Keskenmeno ja tunteet

Jennie, oikeen paljon tsemppiä huomiselle, itse just eilen olin tyhjennyksessä
Toi on niin hirveää kun kroppa pettää, sinäkin 4 viikkoa olet suotta ollut raskaana kantanut pientä mukanasi,saanut haaveilla ja olla onnellinen. Mä tiedän mille tuntuu. Valitettavasti.
 
Kai sulle Jennie annettiin jo se valmisteleva lääke tänään?
Täälläpäin se annetaan 2pv ennen tyhjennystä,eli mä sain ma, ja eilen ke oli tyhjennys
 
Kiitos teille kauniista sanoista. Vaikka en kenellekään tätä oloa toivo on mukava kuulla saman kokeneiden kommentit.

Ajna, en saanut. Huomenna meen klo 7.30 ja sitten vasta laitetaan. En halunnut kotiin sitä, ja he sanoivat että pitäisi olla joku koko ajan kanssani ja mies tulee työreissusta vasta illalla.

Tuo on ihan totta, tuntuu pahalta että vaikka alkio onkin ollut jo kuolleena on sitä ehtinyt jo toivoa ja haaveilla ja muutamat pienet hankinnatkin jo tehdä. Odotan huomista, että kaikki tämä olisi ohi. Sitten täytyy aloittaa toipuminen. Olen ainakin 6 päivää nyt alkuun sairaslomalla. Sitten yritän palata töihin ja normaaliarkeen että saisi muuta ajateltavaa.

Ajna, kauan sinulla kesti että tyhjentyi. Pelkään myös huomisia kovia kipuja.
 
Siis... aika erikoista jos sulle ei annettu esilääkitystä (nimeltään Mifegyne) ,sellaista joka kääntää raskauden "keskenmenoksi" ja pehmentää kohdunkaulaa sitten sitä varten,että useimmiten valvotusti ja osastolla/polilla/terkkarissa, laitetaan ne cytotecit joko kohdunsuulle taikka niellään suun kautta.
Siis JOS sulle ei annettu tätä esilääkettä,ja JOS huomenna siis aloitetaan suoraan cytoilla,niin aika erikoista!!! Mulla on kaikki hoidettu TAYSissa, jossa tää on ihan automaattinen käytäntö

Kyllähän pelkät cytotkin tietty tekee sen, mutta on mahdollisesti hitaampaa toimintaa kun ei ole kypsytetty paikkoja ennakkoon. Minullakin meni nyt siis koko reissuun 14 tuntia,mutta aktiivista hoitoaikaa noin 9.30 - 17 ja tänä aikana kohtu tyhjeni. Olin sit seurannassa vielä 21.30 saakka koska mulla on hyytymishäiriö ja lääkitys joka sit altisti nyt liialle verenvuodolle.
 
Niin ja kipuja ei tarvii kärsii jos vaan kehtaat ottaa niin paljon lääkettä mitä tarjotaan.Itse jouduin vähän kärsii mutta ei juuri menkkaakipuu pahempaa, koska mä niin vähän uskallan kipulääkettä ottaa yleensäkään
 
niin ja mä otin cytot suun kautta ,edellisellä kerralla kun mun sisuksissa oli noin 14 viikkoinen mötkäle, ne laitettiin kohdunsuulle, ja se oli kyl nopsaa ohi, puolisen tuntia laiton jälkeen sikiö syntyi . toki sit meni viel kauan aikaa kun vuosi verta ja pökräsin vuodon ja lääkityksen yhteisvaikutuksesta ja sellasta,mutta kyllä se vaan niin pal nopeempi oli. Nyt tää kätilö halusi antaa suun kautta pillerit.
 
Ajna, kiitos viestistäsi. Joo ei annettu mitään esilääkitystä. Kerrottiin vaan että huomenna aloitetaan lääkitys ja kohdunsuulle laitetaan lääkitys aamulla. Aika hassua!

Miten olet itse voinut?
 
