Kesäkuun keskustelut <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja satuvee
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heips ja ihanaa kesäkuuta!

Täällä oli taas neuvola tänään. Kaikki oli hyvin, painoo tullu parissa viikossa 200 g hyvä vaan.. Ja vauvallaki hyvät sydänäänet 153 pomppaili parhaimmillaan <3 Nyt vielä tarkemmin kuunteli kun sanoin että on jotenkin liikkeet muuttunu vähän rauhallisemmiksi ja välillä saanu ihan herätellä masukkia että mitä sinne kuuluu. Liikkeitä kyllä tulee kuiteski päivittäin.
 Sanoki että semmonen kolmen kovemman potkun sarja kun päivittäin tulee niin on hyvä ja sen 10 liikettä tuntiin kun sais niin ei huolta. Mutta heti kun tuntuu että ei oikee meinaan saaha niitä nii sitten vaan soittaa äitipolille tai neuvolaan. Vielä en kyllä niin huolissaan ole ollu, kun yleensä aina jossain välissä päivää tullu ihan kunnollisia muljahduksia vaikka muute oliski ollu rauhallisempi <3

Tänään alko nyt ihan virallisesti se liikeseuranta ja tuli se 10 liikettä alle tuntiin jo, aika rauhallisia kylläki mutta aamulla oliki meno sitten vähän erilaisempaa ja nukkumaan mennessä alkaa kyllä semmonen myllerrys että ei kyllä epäilystäkää että ei olis kaikki kunnossa :D

Synnytyksestäki juteltiin neuvolassa ja siitä että missä vaiheessa pitäis sitten sinne sairaalaan lähtee.. Kun meillä on suvussa ollu noita syöksyjä mun äidillä ja mummolla ja sitten seki, kun on tuo tunnin ajomatka, mutta aika rauhallisella mielellä nyt oon taas :D

Nyt sitten kerran viikossa neuvola.. Ja jännätään et kerkeenkö parin viikon päässä olevaan synnytystapa arvioon vielä vai kerkeekö tää ehkä jo ennen sitä tulla, kun kuulemma aika hyvältä vaikuttais tää tilanne, vauvan pää jo hyvin alhaalla ei kuitenkaan vissiii ihan kiinnittyny ja viime lääkärin tarkastuksessa oli jo pehmenny paikat ja auki sormen verran. Ja kun ei tosiaan tiedetä nyt ihan tarkkaan että onko se laskettu jo parin viikon sisällä vai sittenki neljän viikon päästä?!
 Vauvan kehityksen perusteella neuvolassa epäilivät että aikasemmin tulee syntymään.. Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka venähtäiski..No kunhan tulee ja on terve <3 vaikka ei tässä enää malttais odotella, mutta nautitaan tästä nyt kun varmaan tulee tätä masua ikävä vielä, miehellekkin jo sainoin että kannattaa nyt ihastella masua vielä kun se siinä on :-D






 
masc, miten ne liikkeet lasketaan? Siis joka tunti pitää tulla 10 liikettä? Vai mitähä? Mulle ei oo mitään sanottu liikeseurannoista muuta kuin, että joka päivä pitäisi tuntua jotain...

Sitähän saa koko ajan olla tunnustelemassa ja kuulostelemassa jos koko ajan pitää olla liikkeitä, ei täällä kyllä vaan ole. Saattaa mennä monta tuntia, että on hiljaista, ja varsinkin jos tekee jotain, ei niitä pieniä liikkeitä tunne..
 

Heipsan hei heinäkuiset!

Mennytkin muutama päivä ihan ettei ole tullutkaan käytyä koko vau:n sivuilla, kesä kun on niin sitä viihtyy niin minimaalisen ajan koneella. Ja muutenkin ollut äksöniä viikonlopun aikana.

