemuksia.
Meillä on nyt viikon ajan sulateltu tietoa ensimmäisestä raskaudesta, laskettu aika näillä näkymin 14.11. Lapsi on erittäin toivottu, minulla ikää tänä vuonna 31 ja miehelläni 32, tuntuu siltä että nyt on oikea aika, joten tosi onnellisia ollaan molemmat! Minipillerit jätin pois marraskuussa, mutta koska mieheni on englantilainen ja muutin tänne Englantiin vasta tammikuussa, varsinainen yrittäminen alkoi vasta silloin, joten nopeasti sitten nappasi :) Kaikki neljä tekemääni testiä ovat näyttäneet vahvasti positiivista, joten eiköhän sen testien tekemisen joka toinen päivä voi nyt vihdoin lopettaa...Oireita on ollut tosi vähän, pahoinvointia ei lainkaan lukuunottamatta pientä etovaa tunnetta parina päivinä, rinnat tuntuvat normaaleilta mutta kuulemma turvonneet ovat :), lieviä alavatsakipuja on ollut, mutta siinäpä se. Pessimistinä, vai pitäisikö sanoa realistina, hoen itselleni koko ajan että en kuitenkaan pääse näin helpolla, kohta alkaa kamala pahoinvointi ja muut vaivat. Mutta peukut pystyyn, ehkä ei sittenkään! Mielialavaihtelut ovat oireista pahimmat, itku on herkässä ja raivarit ennennäkemättömiä....
Neuvola-ajan sain varattua seuraavalle Suomen keikalleni 3.4., innolla odotan sitäkin, mutta tietysti ennen kaikkea sitä paljon puhuttua ekaa ultraa. Huomenna ajattelin selvittää, josko erinomaisen kattava työterveyssopimuksemme kattaisi varhaisultran, siellä kun on joku maininta äitiyspalveluista, mutta en ole varma mitä siihen kuuluu. Muuten varmaan odottelen ihan rauhassa sitä ekaa kunnallista ultraa, joka varmaan sitten toukokuussa.
Aion siis hoitaa kaikki neuvola- ja lääkärikäynnit Suomessa, jossa mulla on tosiaan vielä työpaikka sekä asunto, vaikka käytännössä olen tänne Englantiin muuttanutkin. Myös synnytyksen olen suunnitellut tapahtuvan Suomessa, jotenkin tuntuu turvallisemmalta ajatus synnyttää kotimaassa, omaa äidinkieltä puhuvan hoitohenkilökunnan läsnäollessa. Ei kai siinä muuten mitään, mutta jos sitten joku meneekin pieleen....Käytännön järjestelyjä meillä on tietysti ns. normaalia enemmän nyt mietittävänä, kuten missä vaiheessa mä lähden Suomeen odottelemaan synnytystä (sekin tietysti vaikuttaa mihin asti saan lentää), miten saisimme miehen sinne niin että pääsisi synnytykseen mukaan jne. Mutta kyllä ne asiat siitä suttaantuu tavalla tai toisella :)
Huh, tulipa heti ekasta viestistä pitkä, koitan pitää ensi kerralla lyhyempänä. Tsemppiä kaikille odotukseen, rutistuksia niille joilla se ennenaikaisesti on jo päättynyt, ja voimia tuleville isille! :)