Koronan vaikutukset raskauteen

Ginger sanoi:
Alkoi kiukuttaa kun selailin esikoisen synnytyksen ja ristiäisten aikoihin kirjoitettuja juttuja. Ei hitsi kun oli stressitöntä ja ihanaa aikaa! Sai suunnitella rauhassa, kyläillä, käydä ostoksilla vapaammin, ei ollut sairaalarajoituksia, ei tarvinnut pelätä mitään epämääräistä tartuntaa tässä mittakaavassa... :depressed: Nyt sitten vain mietin kuinka kivaa sitä olisi, ellei tämä erikosjärjestely olisi päällä. :shifty:
Click to expand...

Joo tää korona on kyllä vieny lopunkin ilon ja nautinnon tästä raskaudesta :sad001 Sit ku saa sitä synnytystäkin pelätä että saako sieltä jonkin tartunnan mukaan kotiinsa. Miettii koko ajan oisko parempi et lähtis syntymään jo aikasemmin, kun siellä on ehkä vähemmän altistuneita kätilöitä ja lääkäreitä kuin sitten jos menee yli lasketun. Tuntuu et koko ajan tartunnan riski kasvaa. Samalla ei kumminkaan ole sellanen olo et sais jo tulla, kun tuntuu että aika loppuu muutenkin kesken ja mitään ole valmiina, aikka periaatteessa pärjättäis näilläkin mitä on olemassa.
 
HUS rajoitti tänään vieläkin tiukemmaksi tukihenkilön läsnäoloa synnytyksissä ja se kyllä pelottaa että jos ei saa miestä mukaan sinne ottaa :arghh:
Voihan olla, että rajoituksia höllennetään vielä mutta samalla realistinen ajatus on että tuskinpa vaan kun sitä sairastuvuuspiikkiä on ennustettu just kaikkein kovimmaksi touko-kesäkuulle...
 
Aivan karmea uutinen Husista, että myöskään sektioon tai osastolle ei pääse tukihenkilö mukaan... Tarkoittaako tämä, että isä näkee lapsensa vasta kotona ja osastolla pitäisi pärjätä yksin ilman hoitoapua. Itsellä tulossa suunniteltu sektio toukokuun alussa :(
 
Tää on kyllä ihan jostain... En oliskaan halunnut nauttia tästä äitiyslomasta ja esikoisen odotuksen viime hetkistä normaalioloissa. Nähdä vielä ystäviä ja käydä kahviloissa jne. Eikä tiedä yhtään, koska voi pitää ristiäisiä tai koska edes isovanhemmat pääsee näkemään vauvan. :sorry:
 
Niimpä! Äitiyslomalle jäänti oli ihan ristiriitaista. En edes voinut sanoa työkavereille heippa! Olin suunnitellut että leivon ja juomme kakkukahvit. Ja pah! Babyshowerit peruuntui, en ollut kuin 4 vuotta niitäkin toivonut. Nyt olen ollut 4ttä viikkoa kotona ketään näkemättä. Loppuraskauden kuvaukset peruttu, tietenkin. Välillö unohdan olevani raskaana kun mielessä vain Korona.
Mies ei ehkä pääse synnytykseen, ihan uskomatonta. Häät todennäköisesti joudutaan siurtämään/perumaan. Eipähän niitäkin ole kuin vuosi valmisteltu. Samoin synttärit ja nimiäiset, miten niiden käy?
Isoin huoli tietenkin läheisten ja vauvan hyvinvointi. Kauheaa että ne ovatkin päällimmäisenä mielessä ja muu jää taka-alalle.
En myöskään kestä ajatusta etten voi esitellä kauan toivottua vauvaa läheisille;(
Kovasti yritän tästä jotain positiivista löytää mutta. Se on vaikeaa....
 
Mie oon päässyt yli pahimmasta järkytyksestä sen suhteen että kaikki peruuntui. Niin kävi edelliselläkin kerralla ja kaikki se ihana loppuraskauden tavaroiden hypistely yms nyt en jotenkin edes odottanut sellaista tapahtuvaksi. Jotenkin olin alusta saakka jossain määrin varautunut siihen, että loppu menee ihan muuten kun suunnitellut.
Aika levollisin mielin tässä ollaan, kaipa se on kun pari kertaa aiemmin kokenut kotiin eristämisen niin ei tämä enää niin pahalta tunnu.
 
Tays näköjään myös rajannut tukihenkilön osallistumisen ainoastaan synnytykseen. Kovin ikävää, mieskin harmitteli kun ei pääse osastolle. Toki olihan tämä odotettavissa, mutta kurjaa silti näin ensisynnyttäjänä ja muutenkin tietysti.
 
Meillä ei oo yliopistosairaalaa, joten jollakin tapaa toivoo ettei tulis ihan niin rankkoja ohjeita. Mutta en sitten tiiä...
 
