Täällä on kp24 ja tätiä odottelen keskiviikkona kp27, ihan viimeistään torstaina kp28 paikalle. Olen palellut törkeästi oletetusta ovisajankohdasta lähtien. Kp9 alkoivat kananmunan valkuaislimat ja niitä jatkui vajaan viikon. Kp17 oli todella kovat vatsakivut, mutta ei enää ovisoireita, joten en oikein tiedä, mitä mahtoi olla.. kp13 alkoi nännien aristus ja on siis jatkunut tähän päivään asti. Etenkin iltaa kohden on sellainen olo kuin olisi liian pitkä aika edellisestä imetyksestä. Rintoja kihelmöi samalla tavalla. Imetyksen lopetin kuitenkin jo heinäkuussa, joten ainakaan siihen liittyvää se ei ole. :D
Eilen puhkesi naama kukkaan ja nivusia on särkenyt nyt muutaman päivä. Kohdunnapukka on niin korkealla, että en siihen meinaa edes ylettyä ja on todella kova. Menkkajuilimiset puuttuvat, mutta se nyt ei varsinaisesti kerro mistään.. voivat alkaa vasta kp2. Lämmöt eivät ole olleet mitenkään erityisesti koholla, ihan normaalit ja ennemminkin liian alhaiset. Aiemmissa raskauksissa lämmöt ovat nousseet muutenkin vasta vähän myöhemmin.
Seksiä on ollut kerrankin riittävästi. Aiemmin olen ovisplussan saanut kp14, mutta plussakierroissa en sitä ole saanut ollenkaan kiinni digitesteihin ja muistelisin tyttöjä alkaessani odottamaan, että liuskatestit olivat mielestäni jo aiemmin plussaa, vaikka digitesti antoi vain vilkkunaamaa. Ovuloinut olen siinä kierrossa kuitenkin kahdesti.. silloin kananmunanvalkuaista tuli kp10 alkaen ihan vain pari päivää, joten olisiko ovis voinut kuitenkin olla aikaisemmin? Samaa meinaan epäilen käyneen tässä kierrossa.
Aiemminkin raskausoireita (kaksi raskautta) on ollut näillä päivillä, vaikka testin olen tehnyt kp28-29, kun menkat ovat olleet myöhässä. Minulla on normaalisti kierto ollut 25-27 päivää.
Joo, testin voisi varmaan jo tehdäkin, mutta päätin, etten niitä osta ennen kuin menkat ovat myöhässä. Sen verran monta kertaa tehnyt ihan turhaan "valeraskaana" niitä ennen kuukautisten alkua. :D Nyt olo on ihan erilainen kuin aiemmissa kierroissa ja itse epäilen raskautta, mutta pelkään tädin tänne kuitenkin löytävän ihan oikeaan aikaan..
Toisaalta pelkään myös, että olenkin oikeasti raskaana! :D