Kesäkuun keskustelut

basura ja kaikki muut ketkä minun työpaikkaani/pomojani kommentoivat: Joo, meillä on kyllä meininki työpaikalla aivan omaa luokkaansa. Yksityinen hoitokoti kun on, niin kaikessa säästetään ja kaikki vedetään just ja just laillisen puitteissa. Vaan pakko ois tosiaan yrittää jaksaa siellä siihen äippälomaan asti, että saa sit vähän enemmän rahaa. Sit vois tehä useemman muksun peräkkäin (jos onnistuu, tätä yrittäessä meni 14kk) ja olla mahdollisimman kauan kotihoidon tuella. Vakipaikan hienouksia. [:D] Meillä on kaks työntekijää, jotka eivät oo pariin vuoteen olleet ees töissä, kun äippäilemään jäivät. Toiselle syntyi nyt kolmas (vissiinkin) samalla "jatkuvalla" äippälomalla. [:D]

Eilen saivat minut houkuteltua viihteelle. En ole neljään viikkoon ollut missään, normaalisti melkein joka vkloppu, jos vaan työvuorot sallii. Oli ihan mukavaa. Itsehän jaffan voimilla koko illan jaksoin kun kaveripariskunta oli meillä istumassa iltaa. Käytiin vielä baarissakin. Siellä ei ollut muuta alkoholitonta kuin alkoholitonta olutta (en juo olutta) ja limpparia. Join siis kokista. Yleensä juon kossukolaa, niin eihän siitä edes huomannut mitä join, samanlaisessa lasissa. [:D] Oli kyllä silti jotenkin ahdistavaa välillä olla siellä. Koko ajan ajattelin vain, että jokohan ihmiset arvaa ja toivottavasti ne ketkä tietää ei sano mitään. Ja väsytti aivan valtavasti. Kyllä me johonkin yhteen asti kuitenkin siellä oltiin. Ja miten mukava onkaan nyt, kun ei ole ollenkaan krapulaa. [:D]

Selkään koski tosi kovasti viime yönä. En saanut unta sen säryn takia, mutta en jaksanut nousta särkylääkettäkään hakemaan.
Ärsyttää kun ei voi syödä allergialääkkeitä. Nokka ja silmät vuotaa ja aivastuttaa koko ajan ja itikanpuremat (joille myös olen vähän allerginen) paisuu aivan mielettömiksi ja tuskaisen kutiaviksi. Eikä edes hydrokortisonia saa laittaa itikanpuremiin. [:@] Pitää maanantaina neuvolassa vähän kysellä, jos jotain voidetta tai jotain voisi käyttää, mikä vähän helpottaisi noita oireita.
 
Adara: Pikainen huikkaus allergioista ja lääkkeistä.
Se ettei allergialääkkeitä saisi syödä raskausaikana, on kuulemma vanhaa tietoa. Tästä on tullut uutta tutkimustietoa jo suunnilleen parisen vuotta sitten ja jopa allergologit ovat antaneet asiasta vanhentunutta tietoa jossain seminaarissa. Kävin 4.6. lääkärissä räkätaudin takia ja lääkäri, joka kertoi mulle tuon edellisen tiedon, kirjoitti mulle allergialääkkeeksi Cetirizin-merkkistä allergialääkettä. Siinä on vaikuttavana aineena setiritsiinidihydrokloridi, joka on vaikuttavana aineena myös käsikauppatavarana olevissa Heinixissä ja Zyrtecissä. -> Tämän tiedon pitäisi löytyä myös jostain lääkäreiden käyttämältä "info-sivustolta" (netistä). Ja nenäsumutteeksi sain Flixonase-suihkeen. Lääkäri kyseli tarvetta silmätipoille, mutta kieltäydyin, joten niitäkin pitäisi raskausaikana voida käyttää. Riippuu varmaan paljon lääkäristä, onko sillä ajantasaista tietoa asioista ja kuinka anteliaasti se myöntää luvan allergialääkkeisiin.

Hydrokortisonista: Itse astmaatikkona joudun toisinaan vetelemään kortisonia keuhkojen täydeltä, eikä sillä ole tutkitusti haittaa sikiön kehitykseen. (Näistäkin asioista juteltiin tuon samaisen lekurin kanssa, mutta ennen tätäkin olen kyllä astamalääkkeitäni saanut (lue: on pitänyt) käyttää raskausaikana ihan normaalisti.) En siis usko, että tolla hydrokortisonivoiteen käytöllä olisi sen suurempia riskitekijöitä, kunhan siinä ei ala kylpemään. ;)

Suosituksethan ovat sanoneet myös aurinkorasvojen käytöstä, ettei niitä pitäisi käyttää raskausaikana, koska imeytyvät ihon kautta verenkiertoon ja sitä kautta sikiöön. Mulla on niin vaalea iho, että joudun väkisinkin käyttämään rasvaa suojakertoimella 50+. Kyllä mä mielummin käytän kohtuudella rasvaa kuin poltan ihoni vesirakkuloille.
Suositellaanhan myös, ettei pienille lapsille tulisi laittaa lainkaan aurinkorasvaa. Tässäkin on ajat muuttuneet ja aina on parempi käyttää suojavoidetta kuin polttaa vauvan iho.

