Marraskuun höpöttelyt :)

Tatuointien harkitsijoille, en tiedä onko vaan yhden ihmisen mielipide, mutta esikoista odottaessani tatuoija sanoi, ettei projektiamme jatketa ennen kun vauva on syntynyt juurikin tulehdusriskin vuoksi.

Niin ja onnea kaikille odottajille ja halit kaikille menetyksen kokeneille! Mä oon tässä vaan keskusteluja sivusta seurannu ja muutaman kerran vaan omaa napaani kirjoittanut:)
 
Yuli:  Mulla nyt ei ole Lohjasta kokemusta kuin esikoisen np-ultran verran, mutta siellä kun käytiin niin yksi osastolla ollut äiti ylisti paikan maasta taivaaseen.  Heitä synnyttäneitä oli sillä hetkellä siellä kaksi joten ihanasti saivat omaa rauhaa.  Nythän varmaan tilanne jo toisenlainen kun Tammisaaren synnyttäjät ovat siirtyneet Lohjalle mutta ainakin sillon 3 vuotta sitten jäi tosi hyvä mieli sairaalasta ja harmitti kun muutettiin.  Miinuspuolena voisi mainita sen ettei ainakaan silloin Lohjalla ollut lastenosastoa eli jos jotain ongelmaa olisi lapselle tullut niin siinä ois sitten ollu äiti ja lapsi eri sairaaloissa. 
Mulle itelle on kaikista tärkeintä synnytyssairaalaa miettiessä että todella pääsisin sinne mihin oisin jo koko raskauden ajan ajatellut pääseväni.  Toistaiseksi olen saanut synnyttää kumpaisenkin Hyvinkäällä kuten suunniteltu, edellisellä kerralla oli tosin just sulku purkautumassa kun sairaalaan lähdön hetkellä soitin.  Onneksi saatiin lupa lähteä :)  Minä siis sinuna varmaan valitsisin noista kahdesta sen mihin todennäkösemmin sitten pääsisi h-hetkellä.  Ja uskoisin että Lohjalle pääsee myös tutustumiskäynnille.

Kuka kyselikään oliko vauva suunniteltu?  Meillä siis se tilanne että itse kolmatta palavasti halusin ja olin jo pitkään käynyt surutyötä kun mies ei kolmatta halunnut.  Täälläkin siis kumeilla pelattiin mutta kuinka ollakaan kävi näin onnellisesti että lapsonen ilmoitti tulostaan.  Ollaan onnellisia kumpikin, mies jopa alkoi pyörtämään sanojaan että kyllä hän muka oli päässään ajatellut että olis sittenkin hyvä kolmannen tulla ;)  Mulle hän samaan aikaan teki käännytystyötä että suostuisin pillerit tai kierukan ottamaan (en halunnu kun koin ehkäisytarpeen olevan miehellä kun hänhän sitä lasta ei halunnut).  Loppu hyvin, kaikki hyvin siis :)

Mä niin haluaisin nukkumaan!  Tää kämppä huutaa siivousta mutta en vain jaksa!   Oli myös aikomus lähteä lasten kanssa avoimeen päiväkotiin ja kauppaan mutta en jaksa sitäkään.  Inhottaa olla näin uupunut :(
 
Yuli: Mä kans valitsisin Lohjan vaikkei itsellä sieltä kokemusta olekaan. Sinne kun tosiaan varmasti pääsee, kun Jorvista taas ei tiedä (Naistenklinikan remontin takia). Lisäksi miehen sisko synnytti siellä, kun oltiin 2010 yhtäaikaa raskaana, eikä hänellä ainakaan ollut mitään valittamista. Sai myös silloin siellä ilmaisen 4D-ultran, kun sinne oli kai just tullut laitteet (en muista tarkkaan). Voi pojat, olin aika kateellinen! En kyllä tiedä pääseekö siihen 4D-ultraan kaikki siellä, mutta jotenkin jäin siihen uskoon et pääsee? Ehkä joku muu tietää?

Ja joo, pikkukakkonen on meille suunniteltu, hartaasti toivottu ja maaliskuusta asti tehty.
 
Ensinnäkin suuri voimahali Boorikselle pikkuisen menettämisestä! :( <3 Toivotaan että saisit sitten tuon työn.

