Kolmosta kaipaavat kuumeilijat
- Ketjun aloittaja supernova
- Aloituspäivämäärä
Wau, Onnea paljon.Eilen tein uuden testin. No, plussahan sieltä tuli.Sulattelin koko päivän uutista ja yritän asiaan tottua. Olihan tää tiedossa ja toiveissa ja nyt alkoi lähtölaskenta kesäkuisiin
Mikä dpo sulla nyt on.
Kuva ois kiva.
Moonaliisa,Onnea!
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
OnneaEilen tein uuden testin. No, plussahan sieltä tuli.
Ihanaa, onnea Moonaliisa!
Ihania uutisia täällä.
Onnea Moonaliisa!
Mies haluaisi ostaa Teslan. Sanoin että ihan sama mutta taakse pitää mahtua kolme istuinta. Totesi, että kyllä sinne mahtuu. Ollaan ainakin saatu tämä kolmonen ujutettua arkipäiväiseksi puheenaiheeksi jos ei muuta. Ehkä itsekin pääsee puolen vuoden päästä plussaamaan...
Muoks. Niin ja lottovoittoa odotellessa tietty ettei tule väärä kuva meidän varallisuudesta
Mies haluaisi ostaa Teslan. Sanoin että ihan sama mutta taakse pitää mahtua kolme istuinta. Totesi, että kyllä sinne mahtuu. Ollaan ainakin saatu tämä kolmonen ujutettua arkipäiväiseksi puheenaiheeksi jos ei muuta. Ehkä itsekin pääsee puolen vuoden päästä plussaamaan...
Muoks. Niin ja lottovoittoa odotellessa tietty ettei tule väärä kuva meidän varallisuudesta
Muokattu viimeksi:
.
Muokattu viimeksi:
Aa, katos vaan ei aamulla näkyny puhelimella. Nyt näkyy.Dpo:sta ei ole mitään haisua :bag: En tuota varsinaisesti laskenut kun halusin pysyä mahdollisimman stressittömänä. Laitoin kuvan alkuperäseen julkaisuun
Mä tuun nyt tänne purkamaan tätä kun ei toi mies jaksa joka päivä kuunnella näitä mun kolmosen pohdintoja.
Mulla siis alkujaan oli toive kolmesta, mutta kakkosen jälkeen (jonkin asteista synnytyksenjälkeistä masennusta poteneena) mietin et josko kaks riittäis. Nyt kun kakkonen on kohta 1,5v niin on mietteet taas palanneet kolmoseen. Ehkä myös sen alle 3v ikäeron takia. Olis tärpättävä viimeistään 8/2020 että ikäero olis alle 3v.
Mulla ei oma kierto toimi juur lainkaan pco:n takia.
Aloitin tossa pari kuukautta sitten ruokarempan (nyt -5kg) ja sit tuli yllättäen menkat. Nyt odottelen, että jatkuuko ne vai oliko kertaluonteiset. Ovista en ole vielä saanut tikkuun eikä tuntemuksiakaan ole ollut. Jos ne sieltä tulee niin pitäis alkaa ens viikon lopulla. Eli varsinaista kuumeilua meillä ei ole kun ei kiertokaan toimi.
Mikäli tässä nyt päädytään yrittämään niin olis ensin mentävä pyytämään letroja tms (clomeja kun ei enää saa, ne olleet aiemmin käytössä) ovista avittamaan. Sekin vähän ärsyttää kun ei voi vaan alkaa yrittämään, ilman apuja.
Toisaalta mietin et ottais vaan asenteen, että kyllä elämä kantaa ja antais vaan mennä. Eikä miettis liikaa.
Kyllä niitten kolmen kans sit oppii elämään.
Tämmöstä mietintää. Eli en ole vielä varma onko tuo "kolmosta kaipaavat kuumeilijat" oikea kuvaus itsestäni....kaipaanko kolmatta.? 
Mulla siis alkujaan oli toive kolmesta, mutta kakkosen jälkeen (jonkin asteista synnytyksenjälkeistä masennusta poteneena) mietin et josko kaks riittäis. Nyt kun kakkonen on kohta 1,5v niin on mietteet taas palanneet kolmoseen. Ehkä myös sen alle 3v ikäeron takia. Olis tärpättävä viimeistään 8/2020 että ikäero olis alle 3v.