Eilinen oli kyllä rankka pv, kirjoitin koko stoorin muualle... tänään viel väsyttänyt mutta muuten fyysinen olo normaali, että sikäli elämä jatkuu. En ajattele mitä menetimme, unelman. Meilläkin 4v yritys takana.
 
Voisin kirjoittaa tänne kokemuksiani tyhjennyksestä.

Klo 7.30 menin sairaalalle ja pian sain ensimmäiset särkylääkkeet (burana ja panadol) sekä 4 tablettia suun kautta aloittamaan supistukset. Vuoto minulla alkoi yöllä ennen sairaalaanmenoa joten emättimeen tabletteja ei voitu laittaa.
Päästiin miehen kanssa tarkkailuhuoneeseen odottelemaan toiminnan käynnistymistä. Minulla alkoi pian menkkamaisia poltteluja ja sain avukseni lämpöpussin.
Noin klo 9.45 pyysin lisää lääkettä koska kivut yltyivät todella pahaksi. Sain panacodia, joka ei loppujen lopuksi oikein auttanut.
Ennen klo 11 kivut alkoivat käydä sietämättömiksi ja kipulääkettä pistettiin piikillä ja sain kaksi tablettia lisää "keskeyttämis"lääkkeitä, koska sikiö ei ollut vielä alkanut tulla ulos. Nämä kuitenkin oksensin välittömästi, koska kipulääkkeestä tuli erittäin paha olo. Tilannetta jäätiin seuraamaan.
Kipulääke sai vaan pääni sekaisin. Minua pyörrytti, hikoilutti ja oksetti mutta kipu ei mennyt pois. Supistukset olivat voimakkaita. Päädyttiin että lääkäri ultraa onko sikiö tulossa ulos. Jouduimme odottelemaan että ultrahuone tai päivystävä lääkäri vapautuu. Tässä vaiheessa kivut olivat niin kovat etten pystynyt tekemään muuta kuin huutamaan. Mies sekä kätilö pitivät minua kiinni ja hieroivat. Tässä vaiheessa vielä oksensin myös pahaaoloa jota lääkkeet ja kivut toivat.

Pääsin lääkäriin vähän ennen kahtatoista. Siellä lääkäri totesi ultrassa että sikiöpussi on vielä aika syvällä eikä kanava ole oikein auki. Lääkäri päätyi siihen, että kun olen niin tuskainen että hän puuduttaa kohdunsuun. Eikun piikki kohdunsuulle ja aahh! Mikä ihana helpotus. Pian kivut oli poissa. Lääkäri kaivoi tämän jälkeen pihdeillä sikiöpussin ja melkein koko istukan ulos. Mikä ihana tunne yli tunnin kestäneen huutotuskan jälkeen.

Tämän jälkeen jäimme vielä tarkkailuun reilu tunnin ajaksi. Sain tässävälissä jo vähän nukahdettua ja syötyä suklaata. Ihana tunne kun kaikki se oli ohi. Yhden jälkeen kätilö antoi luvan lähteä kotiin jos mies on valmis ja seuranta kotona tulee olla koko ajan.
Minun oloni oli hyvä, pystyin käydä vessassa ja kävelemään käytävällä normaalisti ilman huippausta.
Näin pääsimme jatkamaan matkaamme kotiin.

Melko rankka kokemus, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Nyt jäämme odottamaan kuukautisia ja yrityksen käynnistymistä ja hoitojen uudelleen aloittamista. Toivottavasti meille joskus vielä tämä pieni nyytti suodaan syliimme :Heartred
 
Huh huh jennie, kyllä olet kovan rääkin kokenut!!!
Hali!!! :Heartpink

Hirvittävää mitä joutuu kestämään silloinkin,vaikka raskaus ei onnistu :crybaby2
 
Hui kauheaa! Jaksamista tuleviin päiviin...
Itselläni tuska menetetystä kalvaa vieläkin,uutta raskautta ei ole vielä 6 kierronkaan jälkeen alkanut,vaikka kierto onkin tasainen ja ovis saapuu täsmällisesti kp 11.
 
