Keskenmeno ja tunteet
- Ketjun aloittaja Johkuliini
- Aloituspäivämäärä
Moikka, mulla meni kesken n. 3 viikkoa sitten. Se oli ensimmäinen kerta kun olin raskaana, 8.0 viikolla näkyi elävä sikiö, mutta kesken meni viikolla 11, kohtu tyhjeni itsestään lähes kokonaan, mutta lääkkeet söin kuitenkin. Viikonloppuna teen r-testin varmistukseksi että tämä raskaus on saatettu loppuun. Pelottaa kun ensimmäinen meni kesken, voinko saada raskautta loppuun. Keskenmeno on vähän kuin menetetty tulevaisuus.
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Pahoittelut Noonu, pelkosi on ymmärrettävä, mutta onneksi useimmiten keskenmenon kokeneet saavat vauvan lopulta syliin asti. Pitkän lapsettomuuden ja karvaita menetyksiä kokeneena koin samoin, että menetimme mahdollisuuden.. Toipumista Sinulle, uusi raskaus on mahdollinen, kun kehosi on siihen valmis.
Eiköhän Noonu teillekin pienokainen vielä tule ❤
Meillä todettiin kuukausi sitten, että sikiön kehitys loppunut 8+6. Sain tyhjennyslääkkeet kotiin, mutta niin kuin edellisellä kerrallakin, ei kohtu tyhjentynyt kokonaan. Kaksi viikkoa sitten sain antibiootit kohtutulehdukseen ja kuurin kolmantena päivänä todettiin ettei ole vieläkään tyhjentynyt, joten lääkäri teki paikallispuudutuksessa jonkinlaisen tyhjennyksen, ultrasi lopuksi että kohtu on tyhjä. En ole aiemmin tällaisesta menetelmästä kuullutkaan ja olisi mukava kuulla jos muillakin on kokemusta. Nyt kuukausi keskenmenon toteamisesta ja vuodan taas. Pelottaa että on kohtutulehdus, mutta voihan ne olla menkatkin. En halua mennä taas lääkäriin. En halua uutta viikkoa kestävää antibioottikuuria. Haluan vain että kaikki on ohi ja voin jatkaa elämää. Jos vielä joskus saan keskenmenon aion vaatia kaavintaa. Kaksi pieleen mennyttä lääkkeellistä tyhjennystä riittää minulle.
Meillä todettiin kuukausi sitten, että sikiön kehitys loppunut 8+6. Sain tyhjennyslääkkeet kotiin, mutta niin kuin edellisellä kerrallakin, ei kohtu tyhjentynyt kokonaan. Kaksi viikkoa sitten sain antibiootit kohtutulehdukseen ja kuurin kolmantena päivänä todettiin ettei ole vieläkään tyhjentynyt, joten lääkäri teki paikallispuudutuksessa jonkinlaisen tyhjennyksen, ultrasi lopuksi että kohtu on tyhjä. En ole aiemmin tällaisesta menetelmästä kuullutkaan ja olisi mukava kuulla jos muillakin on kokemusta. Nyt kuukausi keskenmenon toteamisesta ja vuodan taas. Pelottaa että on kohtutulehdus, mutta voihan ne olla menkatkin. En halua mennä taas lääkäriin. En halua uutta viikkoa kestävää antibioottikuuria. Haluan vain että kaikki on ohi ja voin jatkaa elämää. Jos vielä joskus saan keskenmenon aion vaatia kaavintaa. Kaksi pieleen mennyttä lääkkeellistä tyhjennystä riittää minulle.
Kiitos Miuku ja Katjusha. Mulla on myös kokoajan toi kohtutulehduksen pelko. Oon kokoajan ihan herkillä omista tuntemuksista, onko mitään vatsanseudun kipuja ym. Mulla oli kohdussa myooma, josta sanottiin ettei sen pitäisi vaikuttaa, mutta pelkään silti että se vaikutti asiaan.
Neita
Vauhtiin päässyt keskustelija
Luin koko ketjun. Enpä olisi uskonut itselleni käyvän kkm vaikka km pelkääkin alussa. Yksi hyvin mennyt raskaus takana, toista yritetty 9kk.