Perunamaa möyhitty käsipelillä ja perunat laitettu maahan, uusia perunoita siis odotellessa :) :P

Mahan kanssa olo ja elo mennyt samaa tasaista rataa eikä hirveitä muutoksia oo tullut, eilen neuvolassa terkkari meinaili sf-mitan perusteella ettei tääkään lapsi ONNEKSI oo isokokoinen ja puhui muutamista viikoista jakautumisen suhteen. No muutama viikko nyt voi olla laajakin käsite et en sen kans rupee hätilee. Turvotusta on kyl alkanu ilmenee joten vettä, vettä ja vettä...

Vauvan vaatteet odottaa vieläkin pesua. No siellä odottakoon, ei  ne kuitenkaan kaapista karkaa ja niit ny ehtii aina välillä koneen kaksikin pyöräyttää ja kuivumisessa menee vain hetkonen kesäaikana. Mä en ala stressiä nyt niistä repimään. Ja mä tuudittaudun siihen ajatukseen et mulla on miltei 2 kuukautta aikaakin.

Jännä aatella et osa porukasta alkaa varmaan jakautumaan jo tässä kuussa ja omaan laskettuun aikaan on yli 50 päivää. :D Juhannuksen jälkeen tietty vois alkaa jo harkittee itsekkin asennoitumista vauvan tuloon mut nyt kesäkuun alku menee ihan siivillä kun on touhua ja hommaa muutenkin ja muissa merkeissä.

Ainakin mä alan nappulaa häätää tuolta nahkayksiöstä kun rv. 37 koittaa et pääsis mahasta eroon. se on vaan yksinkertaisesti kokoajan tiellä. Eli viiden viikon päästä siis tiedossa talon siivoilua, seksiä ja saunaa. xD Tosipuheessa taitaa käydä niin et vauva tulee sit ku tulee eikä siihen auta vaikka mitä konstia yrittäis. No joo, aika se tuonkin näyttää.

 
Suolen toiminnasta, täällä koko aamun kyllä suoli laulanut niin makeasti, että liekkö tuo jo ennakoi tulevaa synnytystä?! Muutenkin viimeiset 2päivää ollut olo todella epämukava, koko viime yö meni suhteellisen kovien "menkkakipujen" kourissa. Onko muilla ollut jo suurempia kipuja? Supistelu on kuitenkin epäsäännöllistä ja ei sinänsä kivuliasta. Ensi viikolla olisi neuvolalääkäri, joten siellähän sen sitten kuulee onko tapahtunut mitään edistystä.
 
Liikeseurannasta: Mun käsittääkseni liikeseuranta menee jotenkin niin, että jos ei oo päivän aikana tuntenut juurikaan liikkeitä tai muuten epäilee niiden vähentyneen niin voi tehdä sen liikeseurannan eli tunnin ajaksi pitäs mennä vasemmalle kyljelle makaamaan ja laskea vauvan liikkeitä. Potkusarja lasketaan yhdeksi liikkeeksi. Ja niitä liikkeitä pitäisi olla sitten tunnissa vähintään se kymmenen. Jos tulee aiemmin täyteen, niin ei tarvi tietysti tuntia makoilla. Jos ei tunnun niin paljon liikkeitä niin voi välissä vähän liikkua ja syödä jotain ja laskea uudelleen tunti. Ja jos ei liikkeitä tunnun niin sitten tietysti heti yhteyttä äitiyspolille.
 
Täällä lomaillaan myös, toinen kesälomaviikko meneillään. Äitiysloma alkaa sitten virallisesti juhannukselta. Ihanaa on kun saa lepäillä niin usein kun tarvii, ei enää pitkiä istumisia töissä tai bussissa. Ne alkoikin jo käydä selän päälle. Nyt voisi nauttia kävelylenkeistä mutta valitettavasti vihlomiset ja muut tuntemukset ei oikein mahdollista sitä. Sen verran tuo kaveri tuntuu pönkäävän tonne alas itseänsä. Massu on aika ison oloinen ja kasvaa yläkäyrällä. Perjantaina olisi neuvola joten jospa saisi pummattua lähetteen kokoarvioon äitipolille. 

