Lapsettomuushoitojen lisääntynyt tarve yhteiskunnallisena ongelmana

[Vargynja]

Mielenkiintoinen keskustelunaihe.

Itse veikkaisin rahan olevan yksi syy. Kotihoidontuki on ihan onneton eikä nykyisen hallituksen toimet ainakaan helpota tilannetta. Työtöntä voi arveluttaa lähteä lapsentekoon, kun niitä töitä ei välttämättä ihan niin vaan saa (eikä pitkäaikaissairas välttämättä pysty edes hakemaan töitä). Sama opiskelijoilla. Eli moni varmaan haluaa saada opiskelut loppuun ja olla jonkin aikaa työelämässä, jotta on vakaa rahatilanne. Varsinkin jos kouluttautuu pidemmälle, siinä saattaa vierähtää tovi. Muutenkin kulttuuri tuntuu olevan kovin urakeskeinen, joten sitä saattaa tehdä uraa, kunnes huomaa että tulee kiire lasten teon suhteen.

Eli parantamalla lapsiperheiden tukia ihan reilusti voisi auttaa asiaa. Kenties myös verohelpotuksilla ja muilla tällaisilla taloudellisilla porkkanoilla. Vanhempainvapaa kerryttämään eläkettä, minkä @Nepeta Cataria mainitsi. Hänellä oli muutenkin hyviä pointteja. Minä tosin lisäisin kannustinta työpaikoille myös nuorten naisten ja äitien eikä vain nuorten miesten palkkaamiseen. Heitähän työnantajat karsastaa ja no, se raha.

Moni ei ehkä myöskään tiedosta sitä kuinka nopeasti hedelmällisyys laskee iän myötä. Seksuaalivalistuksen rinnalle siis tosiaan hedelmällisyysvalistusta. (Tämäkin on taidettu mainita useampaan otteeseen, mutta mainitsen silti uudestaan.)

Vapaaehtoisesti lapsettomat ystäväni ovat kertoneet syiksi sen, ettei halua luopua kivasta, helposta elämästä ja toisilla mielenterveysongelmat (ei uskalla tehdä lapsia, koska pelkää ettei jaksaminen riitä ja vointi heikkenee entisestään.) Mitä tälle sitten voisi tehdä? Ainakin puhe lapsista on nykyisin usein hyvin negatiivista. Tällekin on kyllä oltava aikansa ja paikkansa. Väsyneiden äitien pitää saada purkaa tuntojaan. Mutta jos lapsettomat saa kuulla joka tuutista vain kuinka raskasta lasten kanssa on, se ei varmasti lisää halua tehdä lapsia. Eli vanhemmuuden ihanuudesta olisi hyvä myös olla puhetta. Mielenterveysongelmat taas... No, niiden hoidolle ja ennaltaehkäisylle voisi tehdä paljonkin, jos tahtoa olisi.

Ylipäätään ihan kaikessa tuntuu suunta olevan se, että lapset ja lapsiperheet on tiellä ja taakka. Tämän kulttuurin ja ajattelumallin kun saisi muutettua...

E-pillereistä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Sen tosin sanon, että me tehtiin esikoista yli vuosi parikymppisinä ja kuopus sai alkunsa nopeasti kolmekymppisenä enkä ole käyttänyt mitään hormonaalista ehkäisyä ennen kuin nyt on kierukka. En sano, että se ei vaikuttaisi hedelmällisyyteen. Mutta en myöskään sanoisi ilman tutkimustietoa että se vaikuttaa.

 

[Ginger]

@VäriSointu kirjoitti todella hyvin ajatuksia tuosta itsekeskeisyydestä! Olen pitkälti hyvin samaa mieltä.

