Kesäkuun keskustelut

Heippa! Uusi maaliskuinen ilmoittautuu mukaan.

Meillä yritys alkoi ehkä viime vuoden syyskuussa, en ihan tarkkaan muista. Nyt tuli kuitenkin ihan ylläri plussa! :gen014 Eka haalea haamu jo keskiviikko iltana. Ja tänään digiin raskaana 1-2.

Ehdittiin tässä käymään jo lapsettomuushoidotkin läpi (ivf), sillä meidän tilanne vaikutti aika toivottomalta. Toukokuun epikriisiin lääkäri on kirjoittanut, ettei hoitoja kannata jatkaa, raskautuminen erittäin epätodennäköistä.

Nyt toki huolettaa oikeastaan ihan kaikki. Viimeiset menkat on ollu jo toukokuun puolella ja olin aika varma, et ovis ois ollut paljon ennen jussia. Mitään en o tikutellut, mutta oloja on oppinut huomaamaan. Nyt kuitenkin testien mukaan raskaus vasta ihan alussa. Toivottavasti ovis on sitten ollut myöhään. Mun kierto on nyt ollu n. 20-26 päivän välillä viimeisen vuoden, niin en nyt tiedä lasketusta ajasta. :scratch Maaliskuun puolessa välissä kuitenkin kai? Pysyisipä kyydissä sinne asti!
Tervetuloa! Tsemppiä ja pysyvyyttä :angelic:
 
Heh, en oo mitään muuta ajatellu kahteen päivään ku vaan tätä raskautta. Pikkuhiljaa oon alkanu tajuta että apua, sieltä voi oikeasti tulla vauva :love017

Oon tosi kärsimätön niin oon nyt sit tänään kertonu kaikille läheisille aiempien lisäksi (eli nyt tietää myös oma äiti, tädit ja kaveri sekä puolison vanhemmat). Muiden kanssa puhuminen saa asian tuntuu todellisemmalta ja muiden into auttaa päästää irti peloista.

Oon antanut itselleni luvan innostua, osittain myös täällä kommentoitujen juttujen ansiosta. Ei etukäteen murehtiminen auta, niin iloitsen niin paljon kun pystyn :happy:

Kiva kun tuli autoista puhe, mietin sitä itsekin. Miehellä on auto, mutta en osaa ajaa sitä kun on automaatti. Puhetta on vähän ollu että menis vaihtoon kun ei tohon edes saisi kaukaloa. Ja pelkästään julkisilla liikkuminen vois olla vähän kurjaa vaikka hyvällä sijainnilla ollaankin.

Kiitos, tervetuloa ja onnea kaikille! Oon vähän huono seuraamaan ketä tänne tulee ja vastailee niin sanotaan nyt samalla kertaa :cat:
Niinhän se on, että etukäteen murehtiminen ei juuri auta. Hyvä, että nautit:Heartred

Muutenkin mietin sitä, että miksi niin moni (minä itse siis mukaan lukien) ei halua kertoa raskaudesta kovin aikaisin, ettei joudu kertomaan mahdollisesta keskenmenosta. Miksi keskenmeno on sellainen tabu? Keskenmeno on suuri suru ja piilossa sureminen on rankkaa ja vaikeaa. Jostain luin, että lähes puolille naisista keskenmeno osuu kohdalle ainakin kerran elämässä, joten mistään kovin harvinaisesta ja vieraasta asiasta ei ole kysymys. Moni keskenmenosta avoimesti kertonut kertoo saaneensa asiasta todella paljon ymmärrystä ja rohkaisseensa samalla muita jakamaan omia kokemuksiaan.
 
