Marinaketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Aretha
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä oon ainakin nyt vielä yrittänyt miettiä ja asennoitua siten, että esim. koti saa näyttää ihan miltä tahansa, mies saa sit siivota tai joku muu jos (kun) oon kiinni bebessä....
Meillä on onneks tosi hyvä tukiverkko, toivonkin ylikaiken että sitten hormonimyrskyissäni tajuan ja suostun sitä hyödyntämään. Se avun pyytäminen ku on toisinaan niin helvetin vaikeeta (MIKSI!) Systeri on painottanut koko mun raskauden ajan sitä että muistaisin ottaa sen oman ajan, alusta asti. Et vaik sit edes se 10min kävely kodin ulkopuolella tai rauhallinen suihku, sille oli ollut henkireikä et sai sen pienen hetken joka päivä itselleen ku muuten kuitenkin niin kiinni siinä vauvassa.
 
Kolme edellistä kirjoittajaa on samalla linjalla mun kanssa. Itse en osannut ilmeisesti yhtä hyvin ilmaista sitä. :) Enkä tajunnut itse, että joku pahoittaisi mielensä tolla tahattomalla kahtia jaettelulla, koska itse oon liikunnallinen ihminen, mut hitsin perso imelälle! :P
 
Voi jumbe! Miehellä kahen viikon päästä synttärit ja koht ois ollu tarkotus käyä kattelemassa yheltä koululta joka myi kamaa, et joskos siel ois ollu vielä akustisia kitaroita.. Ni tuli viesti veljeltä, et kaikki loppu.. Byhyy, mitäs mie ny keksin lahjaa. Vaikee keksii sille mitää lahjaa, kun hän haluais uuden sähkökitarankin, joo ne maksaa yli tonnin. Ja sit se haluis uuden pelikonsolin ja pleikkakolmosen pelit maksaa sikkenään just ne mitä se haluis. Voih, kaipa mie vaan käytän sen syömässä jossakin pihvimestalla.. Hmm. Ois ollu kiva joku lahjakin. Vaikeaa! Koruja mie sille oon jo ostellu.. Ja hajuja. Budjettikin rajallinen.

Muutenkin ei oo raskausaikana ollu kovinkaa kekseliäs olo.. Tuntee olevansa tyhmempi ku onkaan
 
Last edited by a moderator:
Tarjoaisinkin, mut nekin maksaa ainakin täällä iha hirmusesti. Mies on kyllä halukas lähtemään tuolloin ulos syömään ihan senkin takia, kun kohta se voi olla hyvinki vaikeaa, eikä olla käytykään pitkilleen ulkona ja kun kulinaristeja ollaan kumpikin. Ois kiva niinku joku pieni-edullinen "lisä" lahja, kun ajattelin jo tarjota ruuat. Itsellä tosiaan rahat niukilla.

Tai sit vaan ostan sixpackin ja hemmottelen saunalla ja annan sen olla kerrankin se odottaja-iskä joka saa täyden palvelun! :p
 
En mä pahastunut siitä vastakkain asettelusta, lähinnä huvituin, kun se oli jotenkin niin kliseinen laiha-läski -asetelma. :grin Tottahan se on, että mä olen jäänyt pullukaksi, vaikka välillä liikuntaa olen ehtinyt harrastaakin.

Mä oon ollut tosi tarkka siisteydestä ja suorituskeskeinen, täydellisyyttä tavoitteleva ihminen ennen esikoista ja siksi kai mulle oli niin vaikea luopua siitä oman ajan hallinnasta ja siitä etten pysty ylläpitämään sitä "entistä meininkiä" ja elämään kuten ennen vauvaakin. Ei se muiden lasten kohdalla sitten niin hankalaa ole ollut, mutta esikoinen mullisti mun maailman ja kasvatti mua ihmisenä ihan toiseen suuntaan.

Jollekin toiselle muutos voi olla paljon helpompi.
 
