Liikunta ja raskaus

Mua mietityttää myös toi ratsastus. Oon vähän epäsäännöllisesti käynyt tunneilla ja nyt mietin pitäiskö vaan jättää nyt pois repertuaarista koko homma. Heppa on aika iso liikkeiltään ja ei vielä ihan tuttu. Suosituksia tuntuu löytyvän puolesta ja vastaan. En haluaisi vielä kertoa valmentajalle, vaikka tiedän että osaisi sitten ottaa huomioon harjoituksissa.

Riskihän on aina olemassa, tutunkin hevosen kanssa. Mulla on hevoset omassa pihassa ja yritän kyllä järjestää liikutuksen jonkun muun toimesta, mut täälläpäin ei oikeen tuppaa liikuttajia löytymään. Toisen hevoseni jätin viimeksi seisontaan suosiolla melkein heti plussattuani, on niin reaktiivinen, että olis ollut tyhmää altistaa vauva tietentahtoen. Toinen hevoseni sitten taas on kuin mikäkin sohva; sieltä ei hevin tulla alas, mutta ei sitä ikinä tiedä. Tapahtuu ku vähiten odottaa.
Sen verran vielä laitan ajattelunaihetta, että varsinkin tuon oman reaktiivisen tapauksen kohdalla varmaan jotenkin tiedostamatta olin varovaisempi ja ehkä välttelin tilanteita, jossa tätä säpsyilyä esiintyi, niin tämä tiedostamaton epävarmuus vain pahensi asiaa ja tätä säpsyilyä alkoi esiintyä käytännössä aina liikutuksen yhteydessä. Toisinsanoen, kannattaa miettiä tarkkaan, että mikä on tärkeintä; itse en varmaan tilanteessasi jatkaisi. Kyse on kuitenkin noin vuoden tauosta, jos kaikki menee hyvin ja jos saat jatkaa harrastustasi myös synnytyksen jälkeenkin.

Oonpas hyvä neuvomaan, ku samassa kommentissa sallin oman ratsastuksen mutten salli muiden ratsastusta :D
 
Kiitos, tämä vahvisti hyvin sitä mihin olin jo itsekin päätymässä. Ilmoitin nyt ainakin, etten mene pariin viikkoon. Tunnustelen rauhassa oloja :) Luulen kans, että olisin turhankin varovainen ja heppa vaan jännittyisi siitä.
 
Terkkuja salilta :) Jännä kun tuntuu että tuo pahoinvointi helpottaa urheillessa, vaikka on tosi vaikeeta saada aikaiseksi lähteä kun on kuvottava olo. Pitää vaan muistuttaa itselle, että se auttaa.

Vähän oon kyllä jo painoja helpottanut ja silti tuntuu, että puuskutan kuin hirvi :rolleyes:
 
Oon huomannu et mua alkaa helposti hengästyttämään. Tykkään kävellä nopee tahtisesti lenkkejä, niin jessus kun tuntui että kroppa pistää kaikin voimin vastaan ja hengästytti ihan kuin jollain tupakoitsijalla. :bored:
 
Itse oon pahoinvoivana vaan lähinnä makoillu ja käyny lyhyillä kävelylenkeillä. Just tänään pohdin, että helpottaisiko kunnon liikkuminen/kuntoilu tätä, viikonloppuna lähden salille.:shifty:
 
Pieni juoksulenkki heitetty. Koitan pitää juoksemisen mukana ohjelmassa mahdollisimman pitkään. Viime raskaudessa mun kiusaksi tuli plantaarifaskiitti, kun painoa tuli niin paljon. Jospa juokseminen pitäisi painoa vähän kurissa. Ainakin psyykelle se tekee hyvää! Ja pahoinvointikin laantuu aina siksi aikaa ja heti lenkin jälkeen, jotenkin se tasaa oloja. Hölkötän kyllä todella hitaasti jo, alhaisella sykkeellä, ilman mitään aikatavoitteita :)
 
Mulla tuli edellisessä raskaudessa +30kg, joten nyt yritän tehdä kaikkeni ettei tuu uudelleen moista lastia . Olin vaan niin huonovointinen, väsynyt ja aneeminen että paino nousi vaikka söin tosi terveellisesti. Kävin siis tänäänkin salilla ja yritän käydä mahdollisimman pitkään. Saa nähdä kuinka käy!
 
Hei muuten! Onko kellään tietoa voiko avannossa käydä raskaana?

