Kiinteiden aloitus

Kannattaa maistattaa juuri tuollalailla lusikka kerrallaan uusia makuja, ravitsemuksellinen merkitys tulee vasta 6 kk eteenpäin. :) Ajan myötä häm kyllä tottuu ja alkaa syödä kunnolla! Suun ja nielun motoriikkakin kehittyy ajan myötä syömiselle otollisemmaksi.
 
Meilläkin bataattia ja porkkanaa saanut muutamia kertoja. Maanantaina vasta tulee 5kk :) Nyrpistelee kyllä kun saa jotain suuhun, mutta ei sylje niitä uloskaan. Maiskuttelee ja sitten nielaisee :D Vähän ohi aiheen mutta koitin tässä yksi ilta kokeilla vauvalle tuttipulloa, kun olisi ensi kuun lopulla äitillä tiedossa pikkujoulut.. Noh kauheet raivarithan siitä tuli, ei onnistunu sitten millään. Ehkä täytyy vielä kokeilla jos suostuisi isiltä ottamaan, haluaisin kyllä mieluusti yhden vapaa illan!
 
Lamppis, kuulostaa ihan tavalliselle tuo.

Minusta järkevintä on puhua maistelusta näin alussa. Menee kuitenkin pitkään rintamaito pääasiallisena ravinnonlähteenä ennenkuin vauva ihan varsinaisesti syömällä syö.

Mun tyttö (ensi viikolla 6kk) on nyt sormiruokaillut tovin. Maistelut aloitettiin kurkulla ja avokadolla. Pääosin hedelmiä ja marjoja käyty läpi, vihanneksiakin. Aika nopsaan ollaan otettu maistelut 2 x pvä, koska mennyt kivasti ja vauva selkeästi tykkää ruokailuhetkistä. On kuitenkin ollut pitkään osana meidän perheen yhteisiä ruokailuhetkiä ensin newborn-kaukalossaan ja nyt ihan syöttiksessä.

Tänään hän maistoi ensimmäisen kerran perunaa. Eikä mitä tahansa vaan aitoa oikeaa Lapin puikulaa. Pakko ihan mainita se erikseen, kun tuntuu peruna olevan edelleen niin tärkeää kyselijöille. :D

Aika suloista kun tyttö itse laittaa ruokaa suuhunsa, mussuttelee ja ihmettelee, pyörittelee ja sitten sylkee pois. Määrät mitä mahaan asti menee on tosi pieniä. Mm. tomaattia ja viinirypäleitä on taitava syömään, hassua miten vain kuori jää jälkeen siitä mistä ikenillään on jyystänyt. Rypäleiden kanssa tarvitsee apua kun ovat niin pieniä mutta vauvan mielestä niiden maku on mahtava!
 
Meillä tyllerö söisi vaikka kuinka paljon lähes mitä vaan sille tarjotaan. :D Suurin määrä, mitä tähän mennessä olen kerralla antanut, on 1/3 pilttipurkista, mutta söisi varmaan enemmän jos antaisi. Myös marjat menee (irvistellen), ja satsuma oikein puistatutti kun oli kirpeää, mutta silti mutusteli useamman palasen! Kaikki tarjottu ruoka on kelvannut ekasta tai tokasta maistelukerrasta. Tuoreella päärynällä oli huonoin ensivaikutelma, tyttö rupesi itkemään kun tarjosin sitä lisää. Tänään päärynäkin oli jo ok, mutta ei vieläkään nam. Tykkää selvästi eniten kasvissoseista lihalla tai ilman. :)
 
Meilläkin on pieni ahmatti, joka söisi kyllä paljon enemmänkin, suunnilleen jääpalallisen on maksimissaan saanut (5kk vasta viikon päästä). Päärynän kanssa tuli parku kun ilkeä äiti ei antanut enempää :D Eli ei vinkkejä miten saada syömään..

Ohoh kylläpä gx:n mukelo on aikaisin oppinut istumaan! Odotan kovin että saatais poika syöttötuoliin :) On kyllä niin jäntevä tapaus, yrittää jo suurinpiirtein seisomaankin, että eiköhän aika aikaisin täälläkin istuta.
 
