Kesäkuisten synnytystarinat
- Ketjun aloittaja Karolina
- Aloituspäivämäärä
Tää vähän venähti oltiin pitempää sairaalassa pojan sokerien ja keltaisuuden takia. Päästiin 1.6 kotiin.
Mentiin osastolle 26.5 klo:10 käynnistystä varten. Lääkäri halusi tehdä aluksi varmistus ultran. Tarkistettiin istukan toiminta ja pojan kasvu. Todettiin että istukka toimii vajaalla ja että se on vaikuttanut pikku miehen kasvuun eli käynnistys on tarpeen. Aloitettiin laittamalla ballonki 11. Se oli muuten ok, mutta mulla oli vaikeuksia käydä pissalla ei meinannut pissa kulkea. Onneksi se tippu jo klo. 16. Sen jälkeen odoteltiin pari tuntia alkaisiko omat supistukset, mutta koska mitään ei tapahtunut puhkaistiin kalvot klo.18. Siitä pikku hiljaa alkoi tullakin heikkoja supistuksia. Klo.21 siirryttiin saliin, koska kaivattiin potkua supistuksiin tipalla. Siitähän ne alkoikin tulla mukavan napakoina. Sain miedolla ilokaasua, mutta siitä ei ollut apua sain kipupiikin. Pari tuntia selvisin sen turvin. Sitten sain 23 jälkeen spinaalin joka auttoi vain tunnin, mutta aukesin 3cm->9cm. Vaikka olin auki niin sain vielä epiduraalin. Se auttoi supistuksiin, mutta sitten alkoi tulla ihan hirveä tarve ponnistamiseen. Alettiin odottaa että pikkunen laskeutuisi. Tämä vaihe oli varmaa kauhein. Ponnistus vaihe alkoi 1:25 ja lapsi oli pihalla 1:45. Alapäähän tuli repeämä, joka onneksi vaati vain pari tikkiä. Kaiken huippu oli että lääkäri joka mut kursi kasaan oli sama joka leikkas mun kohdunulkoisen vuosi sitten. Kaiken kaikkiaan mulle jäi hyvä fiilis synnytyksestä ja olin tosi tyytyväinen mun kätilöön.
Mentiin osastolle 26.5 klo:10 käynnistystä varten. Lääkäri halusi tehdä aluksi varmistus ultran. Tarkistettiin istukan toiminta ja pojan kasvu. Todettiin että istukka toimii vajaalla ja että se on vaikuttanut pikku miehen kasvuun eli käynnistys on tarpeen. Aloitettiin laittamalla ballonki 11. Se oli muuten ok, mutta mulla oli vaikeuksia käydä pissalla ei meinannut pissa kulkea. Onneksi se tippu jo klo. 16. Sen jälkeen odoteltiin pari tuntia alkaisiko omat supistukset, mutta koska mitään ei tapahtunut puhkaistiin kalvot klo.18. Siitä pikku hiljaa alkoi tullakin heikkoja supistuksia. Klo.21 siirryttiin saliin, koska kaivattiin potkua supistuksiin tipalla. Siitähän ne alkoikin tulla mukavan napakoina. Sain miedolla ilokaasua, mutta siitä ei ollut apua sain kipupiikin. Pari tuntia selvisin sen turvin. Sitten sain 23 jälkeen spinaalin joka auttoi vain tunnin, mutta aukesin 3cm->9cm. Vaikka olin auki niin sain vielä epiduraalin. Se auttoi supistuksiin, mutta sitten alkoi tulla ihan hirveä tarve ponnistamiseen. Alettiin odottaa että pikkunen laskeutuisi. Tämä vaihe oli varmaa kauhein. Ponnistus vaihe alkoi 1:25 ja lapsi oli pihalla 1:45. Alapäähän tuli repeämä, joka onneksi vaati vain pari tikkiä. Kaiken huippu oli että lääkäri joka mut kursi kasaan oli sama joka leikkas mun kohdunulkoisen vuosi sitten. Kaiken kaikkiaan mulle jäi hyvä fiilis synnytyksestä ja olin tosi tyytyväinen mun kätilöön.
