Marraskuun makeat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ang1
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kasassa ollaan edelleen, huomenna tulee sitten taas yksi tärkeä etappi täyteen - huimat 34 viikkoa!, USKOMATONTA!!! Alan tässä jo asennoitua niin, että hyvinkin voidaan selviytyä ilman keskolaa ja päästä vauvan kanssa yhtä aikaa kotiin. Eli aamulla on sitten pakattu vauvalle kotiinlähtö vaatteet ja opastin tyttöä, että mikäli tullaan vauvan kanssa kotiin niin nallerepussa on sitten vauvalle vaatteet ja vaippa ja se pitää tuoda mukana, kun tulevat meitä hakemaan... Lisäksi toppapuvun kaivoin esiin, kaukalon saa sitten mies hakea vintistä, kun minähän olen toistaiseksi edelleen levossa enkä voi lähteä vinttiin koluamaan.

Neuvola-ajankin uskaltauduin varaamaan niin pitkän ajan päähän kuin ensi maanantaiksi.
 
Kiva tättärä! :)

Meilläkin ollaan aika pieniä vielä tuolla mahassa. Tasan 2000g tänään, paino ollut seurannassa jo yli kuukauden ja joka kerralla kasvaa hyvin mutta omalla tahdillaan vaan. Ne sano että tolla tahdilla siitä tulee 3kiloinen, niinku mäkin olin ja se on tosiaan periytyvää ainakin niin mulle sanottiin.

Höh ja tosta mahan kommentoinnista - en tajua mäkään että miten raskaus vaikuttaakin niin että kuvitellaan että voidaan laukoa mitä tahansa.
Ite oon saanut kuulla pari "vitsiä" siitä että odotan varmaan jotain kääpiötä. Varsinkin kun oon erehtynyt mainitsemaan tuon vauvan painokehityksen niin siihen on tartuttu heti. -.-  Mut ihan sama, en jaksa ajatella kommentteja vaan keskityn nyt hoitamaan kaikki asiat ennen ens kuuta ainakin.
Mä oikeen toivon että saisin muuttaa vielä, oisin niin onnellinen jos saisin asunnon :D

Hei mut makeaa marraskuun jatkoakin vielä kaikille.. makeelta on kuulostanut tähän mennessä:)
 
heissan...tää on sitten sairaslomalla..joutui lepoon...verenpaineet korkeat...höh...ei mitään oireita mihinkään suuntaan..sit aloitettiin verenpainelääkityskin...hmm...no viikko saikkua ja ens ma sitten kontrolli ja saa nähdä jatkuuko sairasloma...hmm...kävin siis neuvolas joka passitti mut äippäpolille päivystykseen...

rock^peijpe mäki oon tehny joulukortteja..parempi aikasin :D ku et ei ehdi

eipä tässä kai muuta...niin ja ku tuol puhuttiin sukupuolesta...niin täällä edelleen sama tuloillaan ku aiemminkin...ainki se sano et kyl se edelleen on se sama...en sano kumpi ku siskoni käy lukee tääl ;)

Bluerose ja ötö 32+1
 
no onneks en oo ainoo joka alottaa ajoissa.. [:D]

voi vitsit että mua on taas niin ottanu pannuun toi mun mieheni.. argg.. miten voikaan mennä hermot ihan pienestä. se on kyllä niin patalaiska paska ettei mitään tolkkuu.. tulee välillä sellanen olo ku olisin orja täällä kotona.. kyllä mä ymmärrän että nyt ku oon äippälomalla nii mä hoidan kotia yms muuta.. mutta jos pyydän sitä tekee jtn sellasta mitä mä en pysty nii ei.. sanoo vaa ettei se enää töitten jälkeen jaksa, mut kummiski jaksaa istuu koneella.. sama viikonloppuna vaikka sillä on kaikki v.loput vapaat.. HUOOOOH!!! ite en pysty enään pesee tota meijän koiraa kun en jaksa kyykkii tuolla suihkun lattialla niin kauaa.. oon jo 3 viikkoo oottanu että se pesis sen mutta ei. MÄ EN JAKSA! menis sitten tietokoneen kanssa naimisiin jos kerta sille nii rakas..

anteeks taas purkautuminen, mee vaa yli hilseen taas.
 
Hei apua! Kertokaa ny mulle, että missä ihme keskustelussa meillä oli juttua niistä isyyspakkauksista??? Kun en millään näitä kaikkia ketjuja viittis kahlata läpi... Muistaako kukaan? Mun mielestä ei ainakaan Lokakuun jutuissa... Oliko oikeesti jo syyskuussa? Vai jossain ihan muussa ketjussa? [:-][:-][:-]
 
rock^peijpe sullahan on sama ongelma kun mulla mun miehen kanssa...mitään ei voi tehdä ja se sentään on TYÖTÖN ja päivät pitkät kotona...nyt ku oon lepolomalla, niin MUN muka pitäis tehä kaikkea ku oon kotona...mut hei, mun PITÄIS levätä eikä tehä kaikkea...ärsyttää muakin välillä ihan suunnattomasti...meillä ei oo koiraa, joten siihen en voi samaistua, mutta tiskaus ja imurointi...voi ziizus sentää...yhdyn samaan kanssasi...
 