Mulla ei oma kierto toimi juur lainkaan pco:n takia.
Aloitin tossa pari kuukautta sitten ruokarempan (nyt -5kg) ja sit tuli yllättäen menkat. Nyt odottelen, että jatkuuko ne vai oliko kertaluonteiset. Ovista en ole vielä saanut tikkuun eikä tuntemuksiakaan ole ollut. Jos ne sieltä tulee niin pitäis alkaa ens viikon lopulla. Eli varsinaista kuumeilua meillä ei ole kun ei kiertokaan toimi.
Mikäli tässä nyt päädytään yrittämään niin olis ensin mentävä pyytämään letroja tms (clomeja kun ei enää saa, ne olleet aiemmin käytössä) ovista avittamaan. Sekin vähän ärsyttää kun ei voi vaan alkaa yrittämään, ilman apuja.
Toisaalta mietin et ottais vaan asenteen, että kyllä elämä kantaa ja antais vaan mennä. Eikä miettis liikaa.
Kyllä niitten kolmen kans sit oppii elämään.
Tämmöstä mietintää. Eli en ole vielä varma onko tuo "kolmosta kaipaavat kuumeilijat" oikea kuvaus itsestäni....kaipaanko kolmatta.
?
Meillä tuli nyt viimeisimmän tädin aikoihin parin päivän poikkeuksellisen raskas työrupeama ja uupumuksen keskellä tuli keskusteltua uudelleen kolmosesta. Tajusin, miten paljon muitakin asioita siihen kolmosen kuumeiluun liittyy kuin pelkästään halua saada kolmas lapsi. Tuntuu, että mukana on jonkinlaista haluttomuutta ja pelkoakin siirtyä elämässä eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Vaiheesta, jossa ollaan vuorotellen vuosi kotona ja vuosi töissä siirryttäisiin vaiheeseen, jossa seuraava työelämän levähdystauko on kolmenkymmenen vuoden päässä. Ja tämä on se paras vaihtoehto, muut vaihtoehdot ovat lähinnä vakava sairaus ja kuolema. Aika masentavilta kuulostaa vaihtoehdot. Toisessa vaakakupissa on sitten sellainen pieni suloinen vauvapallero joka kaiken muun ihanan kukkuraksi tarjoaa vielä vuoden armonaikaa ennen niitä todellisia ruuhkavuosia.
Ja jotenkin se vielä yksi vauva kuulostaa sellaiselta vedenjakajalta ikäkaudellekin. Enhän minä voi olla vielä vanha jos teen vielä lapsen, ei vanhat naiset tule raskaaksi ja synnytä. Mutta jos tyydytään näihin lapsiin, minä olenkin yhtäkkiä keski-ikäinen kahden lapsen äiti. Tajuaako kukaan mitä tarkoitan? Jotenkin ihan kummallisia mielleyhtymiä takana tässä kolmannen lapsen hankinnassa.
Toisaalta olen myös miettinyt niitä syitä olla hankkimatta, ja kaikki ne alkaa tuntua aika mitättömiltä. Lähinnä ne olisi raha ja vapaa-aika. Rahan kannalta pärjätään kyllä, kunhan saadaan näitä remppavelkoja vähän maksettua pois. Eikä kolmas lapsi vauvana juuri kuluta, kun kaikki tavarat on valmiina ja ruoka tulee tissistä. Kolmannesta lapsilisäkin alkaa lähennellä päivähoitomaksua vai oliko jopa samoissa? Veikkaan, että vasta lähempänä kouluikää alkaa olla enemmän väliä taloudellisesti ja silloin meidän pitäisi olla kyllä paremmassa tilanteessa.