Meiltähän puuttuu kokonaan se syntyneiden lista vielä! Pysyis paremmin kärryillä näistä vauvoista :D
Onnea Qaarina!
Onnea Qaarina!
Elmeri1986
Silmät suurina ihmettelijä
Meille tosiaan syntyi suunnitellulla sektiolla 2.6 3400g ja 50cm poika 
Ollaan molemmat suht hyvissä voimissa. Kerron lisää kunhan tästä voimistutaan ja saa tietokoneen huollosta...helpompi kirjoittaa koneella kun on pitkä tarina.
Ollaan molemmat suht hyvissä voimissa. Kerron lisää kunhan tästä voimistutaan ja saa tietokoneen huollosta...helpompi kirjoittaa koneella kun on pitkä tarina.
Voi ei kirjotin jo yhen tarinan tonne oireisiin.. no liitän tähän toiseen ryhmään kirjoittamani jutun.
Vielä kymmenen jälkeen illalla jahdattiin karanneita hiehoja ja käytiin sen päälle saunassa. Koko illan supistusten väli oli n. 7min ja veristä limaa (limatulppa) valu kaiken aikaa. Lima ja supistukset alko edellisenä yönä kivuttomina. Sitö ennenhän mulla ei ollu ollu mitään tuntemuksia mahassa vauvan liikkeiden lisäksi. Kahden maissa supistukset tuli tosi kivuliaiksi ja 3min välein. Soitin Kyssiin ja sain luvan lähteä kun tunnin matkakin oli edessä. Makasin puoli tuntia käyrillä, kohdunsuuta vähän jäljellä ja 2,5 cm auki. Päästiin kumminkin siitä saliin ja sain kipupiikin ja unilääkettä. Eipä auttanu vaan tuli kauhea kramppaaminen/ponnistamisen tarve ja tadaa sainkin siihen luvan. Ennen kuutta syntyi meidän pieni prinsessa 3485g!
Vielä kymmenen jälkeen illalla jahdattiin karanneita hiehoja ja käytiin sen päälle saunassa. Koko illan supistusten väli oli n. 7min ja veristä limaa (limatulppa) valu kaiken aikaa. Lima ja supistukset alko edellisenä yönä kivuttomina. Sitö ennenhän mulla ei ollu ollu mitään tuntemuksia mahassa vauvan liikkeiden lisäksi. Kahden maissa supistukset tuli tosi kivuliaiksi ja 3min välein. Soitin Kyssiin ja sain luvan lähteä kun tunnin matkakin oli edessä. Makasin puoli tuntia käyrillä, kohdunsuuta vähän jäljellä ja 2,5 cm auki. Päästiin kumminkin siitä saliin ja sain kipupiikin ja unilääkettä. Eipä auttanu vaan tuli kauhea kramppaaminen/ponnistamisen tarve ja tadaa sainkin siihen luvan. Ennen kuutta syntyi meidän pieni prinsessa 3485g!
Aika nopeasti kävi synnytys Sirrex. Onnea tytöstä! :)
Vaikka ärsyttää kun muut kiilaa synnytyksineen ohi, niin on silti kiva lukea näitä yllättävän helpolta kuulostavia synnytystarinoita :)
Vaikka ärsyttää kun muut kiilaa synnytyksineen ohi, niin on silti kiva lukea näitä yllättävän helpolta kuulostavia synnytystarinoita :)
LovecraftianBaby
Satasella mukana keskusteluissa
Näin meni meillä:
Lapsivesi meni rapsahtaen yöllä 31.5 klo 23 tienoilla, juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan. Soitimme sairaalaan, mutta käskivät odotella joko voimakkaampia supistuksia tai sitten tulla klo 8 aamulla paikalle. Rupesimme pakkailemaan sairaalaan kassia ja kävin suihkussakin rauhoittuakseni. Suihkussa alkoivat ensimmäiset voimakkaat supistukset, mutta olivat vielä epäsäännölliset, joten sairaalaan ei vielä ollut asiaa.
