Lasten syömiset ja juomiset

Täällä myös sekoiteltu iltamaitoihin maissivelliä. Maissivellisekoitus ei aiheuttanut mitään. Vaan nyt testasin perunaporkkanavelliä aamumaitoon. Voiko olla, että perunaporkkanavelli liian tuhtia tavaraa suolistolle, kun tänään taas oli päiväunet vaunuissa työn ja tuskan takana. Itkua ja kitinää, nukkui vartin pätkiä. Istuin sisällä takki päällä, kun arvasin jo, että kohta taas alkaa itku. Silmät oli kiinni ja selvästi haki unta, mutta.. Kyllä hän tunti sitten vihdoin ja viimein nukahti. Mietin vaan, onko syy tuossa vellissä..?
 
Voihan se olla miisa78 et kun tossa on kuitenki kahta eri uutta juttua tossa perunaporkkanassa niin on mahalle liikaa sulattelemista yhdellä kertaa. Minkä verran velliä oli suhteessa maitoon vai saiko pelkkää perunaporkkana velliä? Voihan sitä kokeilla muutaman päivän päästä uudelleen vaikka laimeenpana? Ja jos edelleen tulee itkua siitä niin sit se ei todennäkösesti vielä sovi mahalle. Toisaalta hankala sanoa onko se peruna vai porkkana mikä ei sovi. Nää on melkosta arpapeliä nää ruokajutut alkuun. Oikeastaan vaan kokeilemalla löytää sopivat jutut :)
 
Meillä on nyt kohta kaks viikkoa syöty hedelmäsoseita:) Aloitin päärynäsoseella ja sitten on maisteltu mangoa, aprikoosia ja sellasta sekotusta missä on banaania. Hienosti Oona syö ja näyttää tykkäävän. Samoin velli aloitettiin noin viikko sitten. Nyt on annettu maissivelliä ja aloitin ihan suoraan pelkällä vellillä, ilman että sekoitin mihinkään. Mitään masuvaivoja ei ole tullut. Seuraavaksi kokeillaan riisivelliä.

Mie oon veitsellä halkassu sitä maito/vesi tuttiosan reikää isommaks ja tuntuu että saa just sopivasti siitä.
 
Meille suossiteltiin neuvolassa, että pikkuhiljaa vois aloittaa soseet, kivaa :) aamuvellistä kysyin, niin ei sitä suositellut vaan sanoi, että soseet alkaa ja kohta on jo aamupuurot. Iina syö hyvin iltavellit, yöllä herää kerran tankkaamaan maitoa :)
 
TMJ: laitoin 60 milliä pohjalle 90 milliä maitoa.. Pitänee odotella hetken eteenpäin ja kokeilla uudelleen :)

Kokeilen aina uusia juttuja aamulla, kun ei tiedä, mitä vatsa sanoo. Mustikkabanskuvellistäkään ei ole tullut ihmeempiä kitinöitä. Nyt hyllyssä odottaa mustikkasose maistelua.
 
Meillä kokeiltiin eilen päärynä sosetta erikoislääkärin luvalla :) eihän tyttö siitä mitenkään erityisesti pitänyt mutta eipä ole ainakaan vatasa mitenkään siihen vielä reagoinut.

Mä sit taas suosittelen kokeilemaan uusia juttuja iltaisin kun NJellillä kestää että vatsa sulattaa uusia asioita ja oireet voivat tulla vasta 12 h tunnin kuluttua. Eli jos kokeillaan illalla oireita voi tulla aikaisintaan aamulla ja jos kokeillaan aamulla niin oireita voi tulla vasta illalla :D mutta siis jokainen on erilainen :D
 
Meillä meni tänään jopa koko jääpalakuution kokonen setti bataattia Onnille :D Ihan rehellisesti siis söi sen soseen eikä pyrryyttäny pois suusta ollenkaan. Jee. Ehkä tää tästä :) Päärynäsose menee niinku kuumille kiville :) 1/3 purkillista annoin tänään kun oltiin pari kertaa aiemmin maisteltu ettei siitä oo tullu oireita. Olis varmaan syöny enemmänkin vaan en tohtinu vielä antaa. Josko huomenna.