Tähän väliin kiroan itseni alimpaan jonnekkin :/ Mulla oli tänään siis tosiaan tuo ensimmäinen sokerirasitus ja voi nenä.. Eipä tuo litku sitten puoltatuntia pidempään sisällä pysynyt ja oonkin itelleni siitä niin kiukkunen kun en saanut sisälläni pidettyä :D Joo tiedän eihän sille mitään voi :/ Mut ärsyttää kaikenkaikkiaan 3 kertaa juoda tota ällöttävää vadelma litkua! Yääk!

Meillä myöskin hartaasti suunniteltu toinen pikkuinen tulossa <3 Ensimmäinenkin oli siis suunniteltu ja molemmista tärppäsikin ensimmäisessä kierrossa :)

Nyt ei enempää pysty kirjottamaan, pytty kutsuu.... (Tuntuu että tuo sokerilitku vaan yllytti mun pahaa oloa :/)
 
Enah, enpä voisi edes kuvitella, että moista litkua itsekään saisin alas. Tämäkin aamu alkoi kivasti pöntön halaamisella ja alkoi oksettaa uudestaan jo ajatuskin tuosta kuvailemastasi litkusta (tosin taisin muodostaa mielleyhtymän johonkin lapsuudenaikaiseen yskän(?)lääkkeeseen, jota ei yökkäilemättä saanut alas..)

Taidan silti soittaa tatuoijalle, tulehdusriskistä huolimatta. Olen aikalailla varma, ettei kuva tulehdu kun siitä muistan huolta pitää (ei muulla ikinä ole tatuoinnit tulehtuneet, enkä usko että nytkään niin käy). Toki jos tatuoijani kieltäytyy niin sittenhän odotellaan.. Ja miehenihän ei minua määräile, ei normaalisti eikä myöskään nyt raskausaikana! Vaikka onkin muuttunut hyvinhyvin huolehtivaksi, niin tietää kyllä, että osaan omat päätökseni tehdä, ja komentelemalla saisi vain riidan aikaiseksi (ja siinä tapauksessahan ainakin tekisin päinvastoin kuin hän sanoo :D) Kyseinen tatuointi menee selästä pitkälle käsivarteen, ja ainakin käden haluaisin saada valmiiksi nyt, kun keho ei ole vielä imerysvarastoa itseensä kerännyt. Selän ehtii sitten myöhemminkin, siitä kun voi ainakin olla varma, ettei turpoa muodottomaksi. 

Ahdistaa kun liikunta on jäänyt kovin vähiin nyt pahoinvoinnin aikana. Nyt ajattelin pian joogailla ja tanssahdella vanteen kanssa kunhan saan olon hieman tasoittumaan (toivottavasti) hunajaisen ja mausteisen chain avulla. Oon huomannut, että hunajachai kadottaa mulla pahoinvoinnin hetkeksi kokonaan, mikä ihana juoma! <3

Niin ja täällä myös yllärivauva tulossa. Olen itseasiassa aina ajatellut, etten biologisia lapsia  hankkisi ollenkaan. Jos joskus lisääntyä haluaa, niin maailmahan on täynnä hylättyjä pikkuisia, joille antaa koti. Olen kuitenkin myös aina tiennyt, että aborttia en halua missään nimessä tehdä, mutta siis etten väkisin lähtisi omaa lasta yrittämään. Tämä pikkuinen on nyt päättänyt itse saapua tähän maailmaan, niin mitäpä mulla on siihen sanottavaa. Ylläri tai ei, niin rakas ja toivottu tämä on <3 
 
Ank, meillä esikoinen ilmoitti myös tulostaan hyvin pian "pariutumisen" jälkeen :) Ihan toivotusti sekin alkunsa sai, kuten tämä toinenkin... Tai jos ei käytä ehkäisyä, niin silloinhan kaikki on suunniteltua ;) Kyllähän se suhteen alku on kovin erilainen kuin pitkään yhdessä olleilla. Jo se, miten raskaushormoonit äitiä muuttaa ja kun ne jylläävät vielä imetysaikanakin, niin ei sitä hirveästi ole vielä "omana itsenä" miehen kanssa saanut olla :D Mutta meillä menee kyllä paremmin kuin hyvin, naimisiinkin ehätettiin ennen esikoisen syntymää!

