Keskenmenon oireet

Sama. Kiukkusin ja itkin miehelleni päiviä ennen ultraa, että "Ei kiinnosta v*ttuakaa mennä, kun en oo raskaanakaa." Sinällään hyvä, kun sellanen vaisto on olemassa niin osaa jo valmistautuu ennen kuin se todennetaan. Ultrassa en edes halunnut katsoa näyttöön, kun tiesin sen jo. Sit se että täti jää vatvoo sitä nii ei oikein ollu mukavaa.. Kun sen vain jo tiesi!
 
Itselläni ei ollut muita keskenmenon oireita kuin se että raskausoireet katosivat kuin seinään :( ei kipuja, eikä vuotoja. :/
 
Ensimmäinen keskenmeno oli keskeytynyt keskenmeno. Todettiin 11+jotain ultrassa, että sykettä ei näy ja koko vastaa noin rv7. Raskausoireet olivat lieventyneet tuossa seiskaviikon aikana, mutta eivät tosiaan kokonaan kadonneet. Minä en tajunnut ollenkaan, että jonkin olisi pielessä ja yllätys oli ultrassa melkoinen. Lääkkeillä sitten tyhjennettiin ja olihan se melkoinen kokemus, vaikka sinänsä kivut ja vuoto ei järkyttävi ollutkaan. Henkinen puoli oli ehkä kuitenkin kovempi, kun lasta oli yritetty tässä vaiheessa jo 1,5 vuotta. Tulin raskaaksi toisessa kierrossa kkm:n jälkeen ja tuo raskaus onnistui ilman ongelmia.

Tämä toinen taas oli ihan rv 4+5 ja oikeastaan heti plussan jälkeen alkoi ruskeahko, hyvin vähäinen tuhruilu ja 4+5 siis alkoi tulla ihan kirkasta verta, hyvin vähän, mutta heti seuraavana aamuna hulahti jo enemmän. Ihan normaaleilta menkoilta tämä vaikuttaa. Jos en plussatestiä olisi tehnyt, niin en tämän vuodon perusteella olisi epäillyt mitään. Tämä oli niin alussa, että henkisesti paljon helpompi.
 
Mulla viimeisimmässä kkm:ssa alkion koko oli liian pieni ja raskausoireet lievenivät pikkuhiljaa. Vuotoja ei ollut. Kuultuani alkion olevan liian pieni, olin jo varma että kesken tulee menemään.
Sitä edellisessä kkm:ssa alaselkä ja vatsa hieman kipuili ja tuhrutteli ehkä n. viikon, ja sitten todettiinkin alkio elottomaksi. En tiedä olisiko sitten vuoto runsastunut itsekseen jos olisi odoteltu, mutta lääkkeillä tyhjennettiin.
 
Mulla kans oli viime syksynä keskenmeno. Ihan raskauden alussa oli raskausoireita, väsytti hulluna ja rinnat oli arat. Mutta mitään pahoinvointia ei kuulunut, vaikka viikkoja tuli lisää. Jossain rv7 paikkeilla sanoin miehelle, että en oo raskaana. Muutamalle kaverille kans ilmoitin (ensimmäinen raskaus ja mielissään silloin kertoi muutamalle), että taitaapi olla tuulimuna tämä raskaus. Kovasti kaikki sanoivat, että höpö höpö, mutta kyllä sen itse tiesi. Siinä rv9 alkoi sitten tulla pientä tuhruvuotoa ja tiesin, että nyt on keskenmeno. Mies suuttui, kun sanoin, että peli on menetetty. En kuulemma voinut sitä tietää, mutta kuten sanoin niin tiesin.

Tuhruilu kesti 2 päivää eikä vielä ollut kovia kipuja. Ei tullut siteeseen ollenkaan vaan aina vessassa käydessä tuhrutti. Tämän jälkeen alkoikin tulla isompia hyytymiä ja kipu oli jotain todella järkyttävää. Muistan, kun makasin työpaikan taukohuoneessa ja huusin kivusta sikiöasennossa. Soittoa päivystykseen, buranaa naamaan ja tutkittavaksi. Niinhän se oli, että mitään elävää ei näkynyt enää sisällä ja passitettiin kotiin. Kovat kivut jatkui vielä pari päivää, mutta vuoto jatkui 6 viikkoa. Loppuvaiheessa alkoi myös selkää jomottaa ja aavistelin, että nyt on kohtutulehdus ja sehän se oli. Jotain oli luultavasti jäänyt sisälle aiheuttamaan tulehdusta. Kokonaan toipumisessa meni 2 kuukautta. Kaavintaan en silti joutunut, vaikka se olisi todennäköisesti nopeuttanut vuodon loppumista ja ehkäissyt kohtutulehduksen, mutta joskus näköjään näin.
 
