Lokakuun löpinät

Tietyn rokotekriittisyyden ymmärrän juuri niiden kohdalla, joita ei ole ehditty niin pitkään tutkia esim. en ottanut aikanaan sikainfluenssarokotetta. Mutta aiemmassa viestissä tarkoitin noita rokotteita, jotka kuuluvat rokoteohjelmaan ja joista suurin osa on kuulunut siihen jo pitkään ja joista on pitkältä aikaa tutkittua tietoa.
 
Ja lisään myös, että tottakai vitamiinit ja terveellinen ruokavalio on tärkeitä tautien ehkäisemisessä. Mielestäni niiden rooli vain on erilainen kuin rokotteilla noiden ns. vanhojen tartuntatautien torjunnassa.
 
Sellainen kommentti teille, jotka ette ainakaan nyt halua rokottaa lastanne (en tarkoita tässä kausirokotteita kuten influenssarokotteet).

Muistakaa kertoa teidän lapsillenne, kun he alkavat reissaamaan maailmalla, että heitä ei ole rokotettu. Muualla päin maailmaa kun moni tauti on vielä voimissaan ja siten hyvinkin ikävää mikäli lapsi sairastuu niihin reissatessaan. Suurin osa keskustelee vain A-B hepatiitti-rokotteista eikä kukaan ajattele, että kaikki eivät ole saaneet Suomen rokotusohjelman mukaiset rokotteet.

Ja älkää ottako pahaksi, jos teitä/ teidän lapsia kielletään tervehtimästä pientä vauvaa kotikylässä kunnes hän on saanut rokotteen (mikäli vanhemmat haluavat rokottaa lastaan).
 
Juu-u, kyllä mekin kaikki rokotusohjelman rokotteen ollaan otettu, omalla aikataululla vaan (esim ei kerralla kahta uutta vaan vaikka kuukauden välein) ja nyt vielä jäänyt ottamatta mpr jonka poika saa 1,5v neuvolassa. Nythän oli taas ollut uutisissa rokottamattomien lasten hinkuyskä mistä lie tartunnoista.. Yks tosiaan oli alle 3kk niin ei vielä ollut saanut mutta miten paljon nää rokotteet ehkäisee turhia kuolemia yms..
 
Tuli muuten sellainen teoreettinen kysymys mieleen, että ottaisitteko rokotteen jotain syöpää vastaan, jos sellainen kehiteltäisiin? Esim jos teillä olis geeniperimänä mahdollisuus sairastua rintasyöpään? Tai tekisittekö (jos on rahaa) yhtä radikaalin teon kuin Angelina Joile?
 
Juu noita epidemioita on tosiaan nykyään ollut :/ Esim tuhkarokkoa ja sitten oli aika vasta se tapaus kun vauva kuoli hinkuyskään :/ Oli siis niin pieni vielä ettei ollu saanu rokotetta. Mutta tuntuu pahalta, että kun kaikkia ei rokoteta niin herkemmin pikkuvauvoillekin tartuntariski. Itse en päästäis rokottamattomia vauvaa katsomaan... Ja toki pitäis välttää mitään isompia tapahtumia ym vauvan kanssa.
Syöpärokotteen ottaisin mutta en tiedä tekisinkö kuten Jolie...
 
Ittelle voin ottaa kaikenmaailman rokotteet jos ne on suht turvallisia, mut en raskaana ollessa enkä lapselle jos ne ei oo kunnolla testattuja. Rinnat leikkauttaisin vaikka heti jos ei enempää lapsia tulis, ja se mut pelastaisi.
 
Meidän lapsille laitetaan kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, lisäks oon ajatellut sitä vesirokko rokotetta. kunnolla testaamattomia rokotteita ei oteta, mies kyllä otti sillon sikaflunssa rokotteen mutta itse en, enkä ois lapseenikaan sitä antanut laittaa jos äiti olisin jo sillon ollut..

Joliet voisin tehdä jos se ois pelastus ja rahaa riittäisi ja rinnoille ei ois enää tarvetta, eli oisin saanut kaikki lapseni imettää ja olisin sata varma ettei lisää tule :) rokotetta epäröin..
 
Millonkohan tota influenssarokotusta tarjotaan neuvolassa? Mulle ainakaan vielä mitään sanottu, eikö se kuitenkin kuuluisi kaikille raskaana oleville ilmaiseksi?