Noista liikelaskennoista sen verran että meidän vauva vaikuttaa aika rauhalliselta tyypiltä ja on ollut sitä koko ajan. Liikkeitä kyllä tuntuu päivittäin mutta voi olla pitkiäkin aikoja välissä ettei mitään tunnu varsinkin jos itse on paljon liikkeessä päivän mittaan. Jos pitäisi oikeasti tehdä liikelaskentaa niin en tiedä saisinko ikinä sitä kymmentä täyteen. Kaveri kyllä usein innostuu ruoasta. Syke hänellä on useimmiten 120-135, harvoin menee yli 140. Ehkä tullut isäänsä. =)
 
Uppunen: Mek jo kertoki miten se menee :) Eli noin juurikin, jos ite jotain kovastikki touhuaa niin en kyllä sillon hirveesti ees kiinnitä huomiota vauvan liikkeisiin, yleensä sitten kun ite on paikoillaan niin alkaa jotain eloa tuntumaan masussaki. Ja mulle sano, että ihan kaikki liikkeet lasketaan siihen seurantaan sen yhden tunnin ajan, jos tulee useampi kovempi potku niin ei sitte tartte sitä kymmentä välttämättä ootella, eikä mulla kyllä  oo se koko tunti edes menny noita liikkeitä pongaillessa.

Sain ite ihan semmosen lomakkeen mihin merkkailla, yritän nyt muistaa joka päivä tehdä ja vähän eri aikoihin niin sais jotain käsitystä tuon masukin unirytmistä. Mutta en kyllä kovin huolissaan olis jos niitä liikkeitä kuitenkin tuntuu päivittäin silloin tällöin ja jos vaan jonkinlaista vastausta saa kun vähän tönii toista.. Meillä ainaki on välillä ihan selvästi lepopäiviä ja sitten mellastetaan siihen malliin että ei maha kestä hetkeekään aloillaan :D aamuvirkku tuosta ainaki on tullu, tänäänki  jo joskus kolmen jälkeen herätti miut ja vielä se kuuden jälkeen jotain tuolla mylläili kun mies heräsi ja ite siinä samalla, sitte iskiki hikka ja toista alko ihan tosissaan kiukuttaa ja kyllä hyvin näky ja tuntu liikkeet, eikä mammakaa saanu siinä sitten enää oikee nukuttuu  :P

Mutta nyt kahvittelee ystävän luokse, ihanaa!

 
Mulla kans ollut jo parisen viikkoa menkkakipuja ja supistuksia. Vatsa toiminut myös tosi hyvin :D saa käydä ihan ahkerasti vessassa :D

Tosin jo reilut kaksiviikkoa tätä mulla ollut... Tänään oli neuvola ja vauva oli jo laskehtinut ja kiinnittynyt, joten saa nähdä koska syntyy :)) 

Onko muilla siis ollut noita menkkasärkyjä vielä? mulla alkaa menkkasäryillä ja sit alkaa puutuu ja vihloo sisäreisiä (!?!), mutta eivät osanneet neuvolassa sanoa että mistä moinen. Illalla meinas itku tulla kun ei saanut nukuttua kun oli jalat niin kipeänä :(
 
Joo, täällä on kanssa välillä sellasia rauhallisempia päiviä, että pitää ihan masua tökkiä, että sais jotain liikettä. Mutta noin muuten yleensä tuntuu kyllä liikkeitä ihan mukavasti. Yleensä juuri sillon kun istahtaa alas, niinkuin nytkin kun koneen ääreen takalistoni raahasin, niin rupesi myllerrys käymään, ei potkuja, mutta selkeesti näki kun vaihto asentoa :) Ja tänään kun kävin shoppailemassa kesävaatteita tuntu välillä sellasta myllerrystä.