Hyvin on kyllä Onnin masu kestänyt kiinteitä :) Porkkana, bataatti ja päärynä on testattu. Luumua varmaan maistatan seuraavaksi. Niin ja riisivelliä oon kanssa illalla / yötä vasten antanut. Tuota velliä en varmaan sit enää anna kunhan aloitellaan puuroa syömään :)
 
S_uski: kiitti vinkistä, empäs ole ajatellutkaaån, että siihen voisi mennä enemmän kuin pari tuntia, mitä vatsa sanoo :rolleyes:

..ihme kitinöitä on ollut parina iltana, eikä nuku päikkyjä niinkuin ennen, nyt pienissä pätkissä, ja epäilenkin heti vatsaa, mutta voihan se olla vaan ettei malteta enää nukkua, kun on niin paljon muutakin elämää :)
 
Täällä kans iltamaitoon sekoitettiin ekaa kertaa hieman maissivelliä 120 ml korviketta ja 10 ml maissivelliä, joten aika pienellä satsilla aloitettiin :).

Täällä viimesimmät yöt ollu sellasia, että herätään 5-6 kertaa yössä syömään noin 40 min-1,5h välein (tissiä siis) ja syöntien väleissäkin vähän kätinää ja aamulla sitten mies vaihtunu puikkoihin ja antanu korviketta. Korviketta menee heti aamusta mun syötönkin jälkeen se 100 ml. Aika rankat yöt, kun ei ole yleensä kerennyt syöttöjen välissä edes nukahtamaan :confused:.
 
Cherry on varmaan se 3kk tiheän imun kausi! Meidänki tyttö just noilla main aloitti pitkin yötä ja kaiken päivää syönnin ku yleensä syö max kerran yössä.. sitä kesti noin viikon ja nyt on palattu tavalliseen tahtiin.

Oon antanu maistiaisiks ihan yhteensä varmaan alle 2 teelusikallista/ kerta päärynää tai ruusunmarjaa tai luumua muutamana päivänä. Kaikki on ollu tosi pahaa, saanu aikaan lähinnä irvistelyä ja syljetty pois. Hetkessä tuo keksi myös et pään vois kääntää alta kun lusikka lähestyy.. ja nyt tuli aikasemmastaan hyväihoiselle tytölle kauheet ihottumat poskiin ja leukaan.. mä taidan odotella vielä ainaki kk ennen ku annan uusia maistiaisia, ei taida olla valmis vielä maisteluihin tämä tyttö.
 
Cherry87, meillä on kans nyt viisi yötä ollut tuollaista ihan samanlaista! Oon ollut niin loppu, kun varsinkin aamuyöstä tyttöä on tosi vaikea saada takaisin nukkumaan. No onneksi viime yönä alkoi jo hetkellisesti näyttää vähän paremmalta, kun tyttö nukkui yhden lähes 4 h pätkän, jee! Mutta Cherry87 ja Aeria, ette tiedä miten onnelliseksi tulin kun luin teidän kommentit, varmasti meilläkin on kyse tuosta. Nyt jaksan taas jatkaa.
 
Aeria, no niinpä tietysti :). Pitääkin vielä pari yötä katsella (ja jaksella valvoa). En viitti sitten tuota velliäkään vielä alkaa antamaan öisin, jos kerta kaveri vaan tekee maitotilauksiaan. Jos ei sitten ala normalisoitumaan yöt, niin otan sitten vellin käyttöön. Taidan päiväpulloon kuitenkin lisätä sen 10 ml, niin saa sitten edes tälleen hellästi totuttautua jo siihen makuun. Niin ja tosissaan ei ollut viimeyönä mitään vaikutusta tuolla 10 ml velliä korvikkeessa.