Nukkumisesta ei tullut mitään, joten kärvistelimme klo 3 saakka, jolloin supistukset alkoivat olla sitä luokkaa että soitimme sairaalaan ja sanoimme että nyt tulemme. Olin älyttömän väsynyt valvottuani niin pitkään, eivätkä kivuliaat supistukset ainakaan helpottaneet oloa
Pääsimme noin klo 4 tienoilla sairaalaan, jossa meidät otetiin vastaan. Hetken kulutta kätilö tutki minut ja totesi, etten ollut auennut kuin vasta hieman, joten aikaa oli.
Olin niin uupunut, etten edes pystynyt puhumaan paljoakaan. Onneksi mies oli mukana ja pystyi kertomaan suurimman osan asioistani. Minulle annettiin jotain särkylääkettä (vahvempaa buranaa tms.) ja pääsin lepohuoneeseen lepäämään. Nukahdin miltein heti kun pääni osui tyynyyn. Näin outoja unia, mutta olin kuitenkin niin tiedostavassa tilassa, että unen läpi tuntuivat supistukset, joita sitten hengittelin rauhallisesti lievemmiksi. Kätilö oli aiemmin neuvonut, että millä tavoin hengittäen saadaan supistukset tuntumaan siedettävimmiltä.
Jossain vaiheessa herään kesken unen hirveään paineen tunteeseen. Olo oli kuin olisi pitänyt päästä heti vessaan tai muuten olisi käynyt nolosti. Tokkuraisena ja hieman paniikissa hälytin napilla kätilön paikalle ja kuunneltuaan vointini hän tutki minut ja totesi että olinkin parin tunnin aikana avautunut ja valmis hommiin! Olin vielä niin unenpöpperössä etten ihan tajunnut tilannetta vaan luulin että minulla olisi vielä aikaa vaikka mihin (esim. testaamaan ilokaasua tai muuta kivunlievitystä). Vasta kun minut pantiin sänkyyn synnytyshuoneeseen niin tajusin tilanteen vakavuuden Näemmä ei ollut aikaa enää edes muihin puudutuksiin, vaan minuun iskettiin pudendaalipuudutus parilla napakalla pistolla ja sitten kätilö totesikin, että heti kun alkaa supistukset tuntumaan, niin pitäisi alkaa ponnistamaan.
Ponnistusvaihe kesti minulla yhteensä noin 35min. Aikamoinen työrupeama se oli, vaikka nopeasti menikin. Pidin silmät aikalailla kiinni, kun piti keskittyä niin kuuntelemaan kätilön ohjeita. Kesti hetki ennen kuin tajusin mitä piti tehdä ja sitten vaan piti luottaa sekä omaan kroppaan, että kätilöön. Kun sen teki, niin asiat sujuivat aika hyvin.
Synnytys on jännä tapahtuma. Supistukset tulevan ikäänkuin aaltoina. Ne alkavat hitaasti, voimistuvat ja sitten taas laantuvat. Siihen aaltoon piti hypätä mukaan surffaajan tavoin ja hengityksen kautta ponnistaa niin paljon kuin pystyi kyseisen aallon aikana. Yleensä siinä kerkesi noin kolmisen voimakasta uloshengitystä/ponnistusta tekemään (ainakin omassa tapauksessani). Samalla piti alakroppan antaa tehdä hommansa, eli siinä ponnistaessa käyttää niitä lihaksia (jotka minulla olivat hyvin ruosteessa, ens kerralla pitää treenata!). Kätilön ohjaus oli mahtavaa ja tuntui että olimme hyvä tiimi! :)
Mies oli siis koko ajan paikalla mukana, silitteli minua päästä ja toisinaan kannusti minua. Hän kuitenkin tuntee mut sen verran hyvin, että antoi minun rauhassa keskittyä hommaan :)
Jossain vaiheessa, kun pikkuinen alkoi jo vähitellen tulla ulos, kutsuttiin toinen kätilö apuun ja tämä sai kunnian välillä hieroa toista jalkaani, kun joka ponnistusvaiheen jälkeen mulla alkoi vetää vasemmassa jalassa suonta!