Parisuhteeseen se vaikuttaa niin, että sitä toista ei haluta tai jopa jakseta (!) kuunnella, kun ollaan niin keskittyneitä niihin omiin juttuihin. "Ota minut tällaisena tai älä ota ollenkaan" on pahinta myrkkyä parisuhteelle. On pystyttävä kehittymään yhdessä, tiiminä, ei pelkästään yksilönä. Omaa minuuttaan ei tarvitse eikä pidäkään hukata, mutta yhteiseen päämäärään ja yhteiseen hyvinvointiin pyritään tiiminä, yhdessä kehittyen. Minä näen sen tärkeäpänä, kuin sen yksilöllisyyden. Huolehdin toki omista tarpeistani ja toiveistani, mutta en parisuhteen kustannuksella. Hyväksyn kumppanini sellaisena kuin hän on, mutta teen välillä asioita jotka eivät ole minulle kovin tärkeitä, mutta tiedän hänen pitävän niistä. Odotan häneltä samaa. En tekisi, mikäli menisi omien rajojeni yli, niistä pidän kuitenkin huolta.
Parisuhteessa on yhdessä sovittava, miten toinen haluaa rakkautta vastaanottaa ja miten antaa, sitten niihin sitoudutaan. Psykologilla joskus käydessäni kuulin usein sitä, että "olet hyvä tuollaisena, juu, tottakai" ... Taas kamalaa myrkkyä. En kiistä sitä, etteikö jokainen saisi olla juuri sellainen kuin haluaa ja on, mutta omat kehityskohdat on huomattava ja otettava vastuu siitä, että joskus se oma toimintamalli ei toimi, estää omaa kehitystä tai satuttaa kumppania/muita perheenjäseniä. Paremminkin pitäisi herätellä parisuhteiden kriiseissä sitä, että miten minä toiminnallani edistäisin yhteistä hyvää, ei jumiutua "minä en muutu, minä olen hyvä näin" -mentaliteettiin. Kun itse muuttuu, muuttuu eittämättä toinenkin jollakin tavalla. Liikaa korostetaan sitä, että lähdetään menemään, jos parisuhde ei toimi. Ei kai se toimikaan kun on kaksi eri ihmistä, jotka tahoillaan vaatii että minun tavalla, minun tavalla! ... Höh.

Samaten näen sen niin, että parisuhde ensin, lapset sitten. Ja tämä mielestäni auttaa siihen, että lapsiluku kasvaisi! Tarkoitan sitä, että Jari Sinkkosenkin sanoin, lapset saavat pullaa jos aikuisilta jää... Huolehditaan että se oma suhde sujuu, ollaan toimivassa keskusteluyhteydessä ja kummankin parisuhteen osapuolet toiveet ja tarpeet on kuultu ja kohtuullisesti täytetty. Sitten toimitaan perheenä, jolloin on parhimmat voimavarat huolehtia lapsista ja vastata heidän tarpeisiinsa. Ja kun isoin fokus on suhteessa eikä lapsissa, koen että silloin perheen dynamiikka toimii parhaiten ja siinä on eniten tilaa.

Nykyään kun on niin isot toiveet sille, että pitää olla kamalasti rahaa, hienot autot, komeat/kauniit kumppanit, kiiltokuvat kunnossa jne jne. Niin se vaan hukkuu se aito ajatus siitä kumppanuudesta ja siitä, että me teemme lapsia yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kasvattaa lapsemme tiiminä. Ajatus on enemmänkin se, että nyt olis tämmönen menestynyt, viehättävä kumppani, että tehäämpäs se lapsi. Sitten se rakkaus loppuukin sinne suorittamisen suohon ja etsitään uusi. Mielellään vielä menestyneempi. Sitten on jo ikää, mutta kun jos se yhteinen lapsi sitte hedelmöityshoidoilla... Tätä olen tuttavapiirissäni jonkin verran seurannut.

Rakkaus on tahtotila. Se on myös tunne, intohimo, kaipuu, välittäminen... Mutta eniten se on tahtotila. Nykyään kun on niin helposti tavoitettavissa ja saavutettavissa kaikkea, niin monestihan se unohtuu.

Nyt tuli pikkaisen paasausta, anteeksi, sydäntä lähellä oleva aihe :D

 

[Pilkki24]

@Nepeta Cataria itsekin olisin valmis panostamaan tähän, sillä lapset yhteiskunnassa antavat panostuksen myöhemmin takaisin. Ja juurikin sillä, että tuettaisiin lastentekoa ja silti naisten asemaa työelämässä olisi varmasti iso vaikutus siihen, että ihmiset eivät jättäisi lasten hankkimista sinne tulevaisuuteen jolloin ne mahdollisuudet heikkenevät. Minä myös todella tykkään tällaisista malleista, joissa käytetään kepin sijaan porkkanaa.

Tämä kuitenkin vaatisi yhteisen halun viedä perheitä tukevaa politiikkaa eteenpäin sen yksilökeskeisyyden kustannuksella.

Tähän kun yhdistäisi yrittäjyyttä tukevia malleja niin saattaisimme saada eteenpäin menevän, onnellisen ja tuottavan yhteiskunnan velkaisen hyvinvointiyhteiskunnan raunioiden päälle.

 

[Pilkki24]

@Vargynja tuo on juurikin se harha mistä olen puhunut ja johon olen itsekin langennut, että se helppo elämä on se avain onneen. Se on omalla tavallaan kivaa ja helppoa olla kolmekymppinen teini ilman velvollisuuksia, mutta lopulta se elämä on aika tyhjää. Olen maailmankaikkeudelle eniten kiitollinen lapsestani. En itsekään uskonut jaksavani lapsiperhearkea, mutta tämähän on parasta mitä voi olla.