Itselläni oireet ovat voimakkaammat kuin esikoisen kanssa. Lievää etovaa oloa on ollut ja yöunet on menetetty. Yhtenä yönä jouduin imettämisen jälkeen käydä syömässä leivän kun olo huononi niin pahaksi. Ruokahaluttomuutta on kyllä noin muutoin ilmennyt.

Jännityksellä odotan ultraa, jotenkin ei uskalla olla vielä varma, ennen kuin näkee kaiken olevan paikallaan...
 
Noniin, eilen kun ilta myöhällä vielä kävin kirjoittamassa että oksentelu on loppunut muutamaksi päiväksi niin eikös se vielä noussut ylös unta yrittäessä ja sängyssä pyöriessä.. Onneksi kerkesi kuitenki pytylle juosta :D Kyllä se niin on ainakin mulla että mielummin kärsin näistä oireista kun taas jos olis oireeton niin siinä sais koko ajan olla miettimässä että onko siellä enää mitään... Mutta rankkaahan tää on, massu sais ruveta jo kasvamaan ihan tosissaan niin tuliis jotenki konkreettisemmaksi tää tila :) sit vois noi oireetkin helpottaa !
 
Tatuoinneista: monikaan vastuuntuntoinen tatuoija ei suostu raskaana olevalle tekemään tatuointeja ollenkaan juuri sen tulehdusriskin takia. ja kipu saattaa aiheuttaa supistuksia.
Kaksplussan sivuilta: 
"Jokaiseen tatuointitapahtumaan liittyy tulehdus- eli infektioriski. Likainen neula tai epäpuhtaasti suoritettu tatuointi voi aiheuttaa paikallisen ihotulehduksen tai johtaa myös laajempaan infektioon, jossa bakteeri tai virus (esim. hepatiittia eli maksatulehdusta aiheuttava virus) voi päästä verenkiertoon ja aiheuttaa vakavan tulehduksen. Bakteeritulehduksista paranee useimmiten oikealla antibioottihoidolla, mutta virustulehdus voi pahimmillaan jäädä pysyväksi. Raskauden aikana tällainen tulehdus saattaisi olla kohtalokas sekä äidille että sikiölle, koska raskauden aikana naisen vastustuskyky yleensäkin on tavallista heikompi. Siksi en suosittele tatuoinnin ottamista raskauden aikana.Toisaalta jos jokin tulehdus seuraa tatuointia, niin jonkinlaisia oireita voisi olettaa tulevan viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tatuoinnista. Siksi kannattaa huolehtia ehkäisystä ainakin kolme kuukautta tatuoinnin hankkimisen jälkeen. -Erja Halmesmäki-" 
mut jokainen odottaja tekee itse päätöksen ottaako vai ei, ja sitten useimmilla tatuoijilla on vastuu lomakkeet täytettävä että sitten ei voi tatuoijaa syyttää jos jotain tulee.
neppi-: kyllä sen selkään pistettävät puudutteet onnistuu jos tatuointi ei oo just niitten nikamien kohdalle että saa pistettyä :)
Booris: tsemppiä ja jaksamista <3 Toivottavasti saat sen työn  :)
Moon: mäkin oon mahottoman pahantuulinen, itte äryttää kun koko ajan ärsyyntyy pienistä mitättömistä asioista :D
Yllärimami: Onnea <3 ihana ylläri :))
Täällä on yritetty vajaa puol toista vuotta ja yksi keskenmeno koettu siinä välissä, aikomus oli jo soitella tutkimuksiin aikaa, mutta onneksi ei ehditty :)
yuli: en tiedä noista saaraaloista mitään mutta valitsisin itse varmaan lohjan jos se olisi sitten varmempi että sinne pääsee ja siellä saa olla. :) 
Enah: voi ei.. :/ ei auta kun uusiksi mennä, toivottavasti paremmalla onnella! onpa muuten ihanat tickerit sulla :P
Uninii: tuo on hieno ajatus että ottaisi hylättyjä pieniä ja auttaisi niitä <3

mitä lähemmäs rv 12 pääsee sitä huonommaksi tää olo näköjään taas menee.. nyt joutuu jo kesken unien nousta halaileen pönttöä :S Ja nyt on alkanut toi vessassa ramppaaminen. :)
Tänään kotiutuu dopleri niin pääsee testaileen että joko ne sydän äänet kuulis :) 
Mut nyt koittaa mennä tonne raittiiseen ilmaan, jos olo vähä helppais..
 