Olin siis puoli- istuvassa asennossa ja pitelin ponnistaessa kummastakin jalastani kiinni. Ensi kerralla ehkä kokeilen jotain toista asentoa, kun tuo ei ehkä ollut maailman miellyttävin.
Oli miten oli, pikkuinen pulpahti ulos jossain vaiheessa ja aika nopeasti sain hänet rinnalleni. Ensimmäinen ajatukseni oli, että herttinen kun oli niin pikkuinen! Sain kuulla että tyttö tuli (en yllättynyt, olin viimeisinä päivinä aika varma että ensimmäinen olisi tyttö) ja mies leikkasi jossain vaiheessa napanuorankin. Istukankin siinä synnytin aika nopeasti muksun syntymän jälkeen.
Eli, noin kuudelta aamulla aloitimme toiminnan ja tunti sen jälkeen pikkuinen oli jo sylissäni. Itselläni oli juuri todettu matala hemoglobiini edellisessä neuvolakäynnissä, joten synnytyksen jälkeen olin aika heikkona, enkä oikein päässyt liikkumaan tai tekemään mitään. Meidät siirrettiin lapsivuodeosastolle suhteellisen myöhään synnytyksen jälkeen.. noin 12 tienoilla. Pikkuisella oli myös matalat sokeriarvot ja hieman keltaisuutta, joten häntäkin pidettiin pitkään silmällä.
Sellainen meno oli meillä. Pari repeämää alapäähän tuli, mutta ne eivät kuulemma kovin pahoja repeämiä olleet. :) Että näin.
Lapsivesi meni rapsahtaen yöllä 31.5 klo 23 tienoilla, juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan. Soitimme sairaalaan, mutta käskivät odotella joko voimakkaampia supistuksia tai sitten tulla klo 8 aamulla paikalle. Rupesimme pakkailemaan sairaalaan kassia ja kävin suihkussakin rauhoittuakseni. Suihkussa alkoivat ensimmäiset voimakkaat supistukset, mutta olivat vielä epäsäännölliset, joten sairaalaan ei vielä ollut asiaa.
Nukkumisesta ei tullut mitään, joten kärvistelimme klo 3 saakka, jolloin supistukset alkoivat olla sitä luokkaa että soitimme sairaalaan ja sanoimme että nyt tulemme. Olin älyttömän väsynyt valvottuani niin pitkään, eivätkä kivuliaat supistukset ainakaan helpottaneet oloa
Pääsimme noin klo 4 tienoilla sairaalaan, jossa meidät otetiin vastaan. Hetken kulutta kätilö tutki minut ja totesi, etten ollut auennut kuin vasta hieman, joten aikaa oli. Olin niin uupunut, etten edes pystynyt puhumaan paljoakaan. Onneksi mies oli mukana ja pystyi kertomaan suurimman osan asioistani. Minulle annettiin jotain särkylääkettä (vahvempaa buranaa tms.) ja pääsin lepohuoneeseen lepäämään. Nukahdin miltein heti kun pääni osui tyynyyn. Näin outoja unia, mutta olin kuitenkin niin tiedostavassa tilassa, että unen läpi tuntuivat supistukset, joita sitten hengittelin rauhallisesti lievemmiksi. Kätilö oli aiemmin neuvonut, että millä tavoin hengittäen saadaan supistukset tuntumaan siedettävimmiltä.
Jossain vaiheessa herään kesken unen hirveään paineen tunteeseen. Olo oli kuin olisi pitänyt päästä heti vessaan tai muuten olisi käynyt nolosti. Tokkuraisena ja hieman paniikissa hälytin napilla kätilön paikalle ja kuunneltuaan vointini hän tutki minut ja totesi että olinkin parin tunnin aikana avautunut ja valmis hommiin!