Raskaana ollessa joka vessareissulla pelkää näkevänsä verta tuntuu nyt hölmöltä kun on kkm takana. Mulla oli vain outo epävarma olo, jonka kautta ekassa neuvolassa sain lääkäriajan ultraan. Siellä tk:ssa sykettä ei löydetty vaikka oli 9+ ja sain heti lähetteen gynen polille. Samana päivänä pääsin sinne ultraan ja kehitys keskeytynyt 7+, tämä tapahtui torstaina joten lääkkeellinen tyhjennys maanantaille. Lauantaina mifegyne, joka ei tuntunut missään. Osastolle maanantaina aamulla ja 4 cytotecia kohdunsuulle ja burana kurkusta alas. Ei ollut kipuja, kävelin kokoajan ja keinuttelin lantiota, tein kyykkyjä! Onneksi olin yksin huoneessa. Parin tunnin päästä tunsin että jotain isompaa muljahti housuun, vessassa sain sen pudotettua pönttöön. Mikä lie, jäänyt miettimään. Sain lisää kaksi cytotecia suun kautta kolmen tunnin päästä ekoista ja tunnin päästä siitä tuli pönttöön lisää tavaraa. Sain vielä kaksi cytotecia kolme tuntia edellisistä mutta vuoto rauhoittui jo. Pääsin kotiin siitä parin tunnin päästä ja seuraavaksi päiväksi vielä kaksi satsia cytoteceja. Toisena päivänä otin buranaa kotona mutta kivut olivat menkkakipujen tasoa. Vuosin vajaan viikon verta ja vajaan viikon ruskeaa tuhrua, nyt kun tyhjennyksestä tulee huomenna kaksi viikkoa ei tule enää mitään. Itkin itkuni kun pääsin lääkäristä ja seuraavana aamuna kun tajusin ettei se ollutkaan unta. Sitä ehtii tulla odotuksia ja unelmia, vaikka en antanutkaan itselle vielä lupaa iloita ennen kuin uä olisi ohi kunnialla. Nyt kirpaisee vaan kun kuulee vauvauutisia.
Olo on levoton tästä odottamisesta... Onko kohtu tyhjä varmasti, milloin kierto käynnistyy kun pari pvää sitten r-testi näytti haaleaa plussaa, odotetaanko ne yhet menkat vai ei. Jos ei odoteta ja jos tärppääkin niin meneekö joulu pelon vallassa ja uskaltaako nauttia. Ja jos odotetaan yhet menkat ja kierto menisi normaalisti, olisiko ovulaatio jouluna ja pystyykö hyödyntämään.. Pieni mieli miettii ihan liikaa!
Raskaana ollessa joka vessareissulla pelkää näkevänsä verta tuntuu nyt hölmöltä kun on kkm takana. Mulla oli vain outo epävarma olo, jonka kautta ekassa neuvolassa sain lääkäriajan ultraan. Siellä tk:ssa sykettä ei löydetty vaikka oli 9+ ja sain heti lähetteen gynen polille. Samana päivänä pääsin sinne ultraan ja kehitys keskeytynyt 7+, tämä tapahtui torstaina joten lääkkeellinen tyhjennys maanantaille. Lauantaina mifegyne, joka ei tuntunut missään. Osastolle maanantaina aamulla ja 4 cytotecia kohdunsuulle ja burana kurkusta alas. Ei ollut kipuja, kävelin kokoajan ja keinuttelin lantiota, tein kyykkyjä! Onneksi olin yksin huoneessa. Parin tunnin päästä tunsin että jotain isompaa muljahti housuun, vessassa sain sen pudotettua pönttöön. Mikä lie, jäänyt miettimään. Sain lisää kaksi cytotecia suun kautta kolmen tunnin päästä ekoista ja tunnin päästä siitä tuli pönttöön lisää tavaraa. Sain vielä kaksi cytotecia kolme tuntia edellisistä mutta vuoto rauhoittui jo. Pääsin kotiin siitä parin tunnin päästä ja seuraavaksi päiväksi vielä kaksi satsia cytoteceja. Toisena päivänä otin buranaa kotona mutta kivut olivat menkkakipujen tasoa. Vuosin vajaan viikon verta ja vajaan viikon ruskeaa tuhrua, nyt kun tyhjennyksestä tulee huomenna kaksi viikkoa ei tule enää mitään. Itkin itkuni kun pääsin lääkäristä ja seuraavana aamuna kun tajusin ettei se ollutkaan unta. Sitä ehtii tulla odotuksia ja unelmia, vaikka en antanutkaan itselle vielä lupaa iloita ennen kuin uä olisi ohi kunnialla. Nyt kirpaisee vaan kun kuulee vauvauutisia.
Olo on levoton tästä odottamisesta... Onko kohtu tyhjä varmasti, milloin kierto käynnistyy kun pari pvää sitten r-testi näytti haaleaa plussaa, odotetaanko ne yhet menkat vai ei. Jos ei odoteta ja jos tärppääkin niin meneekö joulu pelon vallassa ja uskaltaako nauttia. Ja jos odotetaan yhet menkat ja kierto menisi normaalisti, olisiko ovulaatio jouluna ja pystyykö hyödyntämään.. Pieni mieli miettii ihan liikaa!
Voimia Neita! Mulla kans keskeytyny keskenmeno syyskuun lopussa, me päätettiin jatkaa yrittämistä heti kun jälkivuoto loppui. Vieläkään ei ole normaaleja menkkoja tullut ja raskaustesti näyttää negatiivista :-/ Kannattaa siis varautua että kierto menee täysin sekaisin.. Lisäks mulla näytti keskenmenon jälkeen noin 2-3 viikkoa vielä aika selkeetä plussaa mistä sitten tietysti innostuin että oliko uus raskaus mutta verikokeissa paljastu että hcg laskikin tosi tosi hitaasti vaan. :-/ Tsemppiä!!
Kirjoitanpa tänne oman stoorini, kun tuntuu, että tää on kerrottava sellaiselle, joka on keskenmenon kokenut. Taustatiedoiksi kerrottakoon, että olen 27-vuotias ja parisuhdetta 2,5 vuotta takana. Takana nyt ensimmäinen testillä todettu raskauteni, joka päättyi lukemiin 6+0.