On kyllä alkanut nyt vatsa painamaan! Hirvee paineen tunne lantion seudulla, istuminen tuntuu tosi epämukavalta, varsinkin jos kovalla penkillä istuu, tai tuolilla missä ei ole selkänojaa. Pissaaminenkin tuottaa vaikeuksia, niin paljon painaa masu rakkoa. Pitää mennä etukenoon, että saisi jotain ulos.

On kyllä niin sellanen tunne, että tää mukula tulee täältä pari viikkoa ennen laskettua aikaa :D Ja joka viikko se tunne vaan vahvistuu... Vaikka nyt onkin alkanut masu tuntumaan ikävältä, ei silti tartteis vielä tulla ulos. Sais olla yliaikaakin jos multa kysytään, niin paljon kaikki jutut kesken =/
 
Täällä ollaan jo kolmatta päivää äitiyslomalla. :)

Maanantaina oli lääkärineuvola. rv 34+6 painoarvio oli 2700g eli vähän isompi kaveri tulossa mitä esikoinen. Kaikki oli muuten ok, paitsi mulla on tosi paha supiinioireyhtymä. Ultrata piti kyljellään ja sisätutkimuksessa meinasin taas pyörtyä vaikka se tehtiinkin puoli-istuvassa asennossa. Kohdunsuu oli kiinni ja pehmeä.

Mulle ei vielä ole Kelalta tullut päätöstä äitiyspäivärahasta. Pitääkin käydä Kelan nettisivuilta katsomassa josko se kohtapuoliin tulisi.

Mulla on nyt ollut alaselkä Tosi kipee aina aamuisin. Olen kai nukkunut jotenkin huonossa asennossa tai sitten se vain kuuluu asiaan. Tässä raskaudesa on kyllä ollut niin paljon kaikkea vaivaa eli on uskominen siihen että jokainen raskaus on omanlaisensa.

Mulla ei ole käynyt edes mielessä koko tyhjennysasia, ei se kyllä ekassa raskaudessakaan ollut mielessä. Kaikkea te mietitte :)

Kummit täällä on jo mietitty. Kastetilaisuuttakin vähän suunniteltu. Nimiasia on vähän auki, tai lähinnä tyttönimi (emme tiedä kumpi on tulossa :) ).

Mukavaa päivää mammat! <3
 
Täällä kummit mietitty ja heiltä jo kysyttykkin.

Eilen oli neuvola käynti jonka seurauksena tänään kiireellinen
tarkistuskäynti äippäpolilla..

Pissassa oli proteiinia +++, ja sitten tietty tämä mun kiva turvotus
ja verenpaine päälle.

Toivotaan että sinne ei tarvisi jäädä makoilemaan :/
 
Musta kyllä tuntuu että oon päässy jotenkin tosi helpolla tän raskauden kanssa tähän asti ainaki, heti ku äitiysloma alko niin ne pienetki vaivat hävinnny. Tosin nyt on ollu sitä kuuluisaaa menkkamaista nippailua masussa ja entistä vahevempana tuntuu harjoitus supparitkin.. Välillä painaa pirpana kyllä kivasti päällä alakertaan. Nyt tosin alkanu tulla taas sitä aamuällötystä, monena aamuna iskeny jo, oksentaa ei oo tarvinnu onneksi. Nytkin jostain putkahti..
 Eilen poltteli vähän alaselkää ja reisiäki nukkumaan mennessä.. :o

Eilen oli kyllä masussa semmonen myllerryspäivä että huhhuh.. sain sen 10 liikettä reilussa 10 minuutissa :D koko päivän oikeestaan mylläili ja mun nukahtaminen kärsi eilen kyllä aika kivasti siitä, muutenkin menee myöhäseen tuon nukahtaminen kun ei vaan väsytä muka ja sitte kun alkais uni tulla niin pyörin sen pari tuntia ainaki ja mahassa mellastetaan ja sitte pitää silitellä koko ajan että malttais masukki rauhottuu, heti kun loppuu silittely niin alkaa mylläyski taas ja kun pitää oikeen painautua sitä kättä vasten <3 ihana vauvani! Nukun muutenkin tosi levottomasti ja kun mies herää kuuden jälkeen niin oon itekki hereillä ja sitten ei oikee taas meinaa saada unta..