Nyt lähden kauppaan...moikkis!
 
Allergialääkkeistä: Käytän itse säännöllisesti 2x1 päivässä levosetiritsiiniä, joka on siis myös raskausaikana sallittua. Itselleni annettiin lääkärissä informaatio, että kaikkia setiritsiini-johdannaisia allergialääkkeitä voi käyttää myös raskauden aikana.
Ja muuten, apteekeissa on saatavilla aina kerran vuodessa ilmestyvä (ehkäpä Pharmacan valmistajilta?) kirjanen lääkkeistä, joita saa käyttää raskauden aikana/mitä tulee välttää raskauden aikana. Muistaakseni kylläkin maksullinen (en ole tästä aivan varma), mutta esimerkiksi jos käyttää paljon käsikauppatavaraa niin ei varmasti huono hankinta, jollei halua aina varmistaa asiaa lääkäriltä [:)]

Mutta itse hoitohenkilökuntaan kuuluvana suosittelen kyllä varmistamaan aina raskauden aikana kaikki lääkitykset lääkäriltä, jos vähänkään on epävarmuutta! Toki apteekkikin auttaa asioissa, mutta en usko heillä olevan kuitenkaan vastaavanlaista vastuuta lääkkeiden haittavaikutuksista raskauden aikana, että voisivat "antaa luvan käyttää" jotakin lääkettä (saa korjata, jos olen väärässä [:)] )
 
No hei.

Minä varmaan häippäsen täältä. Tiistaina alkoi tuhruttelu, kipuja ei ollut. Keskiviikkona tuli ihan verta jo. Vieläkään ei kipuja. Torstaina tuhrutteli taas, menin kättärille ultraan. Sieltä löytyi kohdun ulkopuolinen raskaus. [:(] Ottivat samoin tein sisälle ja sanoivat, että leikataan pois.

Myöhemmässä ultrassa toinen lääkäri huomasi, että mulla on sikiöpussi myös kohdussa, tosin siellä ei (vielä) näkynyt sikiökaikua. Sanoi, että mahdollisuudet tällaiseen ovat lottovoiton luokkaa.. Uskomattoman hyvällä tuurilla siellä siis voi olla vielä jotain hengissä.

KU leikattiin perjantaiaamuna, eikä kohtuun koskettu. 22.6 käyn ultrassa kattomassa, miten kohdun asukille on käynyt. Mahdollista myös on, että se menee kesken tai on tuulimuna, eli toiveet on aika lailla nollissa. 

Nyt siis oon saikulla ens viikon ja koitan parannella turvonnutta ja leikattua vatsaa. [:(]

Uusi yritys aloitetaan heti, kun tiedetään tämän lopullinen ratkaisu ja kunhan seuraavat kuukautiset (prkl!!) alkavat. Perseestä koko touhu.

Onnea teille ja toivotaan, että kaikki menee hyvin!
 
Voi Possu! Surkujen surku! [:(] Itkuhan täällä pääsi tuota sun kirjoitusta lukiessa.
Kovia olet joutunut kokemaan, eikä tuollaista kenellekään toivoisi. Voi kunpa voisin jollain sun oloasi helpottaa, mutta tuollaiseen ei kyllä sanat (tai mikään muukaan) auta. Olen niin pahoillani ja surullinen sun puolesta! *voimahali* Nyt ollaan sormet ja varpaat ristissä, että siellä kohdussa on pieni lohdun siemen kasvamassa. Paljon voimia jaksamiseen ja niin fyysisen kuin psyykkisenkin haavan paranteluun! <3

Ja tuuthan ihmeessä kertomaan kuulumiset, kun tiedät jotain enemmän? Siis jos jaksat. *halirutistaa vielä uudelleen*
 
Voi possu parka! Itsellä oli aikoinaan kanssa ku mutta ilman tuota toista osapuolta. Toivotaan nyt todella että se siellä sinnittelee vielä! On niin rankkoja nuo jutut..eikä niistä koskaan unohda, mutta aika parantaa haavat. Vielä kuitenkin on toivoa! että älä luovu vielä kaikesta toivosta!! vaikka varmasti rankkaa onkin. Voimia!
 
Voimia possulle.  Toivotaan nyt parasta ja jos menee metsään niin kuten sanoit; uutta yritystä vaan. 
 
