Mä ajattelin valita tän mun avautumisviestin tänne Kolotukset ja voivottelut -osioon - tuntuu etten osaa nykyään mitään muuta kun vaan rutista ja kitistä ja kätistä näistä asioista...
Ehkä sit ne, jotka ei jaksa näitä negisjutskuja lukea, niin edes availee tätä kolotusosiota kun täällä on kai ihan lupa vähän valittaakkin...? ;D
Eli siis, be ready, täältä pesee! :D
Kuten jo tuolla toisessa ketjussa aiemmin kerroin, niin mulla oli tänään äippäpolilla se kasvukontrolliaika (rv 39+2). Eli siis alunperin olen saanut neuvolalääkäriltä lähetteen äippäpolille synnytystapa-arvioon ahtaan lantion epäilyn takia. Mun äiti ja molemmat siskot on synnyttäneet yhteensä yhdeksän lasta sektiolla ahtaan lantion takia. Toinen siskoista kävi esikoistaan yrittämässä alakautta mutta päättyi hätäsektioon. Toisen siskon kanssa oli selvää kauraa että menee suoriltaan sektioon ja äiti on aikoinaan röntgenkuvattu ja sen seurauksena mennyt sektioihin... Tän lisäks me kaikki ollaan oltu ja siskot on saanut neljäkiloisia vauvoja, eli ei mitään ihan hirveen pieniä keskiarvoihin nähden ja vielä kun me tytöt ollaan kaikki lyhyitä (mä 155cm). Meistä tytöistä mä oon kaikista pienin ja sen takia tässä on ollut siskojenkin kesken vahvaa epäilystä, että tuskinpa minäkään alakautta synnytän. Mä oon ollut kokoajan todella avoimin mielin asian suhteen, olis toisaalta tosi hienoa jos pääsis kokemaan sen alatiesynnytyksen, mutta en halua lähteä väkisinkään yrittämään ja joutua sitten johonkin kiireelliseen sektioon/hätäsektioon ja jää kauheet traumat sitten siitä synnyttämisestä jne.
No mulla oli se synnytystapa-arvio kolme viikkoa sitten, josta mulla loppupeleissä jäi ihan hyvä fiilis. Lääkäri ultras, totes että vauva on 3,1 kg ja lapsivettä on pal-jon!! Kokeili ja totes että ei tässä mikään megalantio oo kyseessä, että ahdashan se hieman on, mutta että alhaalla olisi tilaa tulla normaalikautta. Lääkäri totesi myös, että vauvalla on iso pää, että jos se ei sieltä mahdu tulemaan, niin vauva ei edes laskeudukaan (eli mun kauhuskenaariota, imukuppia ja sen jälkeen kuitenkin sektioon ei olis mulle mahdollista aiheutua...). Mä siinä sitten kauhistelin että no voi että jos se nyt on 3,1 kg, niin sehän on sitten laskettuun aikaan mennessä joku neljäkiloinen! Mulla oli silloin siis neljä viikkoa laskettuun aikaan. No, tämä lääkäri sanoi että no ei kyllä missään nimessä ole. Vauva kasvaa
enintään 100 g per viikko, eli se on jotain 3,5 kg sitten kun syntyy. Olin vähän hämilläni, koska olin joskus lukevinani, että viimeisillä viikoilla vauva kasvaa enemmänkin 200 g per viikko... No, olis varmaan toikin pitänyt pyytää kirjallisena. Lääkäri myös kertoi, että magneettikuvat on
täysin turha ottaa, koska ne
eivät kerro mitään... Lääkäri kuitenkin ehdotti, että tulisin kolmen viikon päästä uudestaan kasvukontrolliin ja katsotaan tilannetta sitten uudestaan.