Ninnu, sinnitellään vielä hetki :)!

Meillä ollaan alusta saakka menty noin 3:lla yösyötöllä, joten helpolla täällä ei päästä muutenkaan. Mutta noihin kolmeen kertaan olin jo niin tottunut, kun ne oli niin säännölliset, ettei enää tuntunut missään heräilyt. Mutta nyt kun nuo ruokailut on niin epäsäännölliset, niin silmät ristissä peito korvilla vaan odottaa kauhulla, että koska taas syödään ja kerkeekö ees itse vähän torkahtamaan välissä. Sellaista ähinää ja puhinaa on koko yö, ettei senkään vuoksi meinaa uni maistua.
 
Piti tulla kysymään, että montako lusikallista annatte samalla kerralla maistiaisia? Ei oikein tiedä, paljonko on liikaa...
 
Mä annoin muutaman sellasen vauvalusikallisen parilla ekalla maistelukerralla. Se on tooooosi mini se lusikka, varmaan 1/3 teelusikasta. Sit oon pikkuhiljaa lisännyt määrää jos ei oo mitään vaivaa tullut.

Nyt Onni sit syö 2 kertaa päivässä sosetta, aamupäivästä porkkanaa taikka bataattia sen jääpalakuutiollisen ja sit iltapäivästä 1/3 purkillisen päärynäsosetta. Tosi hienosti syö jo, topakkana makustelee ja mutustelee.
Päärynäsose on suurta herkkua.
Iltaisin sit annan riisivelliä nannilla ohennettuna. Vois varmaan antaa jo pelkästään velliäkin vaan en oo saanu aikaseksi kokeilla. Lisäykset ruokavaliossa ei ole aiheuttaneet mitään vaivoja :)
Soseiden ja velli lisäksi menee tietty sit nannia edelleen. Vettä pitäis opetella hörppäämään soseiden päälle, kun sais aikaiseksi. Vaan ehtiipä tässä :)
 
Minkä ikäisiä teidän vauvat on ollu kun tuli tuo tiheä vaihe syömiseen? Josko se meilläkin on edessä niin vois ruveta henkisesti valmistautumaan. :D nyt on selvitty yöt 0-2 syötöllä, joten aika shokki se sitten on jos heräileekin syömään tunnin välein. :/ ens viikolla tulee 3kk täyteen.

Oon taas alkanut entistä enemmän odotella kiinteiden aloittelua. Niin tympii imettäminen. Mutta silti edelleen yritän jaksaa jatkaa kun maitoa riittää. :)

Sent from my HTC Incredible S using Vau Foorumi mobile app
 
Mary, meillä alkoi just muutama päivä ennen kolmea kuukautta. Tänään tasan 3 kk. Toivottavasti ei jatku enää kauaa...
 
Mary, meillä muutaman päivän yli 3 kk, melko tarkalleen siis 14 viikkoa. Nyt taidetaan olla jo voiton puolella, viime yönä tyttö nukkui jo lähes 6 h pätkän! Tosin itse en saanut nukuttua, vaan heräilin ja mietin onko vauvalla kaikki hyvin ja jopa herätin miehen katsomaan että kaikki kunnossa. :rolleyes: Meillä siis tyttö nukkuu omassa huoneessa.

Cherry87, tsemppiä ja jaksamista, toivotaan että pääsette pian taas normaaliin rytmiin! :Heartred
 
Meillä kävikin toisinpäin kun tuli 3kk syöminen melkein lopahti.. No mutta onneksi neidillä on sitä vararavintoa :) kuulemma menee pikkusen keskikäyrän yllä tuo paino, mut ei hätää. Iinan piti alkuun kiriä painoa, selkeesti tietää, että nyt täytyy päästä mittoihin takas ja toppuutella :D
 
Takaisin
Top