Eve78: mä ainakin juttelin jotain isyyspakkauksista lokakuisissa, mutta ne "isommat" keskustelut tais olla syyskuisissa. Näin muistelen...
 
juu on kyllä ihan mielettömän ärsyttävää.. no mut ne on miehiä.. huoh! kai se on vaa kestettävä.. ei auta muu... Nii ja bluerose on vielä lepolomalla. tosi reiluu..
 
rock^peijpe nimenomaan mä oon viel lepolomalla...totes tänään vaan et "elä laita sitä nyt syyks et sun pitää levätä" sanoin sit et hittooks mä sille voin et lääkäri sanoo ettei saa pulssia/verenpainetta nostattaa...olipa hiljaa sen jälkeen...en kyllä muista mistä asiasta oli kyse...

hmm..taidan laittaa koneellisen vaatteita pyörimään xD niin koht oon pessy kaikki 100 koneellista vauvan vaatteita, no ei nyt ihan ehkä yhteensä joku 7 koneellista tulee :P
 
meemi: ei löydy... [:D] selasin jo koko syyskuunki kommentit ja hankinnat vauvoille ja lokakuun kommentteja...

Siispä: Jos nyt jollain tulee mieleen /on helposti saatavilla niitä linkkejä, mistä ootte isyyspakkaukseen ostaneet/tilanneet juttuja, niin laittakaa uudestaan tulemaan.... PLIIIIIS! [:D] Mä kans tahdon tilata jotain![;)]
 
Ainakin ihan sellaisesta osoitteesta kuin www.isyyspakaus.fi (mussukat.fi) löytyy jotakin valmiita juttuja ja sellaisia mistä voi itse koota mieluistaan. Minä en koskaan ole saanut aikaiseksi minkäänlaista isyyspakkausta miehelle lahjoittaa, vaikka tämä tulokas on jo neljäs yhteinen, joten ajattelin tällä kertaa yllättää miehen (ja itseni...) jotain tilaamalla - kun jäi tuon pyöreät synttäritkin juhlistamatta, kun olin sairaalassa ja isänpäiväkin on tulossa. Tuolla on ainakin hienoja paitoja ja jotain vauvatarvikkeita.
 
Eve78: noita kieltämättä on hankala jälkeenpäin löytää... Mä siis oon tekemässä/osittain tehnyt isyyspakkauksen. Ostin H&M:stä paidan ja housut (koko 62cm) joissa painatus I <3 DAD ja Maailman paras iskä -muki Prismasta, Vauvan omistajan opas -kirja (Suomalainen kirjakauppa), miehelle kotioloasu painatuksella "Meidän iskä on vahvempi ku teidän iskä" (tarjoustalo). Sit ostan vielä kahvipaketin (akuuttiin väsymystilaan), sisuja (suomalaisen sisun vahvistukseksi), ja onnenpastilleja (onnellisiin hetkiin). Olen siis surutta käyttänyt hyväkseni muiden vinkkejä. [;)] Olikohan marras vai lokakuisten palstalla kun oli hyviä vinkkejä. Oli ihan oma ketju niillä isyyspakkauksesta. Googleta "isyyspakkaus". Löytyy monta verkkopuljua, joista voi tilata juttuja. Tosin alkaa olla kiire tilata kun niillä on isänpäivästä johtuen ruuhkaa...

Mä en OIKEESTI voi ymmärtää sitä, että miehet jättää tässä vaiheessa kotityöt naisen harteille. Sitä ei mun mielestä voi puolustaa tai perustella millään. VARSINKAAN jos on määrätty sairaslomalle lepoon. Niin paljonko ne miehet välittää tulevasta lapsestaan!! Sehän on fakta, että raskaana olevaa naista rasittamalla vahingoittaa myös lastaan. Olisi ehkä syytä näitä miehiä tästä muistuttaa. Mä en voi valittaa omasta miehestäni. Se tekee ihan älyttömän paljon. Ei antaisi mun tehdä oikein mitään. Se käy töissä + hoitaa meidän eläimet, käy kaupassa, siivoaa jne. jne. Ei kertaakaan ole valittanut. Sille on huomattavasti tärkeämpää, että mä ja vauva ollaan turvassa. Tämän se tekee siitä huolimatta, että sairastaa epilepsiaa, jonka takia hän ei saisi liikaa rasittua. Yritän häntä kyllä auttaa, missä pystyn, mutta hän usein vaan kehottaa minua lepäämään kun näkee, että supistuksia tulee jos jotain teen. Tuntuu jotenkin tosi pahalta, että jotkut miehet ovat niin vastuuntunnottomia! Raskaana oleva äiti tekee töitä 24 h/vrk!
 