Heippahei!

Oon kans muuten kuullut tuota, että tatuoijat eivät suostuisi raskaana olijaa tatuoimaan, eli ei se voi pelkästään kipukynnysasia olla... Kannattaa siis kysellä siltä omalta ja vaikka parilta muultakin, että mitä ovat alan ammattilaiset mieltä :)

Oisko täällä joku sielunsisar, joka kärsii alhaisesta verenpaineesta? Joko se on alkanut vaikuttaa? Mulla tuli töissä tänään aivan kamala olo... istuin (onneksi siis istuin!) kaikessa rauhassa työtuolillani kirjoittelemassa, kun olin aivan varma että nyt lähtee jalat alta ja pyörryn. Viime raskaudessa siis mulla oli paineet alhaiset ja pyörtyilin, mutta muistaakseni ne olot alkoi vasta puolenvälin jälkeen... En nyt siis keksi muutakaan syytä tohon yhtäkkiseen pyörrytyksen tunteeseen kuin ton verenpaineen. Mulla ei oo kotona mittaria ja duunissa meidän terkkarilla oli koko aika asiakkaita, ni en kehdannu käydä kinuu laitetta lainaan :D
 
SannaKoo: täällä kärsitään kans matalasta verenpaineesta. Esikoisen aikana oli sama homma, ja alusta asti. Pahimpaan pyörrytykseen salmiakkia/ lakua, joka kulkeutuu aina laukus mukana joka paikkaan. Aina täytyy muistaa rauhallisesti nousta ylös, muuten heti huimaa. Välillä vaikka istuukin niin alkaa huimata.
 
Huh, hyvä tietää vanilj et voi olla jo ihan näinki alusta asti! Mulla oli kans teinivuosien pahimmas kasvu/hormonimyräkäs sama, et pyörtyilin paljon, ja toinen samanlainen kohta oli tosiaan tuo esikoisen odotusaika.... En silti koskaan oo kokenut tollasta tunnetta, että oon aivan satavarma et nyt pyörryn, jos oon ollu istualtani! Eihän se onneks kestänyt kuin sen silmänräpäyksen, mutta omituista se silti oli.

Salmiakkia siis taas vaan ostamaan, ei vaan oo nyt yhtään tehny mieli (mikä jo itsessään on tosi outoa! :D).
 
Hei myös täältä suunnalta!
Tosi surullista että on näitä km ollut monella :( Kovasti jaksamisia teille<3 !! Ei oikein osaa muuta sanoa, kun ei voi tietää kuinka pahalta se voi tuntua...

Täällä on eletty väsyneissä tunnelmissa. Esikoinen, Kiia 11kk, pitää kiireisenä päivät, ja niinä päivinä joina väsymystä yksinkertaisesti tuntuu olevan liikaa, ollaan viety napero miehen isovanhempien tai meidän jomman kumman äiteen luokse muutamaksi tunniksi että saa ottaa torkut. Ja silti vaan väsyttää! Oikeen tympii, ei tämmöstä ollut sillon kun Kiiaa odotin.. sillon ei oikeastaan ollu mitään oireita.. nyt sitten on pahoinvointia ja muuta. No, ehkä se tästä.
Maanantaina ajattelin että jos vihdoin sais aikaiseksi soitella sinne neuvolan suuntaan, eihän sinne muuten ikinä tuu oltua yhteyksissä ellei jo ryhdistäydy ja hoida sitä ajanvarausta :D
 
Täälläkin pyörrytykset iskee! Välillä kun ajatuksissaan (tai oikein kiireessä) nousee pöydästä/sängystä alkaa maailma pyörimään. Säikähdin melkoisesti kun alkoi ensimmäisen kerran oikein kunnolla huimaamaan, en ole koskaan aiemmin moisesta kärsinyt. Mutta sitten luin, ja neuvola vahvisti, että niinhän se olikin, ihan normaalia tässä tilanteessa.