Ja sitten se vapaa-aika. Nykyisellään meillä on joka päivä 1-2 tuntia keskenämme lasten nukkumaanmenon jälkeen. Okei, kokonaisia aikuisten vapaailtoja ei saada niin usein kuin nyt ja esimerkiksi nelikymppissynttäreille haaveiltu koko viikonlopun romanttinen reissu jäisi toteutumatta. Samoin romanttinen 10-v häämatka joskus kuuden vuoden päästä. Mutta entä sitten? Jotenkin nuo ei tunnu enää niin tärkeiltä. Ei me olla lapsia tehty päästäksemme niistä eroon. Todennäköisesti yksi hotelliyö vuodessa saadaan järjestettyä, vaikka sitten rahalla jos ei muuten, ja kaikki muu tuntuu ekstralta jota me ei välttämättä tarvita mihinkään. Etenkin nyt töihin paluun jälkeen tilanne on muutenkin kääntynyt niin päin, että kaipuu lasten näkemiseen enemmän on valtavasti isompi kuin kaipuu omaan tai parisuhdeaikaan.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut katsomaan sen kolmoshaaveen taakse. Entä jos sitä ei tulekaan? Ja vaikka se olisi tervetullut nyt, niin mitään vuosikausien yritystä ei olla aloittamassa. En edes jaksaisi elää vuosia sellaisessa välitilassa, jossa kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiin täytyy sisällyttää se "jos". Viimeistään keväällä pistetään pillit pussiin ja meidän kohdalla se tarkoittaa sterilisaatiota. Kaivoin vähän tietoja ja tajusin, että meidän alueella jonot on helposti yli vuoden. Se tarkoittaa sitä että nyt olisi jo korkea aika pistää pyörät pyörimään. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun kaapit täynnä hedelmällisyyslisiä ja ovistikkuja ja samalla miettii, että pitäisi varata aika sitä sterilähetettä varten.
Ja jotenkin se vielä yksi vauva kuulostaa sellaiselta vedenjakajalta ikäkaudellekin. Enhän minä voi olla vielä vanha jos teen vielä lapsen, ei vanhat naiset tule raskaaksi ja synnytä. Mutta jos tyydytään näihin lapsiin, minä olenkin yhtäkkiä keski-ikäinen kahden lapsen äiti. Tajuaako kukaan mitä tarkoitan? Jotenkin ihan kummallisia mielleyhtymiä takana tässä kolmannen lapsen hankinnassa.
Toisaalta olen myös miettinyt niitä syitä olla hankkimatta, ja kaikki ne alkaa tuntua aika mitättömiltä. Lähinnä ne olisi raha ja vapaa-aika. Rahan kannalta pärjätään kyllä, kunhan saadaan näitä remppavelkoja vähän maksettua pois. Eikä kolmas lapsi vauvana juuri kuluta, kun kaikki tavarat on valmiina ja ruoka tulee tissistä. Kolmannesta lapsilisäkin alkaa lähennellä päivähoitomaksua vai oliko jopa samoissa? Veikkaan, että vasta lähempänä kouluikää alkaa olla enemmän väliä taloudellisesti ja silloin meidän pitäisi olla kyllä paremmassa tilanteessa.
Ja sitten se vapaa-aika. Nykyisellään meillä on joka päivä 1-2 tuntia keskenämme lasten nukkumaanmenon jälkeen. Okei, kokonaisia aikuisten vapaailtoja ei saada niin usein kuin nyt ja esimerkiksi nelikymppissynttäreille haaveiltu koko viikonlopun romanttinen reissu jäisi toteutumatta. Samoin romanttinen 10-v häämatka joskus kuuden vuoden päästä. Mutta entä sitten? Jotenkin nuo ei tunnu enää niin tärkeiltä. Ei me olla lapsia tehty päästäksemme niistä eroon. Todennäköisesti yksi hotelliyö vuodessa saadaan järjestettyä, vaikka sitten rahalla jos ei muuten, ja kaikki muu tuntuu ekstralta jota me ei välttämättä tarvita mihinkään. Etenkin nyt töihin paluun jälkeen tilanne on muutenkin kääntynyt niin päin, että kaipuu lasten näkemiseen enemmän on valtavasti isompi kuin kaipuu omaan tai parisuhdeaikaan.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut katsomaan sen kolmoshaaveen taakse. Entä jos sitä ei tulekaan? Ja vaikka se olisi tervetullut nyt, niin mitään vuosikausien yritystä ei olla aloittamassa. En edes jaksaisi elää vuosia sellaisessa välitilassa, jossa kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiin täytyy sisällyttää se "jos". Viimeistään keväällä pistetään pillit pussiin ja meidän kohdalla se tarkoittaa sterilisaatiota. Kaivoin vähän tietoja ja tajusin, että meidän alueella jonot on helposti yli vuoden. Se tarkoittaa sitä että nyt olisi jo korkea aika pistää pyörät pyörimään. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun kaapit täynnä hedelmällisyyslisiä ja ovistikkuja ja samalla miettii, että pitäisi varata aika sitä sterilähetettä varten.
flikka
Näppärä viestien naputtelija
Mulla on menossa myös joku kriisi. En ole kahteen päivään saanut aikaiseksi mitään, kun olen vaan juonut pannutolkulla kahvia ja miettinyt mitä elämältä haluan.
