Azzay
Silmät suurina ihmettelijä
Heipsan keikkaa kaikille!
Viimeinen(kinkö) valas rantautuu tälle foorumille.
Oon käyny lukemassa teidän kuulumisia, välillä lähes itkien, välillä maha kipeänä nauraen -eläen mukana, vaikkakin hiljaa. Viimeisin naurun aihe oli ehdottomasti maton ja saunan pesun päätös - jaloista vetäen lauteiden alta pois.. :D Saatoin nimittäin kuvitella itseni vastaavaa tilanteeseen. En siis millään pahalla naura..[;)]
Kerrompa vähän taustoista, niin jos pääsisin vielä mukaan tähän rinkiin.
Elikkäs, olemme avomieheni kanssa seurustelleet 3,5 vuotta. Itse olen syntynyt v.1984 ja mieheni 1981. Seukkasimme eri osoitteissa 2 kk, kunnes muutimme yhteen. 5 kk seurustelun jälkeen menimme kihloihin. Hääpäivää ei tosiaankaan oo vielä sovittu, lähinnä sormus oli sellainen konkreettinen osoitus, että "kyllä, ihan oikeasti haluan jakaa elämäni kanssasi". Minä se taisin sormusjutustelujen jälkeen tuumata (serkkuni oli vasta kihlautunut muistaakseni..), että "eikö mentäis kihloihin". Vastaus oli yllätys-yllätys- myöntävä. Ja nyt esikoisemme laskettu aika putkahtaa mahasta syliin olisi 2 viikon päästä. Mielestäni kyllä saisi syntyä jo ennemmin...Mieluiten tänään, sillä Oysissa on tänään viimeistä päivää kokeilukäytössä se Relaxbirth-synnytystuki. Haluaisin tosi kovasti kokeilla sitä. Sovittiin jo miehen kanssa, että jos se laitokselle lähtö tulee tällä viikolla, nii hän heti hyökkää sen telineen kimppuun ja varaa sen meille. Taikka jos se on juuri varattu, niin sanon kätilöille ym. henkilökunnalle, että vauva ei tule ennenkuin saan tuon synnytystuen käyttööni. :P Mitä, minäkö itsekäs?? Noh, kai se toisinaan pitää olla. Terkkari se perjantaina naureskeli, että "on se hyvä että noin humoristinen asenne". Voinkin kuvitella meidän synnytyssalissa heittävän ihan päätöntä läppää, vaikka kivut olis millaiset. Meillä nyt vaan on niin hauskaa keskenään. Ei tietenkään yhtenään ja jatkuvasti, mutta toisinaan saa nauraa melkeen pissat housuun.
Miehelläni on kuulemma vain kahdesti raskauden aikana ollut sellainen vatsanpohjaa kutkuttava jännityksen tunne vauvan tulosta. Ensimmäisen kerran oli silloin, kun testi näytti plussaa, toisen kerran tässä muutama viikko sitten kun pesin vauvapyykkiä (sukulaisilta saatu kasseittain vaatetta) ja niitä yhdessä ripustettiin kuivumaan. Toki ultrat on ollut koskettavia hänestäkin, mutta silloinkaan ei oo tullu sellasia vatsanpohjan kutituksia.
Kivuttomia supistuksia on ollu jo muutaman viikon ajan (mies tuumasi aluksi, että "pysyisi nyt vielä kuukauden sisällä", kunnes minä selvensin, että ei se justiinsa ole syntymässä, nämä on vaan ennakoivia supistuksia ja kuuluvat asiaan. Ja avautumisvaihe kuulema kestää vähemmän aikaa, jos ennakoivat supistukset on pehmittäneet paikkoja).
Pahin "oire" mitä mulla on raskausaikana ollut, on närästys. Pahoinvointiakaan ei juuri ole ollut, edes alussa. Mutta närästys on pitänyt huolen, ettei vauva pääse unohtumaan. Laskeskelin, että n. 350 Rennietä on kulunut 8 kk:ssa (1-6kpl/pvä, eli hyvinkin sallituissa rajoissa). [:o] Onneksi se yleensä on auttanut. Ja jos ei, niin sokeri ja maitolasillinen on helpottanut.
Tähän loppuun laitan vielä TOSI helpon ja herkullisen mutakakun ohjeen (=kaikki aineet vain sekaisin, irtopohjavuokaan ja uunia kohti). Itse olen kokeillut tuota puolella rasvamäärälläkin ja tulee yhtä herkullista kuin täydellä rasvamäärällä. Ja vaniljajäätelöä kaveriksi!!
http://limepippuri.blogspot.com/2007/10/mutakakku.html
Viimeinen(kinkö) valas rantautuu tälle foorumille.
