Mipu76
Jostain jotain jo tietävä
Heissan
Tolteekki, kyselit vointiani. Nyt on jo parempi, koko viikonlopun tiputteli. Tänään ei ole enää tullut pisaraakaan. Eikä sitä onneksi paljoa tullutkaan. Helpotus! Uskon myös, että raskauden ja hormonimuutosten myötä limakalvot on herkemmät ja joku rasitus tai vääränlainen liike minulle siellä bodybalancessa tämän kaiken laukaisi. Mutta koska perjantaina kuulin sydänäänet todella voimakkaina, en murehdi suotta.
SEKÄ olen myös tuntenut nyt viikonloppuna parina iltana pienen muljahduksen vatsassa. Ihan erilainen kuin muu suoliston liike. Jotenkin kevyempi ja hennompi, tuntui niinku saippuakupla olis puhjennu iholle. [:D][:D][:D] Ihana tunne, kun siellä joku ilmoittelee olemassaolostaan. Ihan kuin, että "äiti älä huolehdi, täällä minä porskuttelen". Melkein alkaa itkettää, kun sitä ajattelee... Hih! On se ihmeellistä!!!
Niinhän tuolla viikkoinfossa sanotaan, että rv:lla 15 on mahdollista alkaa tuntea liikkeitä. Äitini myös tunsi näihin samoihin aikoihin kuulemma minusta, ensimmäisestään, ensimmäiset liikkeet. Mullahan on siis laskettu aika omana syntymäpäivänäni eli äitini on hyvä verrata ajankohtia omaansa. [:)]
Vointeja kaikille! Toivon kovasti, että teillä vielä pahoinvoivilla pian helpottaisi. Itse pääsin siitä eroon viime viikolla. Elämä helpottui kummasti. [:D]