Niinhän se on, että etukäteen murehtiminen ei juuri auta. Hyvä, että nautit:Heartred

Muutenkin mietin sitä, että miksi niin moni (minä itse siis mukaan lukien) ei halua kertoa raskaudesta kovin aikaisin, ettei joudu kertomaan mahdollisesta keskenmenosta. Miksi keskenmeno on sellainen tabu? Keskenmeno on suuri suru ja piilossa sureminen on rankkaa ja vaikeaa. Jostain luin, että lähes puolille naisista keskenmeno osuu kohdalle ainakin kerran elämässä, joten mistään kovin harvinaisesta ja vieraasta asiasta ei ole kysymys. Moni keskenmenosta avoimesti kertonut kertoo saaneensa asiasta todella paljon ymmärrystä ja rohkaisseensa samalla muita jakamaan omia kokemuksiaan.
Mä taas olen sellainen, että en tykkää puhua mistään ikävistä asioista läheisille. Miehelle kyllä tottakai. Olen iloinen, että en ehtinyt noista 2 km raskaudesta koskaan kertomaan kenellekään läheiselle. Mukavampi itsestä surra kaikessa rauhassa ja olla puhumatta asiasta sitten kun päässyt siitä yli. Tämä siis vain oma kanta.
Olen kyllä sitten kuukausia myöhemmin km joillekin kavereille kertonut, mutta en siinä suru vaiheessa.
 
Oon kyllä tänään kans todennut että jollekkin tässä on kohta kerrottava, varmaan omalle perheelle sitten. Ollu niin vaikeeta yksin tän asian kanssa varsinki kun mies ei tunnu ymmärtävän vielä koko asiaa niin tartten jonkun tuen :laughing002
Omalta perheeltä varmaan tosiaan sen tuen saa sitten mahdollisen keskenmenonkin jälkeen jos ei mies vielä siinäkään vaiheessa tajua mitä tapahtuu :banghead:
 
Miksi keskenmeno on sellainen tabu?

Paljon on ihmisiä joille on tapana piilottaa tunteet. Ja osalle se on helpompaa. Ite tosiaan oon monen mielestä epätavallisen avoin mutta aiemmista rankoista kokemuksista olen parhaiten selvinnyt puhumalla.

Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee mutta ei sitä ainakaan pidä hävetä jos haluaa kertoa avoimesti ja saada tukea niin hyvissä kuin huonoissa oloissa. :)
 
Moikka. Tänään tein haalean plussan, yritystä takana 1v10kk hetken olin lokakuisissa 2020 mut tuli vk7-8 kkm Nyt varovasti iloitsen uudesta raskaudesta, vaikka pelottaakin keskenmenon mahdollisuus. Ennestään 1 lapsi, sitäkin tehtiin 3vuotta ja muutama km ennenkö onnistui.
 
Itse pidän tiedon raskaudesta itselläni jonkin aikaa, sitten jaan asian miehelleni ja ehkä parille ystävälle. Haluan pitää raskauden salassa, koska en halua että kukaan tuntee surua puolestani, pahoittelee ja voivottelee km minulle hyvää tarkoittaen mutta aiheuttaen pahemman olon minulle silti. Haluan mieluummin surra yksin tai mieheni kanssa. Kun pääsisin asian yli, voisin kertoa km muillekin mutta en keskustella asiasta silloin kun suru olisi suurimmillaan. Eli helpompi ja parempi kertoa vasta kun raskaus on pidemmällä. Lisäksi olen hieman taikauskoinen tai jotain sinne päin... Ajattelen hölmösti niin että jos iloitsen ja jaan raskauden muiden kanssa heti alussa, se meneekin siitä syystä herkemmin kesken, siis ihanniinkuin sillä nyt olisi siinä tapauksessa mitään tekemistä sen kanssa, mutta en ota riskiä :wacky:
 
Kiitos Pöllönen :Heartred Mä en kanssa aio kertoa raskaudesta kun puolisolle ennenkö kriittisin aika on ohi. Edellinen raskaus oli henkisesti todella raskas, kun elimistö luuli olevansa raskaana, vaikka sikiön kehitys oli pysähtynyt. Tän tuskan kanssa jouduin eleleen pari viikkoa ennenkö pääsin lääkkeelliseen tyhjennykseen jne. :sad001
 