Mä voin ainakin ihan rehellisesti sen sanoa, että esikoisen syntymän jälkeen oli elo aika hektistä ennen kuin tottui vauvan rytmiin. Yritin olla hyvä äiti ja tehdä kaikkea mahdollista sillä välin, kun vauva nukkui. Uuvutin sillä vain itseni, koska yölläkään ei saanut nukkua kunnolla kuin muutaman tunnin putkeen. Ja alussa ei sitäkään, kun pelkäsin, että vauva kuolee yön aikana yms. Kuuntelin herkeämättä vauvan hengittämistä.
Kun vihdoin vauvalle tuli tietty päivärytmi, en enää jaksanut stressata kiiltelikö kämppä puhtauttaan ja oliko astiat tiskattu ja pyykit pesty. Otin itse päikkärit tai keitin päiväkahvit, jos sain vauvan hyvin päiväunille. Meillä ei esikoinen suostunut syömään pullosta maitoa vaan mun piti imettää. Eli äiti ei lähtenyt mihinkään ilman vauvaa.
Olen vähän huulipyöreänä lukenut täällä juttuja kuinka heti aloitetaan kovat treenit, kun vauva on syntynyt. Jotenkin se kuulostaa niin utopistiselta. Tosin kaikki vauvat on erilaisia. Toiset on helpompia, jolloin sitä omaa aikaa liikenee helpommin, toiset vauvat vaan vaativat vähän enemmän, jolloin se oma aika jää selkeästi vähemmälle. Tuntuu vaan, että esikoista odottavilla on kovasti odotuksia ja vaatimuksia heti synnytyksen jälkeen ja pelkään, että kun se arki pamahtaa päälle, elämä ei enää olekaan niin hohdokasta. Mitään ei oikeasti voi etukäteen suunnitella ennen kuin se vauva on syntynyt.
Minä toivon ainoastaan sitä, että vauva on terve ja että hän nukkuisi hyvin yönsä. Koska tiedän, etten voi nukkua päivisin päikkäreitä.
 
Se on kyllä röppö totta, muutoksen mullistavuus riippuu kyllä myös persoonasta. Itsellä semmoinen yllätyksellinen ennalta-arvaamattomuus on sitä parasta arkea, ollut aina. Vieraatkin sais mun mielestä mieluiten olla yllätysvieraita.., enkä halua suunnitella menemisiä etukäteen, fiiliksellä vaan..:rolleyes: koskaan ei ole kiinnostanut kämpän hohtavuus, eikä siinä puolessa ole siis tullut itselle muutoksia (mies kyllä tuskailee asian kanssa yhä vaan..).
Se yöunien katkonaisuus oli ehkä itselle se suuri kynnys..mutta kaikkeen tottuu! päivisinkin voi ottaa pientä nokosta, avainunia jos muulle ei aikaa ole. antaa hetken viedä..
 
Toi vauvan hengityksen kuunteleminen on niin totta, miks se on ny niin hiljaa, hengittääkö se enää! Kaikki äidit varmasti tekee sitä! Ja sitten kun vihdoin vauva nukahtaa, häntä jää tuijottamaan lumoutuneena... Miten viaton enkeli! Hups, puolituntia meni tuijottaessa. :love7
 
hymykuoppa: se on muuten pirun vaikeeta olla armollisempi itselleen. Mua ärsyttää ja suututtaa ja kiukuttaa välillä, kun kämppä on ihan hyrskyn myrskyn ja kukaan ei välitä paskan vertaa. Ja sit puran tän kaiken lapsiini ja mieheeni. Pitäs vaan välillä ajatella, että jos nyt muutama pölypallero on nurkissa ja tiskiä pöydällä, ni ei me siihen kuolla. Ehkä pitäs mennä välillä parvekkeelle jäähylle :grin
Mä inhoan siivoamista ja tiskaamista yli kaiken, mutta en myöskään pysty elämään kuin pellossa. Kultainen keskitie on välillä auttamattomasti hukassa. :)
 
Hymykuoppa, ei siinä ole mitään pahaa vaikka välillä on vähän neuroottinen. Pakko sitä on välillä ollakin, kun kyseessä on oma lapsi, sä olet hänestä vastuussa ja pidät hänestä huolta + miehesi. Kyllä se siitä sitten aina ajan myötä helpottaa!

