La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tosiaan meidänkään kunta ei tarjoa kuin kaksi ultrakertaa, nt-ultra ja rakenneultra. Onko kenelläkään tietoa onko kunnalliselle mahdollisuus päästä ylimääräiseen ultraan maksullisesti? Eli vaikka ei mitään hätää olisi mutta haluaisin vain käydä tsekkaamassa tilanteen. Luulisi olevan edullisempaa kuin yksityisellä jos se vain on mahdollista.
 
Mun mielestä tuo tulkitaan niin että jos paastoarvo on yhtäsuuri tai suurempi kuin 5.3 saa radi diagnoosin mutta mitä oon kuullu niin se vaihtelee paikkakunnittain, sillä moni joka on saanu paastoksi tuon 5.3 ja muut arvot on olleet kunnossa ovat saaneet sokerimittarin kotiin ja mitanneet 2 viikon ajan aamusokereita ja jos ne ovat olleet kunnossa niin ei radia ole ollut.
 
Mä luulen Niinali, että vain omasta tahdosta ilman että on mitään huolta vauvan terveydestä ei kunnalliselle ultraan pääse. Ei taitaisi resurssit moiseen riittää. Eri asia tietty sitten, jos on jotakin murhetta niin silloin tietysti saa lähetteen äitipolille tarvittaviin tutkimuksiin. Kaikille äideille kuuluu siis nuo kaksi ultraäänitutkimusta, joissain neuvoloissa on myös ultraäänet käytettävissä, jolloin terveydenhoitajat ja lääkärit voivat niitä tarvittaessa ja halutessaan hyödyntää.
 
Jaahas, mies TAAS lähtee humputtelee. Oon sille muutaman kerran jo sanonut että sen täytyy alkaa vähentää tuota juomista. Täytyy vissiin puhua sen porukoille että puhuu vähän sen kanssa tosta asiasta, mulla on siis tiedossa yksinäinen koti-ilta! Mitähän herkkuja sitä keksis? ;)
 
Alinah, no höh... Nauti omasta ajastasi ja illasta :)

Mulla aikaisempi poikakaveri juos melkeinpä joka vkonloppu pe ja la illat baarissa ja viihteellä... Nyt tollainen kotihiiri mikä viihtyy kotona mun kaa ja välillä tuntuu että olispa niitä ihania yksinäisiä iltoja ja sais vaan olla ja nauttia, toki saa nytkin olla ja nauttia mut.. Noh.. Tiiätte mitä tarkoitan :)

Heh he.. Mies on ihan ihmeissään mun mielialojen vaihtelujen kanssa... :grin
Meillä on makuuhuoneen remontti tulossa, laminaatit ja tapetit ym...
Noh.. Tiistaina löysin kaupasta kivat harmaat tapetit.. 4 rullaa ja noh... Eihän se ihan riitä tuohon huoneeseen.... Otin kun makso 5€ rulla tarjouksessa :grin
Tänään kävin samaisessa kaupassa ja voi pirulainen... Mun joskus kuolaamani tapetit oli ale korissa, sillo ku kattelin niitä niin ne makso 52€/rulla.. o_O
Jäivät kauppaan... Nyt 10€/rulla..
Hopean harmaat :grin :grin

Olisittepa nähneet ukon ilmeen kun sanoin että ne toiset tapetit laitetaan jemma nimiseen paikkaan ja voidaan vaikka juniorin huone joskus tapetoida niillä :woot: :grin

Ei kuulema ymmärrä minua ja minun ajatuksen juoksut :woot: :grin

Miehet... :)
 
Täälläkin asustaa sellanen kotihiiri mies, joka ei paljoa missään vkl liiku. Nyt raskaana oon heittäny ukkoo välil pihalle ja viihteelle et saan omaa aikaa :D ennen raskautta oon ite ollut kokoajan menossa niin miehen kotona olo ei paljoo haitannut :D pahoinvointi on vaan nyt pakottanut vähän jarruttamaan omaa menoa....
 