Raskaus oli yllätys. Se sai itseasiassa alkunsa eron keskellä.. Kyseinen ero oli raastava, koska olin jätetyn asemassa. Paras parisuhteeni kaatui typeriin käytännön ongelmiin ja mies koki, ettei riitä minulle eikä pysty tekemään minua onnelliseksi. Ero-seksi oli hyvää ja suojaamatonta (tiedän, vastuutonta), aivan kuten lähes jokainen yhdyntäkerta jo yli vuoden ajan. Kertaakaan ei ollut tärpännyt, eli kuukautiset aina ajallaan. Kierto n. 25 päivää eli keskimääräistä lyhyempi. Tästäkin olen kirjaa pitänyt jo yli vuoden.
Oltuamme reilut 2 vkoa erossa ja lähes täydellisessä radiohiljaisuudessa huomaan, että kuukautiseni ovat päivän myöhässä.. "varmasti tämä stressi ja masennus vaikuttaa" ajattelin. Kaksi päivää myöhässä: "huomenna teen testin jos ei tänään ala menkat" Kolme päivää myöhässä: "ei voi olla todellista...ei ne koskaan ole myöhässä" Neljäntenä päivänä lopulta tein testin ja vahvaa plussaahan se näytti.
Tilanteestani huolimatta olin tuloksesta onnellinen, sillä olin jo alkanut ajatella, että minussa on jotain vikaa, kun ei koskaan tärppää. Nyt oli tärpännyt! Kävin kaikki mahdolliset skenaariot mielessäni, milloin kerron eksälleni, miten kerron ja miten hän reagoi. Suureksi onnekseni hän oli iloinen uutisesta ja puhui yhteen paluusta, vaikka olin täysin valmistautunut toisenlaiseen järjestelyyn tai yksinhuoltajuuteen. Hän oli todella liikuttunut uutisesta, jopa liikuttuneempi kuin minä itse. Raskaus sai meidät tajuamaan, mitä haluamme parisuhteelta, toisiltamme.
Yhteen paluusta pari päivää, viikko kuukautisten pois jäämisestä alkoi ruskea tuhruvuoto, jonka tiesin vaarattomaksi. Tietysti se säikäytti, mutta vuotelen muutenkin helposti esim. yhdynnän jälkeen ja ennen kuukautisia. Lueskelin aiheesta eri foorumeilta ja hetkittäin hieman paniikissakin. Nyrkkisääntö "kunhan ei ole kipuja ja kuukautisia runsaamaa vuotoa" tuntui loogiselta ja myös lohdulliselta. Kuudentena vuoto päivänä tuhru muuttui kirkkaan punaiseksi limaksi ja osasin jo alkaa pelkäämään pahinta.
Kun viikkoja oli laskurin mukaan 5+6 alkoi illasta kuukautiskipumainen "kuumeilu" ja vessassa käydessä paperiin jäi 5cm mittainen tumma verihyytymä. Tiesin, että nyt ei ole kaikki hyvin ja tuijottelin loppuillan paniikissa tuskaisena telkkaria tajuamatta mitä katsoin. Vuodon vuoksi laiton nukkumaan mennessä terveyssiteen, jotten sotkisi sänkyä yöllä. Uni ei tullut, kuumat aallot ja kylmä hiki pitivät minut hereillä. Välillä vatsassa tuntui kipua.. Ei mielestäni supistuksia, mutta ennemminkin vihlontaa. Oksetti. Kivut olivat paljon lievempiä kuin kuukautiskivut, joihin yleensä joudun ottamaan särkylääkkeen. Nyt en ottanut mitään, koska salaa toivoin ja oletin olevani yhä raskaana. Jossain vaiheessa nukahdin.
Aamulla heräsin tietoisena siitä, että olin vuotanut. Kauhun sekaisin tuntein menin pöntölle ja näin, että side oli kauttaaltaan veressä. Virtsatessa emättimestä ulos huljahti jotain, joka jäi sinne roikkumaan. Otin hyytymän paperille ja jokin päähän pisto sai minut tarkastelemaan sitä lähemmin. Paperilla oli suurehko tumma hyytymä, vaaleahko pienempi moinen (istukan alku oletan) ja mustapippurin kokoinen, ihon värinen pallero. Tiesin mitä katselin ja voin niin pahoin. En ällötyksestä vaan surusta. Lamaannuin täysin, enkä saanut koko päivänä mitään aikaiseksi. KM päivänä raskauskalenteri näytti lukua 6+0 "Vauvasi on nyt suuren mustikan kokoinen". Vihaisena poistin raskausaplikaatiot puhelimestani, ne masensivat. Olin kuoleman väsynyt.