Moikka. Tänään tein haalean plussan, yritystä takana 1v10kk hetken olin lokakuisissa 2020 mut tuli vk7-8 kkm Nyt varovasti iloitsen uudesta raskaudesta, vaikka pelottaakin keskenmenon mahdollisuus. Ennestään 1 lapsi, sitäkin tehtiin 3vuotta ja muutama km ennenkö onnistui.
Tervetuloa ja pysyvyyttä :cool05:angelic:
 
Itse pidän tiedon raskaudesta itselläni jonkin aikaa, sitten jaan asian miehelleni ja ehkä parille ystävälle. Haluan pitää raskauden salassa, koska en halua että kukaan tuntee surua puolestani, pahoittelee ja voivottelee km minulle hyvää tarkoittaen mutta aiheuttaen pahemman olon minulle silti. Haluan mieluummin surra yksin tai mieheni kanssa. Kun pääsisin asian yli, voisin kertoa km muillekin mutta en keskustella asiasta silloin kun suru olisi suurimmillaan. Eli helpompi ja parempi kertoa vasta kun raskaus on pidemmällä. Lisäksi olen hieman taikauskoinen tai jotain sinne päin... Ajattelen hölmösti niin että jos iloitsen ja jaan raskauden muiden kanssa heti alussa, se meneekin siitä syystä herkemmin kesken, siis ihanniinkuin sillä nyt olisi siinä tapauksessa mitään tekemistä sen kanssa, mutta en ota riskiä :wacky:
Siis ymmärrän ihan hyvin, miksi keskenmenosta ei halua olla avoin. Jotenkin kuitenkin toivoisin, että surun kohtaamisesta ja siitä kertomisesta tulisi luontevampi osa ihmisten arkea. Että surua ei pelättäisi eikä surevan tarvitsisi pelätä muiden reaktioita siihen. Mutta mulla itsellänihän on ihan tämä sama ajatus, että en kestä suremista tai voivottelua puolestani. En ollut avoin omasta keskenmenostani, siitä tiesivät vain muutamat kaverit, eivät esimerkiksi mun ja miehen perheet. En tiedä, oliko se hyvä valinta kuitenkaan. Osittain kertomatta jättäminen liittyi siihen, ettei haluttu heille vauvan yrityksestä, joka on tietysti oma herkkä aiheensa sekin.
 
Minäkin liityn varo-varovasti tänne mukaan.:nailbiting: Mulla taustalla kaksi onnistunutta raskautta ja kkm huhtikuussa 2020 rv 12 (oli mennyt kesken rv 10). Eli sama tilanne kuin Unelma_:lla. Luulin olevani raskaana, vaikka todellisuudessa sikiöstä oli elämä kadonnut.:pale Nytkin olen vähän epäuskoisella fiiliksellä, että noinkohan tuolla edes on elämää. Mutta toisaalta, se ei pelaa, joka pelkää!:thumright Kuukautisia ei ole näkynyt, pari positiivista testiä tehty ja jotain lieviä oireitakin on. Tänään 4+2. Eli yritetään nyt vain luottaa siihen, että tällä kertaa homma menee maaliin.:Heartred
 
Miksi keskenmeno on sellainen tabu? Keskenmeno on suuri suru ja piilossa sureminen on rankkaa ja vaikeaa. Jostain luin, että lähes puolille naisista keskenmeno osuu kohdalle ainakin kerran elämässä, joten mistään kovin harvinaisesta ja vieraasta asiasta ei ole kysymys. Moni keskenmenosta avoimesti kertonut kertoo saaneensa asiasta todella paljon ymmärrystä ja rohkaisseensa samalla muita jakamaan omia kokemuksiaan.

Mulla keskenmenoon liittyi jotenkin sellainen häpeä omaa kehoa ja naiseutta kohtaan. Että ihan onnistuneesti elimistö hoitaa kaksi raskautta ja sitten ei yhtäkkiä osaakaan. Ja kun kyseessä oli vielä kkm, niin sitten keho ei osannut sitäkään hoitaa oikein eli spontaanisti vaan ylläpiti täysin elinkelvotonta raskautta. Huoh.

