Oivoi, tänäänpä iski murheellinen olo. On pari vuotta menny vähän sumussa, kun esikoinen 2v on ollut hankalampi tapaus, ja on sitä allergiaa, niin paha atooppinen ihottuma että raapii itsensä verille ja nyt taitaa puhjeta astmakin. Oon vuoden ollu töissäkin, ja yrittäny kuntoilla. Iltasin kun kello lyö kaheksan niin kaadun vaan sänkyyn ja kun oon niin univammanen ja lapsikin herättelee niin ollaan jo pari vuotta miehen kanssa nukuttu eri huoneissa. Huomasin vaan että elämä on ollu aika väsyttävää, enkä oo osannu miehenkään kanssa jutella, kun tuntuu että oon niin paljon joutunu enemmän kantamaan vastuuta lapsesta, kotitöistä ja raha-asioista että oon myös vähän katkera. Joten en sitten myöskään oo halunnu läheisyyttä ja nyt tuntuu että tässä on kohta vaan kaks kämppistä eikä avioparia. Pelottaa myös jo tuleva vuosi vauvan kanssa jos toinen vaan kattelee tietokoneella leffoja eikä taaskaan auta yövalvomisten kanssa yhtään.
Oivoi, ehkä huomenna on parempi päivä. Pitkästä pitkästä aikaa tuli ihan itku, ehkä se puhdistaa.
Tällasta tänään.
Niin ja mullakin on lippanapa :)