Oonko oikealla alalla opiskelemassa, olisiko sittenkin pitänyt ottaa vastaan se paikka sieltä epävarmemmalta alalta? Pitäisikö etsiä töitä? Mutta toisaalta taas koulu on aloitettu, kaksi vuotta ja olisi tutkinto. Mutta kaksi vuotta on silti pitkä aika, vaikka meneekin nopeasti.
Miehelle selitin tätä eilen, ja hän kysyi mikä tulee ekana mieleen mitä tahtoisin.
No se vauva!
Mutta se ei ole nyt vaihtoehto.
Just tää seuraavaan vaiheeseen siirtyminen. Kun identiteetti pitäisi muuttaa kotiäidistä joksikin muuksi, eikä tiedä yhtään mitä se voisi olla.
Oonko oikealla alalla opiskelemassa, olisiko sittenkin pitänyt ottaa vastaan se paikka sieltä epävarmemmalta alalta? Pitäisikö etsiä töitä? Mutta toisaalta taas koulu on aloitettu, kaksi vuotta ja olisi tutkinto. Mutta kaksi vuotta on silti pitkä aika, vaikka meneekin nopeasti.
Miehelle selitin tätä eilen, ja hän kysyi mikä tulee ekana mieleen mitä tahtoisin.
No se vauva!
Mutta se ei ole nyt vaihtoehto.
Just tää seuraavaan vaiheeseen siirtyminen. Kun identiteetti pitäisi muuttaa kotiäidistä joksikin muuksi, eikä tiedä yhtään mitä se voisi olla.
Täällä on niin samanlaiset pohdinnat! Juupas, eipäs.. Ja juurikin mietin että pitäiskö olla miettimättä liikaa ja ajatella että tuli mitä tuli, elämä kantaa. Koska näinhän se on.
Ajatella jos meidän ylläriplussa ei olisi mennyt kesken, meillä olisi jo kolmas lapsi. Mutta näin jälkikäteen (koko kevät oli kamalaa usvaa ja uupumusta) näkee sen ettei varmasti ollut tarkoitettukaan.
Meillä alle 3 vuoden ikäero toteutuisi jos plussaan vuodenvaihteeseen mennessä.
Meillä on aina tärpännyt kerrasta, vaikka koskaan en ole sitä millään tavalla tietenkään olettanut, tai ajatellut. Enkä siis nytkään.
Sen takia mietityttää jos en plussaa tänä vuonna, sitten täytyisi asennoitua täysin 2 lapsen vanhempana tulevaan, keskittyä kouluun ja töihin.
Ja en usko, että me tehtäisiin enää iltatähteä myöhemmin..
Olisin 35v, palautuisin huonommin, lapset ois jo isompia ja paluu vauva-arkeen turhan iso muutos ja raskas. Täytyisi säästää omaan kotiin jo enemmissä määrin, ei taloudellisestukaan kannattavaa. Tää oletettu lapsi ois ainokainen pieni ja vähän erillään sisaruksistaan.. Siinä on liian monta asiaa jotka mietityttää.
Kun tähän putkeen rysäyttäis ja kolmannen jälkeen piuhat kii, niin se paketti ois siinä! Ja vauvahuurujen jälkeen mun ei tarvis palata tähän hormoonih.*lvettiin :D (Anteeksi kielenkäyttö mutta tuntuu etten oo ollu vuosiin oma itteni, nytkin imetän 2v kuopusta) Olis kiva laittaa koko paketti kasaan, myös fyysisesti, ilman että raskaus runnoo kehoa.
Ja tuo identiteetti kysymys on myös yksi!
Se ihan oikeasti on juurikin noin.
Ajatella jos meidän ylläriplussa ei olisi mennyt kesken, meillä olisi jo kolmas lapsi. Mutta näin jälkikäteen (koko kevät oli kamalaa usvaa ja uupumusta) näkee sen ettei varmasti ollut tarkoitettukaan.