Täällä saa omaa aikaa vaikka millä mitalla ku ukko asuu tietokoneineen omassa "huoneessaan", josta tulee jossain vaiheessa tulevan vaavin huone, jahka omaa huonetta alkaa tarviimaan. Minne tää yks sit koneineen sen jälkeen muuttaa on arvoitus.. Toivottavasti muuttais edes nukkumaan takas meidän makkariin, kun nyt nukkuu tietokonehuoneessaan... Parempi toisaalta, että koneellaan istuu kuin baarissa, oli tässä talvella sellainenkin vaihe. Nyt se onneks rauhoittui, kun raskauduin :)
 
Esikoisen isä kans oli kova juhlimaan. Lähti jopa lapsen synnyttyä juhlimaan vaikka olisi pitänyt hakea mut ja lapsi sairaalasta kotiin ja minä kiltti uskoin koko raskausajan että se muuttuu ja rauhoittuu kun lapsi tulee.. Niin ei käynyt ja vasta nyt on rauhoittanut menoaan (32v) kun sai viime vuonna sydänkohtauksen.. :shy:
Nykyinen mies on oikea kotihiiri joka ei juo kuin pikkujouluissa jos joku pakottaa.. Just hyvä ja osaan arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen :confused:
 
Ootte kirjoitellu niin paljon et meni puoltuntia kaiken lukemiseen :D

Miulle siis tuli myös radi diagnoosi sokerirasituksen jälkeen. Oon vaan onneton unohtanut mitata arvoja kotona. Koko ajan kiire ja kun unohtaa aamulla niin sitten en oo viittiny kesken päivän alkaa mittailee. Huomenna on alettava koska ne varmasti maanantaina nt-ultrassa kysyy tuloksia. Oon kyllä syönyt terveellisesti ja pieniä määriä. Väitän myös tuntevani jos sokerit nousee liikaa ja niitä tuntemuksia on ollut kahdesti.
 
Meillä mies ei käytä ollenkaan alkomahoolia eikä edes polta, muutenkin tuollainen kiltti mies :)
Itekkään en mikään siiderin ym ystävä ole niin eipä tuon aikana ole tullut maisteltuakaan, hyvin pärjännyt ilmankin :)

Todellakin osaa nyt arvostaa tälläistä elämää..
Mukava käydä saunassa ja ottaa vaikka jätskiä kulhoon ja katsoa leffa ja aikasella unille, nam :)

Tänään alkoi sitten 3 viikon loma, jeee!!!
Kiva seurata nyt että jomotteleeko massuun miten.. Tänään taas joutui heilumaan töissä niin kyllä jomottanut koko päivän..
Pomo kyseli tänään miten juniori voi :wideyed:
Että olenko jaksanut olla hyvin töissä.. Sanoin että vähän massu ei meinaa tykätä niin se heti että sinun on pidettävä huoli että et nostele mitään tai tee sellaista mikä tekee tuntemuksia... :wideyed:

Mut maanantaina se lääkäri, alkaa jo vähän jänskättämään :)
 
Voijaan siis taas todeta, että on paljon eroja riippuen kunnasta, kaupungista, neuvolasta ja jopa terkasta :D

Täälä kuuluu sen nt-ultran ja rakenneultran lisäksi kaks lääkäri käyntiä tk.n äitiysneuvolassa, joissa ultrataan. Alku- ja loppuraskaudessa. Esikoisen aikaan oli vielä puolivälissäki.

Mulla meni kyllä esikoisen aikaanki ne neuvolakäynnit vissii vähä miten sattuu. Eivät kyllä tihentyny loppua kohen :D Eikös kuukauesta pitäny lyhentyy eka kahen viikon päähän ja lopuks vielä viikon. Muistaakseni vähintään kk oli väliä kyllä aina.
 
Vitsit että alkaa tuntuu oudolta kun ei oo enään oikee mitään oireita? Tissit ei oo enään kipeet, väsymys kyllä löytyy ja pahoinvointia on joskus.
 
Täällä tissikipu oli jotain jäätävää sillon rv 6-9..
Nyt on erilainen tissikipu palannut.. Ehkä jopa hieman turvoksissa myös.. Sellaiset painavan oloiset, nännit hellät.. En tykkää :hungover:
Yrittää jonkun ohuemman paidan laittaa päälle niin kyllä jostain yrittää tissit pursuilla ulos... Vaikk juuri ostin isommat liivit.. :facepalm:

