La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Unet yleensä ovat sekoituksia tiedostamattomista peloista, mielestä pois suljettuja asioista, päivällä koettuja/nähtyjä/tehtyjä asioista, ihmisen elämäntilanteeseen liittyviä, haaveita... Informaatio tulva on nykyään niin kova ettei ihminen ehdi kaikkea päivän aikana käsittelemään, joten ne tulee sitten uniin. Itse myös uskon että osa unista on etiäisunia jotka tulee tapahtumaan jossain muodossa jossain elämän vaiheessa, osa unista kumpuaa menneisyydestä, osa unista on voimaunia...
 
Täällä on alkanut taas esikoisen ajalta tutut unet. Synnytys käynnistyy niin nopeasti, että en ehdi sairaalaan. Itse synnytys tapahtuu milloin missäkin, mutta päällimmäisenä jää aina tunne, että synnytys on sujunut todella hyvin. Kertaakaan en ole itse hermostunut, välillä on kauppakeskuksessa on ollut mun työterveyslääkäri avustamassa, mutta pääasiassa olen synnyttänyt kotona. Joko yksin, äitini tai mieheni avustamana. Joka kerta kaikki on kuitenkin mennyt todella hyvin, eikä vauvalla tai itsellä ole ollut mitään hätää.

Arvatkaas sitten näiden unien jälkeen kuinka suuri järkytys oli, kun alatiesynnytys jyrkästi kiellettiin esikoisen kohdalla! Vauva kun oli tulossa varpaat edellä, jolloin napanuora olisi jäänyt liiaksi puristuksiin. Kyllä siinä pari päivää itkettiin, ennen kuin alkoi sopeutua ajatukseen sectiosta. Saa nähdä miten tämän toisen kanssa nyt käy. Täällä koko suku pitää peukkuja, että poju olisi pää alaspäin kun se aika koittaa :-)

Niin ja noista ennakko-aavustuksista sukupuolen suhteen. Mä olin 110% varma esikoisesta, että poika on. Piti vielä moneen kertaan tarkistaa kun ultrassa kerta hypättiin kokokontrolleissa, että niin varmastikko on tyttö kun edelleen jäi poika-fiilis. Vielä section jälkeen kysyin, että varmastikko on tyttö :-D Nyt tältä toiselta oli taas poika-fiilis, mutta en uskaltanut yhtään luottaa siihen. Sanoin kaikille, että on ollut erilainen raskaus ja itse epäilen poikaa, mutta siihen ei voi luottaa ollenkaan. Pikemmin epäilin tyttöä, kun taas oli niin poika-olo ;-) Mut tällä kertaa piti luultavimmin siis paikkansa, pitänee vielä kontrolli-ultrassa pyytää varmistusta :-D
 
Täällä esikoisen kohdalla oli itsellään poikafiilis, mut ukko sanoi, että se on tyttö ja niin oli :D Tän kohdalla eka oli tyttöfiilis, sitten se vaihtui pojaksi ja ukko oli alusta asti, että on poika ja niin oli :D eli meillä mies "tietää" kumpi tulee ennen mua ;)
 
Meillä sama...mies tiesi ihan varmasti alusta asti, että poika on. Mulla alkuun oli tyttöfiilis, mutta vaihtui jossain vaiheessa poikaan. Ilmeisesti mies aivopesi mut uskomaan, että se on poika. Ja sehän se siellä <3 Mulle tuli just ilmotus, että äitiyspaketti saapunut:smiley-bounce015. Kunhan mies saapuu kotiin, niin lähden samantien hakemaan sitä, että pääsee hipelöimään kaikkea ihanaa :dead:
 
Olen kateellinen !! Mäkin haluan jo saada sen pakkauksen että pääsen hipelöimään ja tutkimaan kaikennäköstä.
Mut toisaalta... Kun tavaraa kertyy ja mitä enemmän hipelöi niitä niin sitä vähemmän jaksaisi odottaa että tyllerö tänne jo saapuis. Noo, antaa hänen kasvaa ja kehittyä aika menee kuitenkin hyyyvin hyvin nopiaa !
 
