La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse kävin nt-ultra reissun aikana jopa neljä kertaa pissalla :smiley-ashamed008 Mentiin paikalle puoli tuntia ennen aikaa, kävin vessassa. Mietin, että pitääköhän pidätellä vai ei kun ohjeessa ei ollut. Noh, 10 min vaille aikaa tuntui rakko uudelleen täydeltä ja sanoin miehelle, että pakko käydä taas. Kätilö oli 10 min myöhässä, joten kun hetki koitti 20 min päästä ja päästiin huoneeseen, niin tunsin että taas pissattaa. Olikin huojentavaa, kun kätilö sanoi "tossa on vessa, voit sinne riisua housut ja jos rakko on täynnä niin käy pissalla" :grin Kun ultraus oli ohi, tunsin taas että on mentävä ja lähtiessä kävin vielä kerran. Haha, aivan hullua. Enkä siis ollut juonut aamun aikana kuin muistaakseni puoli kuppia kahvia ja pienen lasin mehua, useampi tunti ennen aikaa.

Jotkut puhuivat masun karvaisuudesta. Omistan todella vaalean ihon ja tummat hiukset ja karvat, joten minulla näkyy kaikki ihokarvat. Olen aina kärsinyt siitä, että koen olevani normaalia karvaisempi, muistaakseni nuorempana mainitsin asiasta jollekin lääkärille ja hän vain nauroi, joten ajattelin, että kai tämä on normaalia sitten. Mahassa näkyy paljon tummia karvoja, jopa rinnoissa. Olen nyt epilaattorilla repinyt masusta karvoja irti, rinnoissa olen antanut olla. Ällöttää, tuntuu että on yhtä karvaa koko nainen. Taitaa olla isän puolen peruja. Itselläni on luomi mahassa, sitä olen miettinyt, että mitähän sille mahtaa tapahtua, kun se alkaa venymään? :wideyed:
 
Iih, malttamattomana oottelen olisko tämä rv 14+5 se "rasti seinään" päivä kun alkuraskausoireet on loppu. Tunsin nimittäin aamupäivästä huonon olon sijaan vain kylläistä, tukkoista oloa (kun oon syönyt yli energiantarpeeni ties kuinka kauan pahoinvoinnin takia) ilman tarvetta napsia tunnin jälkeen aamiaisesta jotain ja lounaalla normaalia NÄLKÄÄ! Iiiih-ihanaa! Kaksi kuukautta mulla on ollut tasan kaksi olotilaa: epämääräinen huono olo ja astetta normaalimpi olo, kun vatsassa alkaa olla tarpeeksi massaa. Mistään normaalista nälänsäätelyjutskista ei tietoakaan, oon ollu ihan hukassa tän kropan ja syömisten kanssa.

Ääää, nyt meen tietysti iloitsemaan liian aikaisin ja huomenna kaikki on niinku ennenkin...
 
Voi teitä onnellisia joilla pahoinvointi on ohi :) täällä mennään 17+1 ja vieläkin tulee pahoinvointiaaltoja. Yleensä onneksi vain ruokailun jälkeen :)
 
Hei! Nyt ilmoittaudun mukaan keskusteluun. Aiemmin olen vain satunnaisesti seuraillut muiden tammikuisten kuulumisia :)

Oma LA menee ihan tammikuun alkuun, tarkentunee vielä. Tuleville isovanhemmille on uutiset jo kerrottu ja koska kyseessä on kaikille ensimmäinen lapsenlapsi, olivat reaktiot sitäkin ilahtuneempia. Joskin yllättyneitä! Täytenä yllärinä tämä tuli kyllä itsellekin. :D Ratkaisu sen sijaan oli sitäkin harkitumpi ja ilolla otetaan pienokainen vastaan.

Mukavaa kuulla muiden kokemuksia! Omat sukulaiset asuvat kovin kaukana eikä samassa elämäntilanteessa olevia löydy omasta lähipiiristä... Ei näiden huolien ja pohdintojen kanssa kuitenkaan näytä olevan yksin. :D
 
Jestas te naiset ootte ahkeria kirjoittajia! Meillä riittänyt talon kanssa aherrusta. Päästiin muuttamaan n viikko sitten ja tätä tavaran määrää!!! Hei haloo, ketkä hamsterit täällä oikein asuu! Aikaa menee siis tajuttoman paljon järjestelyyn ja siihen, että löytää kaikelle oman paikkansa. Rahaa kun olisi noin saatais kaikki puuttuvat kalusteet ostettua, ei kaikuisi niin paljon :D Masu kasvaa ja omasta mielestäni se on jo valtava näihin viikkoihin nähden, 16+4. Lauantaina pitäisi olla maalaustalkoot jos keli vain sallii. Hommia riittää. Sain tietää rakenneUÄ ajankin, 17.8. eli juuri ennen opintovapaan alkua. Pääsin kouluun ja yritän mahd paljon tehdä koulujuttuja vauvankin kanssa. Saa nähdä kuinka onnistuu.
 