Olin vielä niin unenpöpperössä etten ihan tajunnut tilannetta vaan luulin että minulla olisi vielä aikaa vaikka mihin (esim. testaamaan ilokaasua tai muuta kivunlievitystä). Vasta kun minut pantiin sänkyyn synnytyshuoneeseen niin tajusin tilanteen vakavuuden Näemmä ei ollut aikaa enää edes muihin puudutuksiin, vaan minuun iskettiin pudendaalipuudutus parilla napakalla pistolla ja sitten kätilö totesikin, että heti kun alkaa supistukset tuntumaan, niin pitäisi alkaa ponnistamaan.Ponnistusvaihe kesti minulla yhteensä noin 35min. Aikamoinen työrupeama se oli, vaikka nopeasti menikin. Pidin silmät aikalailla kiinni, kun piti keskittyä niin kuuntelemaan kätilön ohjeita. Kesti hetki ennen kuin tajusin mitä piti tehdä ja sitten vaan piti luottaa sekä omaan kroppaan, että kätilöön. Kun sen teki, niin asiat sujuivat aika hyvin.
Synnytys on jännä tapahtuma. Supistukset tulevan ikäänkuin aaltoina. Ne alkavat hitaasti, voimistuvat ja sitten taas laantuvat. Siihen aaltoon piti hypätä mukaan surffaajan tavoin ja hengityksen kautta ponnistaa niin paljon kuin pystyi kyseisen aallon aikana. Yleensä siinä kerkesi noin kolmisen voimakasta uloshengitystä/ponnistusta tekemään (ainakin omassa tapauksessani). Samalla piti alakroppan antaa tehdä hommansa, eli siinä ponnistaessa käyttää niitä lihaksia (jotka minulla olivat hyvin ruosteessa, ens kerralla pitää treenata!). Kätilön ohjaus oli mahtavaa ja tuntui että olimme hyvä tiimi! :)
Mies oli siis koko ajan paikalla mukana, silitteli minua päästä ja toisinaan kannusti minua. Hän kuitenkin tuntee mut sen verran hyvin, että antoi minun rauhassa keskittyä hommaan :)
Jossain vaiheessa, kun pikkuinen alkoi jo vähitellen tulla ulos, kutsuttiin toinen kätilö apuun ja tämä sai kunnian välillä hieroa toista jalkaani, kun joka ponnistusvaiheen jälkeen mulla alkoi vetää vasemmassa jalassa suonta!
Olin siis puoli- istuvassa asennossa ja pitelin ponnistaessa kummastakin jalastani kiinni. Ensi kerralla ehkä kokeilen jotain toista asentoa, kun tuo ei ehkä ollut maailman miellyttävin. Oli miten oli, pikkuinen pulpahti ulos jossain vaiheessa ja aika nopeasti sain hänet rinnalleni. Ensimmäinen ajatukseni oli, että herttinen kun oli niin pikkuinen!
Sain kuulla että tyttö tuli (en yllättynyt, olin viimeisinä päivinä aika varma että ensimmäinen olisi tyttö) ja mies leikkasi jossain vaiheessa napanuorankin. Istukankin siinä synnytin aika nopeasti muksun syntymän jälkeen. Eli, noin kuudelta aamulla aloitimme toiminnan ja tunti sen jälkeen pikkuinen oli jo sylissäni. Itselläni oli juuri todettu matala hemoglobiini edellisessä neuvolakäynnissä, joten synnytyksen jälkeen olin aika heikkona, enkä oikein päässyt liikkumaan tai tekemään mitään. Meidät siirrettiin lapsivuodeosastolle suhteellisen myöhään synnytyksen jälkeen.. noin 12 tienoilla. Pikkuisella oli myös matalat sokeriarvot ja hieman keltaisuutta, joten häntäkin pidettiin pitkään silmällä.