Paljon voimia Possulle! Toivotaan nyt että sielä kohdussa vielä olisi joku <3

Perjantaina kävin neuvolassa. Lappuja sain paljon mukaani ja kuunneltiin sydänäänetkin :) Hetken aikaa etsittiin, missä se asuki luuraa, ja sitten se syke löytyi. syke oli huimat 165 <3 Moni tuttu sanoi heti että poika siellä on, koska pojilla kuulemma aina vahvempi syke kuin tytöillä. Onko muilla kokemuksia tästä syke- teoriasta? :)

Np- ultra olis 22.6, sitä odotellessa :)
 
Voi possua [:(][:(] Pahoittelut!
Mutta kun kerran toivonkipinä elää vielä, että olisit "lottovoiton" saanut, niin sinut pidetään vielä tiukasti tammikuisten listoilla ja peukut pystyssä. toivottavasti tulet kertomaan sitten, mitä uutisia tulee.
 
Ahdistaa, kuukautiset tulleet ajallaan ja ehkäisy ollyt käytössä. Edellisten menkkojen jälkeen vuoto alkoi parin päivän tauon jälkeen niukkana, nyt sitä ollut jo kuukauden ajan. Pari viikkoa sitten kävin yksityisellä gynellä, joka ultrasi ja arveli, että olen 5-6rv, mutta kohdussa myös hematooma, oli sitä mieltä että saattaa olla jo kesken. Suositteli kontrolli ultraa parin viikon päähän.

Soittelin neuvolaan, mutta se oli lomautusten takia suljettu, joten sain vasta tämän viikon alusta sieltä terkkarin kiinni. Suostui lopulta tekemään lähetteen HYS, koska kunnassa ei tällä hetkellä yhtään lääkäriä joka osaisi ultrata. Sekä gyne että telkkari olivat tylyjä, minkä minä sille voin että menkat ovat tulleet koko ajan ajallaan eivätkä täsmää raskauden kestoon?

Perjantaina soittelin HYS kun sieltä ei kuulunut mitään, terkkari sanoi että sieltä otetaan yheyttä parin päivän sisällä. Ensin ei löytynyt lähetettä, lopulta se löytyi eikä sitä ollut kukaan käsitellyt. Ensin äitiyspkl käski soittamaan naistentautienpkl, kun en kuulu lähetteen mukaan äitiyspkl asiakkaaksi, vaikka naistentautienpkl oli sitä mieltä että äitiyspkl pitäisi käsitellä lähete. Lopulta selvittelivät asiaa keskenään ja ilmoittivat, että aika 2vk:n sisällä eli pitäisi elää vielä epävarmuudessa toinen pari viikkoinen. Onneksi sieltä löytyi peruutusaika maanantaille, niin toivottavasti temä epävarmuuden ahdistuskin helpottaa sen jälkeen.
 
t t: Kurja homma [:@]. Toivottavasti saat pian selvyyden. Eihän tuossa sun kohtelussa ole mitään järkeä. 
 
Possu, olen pahoillani. [:(] Voimia teille! *halaus*
 
Pullukalle onnittelut hienoista sydänäänistä! [:)]
 
t t höh, millaista sähläystä. Toivottavasti saat tänään varmuuden asiaan. Voimia sinnekin! Muistathan, että tuollaisissa asioissa voi tehdä huomautuksen potilasasiamiehelle.
 
Tammikuisten lista venyy päivä päivältä, hienoa! Tervetuloa kaikille uusille ja minäkin sain tikaron jakamaan LA:n listan lopussa! [;)]
 
Omaa: Huomenna on se jännä päivä!
 
Voi possu [:(][:(]
todella kurjaa. *hali*


Itsellä varhaisultra perjantaina.
Jännittää todella paljon :/

t t järkyttävää kohtelua :S


Onko kenelläkään muulla alhainen verenpaine?
Mittasin vkl ja näytti n. 100/60.
Ei ihme että on ollut huimausta.
 
Hei kaikki!

Uusi viikko on taas alkanut, mutta aika kuluu niin tuskatuttavan hitaasti. Kävin tänään ekassa neuvolassa ja lappua tuli kassillinen. Sydänääniä neuvolan täti ei edes yrittänyt, koska ei kuulemma halua huolestuttaa turhaan, jos niitä ei saada kuulumaan (rv 8+2). Nyt jäinkin miettimään varhaisultraa. Mennäkkö vaiko ei? Tuntuu hassulta, koska en saa millään raskauttani konkreettiseksi. Tissit on kyllä kipeät ja jatkuva pahaolo, mutta jotenkin... Miten muut? Ne jotka ovat käyneet varhaisultrassa? tai jotka eivät jostain syystä halua mennä? Auttakaa esikertalaista

Hyviä vointeja kanssasiskot!
 