Meilläkin syödään hyvin ja syötäis enemmänkin jos vaan äiti antais :) Puuroakin on maisteltu, sekin on nam :) Olen antanut ihan soseena, mutta voisko tuo sormiruokailu enemmän kiinnostaa jotakin vauvaa :rolleyes: meillä kun syö kaikkea ja niin hyvin niin en osaa sanoa vinkkejä ! Eiköhän se pikkuhiljaa luonnastaan synny innostus :happy: Meillä kans päärynä on herkkua !
 
Poikanen aukoo suutaan ja oikein tärisee innosta kun saa sosetta. ♡ Parku tulee kun eväs loppuu, söisi varmaan vaikka kuinka paljon. Perunaa, porkkanaa, bataattia ja kesäkurpitsaa ollaan maisteltu ja purkista ruusunmarja-päärynää, päärynä-mangoa sekä luumua. Hienosti on uponnut kaikki. :)
 
Vaikka meidän neiti mielenkiinnolla seuraa meidän ruokailua ja joskus on yrittänyt napata mun lautaselta jotain niin sormiruokailun aloitus ei ole vielä innostanut vauvaa maistamaan mitään :grin
Ensi viikolla 6kk ja nyt muutamana päivänä tarjottu ruokaa, syöttötuolissa istuu ja haluaisi lähinnä heittää sen lautasen lattialle ja myös ruoat menee vain järjestelmällisesti lattialle, miksi sitten kaikki muu lelut yms. menee suoraan suuhun? :hungry:
 
Kerniä tai muovitettua froteeta pöytäliinaksi ja siihen sormiruokailijalle paloja valittavaksi. Alussahan se on "vain" tutkimista. Kyllä meillä lentää ruoka lattialle, sotkua syntyy jne. Mutta sitä varten on rätit keksitty. Vauvat kehittyy niin eri tahtia, kenellä se milloinkin on se hetki sitten, että on kypsä ruokailuun. Mikrokuituliina ja lainennettua tiskiainetta tai lähinnä vettä tipalla tiskiainetta suihkepulloon - siinä on kodin siistijän tärkeimmät työvälineet tällä hetkellä.
 
Ei siis välttämättä sitä omaa lautasta pienelle käden ulottuville, pelkät eväät vaan krouvisti pöytään. Eivät aina ymmärrä meidän mielestä aistikkaan kattauksen päälle.

:D
 
Meillä on siis lautanen sinitarralla kiinni, näin siksi... kun koirat :joyful: ettei vaan mene lattialle sellaista mikä ei niille sovellu, toki ollaan myös ihan pöydältä tarjoiltu. Tänä aamuna nuoltiin jo lautasen reunaa :hungry:
 
Ikean Antilop-syöttötuoli ja siihen pehmuste, niin johan kulkee ja on helppo pitää puhtaana. Ostettiin myös Ikeasta muovisuojus lattialle syöttiksen alle. Nyt voi alkaa oikein kunnolla sormisyömään, eikä sotku haittaa. Neuvolastakin tuli istumislupa nyt virallisesti. Meillä poju 5 kk ja kiinteät on tähän asti tullut ulos suusta, syystä että kieltä työnnettiin ulos, kun suuhun jotain laittoi. Nyt alkaa jo paremmin kieli pysymään suussa. Me siirryttiin ensin velleihin ja nyt pikkuhiljaa kiinteimpiin. Banaania ja melonia on maisteltu hyvin. Lusikan kanssa on vielä vähän niin ja näin, mutt huomasin eilen, ett ku lusikan dippaa soseeseen ja antaa jäbälle käteen, niin suuhunhan se menee :) Tosin sosetta on kyllä sitten paljon muuallakin :D
 