Tuo tukien lisääminen on minusta kuitenkin vähän passivoiva ratkaisu. Lähtisin ehkä ennemmin juuri niistä veroporkkanoista. Tällöin ihmiset tekisivät valintoja, jotka saisivat pysymään töissä ja tekemään lapsia mikä on kuitenkin yhteiskunnalle se tuottavin malli.

 

[Pilkki24]

@VäriSointu kirjoitti todella hyvin ajatuksia tuosta itsekeskeisyydestä! Olen pitkälti hyvin samaa mieltä.

Parisuhteeseen se vaikuttaa niin, että sitä toista ei haluta tai jopa jakseta (!) kuunnella, kun ollaan niin keskittyneitä niihin omiin juttuihin. "Ota minut tällaisena tai älä ota ollenkaan" on pahinta myrkkyä parisuhteelle. On pystyttävä kehittymään yhdessä, tiiminä, ei pelkästään yksilönä. Omaa minuuttaan ei tarvitse eikä pidäkään hukata, mutta yhteiseen päämäärään ja yhteiseen hyvinvointiin pyritään tiiminä, yhdessä kehittyen. Minä näen sen tärkeäpänä, kuin sen yksilöllisyyden. Huolehdin toki omista tarpeistani ja toiveistani, mutta en parisuhteen kustannuksella. Hyväksyn kumppanini sellaisena kuin hän on, mutta teen välillä asioita jotka eivät ole minulle kovin tärkeitä, mutta tiedän hänen pitävän niistä. Odotan häneltä samaa. En tekisi, mikäli menisi omien rajojeni yli, niistä pidän kuitenkin huolta.
Parisuhteessa on yhdessä sovittava, miten toinen haluaa rakkautta vastaanottaa ja miten antaa, sitten niihin sitoudutaan. Psykologilla joskus käydessäni kuulin usein sitä, että "olet hyvä tuollaisena, juu, tottakai" ... Taas kamalaa myrkkyä. En kiistä sitä, etteikö jokainen saisi olla juuri sellainen kuin haluaa ja on, mutta omat kehityskohdat on huomattava ja otettava vastuu siitä, että joskus se oma toimintamalli ei toimi, estää omaa kehitystä tai satuttaa kumppania/muita perheenjäseniä. Paremminkin pitäisi herätellä parisuhteiden kriiseissä sitä, että miten minä toiminnallani edistäisin yhteistä hyvää, ei jumiutua "minä en muutu, minä olen hyvä näin" -mentaliteettiin. Kun itse muuttuu, muuttuu eittämättä toinenkin jollakin tavalla. Liikaa korostetaan sitä, että lähdetään menemään, jos parisuhde ei toimi. Ei kai se toimikaan kun on kaksi eri ihmistä, jotka tahoillaan vaatii että minun tavalla, minun tavalla! ... Höh.

Samaten näen sen niin, että parisuhde ensin, lapset sitten. Ja tämä mielestäni auttaa siihen, että lapsiluku kasvaisi! Tarkoitan sitä, että Jari Sinkkosenkin sanoin, lapset saavat pullaa jos aikuisilta jää... Huolehditaan että se oma suhde sujuu, ollaan toimivassa keskusteluyhteydessä ja kummankin parisuhteen osapuolet toiveet ja tarpeet on kuultu ja kohtuullisesti täytetty. Sitten toimitaan perheenä, jolloin on parhimmat voimavarat huolehtia lapsista ja vastata heidän tarpeisiinsa. Ja kun isoin fokus on suhteessa eikä lapsissa, koen että silloin perheen dynamiikka toimii parhaiten ja siinä on eniten tilaa.

Nykyään kun on niin isot toiveet sille, että pitää olla kamalasti rahaa, hienot autot, komeat/kauniit kumppanit, kiiltokuvat kunnossa jne jne. Niin se vaan hukkuu se aito ajatus siitä kumppanuudesta ja siitä, että me teemme lapsia yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kasvattaa lapsemme tiiminä. Ajatus on enemmänkin se, että nyt olis tämmönen menestynyt, viehättävä kumppani, että tehäämpäs se lapsi. Sitten se rakkaus loppuukin sinne suorittamisen suohon ja etsitään uusi. Mielellään vielä menestyneempi. Sitten on jo ikää, mutta kun jos se yhteinen lapsi sitte hedelmöityshoidoilla... Tätä olen tuttavapiirissäni jonkin verran seurannut.

Rakkaus on tahtotila. Se on myös tunne, intohimo, kaipuu, välittäminen... Mutta eniten se on tahtotila. Nykyään kun on niin helposti tavoitettavissa ja saavutettavissa kaikkea, niin monestihan se unohtuu.