2015 vuoden äitiyspakkaus on kauheen poikaväri voittonen, nyt kun tyttö tulossa ni hiukan harmittaa ku kaikki sinistä ja vihreetä vaan :/ Toki niitäki voi tytöllä pitää, mutta aiemmin ollu paljo neutraalimpia
 
Mulla on molemmissa aiemmissa raskauksissa ollut alusta asti "tieto" kumpaa sukupuolta lapsi on ja se pitikin paikkansa. Tässä raskaudessa ei ollut mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. En kuitenkaan yllättynyt siitä, että vauva vaikuttaisi olevan tyttö. Tiedän kuitenkin hyvin tarkasti milloin lapsi on saanut alkunsa ja jos poikasiittiöt on nopeita eikä elä kauan niin tyttöön onkin huomattavasti suuremmat todennäköisyydet. ;)
 
On ollut ihana lueskella teidän rakenneultra- ja muita (positiivisia) kuulumisia :happy: harvemmin vain tullut koneelle kirjauduttua eli en ole jaksanut kirjoitella. Asunnon etsintä käynyt vilkkaana, sillä nykyinen tuli irtisanottua kiireellä, kun hissistä oli löydetty verta ja huumeneula... no josko huomenna tärppäis uuden asunnon suhteen! vois vähän rentoutuakin... Rakenneultra edessä maanantaina :happy093

Oletteko muut joutunut kokemaan ystävien hylkäämistä/välttelyä? Pari viikkoa oli mennyt, kun olin kertonut raskaudesta yhdelle parhaista ystävistäni, niin ystävä alkoi syyttämään yrittämisen puutteesta ja sanoi, että tätä menoa minulla on vain mies ja lapsi... mielestäni mitään radikaalia ei ollut tapahtunut, enkä ole vajonnut mihinkään raskauskuplaan, joten olen vähän puulla päähän lyöty...
 
Hempuli, onpas inhottavasti sanottu ystävältäsi. Ehkä hän pelkää jäävänsä "paitsioon" ja alkaa elää pelkonsa mukaisesti, vaikka mikään ei olisikaan muuttunut? Pystytkö sanomaan ystävällesi suoraan, että kyllä tässä vielä aika moni asia muuttuukin, ja pian sun elämässä on joku joka on aika paljon tärkeämpi kuin yksikään ystävä?

Muoks. Itse en oo tuohon törmännyt, kun muutenkin kaikki kaverit asuu kaukana ja ollaan harvakseltaan yhteydessä. Nyt oon tosin vähän yrittänyt varoa, ettei yhteydenpito olisi pelkkiä raskauskuulumisia.
 
Äitiyspakkaus käyty läpi ja hui kamala kun ne oli isoja kaikki! Jopa se pienin kietasubody :D No jossain vaiheessa ne tietenkin on sitten sopivia, mutta nauratti ihan kun vertas noihin omiin ostamiin vaatteisiin... On se kyllä hieno etuus, vaikka kaikki kuosit ei miellyttänytkään, mutta varmasti kelpaa rumemmatkin kun kolmatta kertaa päivässä vaihtaa bodya ;D
 
Esikoisen kanssa saikii olla aika usein vaihtamassa vaatetta päivän mittaan, mut nuoremman kanssa ei yhtää niin usein tarvinnu. Riippuu vähän lapsestakin se kuinka usein tarvii vaatteita vaihdella. Esikko tuppas tekemään sellasia kaariyrjöpukluja et joka paikka oli puklussa ja samoin tuli usein varsinkin öisin niskakakkoja. Nuorempi taas ei puklaillu paljoa ja kakatki oli maltillisemman kokosia :grin

Mulla on sokerirasitus 28.9. jos vaan muistan sinne sitte mennäki. Ja siitä seuraavana päivänä ois ylimääränen lääkärineuvola supistusherkkyyden vuoksi.
 
Terkku, asiasta käytiin jonkun verran keskustelua, mutta pääosin jäi mielikuva, että hän oli edelleen sitä mieltä, että kaikki on minun vikaa, eikä myöntänyt omien tunteidensa osuutta/olemassa oloa... itse uskoin nimenomaan taustalla olevan tuo pelko sivuun jäännistä, kun tässä nyt lähipiirissä moni on lisääntynyt, mutta olisi helpompi ymmärtää toista, jos hän kertoisi huolistaan tai tunteistaan, eikä hyökkäis mun kimppuun. Jonkun aikaa tässä on yritetty ja välillä tuntui, että tilanne normalisoituu, mutta koen, ettei ystävä halua pysyä ystävänäni tässä tilanteessa! olemme nyt reilu vuoden asuneet 500 km päässä toisistamme ja tähän asti homma toiminut, mutta tämä oli varmaan sitten liikaa.