no sanoppa muuta.. eniten mua ärsyttää se että jos jotain pyytää nii mitään ei voi tehä.. sitten jos herra tahtoo jotain nii kyllä sen pitää sitten tapahtua heti. hyvä esimerkki on ku mua ei koko raskauden aikana oo tehny mieli seksiä koska mua sattuu se ja muutenki halut on tuolla jossain maan uumenissa.. totta kai ymmärrän että mies haluu, eikä se kokonaan oo ilman jääny nii silti joka ikinen päivä se jaksaa siitä mainita että kun tekee mieli yms. jos mun ei tarttis koko aikaa olla nii pahalla päällä siitä ettei se tee mitään nii vois jotain heruukki mut kyllä menee viimesetki halun rippeet siihen että koko ajan pitää puurtaa ja ahertaa kodin ja eläinten kanssa. oi voi ja lämmin leipä.. herralle on vaa nii vaikee takoo järkee päähän vaikka meillä neuvolassaki on siitä sanottu ettei saa liikaa rasittaa nii ei sitä kiinnosta. [:@] vetoaa vaan siihen ettei hän saa seksii nii ei hänen mitää tartte tehäkkää..

mutta onneks joillaki on ihanii miehii ja toivottavasti meijänki isukista sitten joskus tulee... ahkera.. [:)]
 
^no huh huh... kiristää sitten vielä seksillä!!! Mulla on sama tilanne seksin suhteen kuin sulla. Eli mies on kyllä lähes ilman joutunut olemaan koko raskausajan. Kyllähän se välillä vihjaisee, että mieli tekis, mutta ei onneksi ole siihen vedonnut, ettei tarvitsisi sen takia tehdä kotitöitä.
 
niinpä.. ja muutenki oon yrittäny sitten muilla tavoilla sitä auttaa, mutta ei tunnu kelpaavan.. kyllä mä välillä oon niin miettiny iltasin että lemppaan sen äijän kohta pihalle jos ei mitään ala tapahtuu.. sitten ku sille ei voi mitään sanoo ku se alkaa mököttää ja menee sänkyyn makaa.. ja sitten kaikki on taaaas mun syytä.. ja kysyy multa vielä että miks oot koko ajan nii kiukkunen.. eilen sanoin sille että en varmaan olis jos se ei olis nii rakastunu toho tietokoneeseen ja omaan itteensä.. menisi sitten tietokoneen kaa naimisiinn.. [:D]
 
No huh huh, onpa ihmeellisen kuulosta [:@] Ei meilläkään oo kyllä peittoja heiluteltu pahemmin, ja oon ollut tosi pahoillani miehen puolesta ja sanonukki sille. Se on vaan tosi lutusesti tokassu, että enempi hän ois ihmeissään jos meidän hellyys ois kadonnut johonki . Se kun on seurannu mun vaivoja sun muita koko ajan, niin TAJUAA että ei oikein pysty tai kykene...

Mut en mä oo kauheesti kyllä pidätellykkään sanomisia, jos en jotain jaksa/ pysty tekee ja se on tod.heti tajunnu asian laidan. Mutta yritän kantaa korteni kekoon minäkin, mutta näin loppumetreillä esim.koirien pitkät lenkit on sen harteilla täysin ja mukisematta se on ne tehnytkin, tykkää onneksi noista meidän koirista.

Kannattas varmaan yrittää jotenkin keskustelulla tuota solmu saada auki? Koittakaa jaksaa.
 
Kiitti tättärä ja meemi! Tuossa tättärän mainitsemassa osoitteessa kävinki sillon aiemmin kattelemassa, mutta en vielä tilannu sillon mitään, ku aattelin, että kerkeen nyt vielä ku pääsin äippälomalle. Ois siis pitäny kirjottaa ylös tuokin osote... [:D][:D]

Mä taidan kans suunnistaa Tarjoustaloon ja Prismaan, sieltä varmaan saa vähän halvemmalla näitä juttuja. Tilasin nyt kuitenki sen superisi T-paidan, ku se on vähän niinku meillä semmonen juttu. [;)] Ja sen I <3 Dad -tutin mun oli ihan pakko tilata, vaikkei sille sitte ehkä oiskaan käyttöä. [:)]