Meillä alle 3 vuoden ikäero toteutuisi jos plussaan vuodenvaihteeseen mennessä.
Meillä on aina tärpännyt kerrasta, vaikka koskaan en ole sitä millään tavalla tietenkään olettanut, tai ajatellut. Enkä siis nytkään.
Sen takia mietityttää jos en plussaa tänä vuonna, sitten täytyisi asennoitua täysin 2 lapsen vanhempana tulevaan, keskittyä kouluun ja töihin.
Ja en usko, että me tehtäisiin enää iltatähteä myöhemmin..
Olisin 35v, palautuisin huonommin, lapset ois jo isompia ja paluu vauva-arkeen turhan iso muutos ja raskas. Täytyisi säästää omaan kotiin jo enemmissä määrin, ei taloudellisestukaan kannattavaa. Tää oletettu lapsi ois ainokainen pieni ja vähän erillään sisaruksistaan.. Siinä on liian monta asiaa jotka mietityttää.
Kun tähän putkeen rysäyttäis ja kolmannen jälkeen piuhat kii, niin se paketti ois siinä! Ja vauvahuurujen jälkeen mun ei tarvis palata tähän hormoonih.*lvettiin :D (Anteeksi kielenkäyttö mutta tuntuu etten oo ollu vuosiin oma itteni, nytkin imetän 2v kuopusta) Olis kiva laittaa koko paketti kasaan, myös fyysisesti, ilman että raskaus runnoo kehoa.
Ja tuo identiteetti kysymys on myös yksi!
Se ihan oikeasti on juurikin noin.
KatMa
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Samoilla ajatuksilla kuin te muutkin, eipäs juupas.... Olisko jo aika elää "omaa elämää" kun lapset jo teini-ikäisiä? Matkustaa ja hullutella? Keväällä raskaana ollessani ajattelin välillä että mihin helvettiin sitä on ryhdytty, voiko tän perua?
Keskenmeno kuitenkin vahvisti sitä ajatusta että haluan vielä tätä kolmatta yrittää, kyllä sitä kaikkea vielä kerkee. Vaikka olemme juurikin käymässä perheneuvolassa parisuhdeasioita hoidattamassa, ajattelen että tätä haluan ja haluamme.( Emme siis ole mitään erojuttuja miettinyt vaan olemme perheneuvolassa vain "hienosäätämässä" suhdettamme.)
Se että koska lopetamme yrittämisen, en osaa sanoa. Nyt ajattelen että ensi vuosi vielä yritetään, mutta mieli voi ensi vuoden jälkeen vielä muuttua.
Elämä on sen verran opettanut, ettei kannata hätiköityjä päätöksiä tehdä ja elämä voi tuoda eteen ihan mitä sattuu ja asiat ei aina mene niinkuin suunnittelee. Ja että kyllä elämä kantaa.
Keskenmeno kuitenkin vahvisti sitä ajatusta että haluan vielä tätä kolmatta yrittää, kyllä sitä kaikkea vielä kerkee. Vaikka olemme juurikin käymässä perheneuvolassa parisuhdeasioita hoidattamassa, ajattelen että tätä haluan ja haluamme.( Emme siis ole mitään erojuttuja miettinyt vaan olemme perheneuvolassa vain "hienosäätämässä" suhdettamme.)
Se että koska lopetamme yrittämisen, en osaa sanoa. Nyt ajattelen että ensi vuosi vielä yritetään, mutta mieli voi ensi vuoden jälkeen vielä muuttua.
Elämä on sen verran opettanut, ettei kannata hätiköityjä päätöksiä tehdä ja elämä voi tuoda eteen ihan mitä sattuu ja asiat ei aina mene niinkuin suunnittelee. Ja että kyllä elämä kantaa.
KatMa, Täällä sama, että keskenmeno vahvisti ajatusta kolmannesta. Kun se kävi toteen, niin sitä jotenkin vain ymmärsi miten paljon sitä toivoo. 
Ja mitä tulee tuohon parisuhteen hienosäätöön, niin sellainen projekti täälläkin meneillään ruuhkavuosien keskellä. Ei mitään erojuttuja tai muutakaan, mutta halutaan pitää huolta meistäkin yhtälailla ja se on kyllä kantanut hedelmää. On myös varmasti elämän mittainen uurastus hoitaa ja helliä ihmissuhdetta. Tsempit sinnekkin!