Väsymys-pahaolo-huimaus-kombo on kyllä ollut sen verran rankka tällä viikolla, että parina iltana itkeskelin, että en vaan jaksa. Jotenkin arjen pyörittäminen tuntuu niin ylivoimaiselta, varsinkin kun on vielä niin pimeää ja kylmää. (Kerrostaloasunnossa ei saa pattereita isommalle, ennen kuin ne joku säätää tuolta mistä lie.) Ainoa valopilkku oli tiistain neuvola, jossa tosiaan kuului sydänäänet. <3 On se jännä, miten onnellinen olo voi niin pienestä äänestä tulla.

Mutta nyt alkaa väsymys taas vyöryä yli sellasella voimalla, että pakko ehkä painua nukkumaan. Hetken oon kyllä tässä kerennyt istuakin, kun oon koko viikon jutut lukenut kerralla. (Väsymys on ollut hurjaa, kun ei ole konettakaan jaksanut avata. :D)

Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua meille kaikille!
 
Puuma2: kiva kuulla että jollain muullakin on tälleen suhteen alussa jo tullut perheenlisäystä ja silti kaikki mennyt hyvin :) vaikka eihän sitä koskaan tiedä, vaikka olisi ollut kymmenen vuotta yhdessä, että kestääkö suhde vai ei. On se lapsiaika niin raskasta kuitenkin. Mutta ainakin meillä on alkuhuumaa ja rakkaudentunnetta vielä vaikka muille jakaa, joten kai se hiukan tasoittaa elämää :) Ja ei kai tätä puhtaaksi vahingoksi voi sanoa, jos pelailee kortsujen ja varmojen päivien kanssa. Kyllä se olisi pitänyt tajuta, että näinhän siinä voi käydä. Mut jotenkin mä tuudittauduin siihen mielikuvaan, et ei meille voi niin käydä, kun mäkin oon jo niin vanha ja kaikilla jotka yrittää lasta on niin vaikeeta saada jnejne..
 
Tervehdys kaikille!
Oon viettäny viikonlopun hiljaiseloa kun oon vaan ollu niin väsyny etten oo edes koneelle päässy ja kännykällä ei kovin helposti tänne kirjota.

Mä jo liputin että oon onnistunu kontroloimaan pahoinvointiani kun syön just sitä mitä tekee mieli sillon kun tekee mieli, en syö väkisin mitään enkä liikaa.  No eilen syötiin isänpäivän kunniaksi pihviä ja maustevoita ja siinä oli, kuten asiaan kuuluu, valkosipulia.  Ja en oo eläessäni kokenu niin hirveetä oloa kuin sen jälkeen!  Mulle siis normaalistikin valkosipuli aiheuttaa närästystä mutta nyt se polte oli jotain ihan hirveetä.  Lieskat löi jokasesta ruumiinaukosta eikä pystyny liikkumaan eikä edes puhumaan kun yrjötti niin paljon.  Ihan järkyttävää!  Ja yö oli kamala tämän ja yöllisiä uhmaraivareita saaneen esikoisen takia.  Nyt väsyttää kahta kauheammin!

Mä en malta millään odottaa ens viikkoa ja ultraa!  Nää päivät kuluu odottavalla niin hitaasti!  Samaan aikaan odotan lasten sisaruskuvia postissa.  Kohta on kuvauksesta kuukausi.  Enkä malttas oottaa sitäkään!  Mulle kaikki heti!

Viikonloppuna oon menossa tytön kanssa Jyväskylään tapaamaan elokuisten 2011 äitejä ja lapsia.  Ihanaa!  Vähän pelottaa että miten meillä menee kun yövytään hotellissa toisen vertaisparin kanssa, että miten nuo lapsoset sitten keskenään nukkuvat mutta eiköhän se hyvin mene kun ovat mitä luultavimmin väsyneitä päivän edustustehtävistä.  Ja äideillä vakaa aikomus herkutella, niin illalla hotellihuoneessa kuin aamupalalla buffetissakin :)  Nyt vaan kiittimet ristiin ettei iske joku väsypahoinvointi just tonne reissuun!

Huomenna pitäs käydä labrassa.  Seuraillaan mun kilpirauhastani.  Onneks pääsee sinne yhen lapsen kanssa vain kun isompi on kerhossa.
 