Ja siis mä oon kyllä kans tosi pöyristyny tommosista tyypeistä, jotka pakottaa sairaslomalla olevat mammat kotihommiin!! Ei munkaan mies kyllä ihmeitä täällä tee, ja aina välillä mainitsee, kun tuo ja tuo pitäis siivota ja sitä ja tätä pitäis tehdä, mutta se sentään aina muistuttaa, että mä en saa stressata ja että mun ei tarvii tehä, jos tuntuu huonolta tai on väsy. Ja on aina huolissaan mun ja vauvan olosta, vaikkei myöskään oo juuri lakanoita heilutellu koko tänä aikana... Kun mua ei vaan huvita [8|]
 
mulla ei oo ongelmaa seksin suhteen ollut, ei me kyllä olla sitä kyllä harrastettukaan kun en mä jaksa saati uskalla, mies siihen että kerrot sitten kun tekee mieli ja jos ei muuten niin sitten kun pikkunen on jo maailmassa...sen asian osaa ottaa hyvin vastaan, eikähän sitä multa onneksi mangukaan...
mitä kotitöihin tulee, noh siinä suhteessa aika ärsyttävää...no kauppaan sain sen itse lähtemään ettei mun tarvi sykettä ja verenpainetta nostaa maitojen sun muiden kantamisien kanssa...kyllähän tuo tulee vastaan, mutta välillä tuo on ihan pelle...luulen että kun olen nyt lepolomalla ja kun mulla ei ole oireita ja näytän ns. hyväkuntoiselta ja tiedetään että pikkusella kiakki hyvin..niin on vaikea hahmottaa että pitäisi levätä (kun se on itsellekin)...onneks antaa olla ihan rauhassa ja ei silleen paapoa kaikesta, että tee tuo ja tuo...kyl se makkarin siivoamisesta, sit totesin(ärähdin) kyllä mä sen helvetti hoidan kuhan jaksan ja jos häiritsee rupea siivoamaan...no ymmärrän siellä on MUN kamat kasseis levällään, ku en tiiä minne niitä laittais (mm. tupperin tuotteet jotka voisin hävittää pois jo)

hui ku tuli taas tekstiä...
 
Isyyspakkauksesta on myös oma keskustelunsa marraskuisissa! Taitaa löytyä niiden keskustelujen toiselta sivulta. Siis kun menet laskettu aika marraskuussa 2010, niin sieltä sitten selaat ketjuja taaksepäin niin pitäs löytyä. Ja niillä oli kylllä tosi kivoja juttuja siellä.

Ihme miehiä teillä [:@] Onneksi oma mies on ollut ihan huippu koko raskauden ajan. Toisaalta, itsekin olen voinut kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvin, niin olen jaksanut tehdä oman osuuteni kotihommista entiseen tapaan. Välillä on pitänyt pyytää apua väsymyksen tms. takia, mutta kyllä on apua sitten saanutkin. Ja pahimpina aikoina osasi mies jo pyytämättäkin tehdä tärkeimmät jutut. Toivottavasti teidänkin miehet vielä tokenee!

Meillä on seksin kanssa kyllä ollut niin, että MINÄ olen joutunut olemaan ilman [:@] Siis ei toi mieskään varmaan vieraissa käy, että ilman on sekin [:D] Mutta pointtina siis se, että miestä ei oikein kiinnosta. Tai kiinnostaisi varmaan periaatteessa, mutta se ei saa vauvaa mielestään, eikä siksi oikein innostu. Vähän pahalta näyttää tulevaisuuskin siinä tapauksessa... Tosin, en ole kyllä sitten itsekään jaksanut sen enempää aiheesta jankata. Mietin kyllä, että nyt kun loppua kohden tuntuu halut vain lisääntyvän, että jos sitä yrittäisi itse oikein "tosissaan". Kyllä se mieskin varmaan lopulta mukaan lähtisi ja innostuisi. Ymmärrän kyllä, että sitä vauvaa on hankala olla ajattelematta kun se kelluu tollasena pallona mun edessä, mutta kyse on kuitenkin mun kehosta, että jos mäkin pystyn, niin pitäs senkin pystyä [:D] Tai ehkä se on just sitä, että mun on ollut "pakko" muutenkin tottua tämän kanssa elämiseen, niin sitten se ei häiritse. Luulis, että kun munkin olis mukavinta olla kyljellään, niin ehkä sitten se maha unohtuisi mieheltäkin kun ei koko ajan näkis sitä eikä olis sillä tavalla edes tiellä. Katsotaan, miten muijan käy jahka tästä saan itseni toimintaan [;)]

Vauva on laskeutunut entisestään ja tänään on ollut pikkusen tukalaa sen osalta. Mutta muuten on ollut ihan huippupäivä. Opiskelut eteni mahtavasti tän päivän osalta jo heti aamusta ja iltapäivän olen saanut tehdä muita juttuja. Ehdin normi kotityöt tehdä ja ommella ekan vaipan [:)]

Ja tosiaan mahtavaa, että tättärä on vielä koossa! Et siis ollut vielä edes toinen! [:)]
 
Takaisin
Top