Mulla kävi nyt sillei että oli kohtukuolema rv 25+2 ja joutuin synnyttämän kuitenkin. Lapsella todettiin sykeen hidastuminen äidiyspolilla ja lähetettiin Helsinkiin tutkimuksiin. Mulla oli ennen ultraa koko yö unet poissa ja tosi paha tunne, ei ollut tuntenut lapsen liikkeitä pari päivä. Muuten itsellä kaikki kunnossa ja ei mitään oireitä. Viikko ennen oli raivokas flunssa päällä ja antibiootit käytössä, kun tuntui että kaikki henkitystie paikat olit tulehtunut ja korvatkin kivuliat. Antibiootit auttoivat ja flunssa poistui viikossa. Ei sit tiedä viellä että oliko sillä nyt vaikutusta kun mä olin muuten Sjögrenin syndroman takia seurannassa raskauden aikana ja see voi vaikuttaa vauvan sykeen mut kun aikasemmin ei ollut mitään semmosta todettu ja kaikki oli menossa hyvin...
Helsinkissa ultrassa huomasin jo ennen kun lääkäri sanoi mitään että ei ole sydänlyöntejä ja alkoin itkemään, kuitenkin lääkärit ja hoitajat olivat tosi ammatilaisia ja osasivat hyvin hoitaa koko tilanetta kun olin sairaalassa. Henkisesti on ollut vaikeampi nyt kotona olla. Kroppa on niin hyvässä kunnossa että ei uskois että kaksi päivä sitten oli synnytys, vuoto melkein loppunut ja ulkonäkö myös melko samanlainen kun ennen raskaaksi tuloa. Tulee vähän uskomaton olo että pari päivä sitten olin viellä 25 viikkoa raskaana.
Ja uudelleen yritystä itse haluais mahdollisiman pian, tuntuu että se helpottais henkistä tilanetta, mutta lääkärit suosittele että odottaisimme kaikki tutkimukset, elikka 3 kuukautta, justi minun sjögrenin syndroman takia, että nyt kun näin tapahtui sit uudelleen saman tilannen mahdollisuus on jopa 20-30%. Samalla mietin että mitä see tieto sit antaa? Kuitenkin lasta halutaan että jos oliskin kaikki näytöt meitä vastaan pitäiskö kokonaan luopua sitten?
 
Pahoitteluni Musurullu! On varmasti ollu rankka kokemus.
Mulla on takana 2kkm keskiraskaudessa. Mun oireet oli se että olo oli liian hyvä. Neuvolassa vasta normikäynnillä ei ollutkaan sydänääniä. Molemmissa sama juttu, ja sama kuolinsyy. Olivat kumpikin raukka sotkeutuneet napanuoraansa.

Toi tunne oli mullakin, että miten ihmeessä vielä hetki sitten olin raskaana ja nyt en.

Se tuntuu kyllä pahalta kun käsketään oottaa ennen uutta yritystä. Mut se on hyvä neuvo kuitenkin. Aluks hormonit heittää niin hurjasti, että vasta jonkun ajan päästä pystyy ajatteleen uutta lasta uutena vauvana, eikä edellisen lohtuna. Niin paljon ku se uus raskaus lohduttaakin, se muistuttaa myös edellisestä ja pelottaa. Mut tutkimusten jälkeen on tod.näk. itsekin viisaampi ja on tasasempi pohja uuteen yritykseen.

Itekin tahtoisin jo uutta yrittää mut muista tutkimuksista johtuen, ei voida vielä yrittää. Kunhan ne on ohi niin ehkä sitten. Tosin, en tiedä jaksanko enää uskoa että seuraava selviäis.
 
Käy kaikenlaisia tuntemuksia... Oli kuitenkin ensimmäinen raskaus ja onnistui ensimmäisellä yrityksellä, kaikki ihan hyvin kunnes ei ollut, kohtukuolema ja synnytys niin nopeasti ohi että ei visti taju viellâ kunnolla mitä on tapahtunut.
Sillei hyvä että on nyt kuitenkin oikeus äitiyslomalle kolme kuukautta, en pystyis lähiaikona mennä töihin, en halua nähdä ketään paitsi miestä ainakin hetkellä. Olen myös siskon kanssa ollut aina läheisiä mutta hänellä on la pari viikkoa siitä kun mulla olis ollut niin en pysty kovin hyvin puhumaan hänen kanssa vaikka muuten hän olis varmaan suurin tuki... Tunne vaan sellainen nyt et joutun häntä lohduttamaan kun puhumme.
 