Nyt tuli pikkaisen paasausta, anteeksi, sydäntä lähellä oleva aihe :D

Ymmärrän ajatuksesi taustalla. Itse olen joutunut tuon esineellistämisen uhriksi. Parisuhteessa minua on pidetty jonain statussymbolina ja vain toisen omilla haluilla on ollut väliä. Onneksi en tehnyt niihin suhteisiin lapsia ja elämä meni näin. Silti olisihan se hienoa, kun ihmisillä olisi taidot olla toistensa kanssa ja kaikilla olisi mahdollisuus onnistuneeseen parisuhteeseen jo nuorena.

Nykyisen kumppanin kanssa parasta on juurikin tuo, että kasvamme ja elämme YHDESSÄ. Ristiriitatilanteissa emme aamu toisiamme möykyn takaa vaan mietimme miten tuhoamme sen möykyn siitä välistämme (Tuli ihan mieleen joku futuristinen toimintapläjäys tuosta kielikuvasta ).

 

[Pilkki24]

Mitä olisitte mieltä siitä, että päivähoito voisi olla kampusten yhteydessä? Tukisiko tämä mielestänne lapsentekoa opiskelujen yhteydessä? Monilla korkeakouluopinnot kuitenkin ovat yksi isoista tekijöistä lapsihaaveiden siirtämiselle hedelmällisimmässä iässä. Tähän, kun yhdistäisi ne verohelpotukset niin olisi kiva aloittaa työelämässä pienellä veroprosentilla, kun olisi jo lapsia tehtynä.

 

[harsokukka]

Mitä olisitte mieltä siitä, että päivähoito voisi olla kampusten yhteydessä? Tukisiko tämä mielestänne lapsentekoa opiskelujen yhteydessä? Monilla korkeakouluopinnot kuitenkin ovat yksi isoista tekijöistä lapsihaaveiden siirtämiselle hedelmällisimmässä iässä. Tähän, kun yhdistäisi ne verohelpotukset niin olisi kiva aloittaa työelämässä pienellä veroprosentilla, kun olisi jo lapsia tehtynä.

En näkisi, että tällä olisi isoa merkitystä. Joitain tällaisia onkin jo, ainakin Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, mutten ole kuullut sen johtaneen teekkareiden vauvabuumiin. Enemmän opiskeluaikaista lastentekoa taitaa rajoittaa taloudellinen epävarmuus ja voimakas lainapainotteisuus sekä työelämän epävarmuus ja kysymykset siitä, saako töitä, minkälaisilla ehdoilla ja mistä. Lisäksi monet opiskelevat eri paikkakunnalla kuin missä myöhemmin haluaisivat asua ja/tai missä tukiverkosto on, joten lapsen tekeminen pienillä tuloilla ilman apukäsiä on ymmärrettävästi aika epävarmaa puuhaa.

Ennemmin panostaisin siihen, että jokaisen olisi mahdollista saada lapsi edes jokseenkin lähipäiväkotiin. On ihan hirveää kuulla, miten päivähoitopaikkoja saa tosi kaukaa eikä varhaiskasvatuksen laatuunkaan olla valmiita panostamaan. Ymmärtääkseni tutkijoiden mukaan Suomessa on pulaa toisista ja kolmansista lapsista, ei esikoisista, ja juuri näiden puutteeseen voi vaikuttaa negatiiviset palvelujärjestelmäkokemukset, eli kun ei saa asiallista päiväkotipaikkaa, neuvola on huono, synnytyskokemus on huono...

 

[Nepeta Cataria]

Mitä olisitte mieltä siitä, että päivähoito voisi olla kampusten yhteydessä? Tukisiko tämä mielestänne lapsentekoa opiskelujen yhteydessä? Monilla korkeakouluopinnot kuitenkin ovat yksi isoista tekijöistä lapsihaaveiden siirtämiselle hedelmällisimmässä iässä. Tähän, kun yhdistäisi ne verohelpotukset niin olisi kiva aloittaa työelämässä pienellä veroprosentilla, kun olisi jo lapsia tehtynä.

Minun eka syntyi keskelle opintoja, ja sopiva päiväkoti löytyi muutaman korttelin päästä, melkein asunnon ja yliopiston välistä. Opinnot ja äitiys sujahtivat kivasti yhteen ja onnistuin valmistumaan hyvin arvosanoin. Kyllä, päiväkoteja kampuksille ja joustavia hoitoaikoja tarjolle, siinä olisi yksi avain juttuun.