Oon muuten varmaan vähän etuajassa (hehe) mutta mulla on nimiongelma. Me ollaan päätetty pojalle jo nimi, kaikki kolme nimeä on lyöty lukkoon. Ensimmäinen on meidän yhteinen suosikki, toinen sellainen nimi minkä mies valitsi mun listastani ihan kivaksi (tää tosin on vielä ihan aavistuksen kysymysmerkkinä, mutta sen näkee sitten) ja kolmas on miehen toinen nimi. Tytön kanssa on hankalampi juttu... :grin Ja kun minä ainakin aika varmaksi aavistelen että tyttöhän se on, niin nimikin sitten tarttis kyllä olla. Meillä on kaks mahdollista etunimeä, joista toisesta tykätään yhdessä kyllä enemmän ja se olis luontevampi valinta etunimeksi. MUTTA. Tässä se ongelma tuleekin, mä tiedän yhden sen nimisen ihmisen. Ollaan kavereita, mutta ei ystäviä, yhteyksissä kerran-pari kuussa tai harvemmin. Ei asuta samalla paikkakunnalla eikä sillä tavalla olla superläheisiä, mutta kuitenkin kavereita. Mua vähän mietityttää nimetä lapsi sitten samalla nimellä, vaikka se nimi on kyllä aivan ihana. Se on hieman vanhahtava, suosituin varmaan joskus 1940-1950, eikä nykyisin ole annettu vuodessa kuin noin 100-150 lapselle. Mutta jotenkin mua vaan kiusii tämä ajatus että antaisin lapselleni nimen, jonka kantajan jo kuitenkin heippatuttavuutta enemmän tunnen, mutta toisaalta kun se olisi nätein nimi. Mitä mieltä? :D
 
Ginger, mun neuvolassa sanottiin, että influenssarokotteet meille tulee lokakuun lopulla tai marraskuun alussa. Sen jälkeen sitten alkavat rokottamaan.
 
Jos se on kiva ihminen niin ei kai sama nimi haittaa? Mä oisin ainaki vaan imarreltu jos joku tuttu antais lapselleen mun nimen! Eri asia jos se on jonku kaverin lapsen nimi
 
Mua harmittaa että mun lempparityttönimi annettiin just miehen siskon kummitytölle :sad001 Sanoin miehelle kyllä et ihan sama tää on mun nimi ja annan sen vaikka saisin ite siskon jolle äiti antais sen nimen :D
 
Osaako kukaan järkevästi selittää miten noi turvakaukalon telakat tulee autoon kiinni , ja mikä sieltä autosta pitäis löytyä että saa kiinni ? Tai jos joku löytää jonkun hyvän linkin mulle ?
Oon ihan pihalla noista ja haluaisin kuitenkin sen telakan kun tuntuu turvallisemmalta kuin turvavöillä kiinnitys . Ja tuleeko kaikkien merkkien telakat samalla tavalla kiinni vai onko niissä eroja ? :eek:
 
No ei itsellänikin ole kaikkia rokotteita ja hengissä ollaan vaikka matkusteltu vaikka missä Suomen ulkopuolella.
Ja esim just viime joulun alla satuttiin olemaan Disneylandissä (CA) samaan aikaan kun siellä oli tämä tuhkarokkoepidemia. Eipä mitään tarttunut perheeseen. Ja jos et tiennyt niin 95% tartunnan saaneista oli rokotettu tautia vastaan ja silti sai sen. Että eipä se rokote aina suojaa.
Mutta asiasta turha kiistellä, jokaisella omat mielipiteet ja kaikki tekee niinkuin parhaaks näkee.
Itse uskon et jos sun on tarkoitettu saada joku tauti niin saat tartunnan rokotat tai et.
 
Telakoista, isofix on standardi. Löytyy kaikissa uudemmissa, ainakin 2008-> ns perusautoista. En tiedä mite avoautot yms...
Autoliiton sivuilta löytyy asiasta lisää.

Meillä turvakaukalo kiinnitetään vain turvavöillä, tärkeätä on että autossa on tarpeeksi pitkät turvavyöt. Riippuen omista tavoista ja ystäväpiiristä, voi olla hyödyllistä hankkia sellainen turvakaukalo jota voi käyttää sekä telakalla tai turvavyöllä. Jos esim vain yksi auto, mies auton kanssa ja yhtäkkiä kaveri kysyy lähdetääks jonnekin. Telakkahan on tietenkin miehen kanssa autossa, mutta jos voi käyttää myös turvavyön kanssa ei tarvitse jäädä kotiin.
 
LBaby2, joo kaikilla on oikeus mielipiteisiin.

Tohon sairastuuko tautiin vai ei on toinen asia. Ja sitten jos sairastut vaikka onkin rokotettu, niin suurin osa ei saa tautia niin vakavana eikä vakavia jälkioireita tule. Poikkeuksia löytyy aina.

Ja satun tietämään tuosta USAn tapauksesta jotain - siis tieteellistä tietoa- mutta hienoa, ettei teille tullut tartuntaa.
 
Winks kerro lisää, en oo kuullu jutusta heräsi mielenkiinto!
Meijän kaukalo on turvallisin isofix telakalla mut olemassa myös turvavyötelakka siskolla ja ollaan ilman telakkaakin laitettu istuin kiinni lyhyitä matkoja. Isofix hommatiin itelle sen turvavyötelakan lisäksi koska se ei istunut yhtään meidän autoon mutta isofix on tukevasti kiinni. Kannattaa miettiä mitä itse haluaa ja sitten vaan auton kanssa kauppaan etsimään sopivaa :) Meillä 1. ehtona on et autoliiton testissä turvallisuus erinomaista, sen jälkeen istuvuus autoon ja sitten et sopii esim vaunuihin adapterin kanssa tms. Helppo napata kaukalo vaan kärryihin ja menoks :)
 
Takaisin
Top