Vuoto ei missään vaiheessa, tuota yhtä yötä lukuun ottamatta, ollut runsasta, eikä kivutkaan olleet kuukautiskipuja kummempia. Seuraavina päivinä vuotoa tuli vain vessassa käydessä, mutta joka kerta hyytymiä ja kirkasta veristä limaa. Kaikki vituttaa ja ajatus siitä, että mieheni kokee minun huijanneen hänet takaisin tällä "raskaudella", kalvaa mieltä, vaikka tiedän, ettei hän ajattele niin. Palatessamme yhteen tästäkin skenaariosta nimittäin keskusteltiin ja hän vannoi, ettei raskaus ole ainoa syy yhteen paluulle. Lähinnä raskaus vain nopeutti väistämätöntä ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen
Kuluneen puolentoista kuukauden ajattelu saa minut lievään shokkiin ja tuntuu kuin katselisin masentavaa draama elokuvaa, jossa olen pääroolissa. Jos pitää jotain positiivista sanoa tästä kaikesta, niin tämä raskaus sai minut todella tajuamaan, että haluan lapsia ja perheen nimenomaan mieheni kanssa. Pelkään silti, että tulevista raskauksista tulee silkkaa painajaista, kun pelkään joka hetki keskenmenoa. Pelkään, että ylianalysoin kaikki pienetkin oireet ja niiden puuttumiset. Jälkeen päin ajatellen rintojen (tai oikeastaan nännien) arkuus loppui samoihin aikoihin kuin tuhruttelu alkoi. Tuolloin viikkoja 4+6. Toisen testin tein 5+0 ja yhä vahva plussa. Uskon kuitenkin, että sikiö oli tuolloin jo menetetty. Myös ulos tulleen palleron koko vastaa paremmin viidettä-kuudetta viikkoa kuin seitsemättä. Toisaalta taas tuntuu, ettei minulla ollut mitään raskausoireita missään vaiheessa.
Tällä hetkellä minulla on yhä pientä nipistelyä vasemmalla puolen alavatsaa. Tätä on ollut koko lyhyen raskauden ajan. Verilimaa ja hyytymiä tulee vessassa käydessä, ei muutoin. Reilun viikon päästä on "alkuraskauden ultra", joka muuttui nyt sitten "onhan kohtu varmasti tyhjentynyt" tarkistuskäynniksi.. Ja kiitos kaikkien ihme-tarinoiden, joita olen netistä lukenut, takaraivossa elelee pieni toive siitä, että ultrassa kuullaankin sydänäänet "täällä onkin vielä toinen". Tiedän, tyhmää.
En omalla tapauksellani halua kylvää ahdistusta kehenkään, vaan kertoa vain oman versioni keskenmenosta. Toivon jokaiselle lasta yrittävälle huoletonta ja ihanaa odotusta ja tonneittain onnea ja enkeleitä
Raskaus oli yllätys. Se sai itseasiassa alkunsa eron keskellä.. Kyseinen ero oli raastava, koska olin jätetyn asemassa. Paras parisuhteeni kaatui typeriin käytännön ongelmiin ja mies koki, ettei riitä minulle eikä pysty tekemään minua onnelliseksi. Ero-seksi oli hyvää ja suojaamatonta (tiedän, vastuutonta), aivan kuten lähes jokainen yhdyntäkerta jo yli vuoden ajan. Kertaakaan ei ollut tärpännyt, eli kuukautiset aina ajallaan. Kierto n. 25 päivää eli keskimääräistä lyhyempi. Tästäkin olen kirjaa pitänyt jo yli vuoden.
Oltuamme reilut 2 vkoa erossa ja lähes täydellisessä radiohiljaisuudessa huomaan, että kuukautiseni ovat päivän myöhässä.. "varmasti tämä stressi ja masennus vaikuttaa" ajattelin. Kaksi päivää myöhässä: "huomenna teen testin jos ei tänään ala menkat" Kolme päivää myöhässä: "ei voi olla todellista...ei ne koskaan ole myöhässä" Neljäntenä päivänä lopulta tein testin ja vahvaa plussaahan se näytti.
Tilanteestani huolimatta olin tuloksesta onnellinen, sillä olin jo alkanut ajatella, että minussa on jotain vikaa, kun ei koskaan tärppää. Nyt oli tärpännyt! Kävin kaikki mahdolliset skenaariot mielessäni, milloin kerron eksälleni, miten kerron ja miten hän reagoi. Suureksi onnekseni hän oli iloinen uutisesta ja puhui yhteen paluusta, vaikka olin täysin valmistautunut toisenlaiseen järjestelyyn tai yksinhuoltajuuteen. Hän oli todella liikuttunut uutisesta, jopa liikuttuneempi kuin minä itse. Raskaus sai meidät tajuamaan, mitä haluamme parisuhteelta, toisiltamme.
Yhteen paluusta pari päivää, viikko kuukautisten pois jäämisestä alkoi ruskea tuhruvuoto, jonka tiesin vaarattomaksi. Tietysti se säikäytti, mutta vuotelen muutenkin helposti esim. yhdynnän jälkeen ja ennen kuukautisia. Lueskelin aiheesta eri foorumeilta ja hetkittäin hieman paniikissakin. Nyrkkisääntö "kunhan ei ole kipuja ja kuukautisia runsaamaa vuotoa" tuntui loogiselta ja myös lohdulliselta. Kuudentena vuoto päivänä tuhru muuttui kirkkaan punaiseksi limaksi ja osasin jo alkaa pelkäämään pahinta.