 

[Kipuna]

Ihminen harvoin haluaa luopua saavutetuista "etuuksista", joita ennen lapsia on voineet olla esim. matkustelu, useat harrastukset, vilkas sosiaalinen elämä, kivasti rahaa vaikkapa säästöön asti, ravintoloissa syöminen, ehkäpä myös siitä treenatusta vartalosta. Harva meistä hihkuisi onnesta, jos työviikko muuttuisi 6 päiväiseksi, ja saisi vain 5 päivän palkan. Eihän lasten hankkiminen vaikuta kovin houkuttelevalta, kun monista asioista joutuu luopumaan. Tietenkin siinä saa myös paljon, mutta paljon joutuu myös luopumaan ja joustamaan vuosien ajan. Minulle tämä kotona oleminen ei ole unelma-ammatti, vaan kyllä kovasti kaipaan työelämään. Mielestäni olen parempi puoliso ja äiti, kun saan käydä töissä. Minusta uusi perhevapaauudistus on hyvä ja meille ainakin se tuo joustoa työelämään. Kaikki maksaa niin kamalasti nykyään, että ei ole varaa kauaa olla perhevapaalla ainakaan täysiaikaisesti.

En tiedä miten muuten saisi lisää vauvoja syntymään Suomeen. Rahalla siihen voi vaikuttaa vain jonkin verran. Asenteet muuttuu hitaasti ja nykyään ihmisillä on mahdollisuus valita ja elää omanlaistaan elämään ja tietty heillä on siihen oikeus. Jotenkin lapsiperhe-elämä pitäisi saada vaikuttamaan haluttavalta. Varmaan joillakin on tullut vauvakuume, kun on esim. nähnyt somesta jonkun perheellisen tai raskaana olevan elämää Varmaan jonkun näistä asioista päättävän viraston pitäisi tehdä some ja tv-kampanja perhe-elämästä sellainen someäidit vol2

Yksi tekijä lapsien vähäisempään syntymiseen on varmasti tukiverkkojen puute tai vähäisyys. Silloin aikanaan ihmiset ovat asuneet isovanhempien kanssa samassa pihapiirissä (tai edes samassa kaupungissa) ja apua on ollut saatavilla helpommin. Nyt isovanhemmat saattavat asua jossain usean tunnin ajomatkan päässä ja perhe-elämää joutuu pyörittämään vanhemmat keskenänsä. Päiväkoti voi olla se ainut tukiverkko koko paikkakunnalla, näin oli meillä aiemmin. Isovanhemmat eivät välttämättä edes ole kiinnostuneet tulemaan hoitoavuksi tai heillä voi olla paljon omia menoja.

 

[Nepeta Cataria]

Tästä tuli mieleen, kun joskus olen ennen lasta sanonut ääneen sen tosiasian, että jos kuolisin niin sillä ei olisi suurtakaan merkitystä. Ihmiset alkoivat heti paijaamaan, eivätkä suostuneet hyväksymään tätä ajatusta. Sanoin jo silloin, että lapsettomana minun elämiselläni tai kuolemisellani ei vain ole suurta merkitystä isossa mittakaavassa. Ei minulle itselleni eikä muille kuin omille vanhemmilleni, joille minä olen puolestani luonut merkityksen. Tämä perustuu ajatukseeni siitä, että olemme täällä luomassa elämää tai muutoin auttamassa sen jatkumisessa. Jatkuvuus on se elämän tarkoitus.

Lapsen saatuani ajatukseni tästä vahvistui entisestään ja minusta tuntui, että minun tarkoitukseni on turvata tuon pienen ihmisen kasvu. Sain elämälleni tarkoituksen, eikä ole tullut enää loppuunpalamisia tai existentiaalisia kriisejä, vaikka elämä onkin monin verroin raskaampaa. Haksahdin siis itsekin tuohon myyttiin, jossa onnellisen elämän avaimet löytyvät helppoudesta ja omaan itseen keskittymisestä.

Olen joskus ajatellut samat asiat lävitse. Miettinyt mitä minusta jää lopulta tänne jäljelle. Ja tullut myös siihen tulokseen et lapset, lapsenlapset ja suku on se oikeasti tärkeä ja merkityksellinen asia. Minulla on ollut onni herättää myös miehessäni samankaltaisia ajatuksia, ja sillä me jaksetaan panostaa isoon perheeseen koko ajan. Koska se on niitä harvoja merkittäviä asioita elämässä. Monia asioita yritetään miettiä ylisukupolvisestikin.

 

[Pilkki24]

@Kipuna ymmärrän täysin tuon ajatusmallin. Siinä tullaan siihen, että on helppo ymmärtää mistä joutuu luopumaan lapsen takia, mutta on vaikea ajatella mitä siinä saa, kun siitä puolesta ei ole kokemusta. Ja tässä tullaan ehkä myös siihen yksilön vastuuseen viedä viestiä eteenpäin perhe-elämän positiivisista puolista.