Onko muilla tullu sellaista ihme sisustusvimmaa.. Että jotain ihanaa sinne ja tonne ja tuonne vois hommata jne....
Eihän nyt mitkään pesänrakennusjutut tässä vaiheessa pitäs olla :grin
Harmaita hiuksia tuottanut viimeks tänään ongelma kun tein vanhasta ikkunasta sisustustekstillä sängyn päälle sellaisen "koristeen".. Nyt et enhän mä tohon sitä voi vielä laittaa kun pinnis tulee tuohon ja meidän sänky siirtyy sitten jne...
Ukko jo lähti halkoja hakkaamaan kun ei jaksanut kuunnella mun "murheita" :grin
 
Juu vähän samaa vikaa tuppaa olemaan! Kovasti suunnittelen että keittiön remontoin syksyllä ja eilen mietin juuri lipastoa sängyn päätyy mutta tajusin että pinnasänky tulee siihen, kovasti tekee mieli laittaa joka paikka uusiksi! :D
 
Täällä ei ole vielä, ihan ensiksi odotetaan että saadaan toi raskaustodistus joskus syksyllä että päästään hakemaan isompaa asuntoa. Nyt kun asutaan yksiössä miehen kanssa, ollaan yritetty hakea vuoden verran isompaa mutta kun ollaan vaan oltu tavallinen pariskunta niin ei meille niin helpolla anneta kun taas lapsiperheille tai tulevalle lapsiperheelle niitä asuntoja satelee heti.. Sitten kun on se isompi asunto meillä niin pääsee sisustelee kotia sellaseksi kun haluaa! :) <3
 
Kävin hakeen tänään imetystyynyn joka menee raskausaikana ihanasti kainalo eli vartalotyynynä :)
Mulla tosiaan tuo laskettu aika olisi 5.1 mut todellisuudessa se on aikaisemmin kun päivää ei vain vaihdettu vaikka raskaus on pidemmällä. Taitais olla la 1.1 ihan virallisesti :)
Täytyy nyt vaan toivoo ettei joulukuun puolella haluaisi syntyä :)
 
Mä varmaan joudun oman vartalotyynyn hommaamaan, tai sit suoraan tuon imetystyynyn.. Mies vei tuossa yks yö törkeesti mun tyynyn.. :grin
Ensiks se veti mun pään alta normityynyn ja sit vielä vartalotyynyn mun kainalosta.. Eilen illalla vaan sano että hanki oma! :grin :wideyed:
 
Snfii... Tänään tuli tuomia raskausdiabeteksestä! :oops: Perjantaina pääsen oppiin miten tätä seurataan... jos seurataan koska ite en kyl pysty itteeni pistelee :shifty: onko tääl joku jota on aiemmin hoidettu lääkkeillä/insuliinilla raskausdiabetestä?
 
ForestFairy: meillä radilaisilla on oma ketju. Diagnoosi ei ole maailman loppu. Vaatii vaan asennoitumista ja opettelua, mut kyl sä selviit siitä. Vajaa puoli vuotta on lyhyt aika. Ja mitä sitä ei vauva puolesta tekis <3
 
Alinah, Sellaisen raskaustodistuksen saat vaikka heti neuvolasta että olet raskaana ja se käy asunnonhakuun. Tai ainakin mä sain aikoinaan esikoisesta kun pyysin vaan. Se minkä saat myöhemmin on käytännössä vain Kelaa varten. Toki sitä voi kopioida ja jakaa mihin vaan, mutta niin paljon tietoa et tarvi asunnonhskuun.
 
Aphrael, aika hassua kun kysyttiin just siitä ekassa neuvolassa että miten saadaan se todistus että päästään hakee uutta isompaa asuntoa niin sanottiin että saadaan se joskus rv 20-22. Täytyy kysyä uudestaan 10.8 kun sillon on oma neuvolatäti, tuo eka käynti oli jonku kesätyöntekijän luona..
 
Kävin tänään vähän hypistelemässä vauvan vaatteita, kun oottelin, et auto tulis huollosta. En kuitenkaan sortunut ostamaan, kun aika kalliita ovat eikä ollut mitään kivoja neutraaleja, jotka sopis sekä tytölle ja pojalle. Kirppikselläkin kävin ja vähän silmäilin siellä kans vauvalle leluja. Taaperokärryä, ammetta, palikkalaatikkoa ja sellasta rengastornia katselin, mut eipähän se pikkuinen heti mitään leluja kaipaa niin hommaa sit, kun on niille tarvetta. Melkein ostin yhden pienen 50cm kietaisubodyn, mut sit järki voitti ja jätin sen ostamatta. En vielä uskalla luottaa siihen, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja meille tulee vauva :> jos rakenneultraan asti pidättelis ostoshaluja niin sit olis todennäköisesti se sukupuoliin selvillä.
 
heh heh, mä niin olin vannottanut itselleni, että en rupee osteleen mitään vaatteita. Paitsi ehkä kirppikseltä, jos jotain helmiä löytyis, mutta kuinkas kävikään... ensimmäinen reissu alennusmyynneissä ja yksi body tarttui mukaan. No oli lähellä, että ei tarttunut paljon muutakin! Kun halvalla sai :grin
 
Alinah, Voihan se tietty olla ettei siellä ole sellaista käytäntöä et voisi saada muun todistuksen raskaudesta tai sit mä sain vaan jotain erityiskohtelua. Olin siis muuttamassa omilleni eli ei ollut pohjilla asuntoa.
 
Takaisin
Top