Kun viikkoja oli laskurin mukaan 5+6 alkoi illasta kuukautiskipumainen "kuumeilu" ja vessassa käydessä paperiin jäi 5cm mittainen tumma verihyytymä. Tiesin, että nyt ei ole kaikki hyvin ja tuijottelin loppuillan paniikissa tuskaisena telkkaria tajuamatta mitä katsoin. Vuodon vuoksi laiton nukkumaan mennessä terveyssiteen, jotten sotkisi sänkyä yöllä. Uni ei tullut, kuumat aallot ja kylmä hiki pitivät minut hereillä. Välillä vatsassa tuntui kipua.. Ei mielestäni supistuksia, mutta ennemminkin vihlontaa. Oksetti. Kivut olivat paljon lievempiä kuin kuukautiskivut, joihin yleensä joudun ottamaan särkylääkkeen. Nyt en ottanut mitään, koska salaa toivoin ja oletin olevani yhä raskaana. Jossain vaiheessa nukahdin.
Aamulla heräsin tietoisena siitä, että olin vuotanut. Kauhun sekaisin tuntein menin pöntölle ja näin, että side oli kauttaaltaan veressä. Virtsatessa emättimestä ulos huljahti jotain, joka jäi sinne roikkumaan. Otin hyytymän paperille ja jokin päähän pisto sai minut tarkastelemaan sitä lähemmin. Paperilla oli suurehko tumma hyytymä, vaaleahko pienempi moinen (istukan alku oletan) ja mustapippurin kokoinen, ihon värinen pallero. Tiesin mitä katselin ja voin niin pahoin. En ällötyksestä vaan surusta. Lamaannuin täysin, enkä saanut koko päivänä mitään aikaiseksi. KM päivänä raskauskalenteri näytti lukua 6+0 "Vauvasi on nyt suuren mustikan kokoinen". Vihaisena poistin raskausaplikaatiot puhelimestani, ne masensivat. Olin kuoleman väsynyt.
Vuoto ei missään vaiheessa, tuota yhtä yötä lukuun ottamatta, ollut runsasta, eikä kivutkaan olleet kuukautiskipuja kummempia. Seuraavina päivinä vuotoa tuli vain vessassa käydessä, mutta joka kerta hyytymiä ja kirkasta veristä limaa. Kaikki vituttaa ja ajatus siitä, että mieheni kokee minun huijanneen hänet takaisin tällä "raskaudella", kalvaa mieltä, vaikka tiedän, ettei hän ajattele niin. Palatessamme yhteen tästäkin skenaariosta nimittäin keskusteltiin ja hän vannoi, ettei raskaus ole ainoa syy yhteen paluulle. Lähinnä raskaus vain nopeutti väistämätöntä ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen
Kuluneen puolentoista kuukauden ajattelu saa minut lievään shokkiin ja tuntuu kuin katselisin masentavaa draama elokuvaa, jossa olen pääroolissa. Jos pitää jotain positiivista sanoa tästä kaikesta, niin tämä raskaus sai minut todella tajuamaan, että haluan lapsia ja perheen nimenomaan mieheni kanssa. Pelkään silti, että tulevista raskauksista tulee silkkaa painajaista, kun pelkään joka hetki keskenmenoa. Pelkään, että ylianalysoin kaikki pienetkin oireet ja niiden puuttumiset. Jälkeen päin ajatellen rintojen (tai oikeastaan nännien) arkuus loppui samoihin aikoihin kuin tuhruttelu alkoi. Tuolloin viikkoja 4+6. Toisen testin tein 5+0 ja yhä vahva plussa. Uskon kuitenkin, että sikiö oli tuolloin jo menetetty. Myös ulos tulleen palleron koko vastaa paremmin viidettä-kuudetta viikkoa kuin seitsemättä. Toisaalta taas tuntuu, ettei minulla ollut mitään raskausoireita missään vaiheessa.
Tällä hetkellä minulla on yhä pientä nipistelyä vasemmalla puolen alavatsaa. Tätä on ollut koko lyhyen raskauden ajan. Verilimaa ja hyytymiä tulee vessassa käydessä, ei muutoin. Reilun viikon päästä on "alkuraskauden ultra", joka muuttui nyt sitten "onhan kohtu varmasti tyhjentynyt" tarkistuskäynniksi.. Ja kiitos kaikkien ihme-tarinoiden, joita olen netistä lukenut, takaraivossa elelee pieni toive siitä, että ultrassa kuullaankin sydänäänet "täällä onkin vielä toinen". Tiedän, tyhmää.
