Täältäkin osanotto ja paljon voimia Nöppöselle!
Jotenkin on ollut niin hektistä, etten ole saanut kirjoitettua tänne, vaikka säännöllisesti käynkin viestejä lueskelemassa. Tosi kivaa kuitenkin kuulla muiden kokemuksista ja raskauden etenemisestä ja vertailla omia niihin. Varsinkin näin esikoista odottavana kun moni asia tulee ihan puun takaa.
Jasmiinille onnittelut tytäruutisista! Olisi kyllä mukava saada varmuus vauvan sukupuolesta. Meilläkin on tarkoitus kysyä sitä ultrassa, mikäli vaavi asettuu sellaiseen asentoon, että jotain nähdään. Itse huomaan, että toiveet tytöstä ja pojasta vaihtelevat melkein päivittäin. Vaatteita pienelle on jo jonkin verran tullut hankittua, varsinkin puolisolla meinaa välillä mopo karata käsistä. Sekä mies että minä pidämme sukupuolineutraaleista (kuitenkin iloisista) väreistä, joten sukupuoliasia ei vaateostoksiin joka tapauksessa vaikuta. Yhdistelmävaunuvertailujakin on jo ahkerasti tehty. Innoissamme ollaan!
Liikkeitä en ole vielä varsinaisesti tuntenut. Nyt ollaan viikoilla 17+0. Eilen kuitenkin olimme neuvolassa ja ihmettelin outoja tuntemuksia doppleria vasten. Vasta jälkikäteen tajusin, että ne saattoivat olla vauvan potkuja. Ihan selviä verrattuna epämääräisiin kuplintoihin, jotka ovat tainneet olla suolistoperäisiä (juu, vatsan toiminnan kanssa täälläkin ongelmia). Terveydenhoitaja sanoi, että minulla, kuten Pisaralla ja Sädetikulla, on istukka etuseinämässä, joka toimii törmäystyynynä potkuille.
Rakenneultra on meillä 26.2., viikoilla 20+3. (Minäkin kannatan erillisen r-u-ketjun perustamista).
Hyviä vointeja kaikille ja pikaista paranemista flunssaa poteville!