*Ellie*: Sydämelliset onnittelut yllätyksestä! Ja tosi kivaa, ettei teidän lapsille tule edes mitään kovin kovaa ikäeroa, vaan pystyvät leikkimäänkin yhdessä, jahka pikkuinen vähän kasvaa. Mun toisella siskolla on lapset 6v. ja 3v. ja hyvin pelittää yhteisriehuminen.:D Isoveljeä vaan joskus ärsyttää, ku pikkusisko on niin lapsellinen. ;)

Esbe90: Onnea myös teille superkivasta ja mullistavasta uutisesta! Me ollaan sun kanssa samaa ikäluokkaaki; oon 21v. Oletko sä 22v? Nimimerkistä päättelin.. ;) Miltä paikkakunnalta olet? Itse asun Helsingissä.

neppis-: Todella paljon onnea tulevalle äidille! Ja todella hienoa, että saat lapsen noin "luomuna" :) Aamutee maistuu varmaan erilaiselta siitä muumimukista juotuna ;)

Ank: Minä ja mun avomiehenikään ei nyt mitään ihan hirveän pitkää aikaa olla seurusteltu. Tai siis, kyllä kaksi vuotta, mutta mulla oli ensimmäisenä vuotena aika-ajoin vaikeuksia tietää, että onko tämä nyt se juttu. Tänä vuonna onkin sitten mennyt ihanan taivaallisesti ja muutettiin yhteenkin. :) Paljon on varmasti asioita, mitä en hänestä vielä tiedä, mutta toisaalta; voiko kukaan koskaan tuntea toista ihan läpikotaisin muutenkaan? Ja kyllä tämä raskaus on meitä ainakin hirmusti lähentänyt vielä entisestään. :) Suuret onnittelut teille molemmille!

Moon: Ihan superhienoa, että siellä miehesi vehkeissä asuu sosiaalista sakkia. ;) Paljon onnitteluja!

Vanilj: Keskenmeno on varmasti ollut todella rankka kokemus. :( Syvä osanottoni! Onneksi teillä on nyt uusi mahdollisuus, joka menee varmasti hyvin. :) Paljon iloa ja onnea. <3

Sannakoo: Minulla on ei-raskaana aivan tautisen matala verenpaine. Olen sellainen pyörtyilijä ja pahoinvoija ilman vauvaa mahassakin. Tsemppiä sinne!! Paras neuvoni on monta vuotta asian kanssa tuskastelleena, että sängyn vieressä kannattaa olla aina jokin hedelmä, lasi vettä tai jotain muuta pientä, joka kannattaa vetää huiviin, ennen kuin astuu jalallaankaan sängystä. Samoin miestä kannattaa käyttää siten, että patistaa tekemään aamiaisen vuoteeseen. ;)

Minulla on ollut nyt viiden päivän ajan ihan uskomattomat pahoinvoinnit. Oikeastaan mikään ei pysy sisällä, illalla klo 21 aikaan voin nauttia pelkkää keitettyä makaronia ja lasin maitoa. Se on ainut, minkä kehoni näyttää hyväksyvän. Yritän kovasti juoda vettä, mutta turhauttaa, kun oksennan päivässä keskimäärin 12 kertaa. Olen fyysisesti todella kuitti, ja töissä oleminen tuntuu todella vaikealta. On niin ristiriitaista, kun toisaalta on maailman onnellisin ihminen, mutta samalla on käynnissä ikikrapula. Kaikesta huolimatta painoni on noussut kilon, minkä oletan johtuvan tästä viikon kestäneestä ummetuksesta. Sielunsiskoja? :D
 
Moi kaikille uusille ja vanhoille, enpä ole täällä paljoa kirjoitellut :)

Joku puhui alhaisesta verenpaineesta, joo, täällä kärsitään samasta, 100/50 tasoa. Huimausta usein.

