Kotisynnytys

Meillä nyt kävi niin, että kotisynnytyshaaveet jäivät haaveiksi.

Keskitymme nyt siis luomaan mahdollisimman kodinomaisen ja luomun sairaalasynnytyksen. :)
 
Moikka ReginaVeritas!

Mitä kävi? Eipä siinä, kodinomainen ja luomu sairaalasynnytys oli mulla ainakin esikoisen kohdalla hieno juttu.

En ole itse vielä ottanut yhteyttä kotikätilöön. Ajatuksissa on toki. Jotenkin oon nyt viimeisen kuukauden aikana halunnut keskittyä muuhun, kun pahoinvointi on viimein hellittänyt.
 
No, monen osan summa. :sad001 Moni kotilo myös tuntuu pitävän minun lasketun ajan tuntumissa kesälomansa. :sad001

Jos nyt vielä olosuhteet muuttuvatkin suotuisammaksi, onhan tässä aikaa.
 
Voi harmi. Toisaalta säästät ainakin pitkän pennin, jos päädyt sairaalasynnytykseen. Mä en tosiaan ole vielä ollut yhteyksissä kotikätilöön. Kipeät säännölliset supistukset näinkin aikaisin kuin viikolla 23 vähän pelästyttivät. Mutta mitään ei ole tapahtunut tuolla kohdunsuulla, joten siinä mielessä tilanne on hyvä.

Otan mahdollisimman iisisti ja otan sitten yhteyttä kotiloon, kun on sen aika :)
 
Pampero, mulle ei ole oleellista se, missä paikassa synnytän kotona. Paikka varmaan valikoituu sen mukaan mikä tuntuu oikealta siinä hetkessä. Amme on toiveeni ainakin kivunlievitysmielessä, jos kotisynnytys toteutuu. Kotisynnytyksessä mua viehättää ajatus turvallisesta ja tutusta ympäristöstä sekä ihmisistä, jotka pysyvät rinnallani synnytyksen alusta sen loppuun.:3some
 
Mimimami: mä ajattelin tuota synnytyspaikkaa niinkin käytännöllisestä kulmasta kuin siisteys :D Siinä tulee kuitenkin lapsivettä ja verta sen verran että varmaan pitää vähän ennakkoon miettiä mitä suojata, esim. sänky :)
 
Kyllä näin on! Tarvitaan paljon esim. vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä suojaamaan paikkoja. Sängyllä en viime synnytyksessä edes käynyt. Sänky oli ainakin viime raskauden loppumetreillä aivan liian pehmeä paikka.

Ylimääräisiä pyyhkeitä vaan esille, niin synnytyspalvelijat (mies ja kätilö) voivat suojata niitä paikkoja jotka koen hyviksi synnytyksen kannalta. Kun sitähän ei etukäteen voi tietää mitä keho kaipaa. Synnyttävä nainen on autuas mysteeri ♡♡♡
 
Vautsi!

Minuun otti yhteyttä kotilo, joka tarjoutui hoitamaan synnytykseni, joko kotona tai sairaalassa! Niin ihanalta ihmiseltä vaikuttaa, että ihan itku tuli keskustellessa! Alamme siis uudelleen harkita miehen kanssa kotisynnytystä! :Heartred
 
Moikka!

Kiitos kysymästä! :)

Tässä on nyt käynyt sillä tavalla, että mä jäin odottamaan sisäistä tunnetta siitä, että haluan vauvani syntyvän kotona. Aluksihan musta tuntui hyvin vahvasti siltä.. mutta kun ei ole tullut sitä Fiilistä!!

Joten nyt mennään sillä, että meillä olisi sairaalasynnytys tulossa sitten kuitenkin näillä näkymin!
 
ReginaVeritas, voi olla että jää doula hankkimatta. Mulla on todella kova luotto omaan mieheeni. Ajatus siitä, että saan tavallaan olla vain minä, mieheni ja vauvamme kolmisin on jotenkin ihana. Mä pelkään, että vieraan ihmisen läsnäolo vain häiritsisi. Toisaalta oon miettiny, että kätilön hommat osaava doula voisi olla aika hauska juttu sairaalassa. Mutta olenko valmis maksamaan siitä 900 euroa.. mua vaan ei jännitä toi synnytys lainkaan..luotan omaan kehooni, mieheeni ja superreippaaseen tytsyyn tuolla masussa niin 100%:sesti että en osaa kaivata mitään erityistä..ehkä tässä vaikuttaa se, miten mielettömän upea kokemus esikoisen synnytys oli ihan sairaalassa ja ilman doulaa jne. Synnytyslaulukurssille ollaan menossa ja haaveilen synnytysvalmennuksesta ehkä ihan privana mulle ja puolisolle. En malta odottaa, että pääsen näkemään mun tytsyn! Hän on varmasti niin upea! Ja ajatus meidän kolmen yhteisestä matkasta tuntuu kiehtovan huikealta!!
 
Mä itse en koe, että synnytyspaikalla olisi suurtakaan merkitystä (koti vastaan sairaala, tietty en missään tien varressa haluaisi synnyttää :D). Tärkeintä on se itse kokemus :) Ja mulle oli viimeksi sairaala ihana paikka synnyttää, oli rauhallista ja turvallista, se synnytyssali oli ikäänkuin lämmin pesä joka oli vain meitä varten :)
 
Ihana kuulla Pampero, että koit synnytyssalin tuolla tavalla! :signs001 Toivoisin, että saisin itse saman kokemuksen sitten kun aika on touko-kesäkuussa.
 
Takaisin
Top