Lokakuun juttuja

Mulla tuli kans pari viikkoa sit joskus viikon 6+0 tienoilla vähän verta mut en huolestunut niin pienestä määrästä. Eilen sit ultrassa katottiin nii kaikki oli hyvin, joten eiköhän ne yleensä ole ihan huolettomia nuo pienet vuodot. :)
 
Nyt jotenkin raskaus todentunut kun varhaisultrassa pieni nähtiin ja tuleville isovanhemmillekin käytiin uutiset kertomassa. :) Onneks kuukauden kuluttua pitäisi olla jo nt-ultran, sitten taas päästään pieni näkemään.
 
Hus pois kaikki tuhrut ja muut nyt!! Vaikka voihan ne ihan vaarattomiakin olla, mutta kyllähän ne huolettaa varmasti :/
 
Diku ja Triina kiitos kun kysyitte kuulumisia..vähäistä on vuoto vieläkin onneksi. Aamuisen viestin jälkeen huomasin, että ne vähäise oireet oli kadonneet, mutta nyt on jo palanneetkin. Viikon tarvis pään kestää mutta meinaa olla vaikeeta..vähän ehdin jo luomaan luottamusta onnistumiseen mutta kyllä tänään on otettu iso takapakki sen suhteen.
 
Vastavirrassa, vähäinen vuoto on jopa hyvin tavallista. Uskon, että nyt on pään kanssa taistelua, mutta yritä pysyä luottamuksessa. Olen hengessä mukana :Heartred
 
Vastavirrassa, älä vielä masennu pienestä vuodosta. Mulla vuoteli myös esikoista odotellessa,enkä ole varmastikaan ainoa. Voi olla, että sieltä on vaan joku pieni verisuoni napsahtanut, esim. rasituksen seurauksena. Tai jos on kuivat paikat, niin saattaa vuotaa ihan senkin takia. Nesteytyksestä on tärkeä huolehtia. Mulla oli itselläni jotain pientä ongelmaa keltarauhashormonin kanssa, ja se aiheutti vuotelua kunnes istukan toiminta käynnistyi kunnolla. Voi olla tosiaan ihan täysin harmitonta. Koita rentoutua, jos pystyt :)
 
Vastavirrassa: Tsemppiä vuodon kanssa!Kyllä pelästyttää pitkäksi aikaa vuodon näkeminen ja kauhulla jää odottamaan tuleeko lisää..täällä kans on tuhruttanut useita päiviä.
 
Olen sitten kaiken muun oireilun lisäksi onnistunut vielä vilustumaankin... Mutta eipä siitä kai ole haittaa alkiolle. On vain tuplasti kurjempi olo, kun raskausväsymyksen lisäksi on vielä vilustumisväsymyskin. :sad001
 
Onkohan kaatuminen kuinka vaarallista näillä viikoilla? Pääti täräyttää tossa autossa noustessa selälteen nurin.. kyynerpää otti kyllä kovimman iskun vastaan.. ja sitten perse/alaselkä..
 
En usko kyllä että sulle tosta kaatumisesta on mitään seurannut, relax :). Muistelisin, että vakavampaa vasta isommilla viikoilla, jolloin mm. istukan irtoamisriski.
 
Näin mäkin vähän lueskelin, mutta ainahan se silti epäilyttää :) Kun tuohon selkään rupes niin ottamaan, mutta voihan se vaan olla et tärähti sen verran.. vuotoa kun ei kuitenkaan näy.. kaatumisesta n. Tunti aikaa..
 
Alkuraskaudessa alkio/sikiö on vielä tosi suojattuna, eli tuskin kaatuminen on ollut mitenkään vaarallista.
 
Sikiö on myös tässä vaiheessa edelleen tosi pieni, eikä se venytä kudoksia hirveästi, joten repeämispaineita ei vielä ole. Eli tuskinpa mitään on käynyt.
 
Noniin. Hyvästi zen. Mä oon aika varma, että mun lapsella on parvorokko.
 
Neuvolaan soittamalla pääsee verikokeeseen. Tsemppiä!
 
Takaisin
Top