La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pinni, kyllä karis itellä ainakin luotto tuohon sairaalaan. En tiiä pitäskö tän kans lähteä Vaasaan..
Sulla oli kyllä hurja synnytys, toivottavasti toinen menee paremmin!

Esikoisesta veikkas kaikki lääkärit että tuskin tulee kasvamaan kolmekiloiseksi ja muutenkin pieni vauva tulossa. No 3,2kg ja 50cm, ihan normaalin kokoinen :)
Mutta kyllä mäkin meinaan tällä kertaa sanoa, etteivät venytä sitä synnytystä noin pitkäksi tai sit kinuan pelkosektion.
 
Ehdottaisin, että tehtäisiin oma "synnytysketju", jossa voisi keskustella edellisistä synnytyksistä ja myös tulevasta...?

Ei tule sitten kenenkään täältä "vahingossa" luettua näitä tarinoita, jos ei vielä koe olevansa valmis.

T: paniikissa oleva ensisynnyttäjä:grin
 
Meillä kans tuon nt-ultran jälkeen on mies alkanut vielä enemmän vauvakuumeilemaan. Aluksi ehdotti, että jos ei vielä nt-ultraankaan jälkeen kerrottaisi muille uutisista, mutta ultrassa pienen tyypin nähdessään oli niin täpinöissään, että olikin sitten jo sitä mieltä, että kerrotaan vaan kun kätilökin rauhoitteli että kaikki on oikein hyvin ja nyt riskit km:oon selkeästi pienemmät. Niinpä soitti sitten omille vanhemmilleen heti kotimatkalta. Mä olin ajatellut kertovani äidilleni vasta ma kun olemme sinne menossa, mutta mies halusi että lähetetään tekstarina ultrakuva heti.
Lisäksi tuo nyt jatkuvasti silittelee mun mahaa ja puhuu sinne :hilarious: Aika ihana vauvakuumeinen mies :love017
 
Meinasin samaa ehdottaa kuin Minniliini, että oma ketju synnytystarinoille.

Mua ahdistaaa... maanantaina nt-ultra. Mitä jos tälläkin kertaa sieltä tulee huonoja uutisia.. :(
 
Mulla on molemmissa synnytyksissä käynnistymisvaihe kestänyt peräti vuorokauden. Sairaalaa on menty ajoissa ku oon pitäny et mulla on matala kipukynnys. Synnytykset on laskettu alkaneen siitä ku oon ollu 4cm auki, esikoista synnytin sen mukaan vähän reilu 6h ja ponnistin 21min. Nuorempaa synnytin 3,5h ja en ponnistanu ollenkaan (merkittiin 1min), tuli niin vauhdilla ulos et en saanu ponnistaa.

Esikkoa synnyttäessä käytin kivunlievityksessä eka kauratyynyjä, sitten pääsin ammeeseen. Amme ku ei enää riittäny, niin ilokaasulle. Sitä en osannu ottaa oikein, tai otin mutta uskoin kätilöitä ja en hengittäny koko supistusta ja se ei riittäny mulle, ja toisekseen se pöllynen olo säikäytti, joten pyysin epin. Epin jälkee supistukset hiipu ja sain oksitosiinitipan avuksi. Tuolloin oisin halunnu synnyttää jakkaralla, mut skalpin laiton jälkeen vauvasta kuuluin ns. lisälyötejä joten en saanut siihen lupaa. Synnytin puoli-istuvassa asennossa. Jälkikäteen ei mitää lisälyöntejä vauvalla todettu, ja mä epäilen et sillä ois ollu hikka ja se ois kuulunu siinä skalpissa. Skalppi siis laitettiin kalvojen puhkasun jälkeen vauvan päähän kiinni, jotta pystyttii seuraamaan sydänääniä epin aikana. Esikko painoi 3955g ja oli 52cm pitkä.

