Mitä kummaa, joko on lokakuu? Minne se syyskuu jäi?
Talvitakkiasia mietityttää täälläkin. Viime kerralla kun olin raskaana (2009-2010) oli kunnon talvi, mutta en palellut ollenkaan (kiitos maha!), vaikka en omistanut varsinaista talvitakkia. Kerrospukeuduin villapaitaan ja anorakkiin ja hyvin meni. Nyt, jos tulee pakkastalvi, haluaisin ostaa varsinaisen talvitakin mutta takin hinta ja käytön vähäisyys epäilyttävät.
Toinen pukeutumisongelma ovat liikuntavaatteet. Liikun mahdollisuuksien mukaan töihin kävellen tai polkupyörällä ja hikihän siinä touhussa välillä tulee. Maha alkaa jo nyt kiristämään ulkoilutakkiani, joten tuohonkin on keksittävä jotakin. Täytyykin katsoa, jos se anorakki olisi edelleen tallella... Toisaalta, jos vatsa kasvaa tätä tahtia ja yleinen kipuilu (liitoskipuja, jee) hellitä, niin luovutan pyöräilyn jo ennen lumia.
Vakuutuksista. Olemme perustervettä sukua, joten todennäköisyys kalliiseen hoitoon on aika pieni. Totesimme myös, että vakuutuksen vuosihinnalla lapsen vie pari-kolme kertaa yksityiselle lääkärille (yksityisestä saa Kela-korvauksen, joten täyttä hintaa ei tarvitse maksaa). Kannattaa myös muistaa, että vuosittaisille (Kelan korvattavien listaan kuuluville) lääke- ja hoitokuluille on Suomessa omavastuun kattohinta (lääkekulut 700,92€), jonka jälkeen valtio joka tapauksessa maksaa kulut. Emme ottaneet vakuutusta esikoiselle, emmekä ota tälle jälkimmäisellekään.
Tänään 18+0 ja kohta saa lounasta. Nam.