Itse olen kiitollinen niille muutamalle ihmiselle, jotka sanallistivat hienosti sitä kiintymystä ja maailman keskipisteen heilahdusta pois omasta navasta sen ainaisen valittamisen sijaan. Yllättäen nämä kaksi olivat miehiä. Ne sanat kuitenkin jäivät päähäni ja saadessani tietää yllätysraskaudesta valoivat minuun uskoa siihen, että tämä voi olla hyväkin juttu.

Mediassa puhutaan minusta liikaa siitä miten lapsettomuus on hyvä valinta tai lasten katuminen yleistä. Jokaiselle varmasti tulee hetkiä, kun miettii miten kiva olisi ilman lapsivelvollisuuksia, mutta väitän ison enemmistön olevan onnellisempia lapsistaan kuin katuvan näitä. Ja lapsettomuus voi olla paras valinta, mutta tullaan siihen paradoksiin ettei sitä voi tietää onko se ennenkuin on saanut lapsia.

 

[herkkis]

Ihminen harvoin haluaa luopua saavutetuista "etuuksista", joita ennen lapsia on voineet olla .… Eihän lasten hankkiminen vaikuta kovin houkuttelevalta, kun monista asioista joutuu luopumaan. Tietenkin siinä saa myös paljon, mutta paljon joutuu myös luopumaan ja joustamaan vuosien ajan. Minulle tämä kotona oleminen ei ole unelma-ammatti, vaan kyllä kovasti kaipaan työelämään. Mielestäni olen parempi puoliso ja äiti, kun saan käydä töissä.

Juuri näin. Kun ”etuuksista” ei haluta luopua, olisi hyvä saada lapsia ennen etuuksia. Pienet lapset eivät välitä materiasta, kunhan heidän perustarpeensa täyttyvät. ”Etuuksia” voi sitten haalia perheen kasvaessa ja varallisuuden karttuessa.

Toisekseen, joillekin sopii paremmin uraäitinä oleminen ja toisille kotiäitiys. Molempiin pitäisi olla mahdollisuus eikä niitä pitäisi arvottaa sen kummemmin. Tällä hetkellä kotiäitiys on mahdollista vain, jos puoliso on halukas ja kyvykäs toimimaan perheensä elättäjänä.

 

[Pilkki24]

Juuri näin. Kun ”etuuksista” ei haluta luopua, olisi hyvä saada lapsia ennen etuuksia. Pienet lapset eivät välitä materiasta, kunhan heidän perustarpeensa täyttyvät. ”Etuuksia” voi sitten haalia perheen kasvaessa ja varallisuuden karttuessa.

Toisekseen, joillekin sopii paremmin uraäitinä oleminen ja toisille kotiäitiys. Molempiin pitäisi olla mahdollisuus eikä niitä pitäisi arvottaa sen kummemmin. Tällä hetkellä kotiäitiys on mahdollista vain, jos puoliso on halukas ja kyvykäs toimimaan perheensä elättäjänä.

Perheverotus yhdistettynä lapsien määrään perustuviin verokannustimiin ei sulje pois vaihtoehtoa, että nainen on se perheen elättäjä.

 

[Nepeta Cataria]

Perheverotus yhdistettynä lapsien määrään perustuviin verokannustimiin ei sulje pois vaihtoehtoa, että nainen on se perheen elättäjä.

... ja Unkarin malli et 4 lapsen jälkeen naisen tulovero on 0%, jopa on kannusti et nainen olis se perheen elättäjä!

 

[Niittyleinikki_]

Totta kai e-pillerit vaikuttavat parinvalintaan. Radikaalisti. Puolin ja toisin. Nainen ei eritä hedelmällisyyden feromoneja jos hän syö pillereitä. Pillereitä syövä nainen kun ei ovuloi koskaan (jonka miehet haistaa (tiedostamattaan)).

Ja tosiaan kun naisella on pillereillä tehty "kesto pms", hän valitsee feminiinisempiä miehiä. Näin kun on tehty pari sukupolvea, parhaiden (maskuliinisimpien) miesten geenit ei enää jatku. Naiset myös hurvittelee ehkäisyn takia pahojen poikien kanssa ja lapset tehdään järkevien kilttien miesten kanssa, joilla ei ole niin rautaiset siittiöt.

 

[Ginger]

Totta kai e-pillerit vaikuttavat parinvalintaan. Radikaalisti. Puolin ja toisin. Nainen ei eritä hedelmällisyyden feromoneja jos hän syö pillereitä. Pillereitä syövä nainen kun ei ovuloi koskaan (jonka miehet haistaa (tiedostamattaan)).