Jaahas, nyt on Tyksilläkin samat ohjeet kuin Hus:illa. Itsekkäästi olen huojentunut siitä että on LA vasta touko/kesäkuun taitteessa. Toivottavasti olisi eri tilanne silloin. Olisi kamalaa jos ei saataisi esikoista hoitoon synnytyksen ajaksi eikä mies pääsisi edes käymään osastolla... Ymmärrän miksi, mutta silti tuntuu kurjalta.
 
Tosiaan samat ohjeet nyt kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa ja täällä Turun seudulla koskee myös ainakin Salon sairaalaa.

Ei auta kuin toivoa ihmettä. Vielä kun pääsee nyt sit varmaan synnyttämään ton epidemiahuipun aikana.:sad001 Kunpa ne saisi sen pikatestauksen käyttöön pian, jos sillä tavalla pystyttäisiin lieventämään noita linjauksia. Onhan tää tosi rankkaa henkilökunnallekin, kun äideiltä puuttuu se tuki ja turva osastoaikana.
 
Tämähän tietää sitä, että synnytyksen jälkeinen masennus täältä tullaan taas :smiley-angry017
Miulle toi yksin jääminen missä vaiheessa vaan laukaisee niin hirveät traumat. En tiedä pystynkö edes mennä sairaalaan synnyttämään kun tiedän jääväni lopulta yksin.
 
Aza sanoi:
Tämähän tietää sitä, että synnytyksen jälkeinen masennus täältä tullaan taas :smiley-angry017
Miulle toi yksin jääminen missä vaiheessa vaan laukaisee niin hirveät traumat. En tiedä pystynkö edes mennä sairaalaan synnyttämään kun tiedän jääväni lopulta yksin.
Click to expand...

Tätähän mietin minäkin. Paniikkihäiriöisenä sairaalan "eristyksissä" olo on erittäin rankkaa, mulle herkimmin kohtauksen aiheuttaa juurikin sellainen tilanne missä yksin ja suljetusti, eli periaatteessa en voi lähteä. Vieraiden ihmisten läsnäolo pahentaa vielä. Lähes varma kohtaus. En tosin pitkään aikaan ole saanut yhtään paniikkikohtausta, mutta tilanteita ei ole kovin montaa ollut, joissa riskiä kohtaukseen olisi ollut. Kerran meinasi tulla ihan yllättäen, mutta sain hallittua hengittelyllä ennen, kun ehti kunnolla päälle. Mulla oli myös synnytyksen jälkeen masennusta viime kerralla, mutta se ei alkanut ihan välittömästi. Jännittää kyllä. Ihanaa silti se että edelleen puolletaan nopeaa kotiutumista. Tuossa uutisessa kyllä edelleen puhutaan yliopistosairaaloista ja meillä kun ei sellaista ole (eikä sen sivuilla kys.tietoa) niin ehkä toivon vielä vähän :rolleyes:
 
Toivottavasti Ginger teillä ei tule samoja linjauksia.:rolleyes:

Mua pelottaa kanssa se, että sitä voi olla synnytyksen jälkeen onnensa kukkuloilla, mutta silti luultavasti peloissaan, stressantunut ja ahdistunut ja täysin uuden tilanteen edessä yksin. Et jos just se kiintymyssuhde vauvaan ei olekaan sellainen kuin kuvittelen, jos imetys ei tahdo onnistua jne. niin kaipaisin enemmän kuin mitään oman miehen tukea. Oon sellainen ylisuorittaja ollut koko ikäni, että vaadin itseltäni muutenkin aina vähän liikaa, niin ei helpota tilannetta yhtään. Varmasti henkilökunta tekee parhaansa, mutta mun voi olla tosi vaikea ottaa apua vastaan vieraalta ihmiseltä eikä he pysty antamaan sellaista henkistä tukea kuin oma puoliso. Helposti herää itsessä sellainen oman olon vähättely, että kyllä mä pärjään, vaikka olisi ihan rikki. Ja se 2 vrk on tosi pitkä aika yksin :sorry:

Ärsyttää, kun osa vaan hokee, että eihän siellä ole yksin, kun on vauva ja hoitajia jne. Esim. osa kavereista ei vaan ymmärrä sitä, että puolison puuttuminen tarkoittaa sitä, että saatan olla täysin vailla henkistä tukea. En mä ole sellainen supersosiaalinen, että pystyisin ottamaan helposti tukea vastaan keneltä vaan. Ja kun olen muutenkin herkkä, niin ei kaipaisi mitään lisäkuormitusta tällaisten isojen muutosten kohdalla. Toki toivon ihmettä, että tää tilanne vielä muuttuisi, mutta koska mun synnytys osuu todennäköisesti lähelle epidemiahuippua, niin ei tässä kyllä juurikaan toivoa ole.