Oon käyny lukemassa teidän kuulumisia, välillä lähes itkien, välillä maha kipeänä nauraen -eläen mukana, vaikkakin hiljaa. Viimeisin naurun aihe oli ehdottomasti maton ja saunan pesun päätös - jaloista vetäen lauteiden alta pois.. :D Saatoin nimittäin kuvitella itseni vastaavaa tilanteeseen. En siis millään pahalla naura..[;)]
Kerrompa vähän taustoista, niin jos pääsisin vielä mukaan tähän rinkiin.
Elikkäs, olemme avomieheni kanssa seurustelleet 3,5 vuotta. Itse olen syntynyt v.1984 ja mieheni 1981. Seukkasimme eri osoitteissa 2 kk, kunnes muutimme yhteen. 5 kk seurustelun jälkeen menimme kihloihin. Hääpäivää ei tosiaankaan oo vielä sovittu, lähinnä sormus oli sellainen konkreettinen osoitus, että "kyllä, ihan oikeasti haluan jakaa elämäni kanssasi". Minä se taisin sormusjutustelujen jälkeen tuumata (serkkuni oli vasta kihlautunut muistaakseni..), että "eikö mentäis kihloihin". Vastaus oli yllätys-yllätys- myöntävä. Ja nyt esikoisemme laskettu aika putkahtaa mahasta syliin olisi 2 viikon päästä. Mielestäni kyllä saisi syntyä jo ennemmin...Mieluiten tänään, sillä Oysissa on tänään viimeistä päivää kokeilukäytössä se Relaxbirth-synnytystuki. Haluaisin tosi kovasti kokeilla sitä. Sovittiin jo miehen kanssa, että jos se laitokselle lähtö tulee tällä viikolla, nii hän heti hyökkää sen telineen kimppuun ja varaa sen meille. Taikka jos se on juuri varattu, niin sanon kätilöille ym. henkilökunnalle, että vauva ei tule ennenkuin saan tuon synnytystuen käyttööni. :P Mitä, minäkö itsekäs?? Noh, kai se toisinaan pitää olla. Terkkari se perjantaina naureskeli, että "on se hyvä että noin humoristinen asenne". Voinkin kuvitella meidän synnytyssalissa heittävän ihan päätöntä läppää, vaikka kivut olis millaiset. Meillä nyt vaan on niin hauskaa keskenään. Ei tietenkään yhtenään ja jatkuvasti, mutta toisinaan saa nauraa melkeen pissat housuun.
Miehelläni on kuulemma vain kahdesti raskauden aikana ollut sellainen vatsanpohjaa kutkuttava jännityksen tunne vauvan tulosta. Ensimmäisen kerran oli silloin, kun testi näytti plussaa, toisen kerran tässä muutama viikko sitten kun pesin vauvapyykkiä (sukulaisilta saatu kasseittain vaatetta) ja niitä yhdessä ripustettiin kuivumaan. Toki ultrat on ollut koskettavia hänestäkin, mutta silloinkaan ei oo tullu sellasia vatsanpohjan kutituksia.
Kivuttomia supistuksia on ollu jo muutaman viikon ajan (mies tuumasi aluksi, että "pysyisi nyt vielä kuukauden sisällä", kunnes minä selvensin, että ei se justiinsa ole syntymässä, nämä on vaan ennakoivia supistuksia ja kuuluvat asiaan. Ja avautumisvaihe kuulema kestää vähemmän aikaa, jos ennakoivat supistukset on pehmittäneet paikkoja).
Pahin "oire" mitä mulla on raskausaikana ollut, on närästys. Pahoinvointiakaan ei juuri ole ollut, edes alussa. Mutta närästys on pitänyt huolen, ettei vauva pääse unohtumaan. Laskeskelin, että n. 350 Rennietä on kulunut 8 kk:ssa (1-6kpl/pvä, eli hyvinkin sallituissa rajoissa). [:o] Onneksi se yleensä on auttanut. Ja jos ei, niin sokeri ja maitolasillinen on helpottanut.
Tähän loppuun laitan vielä TOSI helpon ja herkullisen mutakakun ohjeen (=kaikki aineet vain sekaisin, irtopohjavuokaan ja uunia kohti). Itse olen kokeillut tuota puolella rasvamäärälläkin ja tulee yhtä herkullista kuin täydellä rasvamäärällä. Ja vaniljajäätelöä kaveriksi!!
http://limepippuri.blogspot.com/2007/10/mutakakku.html