Dodiin... Tänään mä aloitin dieetin - en siis laihduttamista vaan uuden ruokavalion. Tasan 4 ateriaa päiväs ja tiettyinä kellonaikoina ja katson aika tarkkaan ettei hiilarit ylity. Paljon kasviksia, jos jotain herkkua niin sit tyyliin pari palaa suklaata mut ei enempää. Mä sain taas marssituksen sinne sokerirasitukseen (ilmeisesti täl kertaa ihan automaattisesti koska viime raskaudessakin olin.) Siellä oli 2 arvoa viimeks hyvät mut yks oli rajalukema. (ei siis ees ylitys).. Sen takia jouduin viikon pitään ruokapäiväkirjaa ja mittaan neljästi sokerit päivässä todentaakseni et mun verensokeri oli aina ALLE viitearvojen.... Niin nyt tosiaan pidän tätä ruokavalioo niin ei kahden viikon päästä siinä sokerirasituksessa varmana oo mikään arvo rajalla.

Jotenkin ärsyttää se et tietää itse ettei niissä sokereissa mitään vikaa ole, olen hoikka ja liikkuva ihminen. Mun isällä vaan oli 2 tyypin diabetes niin siks kuulun riskiryhmään.
 
Hei kaikille!

Aika rientää ja meillä on ollut viime viikon ajan meno melkoista matalalentoa, joten vähän tuli taukoa palstailuun...

Sokerirasituskoe, yäks! Mulla meinas mennä esikoisen raskaudessa koko sokerirasituskoe ihan mäkeen, kun terveyskeskuksessa tuli palohälytys kesken kokeen teon ja kaikki passitettiin ulos! Ajattelin silloin, että kunhan vaan ei tarttis tulla uudelleen tekee testiä. Onneks se oli vain väärä hälytys, vartin ulkoilun jälkeen päästiin sisälle takaisin ja saatiin kokeet otettua. Mulla arvot alittui silloin niin kirkkaasti, että nyt tässä toisessa raskaudessa ei ainakaan terkkarin mukaan tarvitse mennä testiin uudelleen. Tietysti poikkeuksena se, että lapsi kasvaisi kovin isoksi tai tulisi jotain muita sokereihin viittaavia komplikaatioita. Tuskinpa tulee.

Maha tekee jo tilaa sen verran, että normifarkut kiristää jo kovasti :/ Äippähousut odottaa jo kaapissa valmiina ja taidampa ne ottaa jo pian käyttöön. Töissä pitää jo iltapäivästä availla farkuista ylänappia ja hetkittäin vetskariakin löysätä. Viel pitäs kaks viikkoo kikkailla jotenkin vaatteiden kanssa, ettei vatsanseudun pyöristyminen näkyisi...
 
Mä kun oon kotona lapsen kanssa enkä käy juur missään minne tarvisi oikeen "pukeutua" :D niin ei ole tuota vaateongelmaa.. Jotkun farkkulegginssit esim kaupareissulla/kahvilakäynnillä tms olleet kovassa käytössä, ne joustaa niin hyvin. Töissä saankin pukeutua löysähköihin valkoisiin vaatteisiin, joitten alta ei ihan heti huomaa kasvavaa mahaa, viimeks työkaverit joille en kertonut eikä he olleet kuulleet mistään, arvas mun raskauden vasta joskus viikolla 25. Käyn siis nykyään viikonloppuisin tekemässä keikkaa, muuten vanhempainvapaalla..
 
Sokerirasituksesta... Meillä se teetetään kaikilla synnyttäjillä, tai siis Hyvinkään sairaala teettää kaikilla synnyttäjillään.  Mulla ei ole sukurasitetta eikä riskitekijöitä mutta eipä tuosta ole haittaa jos tutkivat.  Musta on aika luksusta että pääsee sinne labraan pariksi tunniksi OLEMAAN RAUHASSA kun mulla noita vapaahetkiä lapsista ei siis kovin usein ole :)  Se neste nyt ei ole kovin herkullista mutta kyllä sen alas saa.  Mulla tuo on siis luvassa raskauden puolivälin jälkeen.  Harmi vaan ettei siellä odotellessa saa pötkötellä missään, vois hyödyntää senkin ajan ja ottaa tirsat!

Kääk, kohta on 12h paastottu labraa varten ja ihan nestehukkanen olo.  Kieli ei taho liikkua kuivassa suussa, päätä särkee ja heikottaa.  Kyllä mä pystyn syömättä olemaan mutta kuivun puolestani tosi nopeesti.  Täytyy ottaa vesipullo mukaan niin saa heti korjattua asian kun verikoe on otettu.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top