Voihan mieliala.
Olin suunnitellut pienen kivan stressittömän vapaan aamupäivän. Lapsi eskarissa jne. No, auton katsastus. Töykeä ihminen siellä. Ja toinen asiakaskin päästi suustaan kyllä ihan ajattelematta sanoja. Siis mun auto mikä nyt ei ole ihan uusi muttei mikään romukaan (2001). Niin yks keski ikäinen ukko siinä asiakas/odottelu tilassa, ikkunan läpi näkyi halliin, ni tää törppö tokas mulle "mitäs ne siellä tekee, vanha romuhan tuo on" Mä en edes tajunnu ku lähtiessäni jolloin oli myöhästä sanoa takasin.
No ei menny läpi ja yks korjattava juttu ja eikun korjaamolle aikaa varaamaan. Katsastusmieskin esitti asian niin tökerösti/ikävään sävyyn eikä muutenkaan asiakaspalvelu siellä kehuttavaa ollut että kyllä mieleni pahoitin.
Sitten labraan yli tunniksi jonottamaan verikoetta.
Siinähän se aika menikin.
Ohessa vielä riita puhelimitse miehen kanssa kun ei oo menny ihan niinku strömsössä tämä suhde. Mua vaivaa edelleen yks tyhmä juttu mitä mies teki viime vuonna

Varmasti raskaus/hormoonit pahentaa näitä. Itku tuli siellä labran jonossa. Huh, hei.
Noh, sitten tein vielä sen mokan, että yritin eka kertaa kuulla sydänääniä kotidopplerilla. Puol tuntia. Pelkkä "viuhviuh" ja näytöllä 120-130 mikälie lukema. Välillä oma syke, kai, 70 ja jotain. Yhden kerran ruudussa vilahti äkkiä 150 muttei ääntä. Semmoista ääntä kun olen aiemmissa raskauksissa neuvolassa kuullut. Ei mulla oo ennen ollut koko doppleria. Tällä kertaa tuli vastaan kirppiksellä ni ostin... Ei vissii olis kannattanu. Tää on niin kökkö vaihe kun maha on turvonnu ja mä jouduin jo ottaa äitiysfarkut käyttöön. Sekä paidat koska osa niistä tavallaan piilottaa mahaa (en taho töissä kaikkien tietävän vielä kun saan sijaisena vaan koko ajan 2-3 vko sopimuksia). Mut osa vaatteista tuo mahan esiin. Olo kun milläkin turvonneella valaalla. Ja epäusko, oonko mä muka oikeesti raskaana... Näin kiva päivä mulla.