Eilen mies tuumasi että kyllä tässä nyt on vauvakin mielessä, jotta haluais sen kolmannen kyllä myös pian. Minäpä jänistin!
:banghead:
Juteltiin sitten vielä yön tunteina enempikin mun ajatuksista pelkoa raskautta kohtaan.. Mies jotenkin sai mut luottamaan enempi kehooni ja siihen että kyllä se varmasti vielä kolmannenkin kestäisi.
On jotenkin ihana kun tietää että toinenkin on niin täysillä tässä mukana, mitä tuleman pitää. Täytyisi vain yhdessä uskaltaa! Ei tule varmasti enää parempaa ajankohtaakaan.
Ja mitä tulee tuohon parisuhteen hienosäätöön, niin sellainen projekti täälläkin meneillään ruuhkavuosien keskellä. Ei mitään erojuttuja tai muutakaan, mutta halutaan pitää huolta meistäkin yhtälailla ja se on kyllä kantanut hedelmää. On myös varmasti elämän mittainen uurastus hoitaa ja helliä ihmissuhdetta. Tsempit sinnekkin!
Eilen mies tuumasi että kyllä tässä nyt on vauvakin mielessä, jotta haluais sen kolmannen kyllä myös pian. Minäpä jänistin!
:banghead:Juteltiin sitten vielä yön tunteina enempikin mun ajatuksista pelkoa raskautta kohtaan.. Mies jotenkin sai mut luottamaan enempi kehooni ja siihen että kyllä se varmasti vielä kolmannenkin kestäisi.
On jotenkin ihana kun tietää että toinenkin on niin täysillä tässä mukana, mitä tuleman pitää. Täytyisi vain yhdessä uskaltaa! Ei tule varmasti enää parempaa ajankohtaakaan.
Mulla tänään o+ eli ne menkat ehkä tuleekin sieltä joskus. Nyt kp27 ja testasin kun tuli ovikseen sopivaa limaa.
Eilen vaan oltiin seksihommissa niin voi olla ettei menkat tulekaan.
Miehen kans kyl mietittiin et aikamoinen ihme on jos luomusti nappaa.
Hän tosin jo laskeskeli et minne menee la jos tärppää.
Eilen vaan oltiin seksihommissa niin voi olla ettei menkat tulekaan.
Miehen kans kyl mietittiin et aikamoinen ihme on jos luomusti nappaa.
Hän tosin jo laskeskeli et minne menee la jos tärppää.
Ei sitä kiertoa oo yleensä ollut kun pco:n takia menkkoja/ovista ei juurikaan tule.Emir, Toivotaan tärppiä!Minkä pituinen kierto sulla on yleensä?
Aloitin ruokarempan pari kk sitten (nyt -5kg) ja tää on nyt toinen luomuovis joka tulee sen jälkeen.
Clomien kans luteaali ollu 11 päivää. Nyt tän viimeisimmän luomuoviksen jälkeen luteaali jäi 8 päivän mittaiseks.
Meillä tuli nyt viimeisimmän tädin aikoihin parin päivän poikkeuksellisen raskas työrupeama ja uupumuksen keskellä tuli keskusteltua uudelleen kolmosesta. Tajusin, miten paljon muitakin asioita siihen kolmosen kuumeiluun liittyy kuin pelkästään halua saada kolmas lapsi. Tuntuu, että mukana on jonkinlaista haluttomuutta ja pelkoakin siirtyä elämässä eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Vaiheesta, jossa ollaan vuorotellen vuosi kotona ja vuosi töissä siirryttäisiin vaiheeseen, jossa seuraava työelämän levähdystauko on kolmenkymmenen vuoden päässä. Ja tämä on se paras vaihtoehto, muut vaihtoehdot ovat lähinnä vakava sairaus ja kuolema. Aika masentavilta kuulostaa vaihtoehdot. Toisessa vaakakupissa on sitten sellainen pieni suloinen vauvapallero joka kaiken muun ihanan kukkuraksi tarjoaa vielä vuoden armonaikaa ennen niitä todellisia ruuhkavuosia.