Ja tosiaan kun naisella on pillereillä tehty "kesto pms", hän valitsee feminiinisempiä miehiä. Näin kun on tehty pari sukupolvea, parhaiden (maskuliinisimpien) miesten geenit ei enää jatku. Naiset myös hurvittelee ehkäisyn takia pahojen poikien kanssa ja lapset tehdään järkevien kilttien miesten kanssa, joilla ei ole niin rautaiset siittiöt.

Aika mielenkiintoinen analyysi. Kehtaisin väittää että ei ainakaan aina pidä paikkaansa. Sen uskon, että hajuaistille hormonit jotain kyllä tekevät, toinen tuoksuu paremmalta kuin toinen ja ilman pillereitä asia voisi olla päinvastoin.

Hormonaalista ehkäisyä käyttäessäni aloitin parisuhteeni sen miehen kanssa, joka on ainakin ulkoisesti kaikista kumppaneistani maskuliinisin. Myöhemmin ilman hormoniehkäisyä ollessani miehet, jotka ovat kiinnostaneet, ovat pääsääntöisesti olleet hieman enemmän feminiinisiä, ainakin ulkomuodoltaan.

Uskon enemmän siihen, että hormonaalista ehkäisyä käyttäessä valitsee herkemmin yksilöitä, joiden kanssa omat geenit eivät sovi niin hyvin yhteen. Oli sitten tämä toinen osapuoli maskuliininen, feminiininen tai ihan mitä tahansa.

 

[pilvikirsikka]

En ole ehtinyt tähän keskusteluun mukaan, mutta pakko kommentoida, että miehet kyllä haistaa (tiedostamattaan) ovulaation! Ainakin omani käy kuumana silloin en ole käyttänyt koskaan mitään hormonaalista ehkäisyä, niin ei ole kokemusta millainen "olo" silloin olisi. Mutta kyllähän hormonit tosi paljon sanelee ihmisen käytöstä. Eläimiä mekin lopulta ollaan, vaikkei sitä aina tiedostakaan.

 

[VäriSointu]

Itse koen jotenkin ristiriitaisena julkisen puheen koko asiasta. Toisaalta puhutaan siitä, että lapsia pitäisi syntyä enemmän, mutta samalla painostetaan äitejä tulemaan nopeammin vanhempainvapailta töihin. Eli annetaan viestiä siitä, että kuitenkin töihin paluu on tärkeämpää kuin se, että lapsi saisi olla kotihoidossa yli vuoden.

Nuorille tämä viestittää sitä, että ne lapset pitää tosiaan saada ympättyä siihen olemassaolevaan elämään, jonka pitää palautua yhteiskunnan kannalta takaisin samaan mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen. Ei anneta viestiä siitä, että perhe-elämä sellaisenaan on arvokasta, lapsi sosiaalistetaan perheeseen. Lapsi pitää yhteiskunnallisella tasolla saada yhteiskunnan osaseksi mahdollisimman pian. (Ja en nyt puhu perheistä, joissa on sellaisia ongelmia, joiden takia lapsen olisikin hyvä päästä varhaiskasvatukseen kasvaakseen tasapainoisemmaksi).

Samalla varhaiskasvatus kärsii valtavasta työntekijäpulasta, ehkä osin samoista syistä kuin miksi nuoret eivät halua lapsia (?). Nuoret eivät halua lapsia, eivätkä he halua työskennellä lasten kanssa. Tuttu nuori aikuinen, joka opiskelee varhaiskasvatuksen opettajaksi, sanoi, että hänen kurssiltaan noin puolet miettii (hän mukaan lukien), että onko ala kuitenkaan se oikea hänelle. Arki lasten kanssa ei kuitenkaan ole sitä, mitä he haluavat. Syöksykierre on valmis. Nuoret eivät halua lapsia, eivätkä työskennellä lasten kanssa. Yhteiskunta haluaa äidit töihin, mutta paikassa, johon lapset laitetaan siksi aikaa, on pula työntekijöistä, jotka haluavat olla siellä. Lähtökohtaisesti vanhempana haluan, että lapsiani hoitavat ihmiset haluavat olla lasten kanssa. Jos päiväkodin tilanne on kaoottinen ja mitään rahallista helpotusta ei perheelliselle mahdollisteta, alkaa moni miettiä sitä, kannattaako niitä lapsia saada enempää. Lapsista on tullut kuluerä, joka on vaikea mahduttaa elämään ja yhteiskuntaan. Enemmän pitäisi olla puhetta siitä, kuinka suuri rikkaus lapsi, uusi persoonallinen ihminen, on.