Tulipa pitkä vuodatus, anteeksi siitä. Mutta helpottaa purkaa tuntojaan mahdollisimman paljon. Ja täällä on ollut ihanan ymmärtäväinen ja tukeva ilmapiiri kokoajan, siitä teille iso kiitos:Heartred
 
Mä jaan Fantsu täysin sun ajatukset. Sitten vielä kun on ekaa kertaa synnyttäjänä ja muutenkin kaikki on jännittävää niin tämä miehen mukana olon rajoittaminen vielä ahdistaa etukäteen enemmän. Mieheni on mun turvakallio johon voin luottaa, toki voin luottaa itseeni ja myös meidän vauvaan että me pärjätään. Silti tästä asiasta saa olla olla huolissaan ja kaikki tunteet on sallittuja.

Mulla sama, että kaveritkaan ei oikein tunnu ymmärtävän huolta, sitä vähätellään ja ”onhan tässä nyt hyviäkin puolia, vaikka nää ja nää.” Niin ei olekaan kyse siitä, että tämä nyt välttämättä olisi maailman loppu, vaan lähinnä en tule nyt ihan kohdatuksi huolieni kanssa. Sekin tuntuu kurjalta. Tiedän kyllä, että tästäkin ihan varmasti kyllä selvitään.

Ja onhan meitä tässä samassa veneessä monta, tsempataan toinen toisiamme. :Heartred
 
Mulle oli osastolla ollessa baby blues, eli hormoonimyrsky joka iski maidon noustessa toisena päivänä, henkisesti todella rankka. Mies kävi toki normaalisti töissä, mutta pääsi kuitenkin osastollekin käymään. Oli kyllä isona tukena joka kuunteli itkuani, lohdutti ja piti vauvaa välillä niin että sain syötyä ja käytyä vessassa tai suihkussa. Siihen hormoonimyrskyyn kannattaa kyllä varautua henkisesti. Onneksi tiesin siitä kun kaveri oli varoittanut, muuten olisin varmaan luullut että olin menettänyt järkeni. Helpotti onneksi sitten kun pääsin kotiin.

Miestä harmittaa kovasti tätä tilannetta, se on ollut hänelle tärkeää olla mukana alkutaipaleesta saakka. Toivon mukaan synnytys sujuu hyvin ja voidaan kotiutua nopeasti. Olin kyllä hiukan haaveillut siitä, että olisin rauhassa saanut toipua osastolla pari päivää ennen kuin palaan kotiin taaperon luokse. Nyt en enää kestä ajatusta ettei mies saisi pitää pientä sylissä jos vaan on mahdollisuus polikliiniseen. Täytyy myös miettiä miten nyt sitten tehdään taaperon päivähoidon kanssa. Olin ajatellut pitää päivähoidossa 20t/vko kesälomiin saakka, mutta nyt epäillyttää tartuntariskin takia. Mieskään ei uskalla haaveilla isyysvapaasta heti alkuun jos vauva sattuisi tulemaan niin, että vielä on töitä kun ovat irtisanomisen uhan alla koko porukka. Jos kenkää tulee, ei ole myöskään kesälomaa. Ei mennyt ihan putkeen tämä taaskaan ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Kyllä vaan harmittaa aivan suunnattomasti.
 
Mä olin kolmannen kohdalla yksin synnyttäneiden osastolla koko sen 2vrk mitä siellä jouduttiin olemaan. Kukaa ei päässy silloin kattomaan ja oli vielä niin kovat talvimyräkät et kukaa ei ois edes uskaltanu lähteä ajamaan sairaalalle. Se oli kyllä tosi rankkaa ja ikävä oli ihan hirveä. Pyytelin et oltais saatu lähteä aiemmin kotiin, mutta halusivat seurata vauvan sokereita väkisin sen 2vrk vaikka niissä ei mitään vikaa ollukaan. Kolmonen painoi syntyessään yli 4,5kg ja pitivät sitä mahdollisena sokerivauvana vaikka mikään painoa lukuunottamatta ei viitannut siihen. Aika meni nukkuessa ja vauvaa hoitaessa. Osastolla yksinoloa enemmän hirvittää se et pitäis ilman miestä synnyttää. Mies on siihen jo henkisesti varautunut, että ei välttämättä pääse, ite kun pystyis sen asian vielä hyväksymään.
 
Hirmuisesti tsempatiaa <3 Ja ihanaa, että teillä on noin hyvät ja tukea & turvaa antavat miehet! Jos tilanne on niin ikävästi että mukaan ei pääse, niin auttaiskohan pitää paljon videoyhteyttä puhelimessa päällä? Ihan eri asia tietty kuin se fyysinen läsnäolo, mutta jos edes vähän "lähemmäs" tois sen toisen kun näkee ja voi puhua..
 
Nyt PHKS ilmoitti että ottaa käyttöön samat käytännöt synnytyskissä yms. kuin yliopistosairaalat.
 
Sama ilmoitettiin tänään täälläkin. Tosin sairaalalla hyvät tilat ja mainittiin, että tilanteen salliessa synnyttäjä ja puoliso voivat olla synnytyssalissa normaalia pidempään yhdessä. Polikliiniset ja lysyt tosiaan suosinnassa. Kuulostaa suht hyvältä tässä tilanteessa :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top