Ja jotenkin se vielä yksi vauva kuulostaa sellaiselta vedenjakajalta ikäkaudellekin. Enhän minä voi olla vielä vanha jos teen vielä lapsen, ei vanhat naiset tule raskaaksi ja synnytä. Mutta jos tyydytään näihin lapsiin, minä olenkin yhtäkkiä keski-ikäinen kahden lapsen äiti. Tajuaako kukaan mitä tarkoitan? Jotenkin ihan kummallisia mielleyhtymiä takana tässä kolmannen lapsen hankinnassa.
Toisaalta olen myös miettinyt niitä syitä olla hankkimatta, ja kaikki ne alkaa tuntua aika mitättömiltä. Lähinnä ne olisi raha ja vapaa-aika. Rahan kannalta pärjätään kyllä, kunhan saadaan näitä remppavelkoja vähän maksettua pois. Eikä kolmas lapsi vauvana juuri kuluta, kun kaikki tavarat on valmiina ja ruoka tulee tissistä. Kolmannesta lapsilisäkin alkaa lähennellä päivähoitomaksua vai oliko jopa samoissa? Veikkaan, että vasta lähempänä kouluikää alkaa olla enemmän väliä taloudellisesti ja silloin meidän pitäisi olla kyllä paremmassa tilanteessa.
Ja sitten se vapaa-aika. Nykyisellään meillä on joka päivä 1-2 tuntia keskenämme lasten nukkumaanmenon jälkeen. Okei, kokonaisia aikuisten vapaailtoja ei saada niin usein kuin nyt ja esimerkiksi nelikymppissynttäreille haaveiltu koko viikonlopun romanttinen reissu jäisi toteutumatta. Samoin romanttinen 10-v häämatka joskus kuuden vuoden päästä. Mutta entä sitten? Jotenkin nuo ei tunnu enää niin tärkeiltä. Ei me olla lapsia tehty päästäksemme niistä eroon. Todennäköisesti yksi hotelliyö vuodessa saadaan järjestettyä, vaikka sitten rahalla jos ei muuten, ja kaikki muu tuntuu ekstralta jota me ei välttämättä tarvita mihinkään. Etenkin nyt töihin paluun jälkeen tilanne on muutenkin kääntynyt niin päin, että kaipuu lasten näkemiseen enemmän on valtavasti isompi kuin kaipuu omaan tai parisuhdeaikaan.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut katsomaan sen kolmoshaaveen taakse. Entä jos sitä ei tulekaan? Ja vaikka se olisi tervetullut nyt, niin mitään vuosikausien yritystä ei olla aloittamassa. En edes jaksaisi elää vuosia sellaisessa välitilassa, jossa kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiin täytyy sisällyttää se "jos". Viimeistään keväällä pistetään pillit pussiin ja meidän kohdalla se tarkoittaa sterilisaatiota. Kaivoin vähän tietoja ja tajusin, että meidän alueella jonot on helposti yli vuoden. Se tarkoittaa sitä että nyt olisi jo korkea aika pistää pyörät pyörimään. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun kaapit täynnä hedelmällisyyslisiä ja ovistikkuja ja samalla miettii, että pitäisi varata aika sitä sterilähetettä varten.
Täytyy myöntää et itelläki yksi suuri syy kolmosen kuumeilulle oli työelämä, en tunne olevani oikeassa paikassa ja se kuormittaa hirveästi, ja ajatus sen oravanpyörän mukana pyörimisestä seuraavat 30+vuotta hirvittää. pomppaus uuteen tuntemattomaankin hirvittää (oon ollu yli 10v vakkarina)ja miehen sekavat työkuviot taas pitäny pientä ressiä yllä. Nyt mies valmistuu ja ollaanki tämän omatoimikolmosen kans tilanteessa et ollaan vapaita siirtymään mihin vaan kun äloma alkaa. Eli voin rauhassa miettiä omia kuvoita uusiksi kotoa käsin. Ajotus siis mitä mainioin vaikka yllärinä alkoki :angelic:
Alkuraskaus oli hirveä eikä tää 2.kolmannes oo ollu sen helpompi, et ne pelot miksi mies ei kolmosta halunnu on kyllä toteutunu mut ollaan vielä täysjärkisiä, niin eiköhän tästä selvitä :angelic: ja sisarukset odottaa kyl vauvaa onnessaan :)