Nuorempaa synnyttäessä menin melkein suoraa altaaseen, ku päästii sairaalaan, mutta supistukset laantu. Mentii kammariin nukkumaan loppuyöks, välil otettiin käyrää. Aamulla lähettii sitte kävelylle, kun uhattii et jos ei kohta ala tapahtumaa niin meiät laitetaa kotiin. Kolmisen tuntia käveltiin, ja siitä noin kaks tuntia rappusissa, supistukset voimistu koko ajan. Mies autto kipua lievittämään painamalla käsillä mun lonkkia, se tuntui auttavan paljon. Siel lonkissa ja alaselässä on akupainantapisteitä, jostain netistä löytyy kartta. Ne pisteet lievittää kipua ja auttaa supistuksia. Lopulta alko tulla utelias olo, halusin tietää paljonko on avauduttu, joten mentii takas. Kätilö totes että 4cm auki ja salii päästii siitä. Siel sit jouduin sängylle käyrään ja supistukset alko tuntuu tosi ikäviltä, sain ilokaasun. Nyt otin sitä jo ennen ku supistus alko ja hengitin koko supistuksen ajan sitä, se autto paljo paremmin, kuin ekassa synnytyksessä. Lopulta pyysin epiduraalia, mutta anestesialääkäri ei päässyt heti, sanottii et menis puol tuntia. En sitte ehtiny sitä saamaan, viime tingassa mulle laitettii pudentaalipuudute (vai miten se kirjotettii), mutta sekää ei ehtiny vaikuttaa. Kätilö kokeli vielä kohdunsuun tilanteen olinki 10cm auki ja siinä samassa meni lapsivedet, heti seuraavalla supistuksella synty pää, ja sitte koko tyttö. Ja kyljelläni synnytin, mulle tarjottii sitä synnytysjakkaraa kovasti, mut onnekse en suostunu enää siihen, ei olis kätilö saanu ollenkaa koppia tytöstä :) Nuorempi paino 4040g ja oli 51cm pitkä.


Vinkiksi ensisynnyttäjille: pysykää pystyssä ja liikkeessä niin pitkään kuin mahdollista. Makuulla kivut tuntuu paljon kovemmilta. Liikkeessä oleminen myös nopeuttaa avautumista ja vauvan laskeutumista kanavaan :)
 
Seuraavan toivon voivani synnyttää ilman lääkkeellisiä lievityksiä :) Sen verran nää synnytykset luonu muhun uskoa, että ei mun kipukynnys taidakaa olla mikää ihan huono, vaik aina pitäny sitä tosi matalana :)
 
Mulla on takana neljä oikeestaan helppoa synnytystä, tosin tän enkelin synnytyksessä meni kaikki mahdollinen pieleen mut siis itse synnytys oli helppo.

Esikko meni yliajalle 41+5 ja synnytys kesti kaikkineen 16h, ponnistusvaihekin melkeen 30min. Nyt oikeesti jo naurattaa ku muistelee esikon syntymää ja varsinkin sitä ponnistusvaihetta. Ei ihme kun ei poika meinannu syntyä ku äidillä ei ollu mitään käsitystä, mihin suuntaan sitä on ponnistettava. Mut mitään traumoja ei jääny, sain epiduraalin silleen, et ponnistusvaiheessa oli vaan hirvee paineentunne, mut se ei oikeestaan edes sattunut vaikka väliliha jouduttiin leikkaan. Ja poika oli syntyessään 3740g ja 52cm. Mut mä voin heti synnytyksen jälkeen tosi hyvin ja muistan ku käveltiin osastolle niin musta tuntui, et oisin voinu lentää, oli niin kevyt olo.

Tosikon syntymä oli musta kipeempi kokemus ku esikon. Neiti päätti syntyä jo 40+5. Synnytyksen kesto melkeen puolittui, oisko ollu sen 10h ja ponnistusvaihe vaan 9min. Tällä kerralla sain vaan spinaalin, jonka teho loppu ennen ponnistusvaihetta ja nyt se kipu oli jotain ihan hirveetä aina siihen asti ku sai kunnolla alkaa ponnistaan. Mut nyt tunsin itsekin, et mihin suuntaan ponnistaa, niin oli paljon helpompaa ku osas itse tehdä oikein töitä et vauva pääsi nopeesti maailmaan. Neiti oli täsmälleen saman painoinen ku poikakin, 3740g mut pari senttiä lyhyempi, tasan 50cm. Ja tästäkään ei jääny mitään traumoja, olo oli just yhtä kevyt ku esikon syntymänkin jälkeen.

Kolmonen puolestaan käynnistettiin viikkoja jatkuneen päänsäryn jälkeen 40+1. Synnytyksen kesto oli vaan 4h ja ponnistuvaihe 6min. Tässä sain taas epiduraalin ku osasin itse vaatia. Mun omat supparit ei oo keneltäkään yksistään riittäneet vaan oon tarvinnu oksitosiinitipan kaveriksi kaikilta. Ja tältä kolmannelta tajusin myös pyytää kalvojen puhkaisua, et synnytys lähtis eteneen, sillä vedet multa ei oo menny keneltäkään itsestään. Tässäkin synnytyksessä puudutus osui just eikä melkeen oikeaaan aikaan ja ponnistusvaiheessa tunsin vaan sitä paineentunnetta. Tää oli mun synnytyksistä kaikista helpoin. Tyttö oli meidän siroin, vaan 3330g ja 49cm.