No, tänään se maaginen kolme viikkoa oli kulunut ja mulla oli se kasvukontrolliaika. Nyt mulla oli eri lääkäri siellä, tosin siinä on joku kätilö/hoitaja mukana ja se oli kyllä sama ja muistikin mut ja se oli ihan kiva että siinä oli joku joka tiesi vähän taustaa enemmän kun vaan papereita lukemalla. No, tämä lääkäri sitten kyseli kuulumisia ja kerroin ihan rehellisesti että vähän ahdistaa kyllä koko ajatus alatiesynnytyksestä, että siskoni, jonka kanssa meillä oli päivä eroo lasketuissa ajoissa niin synnytti viikko sitten vajaa neljäkiloisen vauvan ja me saimme grammalleen samat kokoarviot silloin kolme viikkoa sitten (siskonikin oli käynyt silloin samoihin aikoihin ultrassa kun mulla oli se eka tapa-arvio)... kerroin myös lääkärille ajatukseni siitä, että vähän outoa että sanottiin kolme viikkoa sitten että mahtuu tulemaan jos nyt tulee, mutta jatkosta ei tiedä. Ja että ihmettelen sitä koska eihän vauvan pää enää kasva ja sen edellisen lääkärin mukaan pää oli se ratkaiseva tekijä mahtuuko tulemaan vai nou. Myös tuota edellisen lääkärin kertomaa "vauva kasvaa vikoilla viikoilla enintään 100g/viikko" pidin hieman kyseenalaisena. No, lääkäri totesi että ultrataan nyt ja hänkin sitten katsoo sen kohdunsuun tilanteen ja lantion että mitä mieltä hän on. No, totesipa siinä sitten ultratessaan, että vauva on neljäkiloinen (!!!!!!). Vähän sarkastisesti kysyin että "onko se sun mielestä paljon vai vähän?" ja mun mielestä kyllä näin vajaa viikko ennen laskettua aikaa neljäkiloinen vauva on mun mielestä ehkä hippasen iso kaveri. Eipä se lääkäri sanonut muuta kun että 4,5 kiloinen on iso, ei tämä hänen mielestään kyllä mikään iso ole...ööh. Tämä lääkäri sanoi, että hänen mielestään täällä ei kyllä todellakaan ole paljon lapsivettä, että täällä on ihan normaalisti sitä, yhdessä kohtaa ei juuri ollenkaan, mutta normaalilukemissa siis on... (?!??!) Totesin myös, että mun matikkapäähän ei mahdu se, että vauva on 3,1 kg kolme viikkoa sitten, sen piti kasvaa vain 100 g viikossa ja nyt se onkin sitten jo neljä kiloa... no eipä se lääkäri oikein siihen sanonut juuta eikä jaata. No se tunnusteli kohdunsuun tilanteen, jossa ei siis ollut tapahtunut yhtään mitään muutosta kolmen viikon takaiseen. Vauvan pää ei ole laskeutunut, on ehkä hieman alempana, mutta ei mitenkään paljon. Myös tämän lääkärin mielestä tilaa näyttäisi alhaalla olevan (eli luulenpa jos alakautta yritän niin välilihan leikkaus on mulla se väistämätön juttu ainakin jos ei muuta) tilaa sen verran että mahtuisi tulemaan. Totesi myös hänkin että hieman ahtaalta vaikuttaa, mutta että mahtuisi tulemaan. No, lääkäri myös totesi, että se pään koko ei ole ratkaiseva tekijä synnytyksessä, vaan vartalon koko (?!??!?!).
Eli siis toisinsanoen kaikki mitä mulle oli kolme viikkoa sitten sanottu, "ei pitänyt paikkaansa", vaan tämä lääkäri olikin nyt siten ihan täysin eri mieltä asioista.