Turvotukset on tehny taas uuden tulemisen.. Jaloissa ja nyt myös vähän sormissaki.. Eilen ekaa kertaa ei sormukset lähtenykkää sormesta kun kokeilin ja nytki tekee aika tiukkaa. Vettä oon yrittäny juoda ja laimennettua ananasmehua, tuo mehu vaan tahtoo vähän tökkiä.. Illasta kyllä sitten helpottaa yleensä nuoki.

Klik: Toivottavasti ei olis raskausmyrkytys kuitenkaan!

Meilläki on kummit jo päätetty ja kaikki ovat lupautuneet :) Ristiäisiäki oon jo vähän mietiskelly ja suunnitellu. Nimi on ollu päätettynä jo ihan alusta asti.. <3 Ainoo mikä aiheuttaa päänvaivaa niin on se miten voisin karsia sen vierasmäärän, kun nyt tuntuu että pitäis kutsua kaikki jotka oli häissäki.. reilu 70 henkee alkaa olee jo aika hurja määrä kun tilaa on semmonen 100 neliöö, toivottavasti olis lämmin päivä ristiäipäivänä niin saa pihallakin ihmiset olla. Että pitääki olla iso suku.. Miehelläki ihan kohtalaisen iso, mutta mun sukulaisia suurin osa olis kuiteski.
 
Ristiäisten vierasmäärästä... Se on jotenkin vaikeeta vetää raja tiettyyn kohtaan eli ketä kutsua ja ketä ei. Me päätettiin, että kutsutaan vaan kummit, isovanhemmat ja isoisovanhemmat, sekä molempien sisarukset perheineen. Mutta tuostakin tuli jo lähes parikymmentä henkeä.
 
Mulla tänään tuli rv 36+0, ihanaa että oikeesti viikon päästä täysiaikainen, mä kyll odotan että synnytys alkais. vaivat ku pahenee, ollu tässä muutama ilta sellanen että alavatsaan sattunu ihan kunnolla, oikeestaan heti tuohon pimpan yläpuolelle. ihan ku ois vanhan sektiohaavan kohta. ja viime yön tuntui että koko vatsa oli ihan tulessa. menkkakipumaisia tuntemuksia ollut myös usein ja vauva on ruvennut painaan alas mutt en usko että kiinnittynyt, kun taas välillä varsinki istuessa painaa kylkiluita. jalkasärkyäkin edelleen on polvista alaspäin, kyll pisti hermostuttaan ku viimeks oli neuvolassa lääkärikin ja kysyin tästä jalkasärystä niin käskee vaan ottaan panadolia ja tutkitaan vasta sitten jos synnytyksen jälkeen vaivaa! ei tuntunut muutenkaan lääkäri mitään tietävän mutt täällä kyll aina sama homma. neuvolan terkka taas ei koskaan tervehdi tai kysy mitä kuuluu, ja kiva ku samat ihmiset hoitaa lastenneuvolanki...

ei siitä suolen tyhjennyksestä kannata stressata, multa kysyttiin ku edellistä menin synnyttään onko vatsa toiminut ja vaikka se olikin antoi peräruiskeen. mutta jos sitä ei ehdi on ne kätilöt ennenki nähny kakan tulevan. se kun ei ole tahdonalaista sillo ku vauva lähtee syntymään.

ristiäisistä että monethan kutsuu niihin vain isovanhemmat ja kummit. musta ihan turha pitää jättimäisiä juhlia. Me aina kutsuttu ristiäisiin ja lasten synttäreille vain lähimmät sukulaiset ja kummit, joku reilu 20 siitä tulee. isommissa ei sitt ehdi kaikkien kanssa jutteleenkaan eikä oma koti riittäis pitopaikaksi. nyt suunnitellu jos onnistuis yhdistään esikoisen 5v synttärit, täyttää syyskuun lopussa siis ja vauvan ristiäiset samaan, siinä ku on aina hommansa siivota ja leipoa.

klik, toivottavasti ei ole paha tilanne sulla!
 