Sitten viimeisenä tämä enkelipojan synnytys. Siitä ei jää paljon muuta kerrottavaa ku se, että meidät jätettiin miehen kans ihan yksin. Oltiin osastolla jossain yksityishuoneessa ja vaikka kuin soitin kelloa ja yritin pyydellä jotain kipuun niin ainoa kuka tuli oli päivystyspolin työntekijä ja hänkin vaan kävi ihmettelemässä, et noinko oot tosiaan kipee. Ja olin tosiaan tässä vaiheessa niin kipee, et olin oksentaa kivusta. Hän sit sanoi, et no hänpä lähtee kysyyn salista jotain kätilöä tänne. Meni ehkä puoli minuuttia niin mä huusin miehelle, et nyt mee hakeen joku et tää vauva syntyy justiinsa. Se ehti ovelle ku mä huusin uudestaan et tuu ottaan kiinni, nyt se tulee. Mies ehti sängynpäätyyn ku vauva syntyi siihen sängylle sikiöpussissa, joka sitten repesi ja sitten sitä nestettä olikin joka paikka täynnä. Siinä mä sit itkin ihan hysteerisena kuollut vauva jalkovälissä jonku aikaa. Kohta sitten kyllä tuli porukkaa huoneen täydeltä ku kaikki oli ohi... Ja poika painoi 728g ja oli 35cm pitkä. Et tästä jäi kyllä todella paska maku suuhun... Mä en saanut mitään synnytyspelkoo mut pelon, et seuraavallakin kerralla jätetään yksin. Mä en oo koskaan tuntenut oloani yhtä arvottomaksi. Tuntui, et sillä et mä olin kuitenkin vielä elossa, ei ollut henkilökunnalle mitään merkitystä, vaikka vauvamme olikin kuollut. Et nyt mä sit joudun tosissaan miettiin, et meenkö enää tätä tulevaa ko. sairaalaan synnyttään vai vaihdanko toiseen vaihtoehtoon... Mut et muuten tämä neljäskin synnytys oli siis fyysisesti helppo mut henkisesti tietenki kaikkein raskain vaikka nämä ylimääräiset komponentit jätettäisiin pois laskuista.

Et toivottavasti tämä viides ja viimeinen synnytys olisi minulle jotenki parantava kokemus, kun kuitenkin kolmesta on jäänyt tosi hyvät muistot.
 
Jansculi :Heartred Itkuhan tota lukiessa tuli, toivottavasti nyt onnistui kaikki hyvin ja saisitte vielä lapsen onnellisesti syliin. Annoitteko mitään palautetta tapahtuneesta?
 
Jansculi :Heartbigred onpa ollu todella törkeetä kokemus, mulle tuputettiin koko ajan kipulääkettä ja kysyttiin tarvinko lisää mutta pärjäsin hyvin vähälläkin, tosin ei mulla ollu viikkojakaan kuin 17+.

Mulla taas jäi meidän enkelitytön synnytyksestä hyvät kokemukset, muutamasta negatiivisesta pikkujutusta huolimatta. Mä olin sairaalassa yksin kun mies vahti poikiamme, mutta kuitenkaan en ollut yksin jos kaikki henkisesti mukana olleet ihmiset laskettais niin mulla ois ollu huoneessa yli 100 ihmistä.

Tein synnytyskertomuksille oman ketjunsa joissa voi turinoida niistä lisää.
 
Mun mies on ollut kokoajan et ei viitti kertoo viel kellekään kavereilleen ku jännittää niin kovasti noita sikiöseulontoja ja muutenkin, että onko kaikki hyvin.
Eilen ku vietettiin juhannusta kavereiden kans niin melkeen kaikki tiesi, ku mies oli kertonut :) Ei ollut pystynyt oleen kertomatta :)
Se ei mulle puhu tästä raskaudesta juuri mitään ellen itse kysele, mut eilen ku juteltiin sen kaverin kans niin samalla kertoi miten kovasti pelkää ja jännittää, että kaikki olisi hyvin. Hellyttävä :Heartred
Kaverit oli ihan innoissaan ja sanoivat odottaneenkin tätä uutista jo kovasti.
Viime viikonloppuna oli anopin synttärit ja siellä oli kyläilemässä sellanen 9 kk:n ikäinen lapsi. Kuulema pitäis ottaa mallia mitä meidänkin pitäisi tehdä tässä :) kovasti kyllä odottavat että saisivat pikkuisen sukuun. Vielä vajaa kaks viikkoa niin saa kertoa kunhan kaikki olisi hyvin!
Nyt 10+4.
 