On kauhean helppo antaa ohjeita ja tietää mitä lapsen kans kuuluu tehdä, ennen kuin joutuu tosi tilanteeseen ja ottamaan sen vastuun. Raskausaikana tämä vastuunotto alkaa lyödä tajuntaan ja viimeistään kun menet ekaa kertaa nyytin kanssa kotiin. Mitä mää nyt tälle teen! Eikös ole hurjaa, että raskausaikakaan ei ole välttämättä ollut sellaista kuin sen aiemmin ajattelit olevan! Raskaus ei ole mikään sairaus... Niin mutta kyllä välillä tuntuu kuin olisi vanha sairas mummo!
 
Muokattu viimeksi:
I got no motivation, where is my motivation...

Se juttu minkä kirjoittamista varten otin vapaapäivän jo 1,5 vkoa sitten on edelleen tekemättä. Vaikka tänäänkin on vapaapäivä. Tai sain mä otsikon kirjoitettua ja sitä tässä nyt olen nettisurffailun ohessa tuijotellut.
 
Itsekin muistan ajatelleeni siskoni lapsia "hui kamala miten ne näin saa tehdä ja näin taas ei saa tehdä..", "miten voi tollaisesta suuttua, sehän on äiti"..
Mutta pieni kuiskaus kaikille: äidit eivät ole yli-ihmisiä, vaikka ensimmäistä odottaessani tunsinkin olevani.. :D Ja ennen uhmaa, oh lord!
Kyllä se vaan on niin, että ajat muuttuu lapsen mukana.. Aina tuntuu oppivan uutta.. Ja näkee kaikenlaiset äitiyteen ja perhe-elämään liittyvät jutut paljon laajemmassa kulmassa!
Voi, kun vaan ei oltais susia toisillemme.. Mutta niin moni sanoo että hiekkalaatikolla tapaa etenkin ensimmäistä lasta kasvattavien vanhempien vertailuja..
Sekin on normi vaihe, itsekin olen vertaillut itseäni muihin, kuvitellut olevani parempi vanhempi sekä huonompi kuin joku muu..
Ja mitä isommaksi tuo esikoinen kasvaa, sitä enemmän ymmärtää että me kaikki tehdään tärkeää työtä lastemme eteen. Toisilla on toiset keinot ja avut arjessaan, toisilla toiset.. Vertailulla ei pääse mihinkään, se on loputon kuoppa se!

Olen itse liikkunut paljon kun esikoinen oli tietyssä iässä, olen myös suorittanut kursseja psykologiaa kun hän oli 9 kk, olen myös ollut tekemättä mitään - elänyt siis vain vauvalle, ja menin lopuksi töihin kun hän oli vain vähän yli vuoden..
Mulla kun ei ollut tukea, eikä puolisoa eikä rahaa olla kotona.
Innolla odotan mitä tästä tulee, jos saa olla 3 v kotona..
Työn ja pienen lapsen yhdistäminenkin on niin oma maailmansa..
 
Voi että sitä syyllisyyden määrää minkä koin, kun jouduin viemään lapset hoitoon jo ennen kuin kuopus oli täyttäny edes kahta vuotta. Ja kaikki 4 vuotta mitkä lapset olivat kunnallisessa päivähoidossa koin hirveästi syyllisyyttä siitä, jos vein lapset papalle hoitoon oman harrastukseni takia. No loppujen lopuksi minulla ei sit juurikaan ole kodin ulkopuolisia harrastuksia.
Nyt olen päässyt torstaisin tuonne meidän paikalliseen lankakauppaan neule-iltaan, jossa neulotaan, juodaan kahvia ja höpötellään. Samalla harmittaa, kun tuossa paikallisella kuntokeskuksella on ollut jumppa odottaville äideille juuri torstaina samaan aikaan. Mutta jos hyvin käy, neule-ilta siirtyy tiistaille ja mahdollisesti pääsen tuohon jumppaan torstaisin. Ja onneksi siellä on jäsenten lapsille liikuntakerho, jonne lapset voi jättää jumpan ajaksi :)

Mutta marinaketjuun vähän marinaakin.... Jouduin eilen luopumaan rakennekynsistäni :sad001 Tykkäsin niistä niin kovasti, mutta en tiedä kuinka olisin kesän aikana päässyt huollattamaan kynteni 3 viikon välein. Mutta uudet otan kyllä, kunhan elo taas joskus tasoittuu :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top