Mun masussa taisi eilen olla jokseenkin äkäinen kaveri kun oli niin mahdoton mellastus päällä, että pelkäsin vauvan puskevan nahasta läpi. Tai kuten isäntä totesi että ehkä se jo pakkaa tavaroitaan siellä. Ei kyllä vielä tarvitsisi tulla ulos. :) Olisin varmaan mennyt laskuissa sekaisin jos tunnin ajan niitä olisin yrittänyt ynnäillä. :D Tänäänkin on kyllä jonkinmoinen myllerrys käynyt, mutta tämä on pientä eiliseen verrattuna.
Vähän on kyllä tänään ollut harjoitussupistuksiakin, että on täytynyt ottaa ihan rennosti. Pienellä kävelyllä kävin ja nyt taas onkin maattava sohvalla.

Montako kummia olette ajatellut että vauvallanne olisi? Meillä on nyt yksi "kummi" kysyttynä, tosin häntä ei ole konfirmoitu eikä kuulu kirkkoon, joten hän ei kai voi olla kuin nimellinen kummi, mutta lapselle kummi kuitenkin. Sitten pyydetään vielä veljeni vaimoineen. Se kolme riittää meille.

Jotenkin en osaa ajatella että kohta se vauveli sieltä maailmaan putkahtaa! Heinäkuun loppuun tuntuu olevan niin tuskallisen pitkä aika vielä, mutta luultavasti en huomaakaan kun se h-hetki koittaakin. Onneksi miehen kesäloma alkaa kohta niin sekin jouduttaa ajan kulua kun ei tarvitse yksin kotosalla kököttää. :)
 
Huomenna olis täällä tasan 33 rv kasassa. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että juu kyllä se synnytys tosiaan lähestyy. Hirvittää ajatella, että jos samassa aikataulussa mennään kun tuon esikoisen kanssa, niin kolmen viikon kuluttua meillä on huomenna jo pieni sylissä. Huh.

Eilen olikin neuvolalääkäri, ehkä vika sellainen. Paikat oli auki sentin verran ja pehmeet. Mutta voihan tää silti mennä ylikin. Sain vaan käskyn vähän ottaa iisimmin, mulla kun on tapana buukkailla kalenteri täyteen ohjelmaa. Mutta siis, huojentavaa oli, että tilanne ei ollut sen pahempi alakerrassa. Uudelleensynnyttäjälle lienee ihan normaalia näillä viikoilla jo moiset muutokset. Tää lääkäri oli vähän aikaistettuna mulla, kun on ollut noita supistuksia. Jos jotain vielä tulee, niin saattaa sitten olla vielä yksi eli neljäs lääkäri joskus rv 37, jos vielä yhdessä koossa ollaan. Oon ite ajatellu, et tää poika sais syntyä noin rv 38, niin pääsisin siskon häihin jo vähän pienempänä, ne on 39 + 1... täytyy vissiin suunnistaa mattojen pesuun siinä 37 + 5 :D :D Jos vielä siis mahassa tyyppi lymyilee.