En omalla tapauksellani halua kylvää ahdistusta kehenkään, vaan kertoa vain oman versioni keskenmenosta. Toivon jokaiselle lasta yrittävälle huoletonta ja ihanaa odotusta ja tonneittain onnea ja enkeleitä
Voimia sullekkin pampam
Täällä tasan 62 päivää keskenmenosta eikä menkkoja näy tai kuulu vieläkään, ärsyttää kun tarkotus oli yrittää heti uusiksi. :-(
Täällä tasan 62 päivää keskenmenosta eikä menkkoja näy tai kuulu vieläkään, ärsyttää kun tarkotus oli yrittää heti uusiksi. :-(
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Pampam, pahoittelut! On sullekin tullut ikävä tapahtuma elämässä eteen. Mulla meni kesken kesällä 2015 rv 5+6 -kokoinen alkio, kooltaan pikkusormenpään kokoinen. Palturia on, että pieni tuhruvuoto on aina harmitonta. Itselläni km alkoi juuri sellaisena haaleana tuhruna päivänä, jolloin pieni menehtyi. Kolmantena päivänä vuoto muuttui mustaksi ja punaiseksi, seuraavana päivänä hakeuduin polille ultraan (pääsin, kun olin myös kohdunulkoisen kokenut). Päivät tiedän tarkalleen, koska oli IVF.
Nyt me ollaan odottelemassa esikoisen synnytysvaihetta kolmannessa raskaudessani koskaan. Raskausaikana alkuun pelkäsin tuulimunaa (se oli vielä meidät kiertänyt), mutta asia ratkesi positiivisiksi uutisiksi 6+5 ultrassa yksityisellä. Kävimme ensimmäisellä kolmanneksella usein ultrissa ja omalla kohdallani oli tunne, että tämä on vahva tapaus. Aikaisemmat epäonnistumiset eivät onneksi pilanneet iloani raskaudesta. Mieheni oli pidempään paljon pelokkaampi, joten henkisesti odottelin tavallaan "yksin", toinen piti etäisyyttä mahassani kasvavaan lapseen. Kun päätimme nimestä, sain samalla mieheni mukaan tähän hommaan, koska kutsumme pientämme jo nimellä. Meillä meni nyt näin ja nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin synnytyksessä :)
Katjusha rv. 40+6
Nyt me ollaan odottelemassa esikoisen synnytysvaihetta kolmannessa raskaudessani koskaan. Raskausaikana alkuun pelkäsin tuulimunaa (se oli vielä meidät kiertänyt), mutta asia ratkesi positiivisiksi uutisiksi 6+5 ultrassa yksityisellä. Kävimme ensimmäisellä kolmanneksella usein ultrissa ja omalla kohdallani oli tunne, että tämä on vahva tapaus. Aikaisemmat epäonnistumiset eivät onneksi pilanneet iloani raskaudesta. Mieheni oli pidempään paljon pelokkaampi, joten henkisesti odottelin tavallaan "yksin", toinen piti etäisyyttä mahassani kasvavaan lapseen. Kun päätimme nimestä, sain samalla mieheni mukaan tähän hommaan, koska kutsumme pientämme jo nimellä. Meillä meni nyt näin ja nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin synnytyksessä :)
Katjusha rv. 40+6
Neita
Vauhtiin päässyt keskustelija
Pienitimantti: oliko sulla säännöllinen kierto ennen raskautta?
On tämä vauvan haaveilu jos jonkinlaista odotusta.. Nyt odotellaan että r-testi näyttäisi negaa (sitä ennen että tajuaisi tulla ulos, sen jälkeen tyhjennykseen pääsyä) ja sitten odotellaan kierron käynnistymistä, sitten ovulaatiota ja taas sitä saisiko vielä plussattua. Ja sitten vasta varsinainen odotus taas alkaisi. Ääh :banghead:
17 päivää tyhjennyksestä. Turhauttaa.
On tämä vauvan haaveilu jos jonkinlaista odotusta.. Nyt odotellaan että r-testi näyttäisi negaa (sitä ennen että tajuaisi tulla ulos, sen jälkeen tyhjennykseen pääsyä) ja sitten odotellaan kierron käynnistymistä, sitten ovulaatiota ja taas sitä saisiko vielä plussattua. Ja sitten vasta varsinainen odotus taas alkaisi. Ääh :banghead:
17 päivää tyhjennyksestä. Turhauttaa.
Ei täysin säännöllinen. mutta 29-32 kierto kuitenkin. Tsemppiä! Mullakin tää odottaminen alkaa jo hiukan raastaa :-/
Tänään tein raskaustestin mut en oikeen osaa tulkita sitä. :-|
Raskaustesti näytti negaa, tänään lääkäri määräs primolut kuurin jonka pitäs käynnistää menkat parin päivän sisään. Huh, pääsee taas yrittää! :-)
Pilvilinna
Kunnioitettu kommentaattori
Meillä on kolmas yritys nyt kakkosta tänä vuonna. Ja viimeinen raskauteni kävipä miten kävi. Toivottavasti kuitenkin hyvin tällä kertaa !
Rv7
Rv7
Alina16
Puuhakas puhuja
Pienitimantti, hienoa että sait lääkkeet kierron käynnistämiseen. Sitä on vaikea toipua keskenmenosta, kun kroppa ei meinaa toimia niinkuin pitää. Toivottavasti pääset uuteen kiertoon pikimiten :) Mulla oli jotenki ihan hirveen runsaat ne ekat menkat keskenmenon jälkeen, mutta kesti onneks ihan yhtä kauan kuin normaalistikin
Pilvilinna, onnea hirmuisesti! Kolmas kerta toden sanoo
Pampam, pahoittelut keskenmenosta
Tänään mulla on vasteultra tuon clomin aloittamisen takia :) Saas nähdä mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään.
