Huh, aikamoista pyöritystä menty meilläkin viimeaikoina, lukemassa olen täällä käynyt, mutta kirjoitella ei ole jaksanut.
Ihan ekana kaikille valtava kiitos tähän astisesta yhteisöllisyydestä ja kaikesta tuesta ja vinkeistä, mitä teiltä saanut. Ja kovasti voimia ja lämpöisiä ajatuksia varsinkin Idapalle, mutta myös muille joilla parisuhde/arki tökkii.
Keliakiasta ihan näin pienillä ei ole kokemusta, mutta oireethan voi olla tosi moninaiset. Toivotaan tttiuhti ettei sitä olisi, mutta kuten itsekin laitoit, hyvä että tutkivat. Itsellä todettiin kuudennella luokalla ja eka mitä epäiltiin oli raskaus ja sitten oltiin sitä mieltä että päässä sillä vaan on vikaa... No, keliakia se sitten lopen oli.
Me käytiin 1v hammashoitajalla tässä alkuviikosta ja puhuttiin mm. noista xylitol pastilleista, sano ettei oo vielä hätä alottaa, kuulemma makuasia, koska alkaa antaa, mutta hyvä olisi osata pureskella se pastilli kunnolla. Meinasi, että ehkä sitten kun poskihampaat on puhjennut ni vois olla ok aika. Ei kuulemma muuten mitään, mutta jos nielee kokonaisena tabletin, voi se alkaa tehdä ilmaa mahaan.
Mitäpäs muuta, 1v synttärit takana, talo oli täynnä väkeä ja hyvin meni. Nyt on noin puolen vuoden vanhempieni luona asumisen jälkeen opeteltu tässä taas omaa arkea ja luotu rutiineja. Poika kehittyy ihan kamalaa kyytiä, sunnuntaina alkoi kävellä tuetta. Sanoja ei vielä tule yhtään, mutta kävely kääntyy jo juoksuun. No, sanat tulee kun ehtii. Nukahtamiset luonnistuu tällä hetkellä vain äidin vieressä, kunhan miehen työt vähän helpottaa on unikoulun aika. Aika ajoin tuntuu, että myös äidin pitäisi ymmärtää välillä hellittää ja ottaa omaa aikaa, mutta kun ei tahdo raaskia. Vaan kaipa se olisi lopulta kaikkien etu, jos välillä edes lenkillä kävisi itsekseen.