No, oon tässä nyt yrittäny aina tilanteen salliessa lepäillä, ja onneks on vähän rauhallisempi olo nyt. Mutta kai sitä vois huomenna jo vähän pikkupyykkiä pestä, ihan vaan varoiks...
 
voi ku jotkut on jo niin pitkällä, kade kade :)

harmitti ku tää vau ei toiminu eilen, oli ainakin 6 pitkää ja vahvaa oikeeta supistusta ihan lyhyellä aikavälillä ja vihlo toispuoleisesti mahaa ja tunsin miten vauva puski alas, ois ollu kiva tulla niistä tilittämään. koko ilta sitten meni makuulla, ja vaimenihan ne sitten lopulta pienemmiks supistuksiks. vauvakin möllersi yöllä niin, että mieli rauhottu. istuskelin koko päivän, eli ainoot selitykset mitä sille supistelulle keksin, oli edellisen yön sänkypuuhat tai sitten liian kiristävä vyötärönauha(??). eli niitä kehiin muutaman viikon päästä :D

sovittiin vauvan kaa, että pysyy vielä kuun loppuun asti sisällä, sitten saa tulla, mieluiten heti muuton jälkeen :). tuntuis kyllä niin vaikeelta jättää se vauveli keskoskaappiin, vaikka oma olo helpottuiskin fyysisesti. just kun tekis mieli imettää ja pitää lähellä 24/7 niin pitää jättää se yksin. ihailen niitä vanhempia jotka sen joutuu käymään läpi, ja selviää järjissään.

tänään oon polkenu kuntopyörällä ja siivonnu jne., eikä yhtään supistusta. niin outoo, että mun näköjään kannattaa koko ajan rehkiä, kun supistukset alkaa vaan levossa..!!

tosta ristiäisten tai nimenantojuhlien vierasmäärästä..mää taas haluun pitää ihan mielettömän isot juhlat, rakastan bileiden järkkäämistä :) onneks, koska ihan lähiperheestä tulee se 30 hlöä..!! mut ihan kotona, eli pakko kai se raja on johonkin vetää..:(

 
Ristiäisistä: Laskin taas, että jos kutsutaan molempien vanhemmat ja sisarukset ja miehen vaari sekä kummit niin siitä tulee jo 22 aikuista ja 13 lasta, huh. Viimeksi pidettiin ristiäiset taloyhtiönkerhotilassa ja sama homma varmaan nyt, kun sinne mahtuu pitkä pöytä ja lapset saa sit juoksennella ym. ja eipä tarvi omasta kodista niin stressata :)

Mulla on ollut jotenkin tosi huono fiilis muutaman päivän. Tuntuu, ettei jaksais mitään. Pitäs saada tää koti kyl siivottua, niin vois tulla siitä jo parempi mieli, mutta kun ei saa mitään aikaiseksi... Mies oli kyllä ihana ja teki huonekalujärjestelyjä, jotta saadaan pinnasänky makkariin. Supistuksia tulee välillä niin paljon, että oon ihan varma, että vauva syntyy ihan just ja mua alkaa ahdistaa enemmän, kun ei kotikaan oo valmis ja sais kyllä vielä muutaman viikon pysyä sisällä. Pari viikkoa sitten se lääkäri kyllä vakuutteli, että ei olis ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Vauva ei eilen liikkunutkaan paljoa, niin iski paniikki, mutta onneksi alkoi yöllä taas myllerrys :) Tosin yöunet jäi aika vähiin... No, mutta tää on tätä. Päivä kerralla mennään eteenpäin, jos nyt vaikka sais vähän pyykkiä edes pestyä :)

Ja ei varmaan tarvi ajatella olevansa huono äiti, jos ei heti aamusta jaksa pojan kanssa puistoon raahautua? :)
 
satuveen kirjotuksesta tuli mieleen, että meillä taitaa kyllä nyt jäädä noi sänkypuuhat hamaan tulevaan (mies-parka), kun hiljasta on ollu tässä jo kuukausia ja nyt ei enää ehkä uskalla. Ihan sen takia, koska viimeksi juurikin niillä puuhilla taisi olla tekemistä ennenaikaisesti käynnistyneen synnytyksen kanssa. Puuhasteltiin pitkän tauon jälkeen sillon rv 35 + 6, ja rv 36 neiti syntyi. Että ehkä sitten siellä 37 viikon tietämillä, jos muuten osuu fiilikset kohilleen, vois kokeilla sitäkin kikkaa...
 
Takaisin
Top