Pilvilinna, onnea hirmuisesti! Kolmas kerta toden sanoo
Pampam, pahoittelut keskenmenosta
Tänään mulla on vasteultra tuon clomin aloittamisen takia :) Saas nähdä mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään.
Pienitimantti, hienoa että sait lääkkeet kierron käynnistämiseen. Sitä on vaikea toipua keskenmenosta, kun kroppa ei meinaa toimia niinkuin pitää. Toivottavasti pääset uuteen kiertoon pikimiten :) Mulla oli jotenki ihan hirveen runsaat ne ekat menkat keskenmenon jälkeen, mutta kesti onneks ihan yhtä kauan kuin normaalistikin
Pilvilinna, onnea hirmuisesti! Kolmas kerta toden sanoo
Pampam, pahoittelut keskenmenosta
Tänään mulla on vasteultra tuon clomin aloittamisen takia :) Saas nähdä mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään.
joo tää on ollu kyllä tosi stressaavaa kun ei oo tapahtunu mitään ja keskenmenosta kuitenkin 2kk.. helpotti kyllä tosi paljon et saa nyt nää menkat ees käyntiin :-) Lääkäri mulle sitä "varottelikin" et menkat todennäkösesti tulee oleen runsaat, mut mulla normistikin on tosi runsaat menkat saa nähdä miten käy :-)
Mikä tuo clomi muuten on? :-)
Alina16
Puuhakas puhuja
Pienitimantti, Comifen on antiestrogen lääke, jota käytetään mm. munasolujen stimulointiin alkukierrossa. Eli esim. mulle clomit on määrätty kasvattamaan parempia munasoluja, kun mulla on pco-tyyppiset munasarjat, niin mulla on lievä ovulaatiohäiriö. Oon tähän asti onnistunut raskautumaan vain progesteronilääketuen avulla ja näin ollen voidaan olettaa, ettei mun oma progesteroni ole tarpeeks vahva.
okei!
Hei kaikkille! :vilkuttaa:
Tonne salaiselle puolelle kirjoittelin esittelyä mutta en ole saanut mitään vastausta...
Elämäni toinen kkm todettiin torstaina viikolla 11+2. Sikiö vastasi viikkoja 8+2 ja sykettä ei ollut. Sain tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Pe aamuna otin lääkkeet ja kivut alkoi ihan kamalina siitä 3h jälkeen. Tunnin kipuilin ja oksentelin kunnes menin suihkuun. Suihkussa tuntui että pitää ponnistaa ja lattialle tippui nyrkin kokoinen klöntti. Oletan että raskauspussi ei se pelkkää verta ollut. Siitä alkoi sitten vuoto lorisemalla, mutta kivut hävisi. Alkuun vain kävin vessassa ja aina lorisi pönttöön verta ja hyytymiä. Jossain vaiheessa tilanne muuttui niin että pystyin vain käymään poissa vessasta ja muuten istuin pöntöllä. Verta tuli siis PALJON. Anoppi oli lapsenvahtina ja aina välillä kyseli onko kaikki ok. Jossain vaiheessa aloin itse jo epäillä mutta en ollut varma.
Neljä tuntia vuodon alkamisesta alkoi pyörryttää ja heitin ekankerran pitkäkseni kylppärin lattialle. Olo helpotti ja pääsin sieltä ylös. Vuoto jatkui runsaana ja päässä heitti. Päädyin makaamaan kylppärin lattialle jalat nostettuna seinälle.
Tiesin ettei ollut normaalia enää mutta en yltänyt puhelimeen ja tiesin äitini tulevan milloin tahansa. Tunnin ainakin makasin lattialla tajunnan rajamailla kunnes äitini tuli.
Totesi heti ettei kaikki ole hyvin ja soitti sairaalaan. Käskivät soittaa ambulanssin ja niin tehtiin.
Muistan ensihoitajan sanat "syke on tasainen mutta heikko". Laittoivat tipan ja sitten pillit päällä sairaalaan. Matkalla hälyttivät finnhemsin lääkärin valmiuteen veripussien kanssa jos syke nousisi liikaa. Ei onneksi tarvittu ja pääsin sairaalaan.
Lääkärit tutki ja totesi että kaavinta tehdään. Reilun tunnin jouduin odottamaan että pystyivät nukuttamaan (piti olla tarpeeksi aikaa syömisestä).
No kaavinnan jälkeen vuoto on ollut aika olematonta. Eilen tankattiin sitten kaksi pussia punasoluja kun hb oli niin alhaalla. Alhaalla se on vieläkin mutta pääsin kotiin.
En ole katkera enkä jotenkin osaa surra keskenmenoa. Surin sitä jo torstain ja perjantai aamun. Enemmän mietityttää se mitä oikeasti tapahtui! Kuinka lähellä oma hengenlähtö oli ja uskallanko enää ikinä edes toivoa olevani raskaana!!??!