Tietysti nykyään kaiken lisäksi elämisen kustannukset ovat niin suuret, ettei läheskään kaikilla ole mahdollista elää vain yhdellä palkalla. Tähän tilanteeseen toisikin helpotusta nuo rahalliset kannustimet, joista yllä on ollut puhetta.

 

[Nepeta Cataria]

Heh, jos tässä ajassa haluaa olla individualisti, niin se melkein vaatii sen 180 asteen täyskäännöksen nykyarvoille. Ison perheen kotiäiti on nykyajan kapinallinen ja radikaali ajattelija, joka toteuttaa itseään huolimatta yhteiskunnan paineista. Ihan vain ajatuksena.

Voihan olla että kun lapsia on viime aikoina syntynyt vähemmän, niin heidän näkyminen yhteiskunnassa on ollut vähäisempää ja siten odotukset lapsia ja lapsuutta kohtaan ovat muuttuneet realiteetin karatessa yhä kauemmaksi. Lapset ovat lapsia; meluisia, sottaisia, vauhdikkaita, oivaltavia, hauskoja ja ennenkaikkea kasvavia ja kehittyviä yksilöitä. Lasten kanssa ei tule tylsää hetkeä. Kaukana sellaisesta elämästä mitä nykyisin ihannoidaan. Voihan olla että ihmiset kuormittuvat jo arkipäivässä liikaa, ja lasten tuoma säpinä päälle tekee sitten ylikuormituksen. Tämä on varmasti totta kaupunkien ihmisvilinässä, ja uutisvirtaa seuratessa. Tähän tietysti auttaisi medialaitteiden sulkeminen, mutta sitä kai pidetään nykyisin lähes kansalaisvelvollisuutena seurata uutisointia reaaliajassa?

Onhan se perheen ylläpito kallista, jos vertaa vaikkapa kahden työssäkäyvän aikuisen talouteen. Toisaalta valinnoilla ja kulutustottumuksilla voi vaikuttaa asiaan. Mutta se tosiaan vaatii asennemuutosta ja elämänmuutosta, ja ehkä juuri se tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Ihmiset eivät yleensä koe tarvetta muuttua.

 

[VäriSointu]

Heh, jos tässä ajassa haluaa olla individualisti, niin se melkein vaatii sen 180 asteen täyskäännöksen nykyarvoille. Ison perheen kotiäiti on nykyajan kapinallinen ja radikaali ajattelija, joka toteuttaa itseään huolimatta yhteiskunnan paineista. Ihan vain ajatuksena.

Voihan olla että kun lapsia on viime aikoina syntynyt vähemmän, niin heidän näkyminen yhteiskunnassa on ollut vähäisempää ja siten odotukset lapsia ja lapsuutta kohtaan ovat muuttuneet realiteetin karatessa yhä kauemmaksi. Lapset ovat lapsia; meluisia, sottaisia, vauhdikkaita, oivaltavia, hauskoja ja ennenkaikkea kasvavia ja kehittyviä yksilöitä. Lasten kanssa ei tule tylsää hetkeä. Kaukana sellaisesta elämästä mitä nykyisin ihannoidaan. Voihan olla että ihmiset kuormittuvat jo arkipäivässä liikaa, ja lasten tuoma säpinä päälle tekee sitten ylikuormituksen. Tämä on varmasti totta kaupunkien ihmisvilinässä, ja uutisvirtaa seuratessa. Tähän tietysti auttaisi medialaitteiden sulkeminen, mutta sitä kai pidetään nykyisin lähes kansalaisvelvollisuutena seurata uutisointia reaaliajassa?

Onhan se perheen ylläpito kallista, jos vertaa vaikkapa kahden työssäkäyvän aikuisen talouteen. Toisaalta valinnoilla ja kulutustottumuksilla voi vaikuttaa asiaan. Mutta se tosiaan vaatii asennemuutosta ja elämänmuutosta, ja ehkä juuri se tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Ihmiset eivät yleensä koe tarvetta muuttua.

Hyvä pointti tuo muutos ja sen tarpeellisuus ja siihen suhtautuminen. Ihmiselle on melko luonteenomaista puolustella itseään ja oikeuttaa omat valintansa. Ja saavutetuista eduista voi olla vaikea luopua. Jos lapsiperhe-elämä on vierasta, niin se voi näyttäytyä asiana, jossa kyse on luopumisesta: täytyy luopua kaikesta itselle tärkeästä, jonka eteen on tehnyt töitä. Elintaso, oma aika, rauha, hiljaisuus, mukavuus. Eikä ole kokemusta siitä, mitä siihen tulee tilalle, mitä saa ikäänkuin vaihtokaupassa takaisin.