Musurullu!
Hyvä kun on se loma, ettei tarvi heti aatella mitään muuta. Sitä on niin hajalla noin suuren surun vuoksi. Onko lapsen kuolinsyytä vielä todettu? Ihmettelen vaan tuota prosenttia, että voi käydä uudestaankin.

Mulla ei oo äitiyslomaa, kun ei sitä saa pelkästä km.stä. Mut oon kotona hoitovapaalla kun on jo kaks lasta. Toinen täyttää kolme elokuussa, ja sit on mentävä töihin. Ehkä se tekee hyvääkin.

Jospa tietäisitte sit enemmän teidän mahdollisuuksista kun ne kuukaudet on kulunut. Ilmeisesti tuut ainakin raskaaks helposti. Mut eihän mikään lohduta silloin kun suru on niin syvä.
Mua on ainakin vaan ärsyttänyt ihmisten kommentit. Parhaita lohdunsanoja on ollu ne, jotka ei oo sanonut mitään.

Se on kyl vaikeaa kun joku läheinen oottaa yhtä aikaa vauvaa ja sit ite et enää ootakkaan. Mun kaverille just synty kolmas. Suunniteltiin yhdessä että yritetään saada kolmannet että vois lapset leikkiä yhdessä ku aikaisemmat kaks sopii leikkitovereiks. Hän sai vauvan ja mä en. Mut vaikka itse suren, oon iloinen että hänelle ei käynyt tätä.
 
Mäkin iloinen että siskolla hyvin, hänellä nyt kuudes tulossa ja ensimmäinen kauanodotettu poika. Hänellä kuoli myös ensimmäinen lapsi kolme päivä synnytyksen jälkeen niin tiedä myös varmaan minun tuntemuksia hyvin... siksi ehkä jättänytkin lohdutuksen enemmän äidilleni ja tuntuu musta hetkellä parempi näin.
Lapsella todetti sydämmen täysblokki ja tulehtus minun sjögrenin syndroman vastaaineiden takia, minkä mahdollisuus alunperin oli ~5%, nyt kun näin kävi siis uudistumisen mahdollisuus on 20-30%. Kuitenkin sanotiin että seuraavassa raskaudessa olen 16 viikosta alkaen joka viiko seurannassa ja kun näyttä alkavan jotakin sit on lääkeitä mitä saa kokeilla. See vähän rauhoitti, varmaan muutetaan vaan helsinkille lähempään kun seuraava raskautta suunitelemme...
 
Sulla on sit tosi raskaita kokemuksia lähipiirissäkin. Tekee kyllä sanattomaksi. Ei voi kuin toivoa, että ensi kerralla onnistuisitte eikä tulis mitään ongelmia. Ei oo kyllä helppo lähtötilanne.
Voimia tosi kovasti!
 
Kiitos Lintupieni! Sullekin voimia! Olen just miettinyt että ei see lapsen menetys olis kovin helpompi henkisesti ollut pari viikkoa sitten kun ei olis kelalta mitään tukea saanut...
Meidän perheessä on tosiaan ollut paljon rankkaa, mä ollut enemmän lohduttajan ja tuen roolissa pienestä alkaen. Äidillä ollut tosi vaikea kun pikkuveli kuoli kuukauden ikäisenä saman aikana kun mun siskon lapsi ja sen jälkeen ero isästäni ja kaksi seuraava puolisoa kuolivat myös kun oli vähän yli vuoden ollut yhteessä.. See kaikki tapahtui 15 vuoden aikana, alkoi kun mä olin viisivuotias. Nyt onneksi ollut rauhallista ja hyvin kaikki, joskus ihmettelen miten hyvin äidini on pärjännyt sen kaiken kanssa. Ehkä hänestä esimerkki ottaessa itselläkin helpompi mennä eteenpäin nyt :)
 
Hei Musurullu.
Jos haluat niin voit laittaa mulle yksityisviestiäkin.
On sun äitilläs kyllä aika taakka ollu kannettavana ja ymmärrän kyllä ton lohduttajan osan jonka lapsi saattaa joutua valitsemaan.
Multa kuoli äiti kun olin 7v ja lapsuus loppu tavallaan siihen. Mä oon sisaruksista nuorin, mut isommille sisaruksille se oli vielä raskaampaa kun he ymmärsi kuoleman lopullisuuden.