Ajna ja marsa toivotaan meille kaikille pian pikaista raskautumista. On se rankkaa kun joutuu luopumaan siitä mitä kn eniten toivonut koko maailmassa. Sitten se sinulle annetaan, mutta vain hetkeksi. Ja jos uusi yritys ei tuokkaan toivottua tulosta pian, on se raskasta.
 
Täällä todettu tänään nt-ultrassa että sikiön kehitysloppunut rv9 eikä sykettä ole. Huomenna tyhjennys. :-(
 
Palaan tänne nyt kirjoittamaan kun omasta keskenmenon toteamisesta on jo kulunut aikaa. 15.8 palanut verkkokalvoihini kiinni. Silloin saan kuulla "olen pahoillani ,mutta..." . Päivä on maanantai. Keskiviikkona lääkkellinen tyhjennys, jonka piti mennä hyvin. Perjantaina alkaa nostaa lämpöä, ekan kerran gyne päivystyksessä. Saan antibiootit. Lauantaina ajelemme katsomaan asuntoa reilun sadan kilsan päähän, ja hoipun kuumelääkkeiden tokkurassa reissun, katsotaan asunto josta tulee uusi kotimme, ja kun palaamme takaisin, mies vie minut suoraan taas gyne päivystykseen.Kotona kissamme on synnyttänyt 4 ihanaa pentua. Aloitetaan iv antibiootti,sitä tiputetaan silloin aamuyöllä yksi annos ja aamuksi pyydetään takaisin. Sunnuntai aamuna tulen, crp noussut, halutaan antaa seuraavakin antibiootti iv. Lopulta kun mua on ultrattu 3pv peräkkäin, päädytään osastolle.
Maanantaina, kun km toteamisesta on viikko, kohtu tähystetään nukutuksessa. Kohdusta oli vielä tullut tavaraa. Laitetaan Mirena- vauvakuumeilu oli sitten siinä.

Nyt siitä on 1kk 1pv. Meni hetki ennenkuin aloin surra. Nyt aika ajoin haluisin repiä kierukan pois ja toisena hetkenä ymmärrän, että näin on paras (oma ikä ,lapsimäärä ja sairaudet huomioon ottaen) Sydän itkee vauvan perään, joka oli tulossa. Onneksi se kuva kuitenkin etääntyy jo silmistäni, mieleni alkaa tottua ajatukseen. Mutta valokuvat minusta, raskaana ja nyt, tänään sen juuri tajusin mitä niistä puuttuu. Rakkaus ja pohjaton onni, ihan kuin silmät olisi sammuneet. Se raskaus vaikutti minuun niin paljon ,se oli tila, jossa minun olisi pitänyt saada nauttia vielä pitkään. Mutta sen sijaan joudun nyt tekemään työtä tämän asian selvittämiseksi,ja itseni kasaamiseksi.

Toisenlaiset/erilaiset äidit-sarja joka tulee telkusta tällä hetkellä, aloin katsoa sitä. Toisen jakson jälkeen tajusin, en voi...itku tuli. Tuijotan vauvoja missä ikinä näenkään, kysyen ja ihmetellen, millainen se lapsi olisi ollut, jonka olisi kuulunut tulla meille. Missä hän on...

Vaikka tämä kaikki tapahtui hyvin pikkuviikoilla, niin näin jälkeenpäin se on ollut yllättävän iso juttu.

Ja koska tämä oli meille viimeinen mahdollisuus, en voi tuudittautua siihen ajatukseen että yritämme uudelleen ja että se on mahdollista. Ei ole.

Toipuminen jatkuu. Fyysisesti olen ok, mutta sydän särkyi siltä osin lopullisesti.
 
Pahoittelut Pienitimantti ja Anja!

Itku tuli silmään Anjan kirjoituksesta, en voi väittää, että pystyisin täysin ymmärtämään mitä koet. Varmasti vielä erityisen raskaaksi tekee tuo asian lopullisuus :( Paljon voimia!!
 
Takaisin
Top