Lääkäri laittoi mulle sitten lähetteen sinne magneettikuvaukseen. Joka siis oli edellisen lääkärin mielestä täysin turha ottaa koska se ei kerro mitään, mutta nyt sitten yhtäkkiä ne magneettikuvat otetaan??? Ja sekin magneettikuvaus oli ehdotus siihen, kun aloin vollottaa että onhan tää nyt perkele kun toinen sanoo toista ja toinen toista ja tää vauvakin on nyt näin iso ja mä oon näin pieni... Ja että mua ahdistaa nyt ihan hirveesti koko asia. No joo, oon mäkin sitten hankala, koska olisinhan mä voinut lyödä nyrkin pöytään ja sanoa, että perkele, haluan sektion piste. Mutta kun toisaalta joku mussa sanoo, että jos sitten oisinkin toivonut niin ja saanut sen sektion (sanoivat etteivät voi pakottaa mua synnyttää alakautta), niin miettisin sitten loppuelämäni että "mitä jos" olisinkin mahtunut synnyttämään alakautta... Olis niin helppoa, kun lääkärit olisivatkin olleet että joo täältä mahtuu ihan reilusti tulemaan mutta kun se on ollut tollasta ehkä -veivaamista nyt jo tässä kahden lääkärin kohdalla... Kysyivät multa, että mitä minä haluan ja totesin että haluan synnyttää nyt, että jos se muka sieltä mahtuis tulemaan, niin mä olen valmis yrittämään alakautta, mutta en ole valmis yrittämään enää alakautta lokakuussa kun raskaus on edennyt kaksi viikkoa yli lasketun ajan ja se vauva sitten on joku viiskilonen... Mutta ovat ehdottomasti käynnistämistä vastaan ja joo, mä ymmärrän sen pointin siinä, en minäkään sitä käynnistystä todellakaan haluais, mutta eikö se käynnistäminen olis sektion rinnalla parempi vaihtoehto? Nää on niin säälittäviä nää mun supistukset että tuskinpa tässä todellakaan ennen laskettua aikaa (tuleva sunnuntai) tulee tapahtumaan yhtään mitään... Ja mä oon nyt ihan totaalisen hukassa, en enää tiedä mitä haluan, en tiedä ketä uskoa ja kenen puheita kuunnella. Musta tuntuu että mun pää räjähtää tähän koko asiaan ja en saa mitään tolkkua mun ajatuksista.
Mä siis kävin joo siellä magneettikuvauksissa mutta oon jotenkin niin skeptinen senkin suhteen kun eipä ne kuvatkaan nyt sitten niin paljon kerro. Lääkäri lupas soitella mulle huomenna niistä kuvista ja konsultoida sen kollegoita ja mietitään sitten huomenna että miten tästä jatketaan ja mitä tehdään...
Mä tietty ihan näissä hormonihöyryissäni ja ajatukset ihan sekasin niin vollotellut silmiä päästäni ja miettinyt että mitä mä haluan, mitä mun pitäs tehdä, mitä mun pitäs ajatella..... Ja tiedän, että puolen vuoden päästä mä nauran tälle asialle ja mietin että miten sainkaan sitten "kärpäsestä härkäsen" ja täällä tällä tavalla avaudun jollain foorumilla kilometrin pituisella viestillä jota ei varmaan kukaan edes jaksa lukea, ha ha haaa :D
Mutta on vain näin ensisynnyttäjänä todella turhauttavaa ja raskasta kun lääkäreiden mielipiteet ja "faktat" eroavat aivan täysin toisistaan. Laiteaan nuppi ihan sekaisin kun toinen sanoo toista ja toinen toista. Mähän olen vain se odottava äiti, en mikään ammattilainen ja haluaisin luottaa heihin ja heidän tapaansa ja kykyynsä arvioida tilannetta, mutta mitä tehdä kun toinen kumoaa toisen sanomalla ihan päinvastaista mitä toinen on sanonut?? En enää itsekään tiedä mihin uskoa ja mikä on totta ja mikä ei.
No, sen nyt sitten ainakin ultran perusteella tiedän, että meidän beibi ei ainakaan alle neljäkiloiseksi jää, onpahan ainakin ehkä hippasen helpompi käsitellä, jos se nyt sieltä joskus ulos saadaan. :)
Ja kirsikkana kakun päällä eikös sitten kaikki siskot ja tutut alkanu pommittaa viesteillään että "no miten siellä äippäpolilla meni, saitko ajan sektioon, mitä ne siellä sano, kerro kaikki????" ja mä itken näitä ripsareita naamastani. Joo, ei mennyt ihan putkeen.
Tulipahan vuodatus!
Terkuin "hormonimonsteri"
Äsken aamulenkillä ensimmäiset 20 min meni loistavasti. Nautin syyssäästä kulkiessani mettäpolkuja pitkin :) Seuraavat 15 min olikin jo tosi tuskaista... vauhti tippui huomattavasti ja matkaakin oli paaaljon vähemmän jäljellä kuin tuon 20 min aikana... ei vaan pystynyt. Kiva sit "köpötellä" kahden ison koiran kanssa. Eilen oli sama juttu. Onneksi vain yhden lenkin aikana.
Vettä on tullu juotua poikkeuksellisen paljon (tai ehkäpä nyt vasta riittävästi, ennen liian vähän)