Toivon, että jaksat tän oman surusi, ilman että sun tarttis muita lohduttaa. Vaikka oon huomannu, että km.stakaan ei voi kertoa kaikille ettei sit tarvi niitä lohdutella.
 
Joo olis parempi ollut kun kukaan ei olis tiennyt ja vois valitse jos ja kenelle kertois.. muutenkin odotimme aika pitkälle enne kun yleisesti kertoimme (1. huhtikuuta täytti 5 kuukautta niin kertoimme katsomiseksi että uskooko ihmiset ja oli niin pitkällä että en pystynyt pitäämään enää itselle..)
Seuravaalla kerralla voi olla että mennään sit vaan lasta esittelemään kun jo sylissä :)
Onneksi ei ole ollut paljon puheluita vaan viestejä ja asumme miehen kanssa kahestaan aika kaukana niin ei tarvikin nâhdä ketään hetkellä :)
Oon nyt aika paljon tässä tila viennyt vähä väärässä keskustelussa visti, ehkä kirjoitan sulle erikseen sit kun siltä tuntuu Lintupieni, kiitos kun olet kuuntelemassa :)
 
Jaahas, taaskohan tänne "pääsee" kirjoittelemaan.:shifty: Tässä tuli tehtyä r-testi ehkä pari viikkoa sitten mikä näytti 3+, ja eilen alkoi tiputella verta/tuhrua, limaa... nyt tosin jatkuu toista päivää kun aiemmassa (-15) km:ssä krampit ja tyhjentyminen alkoi seuraavana päivänä. On kyllä ollut olo koko ajan "ei minulla ole olo että olisin raskaana" :sorry: Noh, katsoo nyt mitä tapahtuu, ensiviikolla on eka neuvola ja ultra kun ei noista viikoista ollut varmuutta. Kuulostaa ehkä hullulta mutta toivoisin että tyhjentyminen alkaisi nyt pian,koska maanantaina jään sitten lasten ja eläinten kanssa yksin kotiin kun mies lähtee töihin ja jos krampit alkaa silloin ja ovat samaa luokkaa kuin edellisessä niin enhän minä pysty lapsia hoitamaan.
 
Ja niinhän se tyhjentyminen alkoi, jotain positiivista että kaapista löytyi tehokkaat kipulääkkeet. Ja obsidan kuurin aloitin samointein, en yhtään haluaisi taas verensiirtoon ja sitä järkyttävää päänsärkyä mikä ilmeisestikin edellisessä km:ssa johtui tuosta suuresta verenhukasta:rolleyes:
 
Varhainen keskenmenoni selvisi eilen aamuyöstä kun suunnistin päivystykseen runsastuneen vuodon takia. Ennen sitä tuli jo parina viikkona pientä tuhruvuotoa minkä epäilin johtuneen tavallisesta alkuraskauden vuodosta. Myös kovemmat alavatsakivut alkoivat päivystyksessä kun odottelin gynekologin ultrausta. Suurempia hyytymiä tuli jo veren seassa ja kun klo03.00 gynekologin ultraukseen pääsin riisuttuani housut lattialle lorahti jo iso hyytymäklöntti. Ultrauksessa selvisi heti että sikiö oli lopettanut kasvunsa 6rv:lla ja kyseessä oli siis varhainen keskenmeno. Siitä sitten jäin osastolle ja sain lääkkeellisen tyhhennyksen pillerit. Kivut olivat alavatsalla kovat ja nukkuminen ei onnistunut juuri lainkaan. Onneksi seuraavana päivänä eli eilen mies pääsi minut takaisin kotiin hakemaan ja sain vielä tömän päivän saikkupäivää. Huomisell pitää sitten koittaa koota itsensä ja palata töihin, onneksi ei montaa päivää ennen vklp. Tiukkaa vain tekee kun päiväkodissa töiasö olen, nyt ei tekisi mieli nähdä lapsia yhtään kun itse keskenmenon vasta kokenut mutta jospa huomisesta ilman kyyneliä selviäisi.. Onneksi on tuo mies kelle purkaa tunteita <3 tsemppiä teille kaikille kskenmenon kokeneille <3 nyt ajattelin odotella ainakin pari normaalia kiertoa ennen uuden raskauden yrittämistä, jospa meillekin se ensimmäinen nyytti vielä joskus tulisi <3
 
Takaisin
Top