Lueskelin illalla eteenpäin noita vauva sovelluksen tekstejä, olikohan vkolla 16 alkaa kohtu kasvamaan ylöspäin ja eteenpäin ja ei tarvitse vessassa ravata niin paljoa.. Sitä odotellessa!!
Viime yönä piti vain 4 kertaa juosta! :banghead:
Vaikka en tippaakaan vettä juonut vessareissujen välissä..
Missähän vaiheessa tuo ukko ottaa mulle sankon tuonne takapihalle, että tee tuohon... :grin
Meillä kun vielä on aataminen aikainen kakkakaivo, pitää tyhjentäjä aina tilata käymään.... :sour:

Tänään 14+0, iiik!
Huomenna sitten pitäisi minun äidille kertoa.. Se saa sit ite kertoa isille, se jää mökille :woot:
 
Meillä oli eilen toinen neuvolakäynti. Ihana oli kuulla pienen sydänäänet, ku en oo niitä itse saanut kotidopplerilla vielä kuulumaan. Tosi laiskasti oon kyllä yrittänytkin, ku tiiän itteni, että jos niitä ei etsimisen jälkeen ala kuulumaan, niin alan turhaan stressaamaan asiasta. Siksi oon vaan vähän koittanut ja kun ääniä ei ole kuullut, niin olen siihen lopettanut. Terkkari sanoi, että parin viikon päästä kuuluu kotonakin jo varmasti.
Kovin liikkuvainen kaveri oli mahassa ja syketti sai aina välillä hakea. Syke oli 150.

Olin aivan hämilläni, kun selvisi että kohtu on jo todella lähellä napaa! Oon muka itse tuntenut kohdun rajat ja ne on olleet todella paljon ylempänä. Uskon kyllä ennemmin terkkaria entä itseäni :joyful:

Sain myös nyt sen sokerimittarin. Vai mikähän sen nimi olikaan. Onneksi ei tarvitse olla koko ajan mittailemassa, vaan joka toinen viikko neljänä aamuna ja joka toinen viikko neljä kertaa ennen ruokaa ja tunti ruuan jälkeen. Eiköhän tuosta selviä.
 
Mies viihtyy onneksi kotona. Jotenkin nämä viikonloput tuntuu luxus lomalta kun mies hoitaa esikoisen aamu askareet. Viikolla miehellä on säännöllisen epäsäännöllinen kotiintulo, niin odotan iltaisin että tulis kotia niin pääsisin jonnekin yksin. Mies saa olla töissä ihan yksin ja omissa oloissaan. Vois kai sekin jonnekin lähteä rillutteleen jos ehdottaisin, mutta eipä sekään ole ehdotellut. Minua karmii laittaa esikoista yöunille kun mies on sen yleensä aina laittanut ja muksu rauhoittuu nukkumaan noin vaan. Minä jos laitan niin se saa aina jonkun asteiset hepulit ja heräilee pitkin yötä moneen kertaan raivoamaan jos olen yön yksin kotona. Saattoi olla tietty sattumaakin, mutta yleensä nukkunut yönsä niin levollisesti.
 
Huh, äsken oli tuolla marketin pihassa peräkonttikirppis...
Löytyi sitten henkan ja maukan vaatteita, beige-vaaleat bodyt, musta-valkoraitainen body, valkoinen 56cm sellainen kokovartalo puku nallen korvilla :)
Sekä 68cm ruskea nallekarhu puku, siis siinä on kanssa ne korvat.. Hihii...
Nämä kaks viimestä oli sellaset iiiiiiiihanan pehmeät... :)
Nolona tulin kotiin että kultsiiiiii...kato mitä löysin.. :grin
Sanoin hinnan et kaikki yhteensä 6€ niin kyl se vähä leppy sit... :grin :p

Ja huomasin sit että tuulta vasten kävelin niin mulla pömpöttää massu.. Ei mikään röllykkä enää vaan ihan pömppis... :facepalm:
Ei taida enää 3 vkon päästä onnistua piilottelu kun töihin paluu on.. :banghead:
 
Mä oon jollain rv 19 vissiin kun palaan lomalta. Mutta mun loma alkaakin vasta 3.8
 
Mä oon NIIIIN väsynyt pahoinvointiin! :yuck:Voimakas oksennusolo meni ohi aika pian, mutta tämä lievä jatkuva ällötys ei ota loppuakseen... Nyt siis 12+4. Uskallanko kysyäkään, milloin teillä varsinkin pidemmälle ehtineillä on ollut viimeiset pahoinvointipäivät..?
 
Takaisin
Top