Mä kyllä puhuin omastani km aika avoimesti ja sain paljon kommentteja tyyliin ”joo, mulle on käynyt kans noin” tai ”mäkin sain keskenmenon x kertaa”. Jotenkin itsekin yllätyin, että miten yleisiä keskenmenot ovat. Ja niitä ”löytyi” sellaisiltakin ihmisiltä, jotka luulin tuntevani. Ja kun tää aihe on niin tabu, niin eipä niistä kukaan oikein tiedä, kun ei niistä puhuta. :dontknow
 
Minäkin edellisen keskenmenon kohdalla puhuin avoimesti asiasta, sekä ennen esikoisen syntymää tulleista, mutta tämän raskauden kohdalla jos keskenmeno tulee en halua puida asiaa kun oman perheen kesken. Se mitä koin keskeytyneen keskenmenon kanssa henkisesti, se oli niin rankkaa, että ne kommentit ja keskustelut mitkä oli tarkoitettu tsemppaamaan eteenpäin, todellisuudessa niissä raskaushöyryissä pahensi vaan omaa oloa. On hyvä että puhutaan ja saa vertais tukea, mut itsellä oli niin kamalan paha olla silloin, ettei ne keskustelut tuntuneet hyvälle.
 
Ihan täysin kaikesta ot mutta miksi odottajien laskuissa lasketaan tammikuisia? Mä kun edelleen kovasti opiskelen forumia ja keskusteluja niin kiinnitin huomiota näinkin oleelliseen asiaan:grin
 
Tervetuloa uusille ja kaikille pysyvyyttä sekä terveyttä:Heartred

Itse taas kuuluun niihin, joiden on aivan pakko saada puhua tuskallisista asioista. Ja mieluiten heti tilanteessa.
Minulla on ollut todella rankka lapsuus ja olisin varmaan aivan jossain pohjalla, ellen olisi löytänyt kykyä puhua surusta ja tuskasta. Sama edelleen, niin keskenmenoissa kuin muissa asioissa.
En nyt toki ihan kaikille näistä asioista puhu, mutta lähimmille kyllä. Olemme muutaman ystävän kanssa itkeneet toistemme keskenmenoja, lapsettomuutta ja muita elämän kolhua.

Mutta tämä todella on niiiin henkilökohtainen asia, ja kaikki tekevät ja elävät sen oman ajatusmaailmansa mukaan.

Mrs R, sinua komppaan kyllä tuossa, että toivoisin ettei tarvitsisi pelätä surusta puhumisesta. Ja, että se suru osattaisiin ottaa vastaan.
 
Lisäksi olen hieman taikauskoinen tai jotain sinne päin... Ajattelen hölmösti niin että jos iloitsen ja jaan raskauden muiden kanssa heti alussa, se meneekin siitä syystä herkemmin kesken, siis ihanniinkuin sillä nyt olisi siinä tapauksessa mitään tekemistä sen kanssa, mutta en ota riskiä :wacky:

Tää on mulla myös yksi syy vaikka tietäähän sen ettei siinä mitään järkeä oikeesti oo. Silti pelkää että jos liian ajoissa juhlii niin se menee pois. :sad010

Mietin kyllä sitäkin että jos jälkeenpäin kertoo ainoastaan keskenmenosta niin siihen voi läheisen olla vaikeempi suhtautua jos ei oo tiennyt raskaudestakaan. :confused005
 
Autoista sen verran, että vaikuttaa tosi paljon myös itse turvakaukalot ja turvaistuimet, minkä välissä pitäisi aikuisen istua tai olla kolmas turvalaite.
Turvaistuinblogissa on muistaakseni myös näitä turvalaitteiden leveyksiä listattu, joten sieltä löytää helposti myös kapeimmat vaihtoehdot :)
 
Takaisin
Top