Ei siinä mitään. tiedän, että elämäni tulee muuttumaan ja on ihmisiä, jotka pysyy rinnalla kaikesta huolimatta :)
 
Itse voin nuihin ystävyyssuhteisiin sen verran kommentoida että minulta on about 80-90% loppuneet jotkin ystävyydet. Tässä siis takana minun kohdallani se että olen suurimman osan mielestä "liian nuori" äidiksi ja pilaan elämäni. Olen myöskin pilannut kuulema elämäni sillä että olen sitonut itseäni liikaa menemällä "näin nuorena" naimisiin. Ihmiset jotka eivät itse halua nähdä muuta kuin ylenpalttisen bilettämisen ja irtosuhteiden harrastamisen eivät näe asiaa siltä kannalta että haluan ja olenkin aikuistunut ja elänyt sen bailaus ajan ja olen itseni mielestä hyvinkin valmis asettumaan ja elämään elämää jonka olen valinnut päättäessäni esim pitää lapsen. Eihän lapsen saaminen pilaa mitään eikä kuoleta ystävyyssuhteita, ystävyyden luonne vain muuttuu. Lapsi on tietenkin aina etusijalla mutta en nää tulevaa elämääni sillä että olisin vauvani kanssa 24 tuntia vuorokaudessa neljän seinän sisällä pitämättä yhteyttä keheenkään. Onneksi itselläni on myös ihmisiä ympärillä joilla on lapsia ja jotka eivät käännä selkäänsä tilanteissa jotka ovat aivan uusia.
Olen tooodella ylpeä tilanteestani johon "olen itseni pistänyt" ja hyvinkin onnellinen :) jos se on jonkun mielestä väärin tai epäsallittua niin valitettavasti en sille mitään mahda. Jotkut vain ottavat lapsen syntymän sillä että elämä loppuu. Ikävä sinänsä koska asia ei ole niin..
Amen. Terveisin hyvin onnellinen ensimmäisen lapsen odottaja :D <3
 
Jänskääjä, Mä olen synnyttänyt esikoisen 19v syntymäpäivänäni ja todella suuri osa ystävyys- ja kaverisuhteista jäi siihen. Osittain syynä oli toki sekin, että vauva oli tosi haastava ongelmineen eli itsekään en jaksanut olla kovin sosiaalinen. Kummasti monk noista kaverisuhteista kuitenkin elpyi kun viiden vuoden päästä samat kaverit alkoivat saada lapsia ;)
 
Mä en mielestäni aikoinani ole ystäviäni hylännyt, ketkä ovat saaneet perheen ennen minua. Elämä vain siinä tilanteessa kuljetti meitä hieman erilleen. Valitettavaa.

Nyt sitten viime parin kolmen vuoden aikana en ole ollut halukas menemään heidän luokseen (juteltu ollaan kyllä ehdottomasti), koska olemme olleet lapsettomuushoidoissa. On tuntunut itsestä kuin veistä olisi kääntänyt haavassa - vähän liikaakin. Aina kun ystäväni ovat ilmoittaneet raskaudestaan, niin olen ollut äärimmäisen onnellinen heidän puolestaan. Nyt minä sain ilmoittaa heille, ja he olivat äärimmäisen onnellisia meidän raskaudesta. :Heartbigred Ystävät ovat ihania, kunhan heidän arvonsa vain ymmärtää puolin ja toisin.
 
En nyt muista kuka muu täällä kärsi yöllisistä suonenvedoista/lihaskrampeista jaloissa, mutta mä olen löytänyt omiini ilmeisesti syyn. Jos olen päivällä ehtinyt istua jalat ylhäällä riittävästi niin kramppeja ei tule eli syynä lienee jalkojen turvotus ainoastaan. Kannattaa siis kokeilla jos on mahdollista. Mulla harvoin on työn vuoksi, mutta illalla yritän sen mitä nyt on aikaa istua paikoillaan.
 
En tiedä mistä olisin lähtenyt kysymään, mutta miulla loppuu työsopimus tämän kuun loppuun, eli ihan kohta. Olin vain kesätuuraajana. Noh, olen vasta nyt tajunnut, että työt loppuu näinkin pian, eikun töitä hakemaan. Mites muut pätkätyöläiset? Oletteko päässeet töihin , oletteko kertoneet raskaudesta hakiessanne? Ihan töppö olo kun ei tiedä :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top