Meillä on kolme lasta, on ollut kohdun ulkoinen (päädyin päivystykselliseen laparoskopiaan kiireellisenä) ja nyt nämä kaksi keskenmeno kokemusta. Jokatoinen raskaus on ollut siis onnistunut...
Pelottaa, itkettää ja kyllä myös suututtaa. Varmaa on se että jos joskus vielä koen keskenmenon en suostu lääkkeelliseen hoitoon. En ainakaan kotona ja mielummin en ollenkaan.
Vauvan toki haluaisin ja tiedän että mieskin haluaa mutta... uskallanko? Onko se jälleen riski menettää oma henkensä? Lapsia, ihania lapsia meillä kun on jo! En ikinä voisi ajatella niin itsekkäästi että tekisin päätöksen joka voisi viedä äidin lapsiltani.
Tonne salaiselle puolelle kirjoittelin esittelyä mutta en ole saanut mitään vastausta...
Elämäni toinen kkm todettiin torstaina viikolla 11+2. Sikiö vastasi viikkoja 8+2 ja sykettä ei ollut. Sain tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Pe aamuna otin lääkkeet ja kivut alkoi ihan kamalina siitä 3h jälkeen. Tunnin kipuilin ja oksentelin kunnes menin suihkuun. Suihkussa tuntui että pitää ponnistaa ja lattialle tippui nyrkin kokoinen klöntti. Oletan että raskauspussi ei se pelkkää verta ollut. Siitä alkoi sitten vuoto lorisemalla, mutta kivut hävisi. Alkuun vain kävin vessassa ja aina lorisi pönttöön verta ja hyytymiä. Jossain vaiheessa tilanne muuttui niin että pystyin vain käymään poissa vessasta ja muuten istuin pöntöllä. Verta tuli siis PALJON. Anoppi oli lapsenvahtina ja aina välillä kyseli onko kaikki ok. Jossain vaiheessa aloin itse jo epäillä mutta en ollut varma.
Neljä tuntia vuodon alkamisesta alkoi pyörryttää ja heitin ekankerran pitkäkseni kylppärin lattialle. Olo helpotti ja pääsin sieltä ylös. Vuoto jatkui runsaana ja päässä heitti. Päädyin makaamaan kylppärin lattialle jalat nostettuna seinälle.
Tiesin ettei ollut normaalia enää mutta en yltänyt puhelimeen ja tiesin äitini tulevan milloin tahansa. Tunnin ainakin makasin lattialla tajunnan rajamailla kunnes äitini tuli.
Totesi heti ettei kaikki ole hyvin ja soitti sairaalaan. Käskivät soittaa ambulanssin ja niin tehtiin.
Muistan ensihoitajan sanat "syke on tasainen mutta heikko". Laittoivat tipan ja sitten pillit päällä sairaalaan. Matkalla hälyttivät finnhemsin lääkärin valmiuteen veripussien kanssa jos syke nousisi liikaa. Ei onneksi tarvittu ja pääsin sairaalaan.
Lääkärit tutki ja totesi että kaavinta tehdään. Reilun tunnin jouduin odottamaan että pystyivät nukuttamaan (piti olla tarpeeksi aikaa syömisestä).
No kaavinnan jälkeen vuoto on ollut aika olematonta. Eilen tankattiin sitten kaksi pussia punasoluja kun hb oli niin alhaalla. Alhaalla se on vieläkin mutta pääsin kotiin.
En ole katkera enkä jotenkin osaa surra keskenmenoa. Surin sitä jo torstain ja perjantai aamun. Enemmän mietityttää se mitä oikeasti tapahtui! Kuinka lähellä oma hengenlähtö oli ja uskallanko enää ikinä edes toivoa olevani raskaana!!??!
Meillä on kolme lasta, on ollut kohdun ulkoinen (päädyin päivystykselliseen laparoskopiaan kiireellisenä) ja nyt nämä kaksi keskenmeno kokemusta. Jokatoinen raskaus on ollut siis onnistunut...
Pelottaa, itkettää ja kyllä myös suututtaa. Varmaa on se että jos joskus vielä koen keskenmenon en suostu lääkkeelliseen hoitoon. En ainakaan kotona ja mielummin en ollenkaan.
Vauvan toki haluaisin ja tiedän että mieskin haluaa mutta... uskallanko? Onko se jälleen riski menettää oma henkensä? Lapsia, ihania lapsia meillä kun on jo! En ikinä voisi ajatella niin itsekkäästi että tekisin päätöksen joka voisi viedä äidin lapsiltani.
Jennie
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Hena, pahoittelut menetyksestäsi, ja voimia! Salaisella puolella jo sinua toivoteltiin tervetulleeksi, esittely ketjuun ei usein tulla kommentoimaan vaan sitten voi siirtyä kirjoittelemaan esim. Keskenmenon kokeneet ryhmään.
Tule ihmeessä sinne kirjoittelemaan.
Samanlaisia fiiliksiä varmasti monella keskenmenon kokeneella.
Itselläni keskenmeno 08/16.
Tule ihmeessä sinne kirjoittelemaan.
Samanlaisia fiiliksiä varmasti monella keskenmenon kokeneella.
Itselläni keskenmeno 08/16.