wii itsellä toinen raskaus nytten että eka meni kohdunulkoiseen ja nyt sitten pääsin kunnallisella heti alkuraskauden ultraan. Muuten ehkä jos ei olisi tuota ku takana niin en kävisi alkuraskauden ultrassa..tai ainakin kun nyt kävin vko 4-5 niin siellä ei ollut kuin se vesirakkula ja ruskuais pussi niin ei sitä nyt varsinaisesti niin kauhean jännittävää ollut nähdä [:D] Ja onhan sillä ihan syynsä että miksi neuvola täti ei sitä halunnut lähteä tutkimaan, koska ei välttämättä näy niin alussa ja sitten olisi tullut hirveä stressi ja huoli ja se ei ole hyväksi sinulle eikä vauvalle. Ja itsellä vähän sama asia että ei oikein edes tajua olevansa raskaana kun hirveästi oireita ole ollut. Mutta kyllä tietysti jos on jotain poikkeavia oloja tai kovia kipuja tai muuta sellaista niin kannattaahan siellä käydä..

Itselläkin tuntuu kun virallinen ultra missä etsitään sydänäänet yms niin on vasta 30.6. ja tuntuu että sitä päivää olen odottanut jo 5 vuotta, mutta silti ajattelin sitkeästi sinne asti sinnitellä jos ei vain mitään outoja tuntemuksia tule. Siinä vaiheessa sitten ainakin (rv13) pitäisi ne sydänäänet näkyä eikä tarvitse enää olla epätietoinen. että vauva tulee tai kaavinta..itse yritän ainakin vielä ihan tarkoituksella hillitä intoani josko se ei sitten olisi niin kova pala jos siellä ei mitään olekkaan..

Muutenkin on tässä nyt pari pvä ollu aika apea mieli juuri tuonkin takia että possulle kävi noin ikävästi ja samana pvä kun luin possun tapauksesta niin hesellä oltiin syömässä niin yhdeltä mammalta lirahti verilammikko pöydän alle ja itkien ambulanssilla sairaalaan..tokkopa siinäkään kamalan hyvin kävi. Jotenkin tuntuu että odottaa sitä 30.pvä ja ylittää maagisen 12vko rajan että voi huokaista helpotuksesta, mutta eipä sekään vielä mitään lupaa..[:(]

Mieltä ei myöskään kohota eilinen äärettömän kokonaisvaltainen lihassärky ja väsymys. Siis ihan kuin olisi ollut 40 astetta kuumetta ja hirveät lihassäryt, tosin ilman sitä kuumetta. myöskin oksu tunne aaltoja tulee nyt enemmän kuin ikkään ja lihassärky piikkejä (onkohan tuokaan raskaus oire vai onko tässä nyt joku reumakin iskenyt?) väsymys on kamala.. nyt on vielä 3pvä vapaata ja tahtoisi tehdä kaikkea mutta tuntuu ettei jaksa edes tätä konetta näpytellä. Kauppaankin olisi mentävä kun on kaapit tyhjät mutta ei niin millään jaksaisi...ja nyt pelottaa että minultakin lirahtaa johonkin kaupan kassala veri lammikko ja sitten sitä taas mentiin..vaan eipä sitä taida voida olla neljänseinän sisällä sitä 9kk että kai on vaan elettävä normaalia elämää ja ajatella positiivisesti..mikä tuntuu kyllä tällä hetkellä aika mahdottomalta..huah..valivalivali nyt lopetan tän ruikutuksen, huonomminkin voisi asiat olla.[:)]
 
Kiitos Basura! Ehkä vaan pitäisi ruveta nauttimaan ja olla stressaamatta. Taidan odotella rauhassa ultraa, joka on 5.7.. Enää kolme viikkoa! Sitte voikin alkaa oottamaan rakenneultraa ja sitte... Yhtä oottamista!

Onneksi tätä vertaistukea on!
 
Huh, eka työpäivä yli kahteen viikkoon. Olipas kamalaa, ihan oksetus olo koko päivän . Mutta selvisin kuitenkin, huomenna kokeillaan taas [:)].

Wii, minä en aio käydä varhaisultrassa. Kolme viikkoa jaksaa hyvin odotella vielä että pääsee kunnan tarjoamaan ultraan. Jännittäväähän tämä odottelu on mutta ajattelin sen niin ettei se muuksi muutu vaikka kuinka aikaisin kävisin, näen onko kaikki kunnossa 7.7. Erityisesti mietin sitä, että kun nää alkuviikot on kuitenkin sitä riskiaikaa, ja jos käyn varhaisultrassa missä kaikki on ok, mutta sitten tuolla varsinaisessa ei olisikaan... Hui! '

Mutta jokaisen oma päätöshän tuo on, minä laitan sen rahan omiin mukaviin vaatteisiin, joita kaipaa jo nyt vaikkei vielä mitään eroa huomaa kuin valtavissa, raskaissa rinnoissa [;)]
 
Takaisin
Top