Me aloitettiin aamu maissinaksuilla samalla kun äiti kahvia joi :wink Hyvin ihanasti tarttui joka paikkaan, jopa hiuksissa sitä oli :grin Vaan ku olivat niin hyviä. Myöhemmin tänään aateltiin vesimelonia maistella ihan omin pikkukätösin, saas nähä miten maistuu kun kaikki muu tähän mennessä tarjottu on maistunut. Meillä se lusikka tahtoo usein mennä sinne kurkun perille, vaikka usein on jo lusikkaa saanutkin pidellä niin siellä se vaan kurkussa joka kerta käy. Jospa se harjoitus tekee mestarin.
En muista onko ollu puhetta, mutta ootteko vettä antanut ruokailujen yhteydessä? Meillä hyvin pienesti maistelee, ei oikein se hyvää oo tytöstä ollut :happy:
 
Justiinsa kirjoitin listaa neuvolassa kysyttävistä asioista ja vedenjuonti oli yksi kohta. Tosin ystävällinen puhelin itsekorjasi sen vedonlyönniksi, olisin voinut vähän neuvolassa ihmetellä jos en olisi nyt huomannut korjata :D Aika paljon kysymyksiä tähän syömiseen liittyen! Vettä ei siis vielä olla annettu. Sormiruokailijat: miten palasten kanssa on mennyt? Jänistin eilen vaikka piti antaa palanen, kun imi niin tehokkaasti sitä mun käsistä. Eli osaako ihan varmasti pureskella vai yrittääkö vain imeä, jolloin menee kurkkuun?

Meillä kans lusikka työnnetään vähän turhan syvälle, mut niin ne sormetkin menee ja sitten yökitään :D Ja välillä koko nyrkki rannetta myöten, yh..
 
Me hankittiin Babystylesta tämmöinen Fresh food feeder bags. Eli tuohon verkkosukkaan laitetaan hedelmiä, kasviksia tai leipää ja siitä on turvallista imeskellä uusia makuja ilman, että tulee turhan isoja paloja.

Näin pienten lasten suu on siitä erikoinen paikka, että tuo yökkäys refleksi tulee jo paljon ennen kurkkua toisin kuin aikuisilla, joten periaatteessa sormiruokailu on siltä osin turvallista. Perusohjehan oli, että mitä pienempi vauva sen isompia palasia. Tämä perusteltiin jo sillä, että vauva saa paremman otteen syötävästä.
 

Liitteet

  • 1445863346245.jpg
    1445863346245.jpg
    24.8 KB · Katsottu: 31
Me on annettu vettä aina maistelun päälle ehkä 10-20 ml nokkamukista. Noin puolet menee mahaan ja puolet päälle. Neuvoivat neuvolassa antamaan, kun alkoi ummettaa. Nyt vatsa toimii taas hyvin. Varmaan tottunut.

Kaikki muu mitä on maistettu on sopinut paitsi ruis. Hirveät ilmavaivat ja vatsanväänteet. Meillä huomenna 6 kk ja ylihuomenna neuvola. Pitää kysyä millaisia määriä ruokaa olisi hyvä antaa. Nyt vasta siis maisteluannoksia, mutta söisi niin paljon kun antaa, vaikka on juuri imetettykin.
 
En anna vettä. Tissiä ennen ja toisinaan jälkeenkin ruokailun.

Vauva oppii sormiruokaillessaan kyllä sylkemään ja tarvittaessa kakomaan palaset ulos mitkä ei mene alas. Tai ainakin mun vauva osasi sen heti, ehkä siis kypsä tapaus ruokailemaan. Imeä lutkuttaa palasista mehut ja maltot tai ikenillä jyystää isompaa palasta irti, imeskelee sitä ja sylkee tarvittaessa pois, jos liian iso pala suussa.
 
Varmaankin yksilöllisesti joakainen vauva oppii tuon sormiruokailun, kun ovat valmiita siihen. Minä itse annan vain pehmeitä, kuten banaania, vesimelonia ja maisiinaksuja tms. Tomaattia en jotenkin uskalla itekään antaa ja meillä osa menee ihan soseina.
Tiukuliisalla jännä verkkosysteemi :D En ookkaan tavannut tuollaista, mennyt on ihan ohi minulta :D Leipää ei ole meillä vielä maisteltu.
 
Takaisin
Top