Voi käydä jos on aiemminkin käynyt. Toki täytyy kuunnella kroppaa. Kuulemma ei silti kannata aloittaa harrastusta raskausaikana, jos ei ole aiemmin avantoa harrastanut.
 
Itse olen vielä kuntosalilla samaan tapaan treenaillut. Painoja toki täytyy keventää ja liikkeitä soveltaa kun ollaan pidemmällä. Kävelylenkeilläkin on mukava käydä kun raitis ilma tuntuu virkistävän tätä väsymystä.
 
Komppaan täysin. Raitis ilma helpottaa kyllä väsymykseen.
 
Mulla fyysinen työ, lisäks ohjaan ite ryhmäliikuntaa, käyn kuntosalilla ja juoksemassa. Viime raskaudesta kävin bodypumpissa 4 viikkoa ennen ku lapsi synty, sitä edellisessä raskaudessa kävin salilla 2 viikkoa ennen synnytystä. Juoksun oo yleensä joutunut lopettaan noin viikoilla 15 kun kohtu alkanut painamaan. Nyt aion jatkaa niin pitkään kuin jaksan samalla ohjelmalla. Alkuviikosta spinningiä ohjatess huomasin hengästyvämi tosi paljon, sillon kevensim lopputunniks :happy: eli oman kehon tuntemuksen mukaan mennään!
 
No niimpä niin! Kävin tänään salissa samoilla painoilla tein, mutta en jaksanut lähellekään niitä toistoja mitä tein viimeksi. Mulla uusi saliohjelmakin toki, että viime kerta saatto mennä uuden innostuksen piikkiin. Sitten juoksin aluks juoksumatolla ja kun lopetin niin tiesin tadan tarkkaan missä kohtu sijaitsee! Toivottavasti ei nyt kumminkaan vielä juoksua lopettaa :nailbiting::nailbiting::nailbiting:
 
Mä jouduin edellisessä raskaudessa lopettaa liikkumisen joskus viikon 20 tienoilla kun alkoi tulla niin älyttömän paljon supistuksi ja neuvolassa pelkäsivät, että tulee ennenaikaisena. No viikolla 35 aloitin taas liikkumaan enemmän jä kävin vielä päivää ennen synnytystä hiihtämässä:grin

Toivon, että tällä kertaa ei supistukset alkaisi ihan noin aikaisin ja saisin jatkaa liikkumista läpi raskauden:dance008
 
Ahistavaa kun syke nousee nyt raskaana ollessa niin helposti ja hengästyy, ihan kuin olis ihan rapakunnossa. :wideyed: Nytkin oon salilla ja alkaa jo inhottavasti treenihousut kiristää kohdun kohdalta, pitää varmaan siirtyä äitiystreenivaatteisiin :joyful:
 
Mäkin oon ajatellut jatkaa kuntosalilla käyntiä. Jotenkin nää hormonit vaan vaikuttaa mulla niin, että herään jo viideltä aamulla, enkä saa enää unta. Sen vuoksi oon ollut illalla ihan tööt, eikä ole paljoa huvittanut mennä urheilemaan. Kerran sain tällä viikolla itseni salille ja tuntui, että aamuheräämiset vaan paheni sen jälkeen ja kroppa meni jotenkin ylikierroksille. Koitan nyt ottaa muutaman päivän lepoa ja kokeilla sitten uudelleen. Ihailen kyllä teitä, jotka ootte saaneet pidettyä hyvän liikuntarutiinin yllä, kun itselläni alkaa heti lipsumaan.
 
Mulla liikunta on nyt lähinnä ulkoilua perheen kanssa. Eilen käytiin kuusi etsimässä metsästä ja siellä sai lumihangessa tarpoa.. Oli aika raskasta hommaa.. Tai sit se vaan nyt tuntui siltä...
 
Mulle edellinen juoksulenkki oli jo täyttä tuskaa, kun kuvotus nousi :sad001 Melkein piti pysähtyä puskan juureen oksentamaan. Taidan pitää taukoa juoksemisesta ja siirtyä kävelyyn... Raikas ilma kyllä tekee hyvää.
 
Ai, että! Käytiin miehen kanssa äsken juoksulenkillä! Vitsit tuntu hyvälle! Nyt vain Toivon että ei tuu samaa kovaa kipua ku edellisen salitreenin jälkeen jalkoihin :nailbiting:
 
Takaisin
Top