Ekan synnytys oli pitkä, 2 vrk avautumista. Tosin ponnistusvaihe kesti vain 10min. :) ja vaikka kivut oli sanoinkuvaamattomat ja vannoin, ettei toista kertaa tule, niin traumoja ei jääny. Sain kyllä tikkejä, peräpukamia ja jälkivuoto kesti pitkään, et se tuntu pahemmalta, mutta uusintakierroksella ollaan :D
uusintakierros tuntuu nyt raskauden osalta hieman pahemmalta. Pahoinvointi pikkuhiljaa väistyy, oksennan enä kerran päivässä ja pystyn taas syömään suklaata ja juomaan limua :D nyt on alkanu silti lievät alavatsakivut, kohdun kasvamisesta kai. Yleensä pahimmillaan rankan työn jälkee tai yhdynnän. Otan asian esille tiistaina, ku meen ultraan (niskapoimu).
Onko muuten muita, jotka on suostunu näihin seulontoihin? :)
 
Se mun piti omist synnytyksistä vielä sanoa, et kummallakaan kerralla en revenny :) Ja kirjotin tän nyt vielä tähän ku ehin ton kertomuksenki tänne pistää, ennen ku luin kirjotuksen aikana tulleet uudet viestit.
 
Minniliini, olen samaa mieltä...

Nyt tosiaan sellaisia ajatuksia että ottakaa tuo otus pois tuolta, en todellakaan halua synnyttää.. :nailbiting:

T. Ensimmäistä odottava, eikä vielä minkäänlaisia haluja odotukseen.. Eli paniikki kaikesta :sad001
 
Ei sitä synnytystä kannata niin hirveesti panikoida. Kuitenkin suurinosa menee hyvin :)
Yks mun kaveri synnytti esikoisensa ilman mitään kivunlievityksiä, eli hän pääsi tosi helpolla! :)
 
Kiits kaikille kertomuksista ja anteeksi ensikertalaiset ❤
Mutta tulette takuulla lukemaan jossain vaiheessa noita kertomuksia. Ja paljon pahempia, toki täällä oli muutama aika hurja juttu...
 
Todellakin haluan lukea noita kertomuksia mutta välttämättä en tässä vaiheessa kun ei ole vielä sisäistänyt asiaa.. Viikon päästä maanantaina vasta ensimmäinen ultra, sitten ehkä alkaa sisäistämään ja tajuamaan.. Jos tuolla edes on jotain, jep... Taas näitä ajatuksia kun ilman oireita mennään, se väsymys mut sitä ei lasketa :)
 
Mä itse olen alkanu uskomaan jo että jotakin mun masussa oikeesti oleilis. Niin paljon tuntuu masunpohjassa nyppimistä ja semmosta kuplimista ja nyt muutamanina viimepäivinä on alkanu tulemaan tosi rajuja närästys kohtauksia :D kaheksannella viikollahan tässä vasta porskutetaan menemään ja maanantaina eka neuvola :) ihanaa !

Rauhallista juhannuspäivää kaikille mammaloille ! Itse mökillä odottelen miestä takaisin kun meni ja katosi kalaan :D
 
Kyllä mäkin olen joitain synnytystarinoita jo lukenut..siihen vaan tarvitsee "oikean mielentilan", enkä halua päätyä vahingossa lukemaan niitä..olen vielä niin utelias sielu, että kun aloittaa, niin pakko lukea loppuun, vaikka kuinka hirveeltä kuulostaisi :grin
 
Ite esikoista odottaessa luin kyllä kaikki maholliset synnytyskertomukset, ne oli mulle melkee "viihdettä", en sillä että olisin ollu kenellekään vahingonilonen tai mitää, mut koukutti se :) En myöskää ottanu niistä ressiä ja synnytyksee lähin avoimin mielin. Mulla oli ainoona se, että todella pelkäsin kipua ja sitä jännittämällä kyllähän silloin sattukii. Toista kertaa mennessä ei jännittäny enää niin paljon, ja osasin sen kivunki ottaa vastaan paremmalla asenteella. Nyt kolmas kerta ja odotan jo innolla synnytystä :grin Haaveilen kotisynnytyksestä, mutta on sen verran arvokas ettei tässä tilanteessa ole mahdollinen. Toivon että jos neljäs vielä tehtäs sitten 5-6 vuoden päästä, niin silloin sitte kotisynnytys mahdollisuuksien mukaan. Harmillista kun Kela ei tue kotisynnytyksiä toisin kuin Britanniassa tuetaan.
 
Anteeksi, mä jouduin hyppimään yli kaikki synnytyskertomukset. En vain pystynyt lukemaan. Minua on aina myös pelottanut pelkkä ajatus synnyttämisestä, joten en halua pahentaa omia pelkojani lukemalla rajuja synnytyskertomuksia.
 
Takaisin
Top