Sellainen meno oli meillä. Pari repeämää alapäähän tuli, mutta ne eivät kuulemma kovin pahoja repeämiä olleet. :) Että näin.
Ihan samoja tuntemuksia mullakin oli just ennen ponnistuslupaa. Pyysin miehen auttaa monta kertaa pöntölle kun olin ihan varma että olisi kakkahätä. En siis ollut ainoa joka niin tunsi :D Mä myös ponnistin puoli-istuvassa. Itse pidin jalkoja ja mies piti myös toiselta puolelta jalkaa ja toinen käsi oli mun tyynyn takana niin pysty aina supistuksen tullen sieltä nostamaan ja tukemaan ponnistamista ja uskon että siitä oli apua.
Esikoista kun menin synnyttämään niin kätilö ihan sanoi että ponnistustarve tuntuu kakkahädältä että tiesin sitten sanoa millon alkaa tehdä mieli ponnistaa :D meillä oli silloin ihan sama synnytys asento kun sirrexillä ollut nyt ja mielestäni se oli myös hyvä kun mies tuki tyynyn takaa. Tällä kertaa tosin vähän houkuttelisi kokeilla kontallaan.
Muakin houkuttelee pystyasennon kokeileminen. Oon kuullu kokemuksia, että on hyvä. Esim. Painovoima auttaa ja sitten lantio on täysin auki ja vauvalla tilaa syntyä.
Aikaisemmat syntyny puoli-istuvassa.. eikä kylkiasennossa löytyny oikeeta suuntaa. Mulla on kyllä se vaara, että paineet on niin matalat, että alkaa huippaamaan toi pystyasento. No, aika ja tilanne näyttää, miten on paras toimia.
Aikaisemmat syntyny puoli-istuvassa.. eikä kylkiasennossa löytyny oikeeta suuntaa. Mulla on kyllä se vaara, että paineet on niin matalat, että alkaa huippaamaan toi pystyasento. No, aika ja tilanne näyttää, miten on paras toimia.
9.6 alkoi supistelemaan klo 22. En alkanut vielä kellottelemaan, mutta ei nukkumisestakaan mitään tullut. 3 yöllä kävin vessassa ja veristä limaa tuli paperiin. Hihkaisin miehelle, että nyt se synnytys alkaa! Iloitsin vähän liian aikaisin :D Annoin miehen vielä jatkaa unia ja itse kellotin supistuksia, joita tuli 5min välein. En malttanut olla sängyssä vaan aloin valmistautumaan lähtöön. Supistukset jatkuivat säännöllisinä 3-5min välein ja klo 5 lähdettiin ajamaan vanhempieni luokse koirat kyydissä. Sairaalaan ei ollut kiire, mutta vanhempani asuvat vartin päässä sairaalasta ja oli kivempi odottaa lähtöä siellä.
10.6 aamulla 8 aikaan lähdettiin sairaalaan "näyttäytymään". Supistukset eivät olleet kivuliaita, mutta ensisynnyttäjän 5-1-1 sääntö pyöri mielessä. Kaikki kätilöt olivat kiinni synnytyksissä ja meidät jätettiin käyrille kahdeksi tunniksi. Lopulta sisätutkimus tehtiin ja olin 2cm auki. Jäimme siis sairaalaan. Supistukset pysyivät samanlaisina kunnes alkuillasta ne alkoivat hiipumaan. Tähän mennessä pärjäsin vallan mainiosti ilman kivunlievitystä. Alettiin miehen kanssa turhautua, kun tuntui että meidät oli unohdettu ja kätilöitä ei juuri näkynyt. Pari kertaa ottivat käyrää ja viiden aikaan illalla saatiin lupa lähteä kaupungille vauhdittamaan supistuksia. Eipä se kävely auttanut ja viimein 21 aikaan illalla tarkistettiin kohdunsuu. Olin 4cm auki. Kätilö teki vielä karmaisevaa sormenpyörittelyä jos supistukset alkaisivat voimistua. Siitähän ne sitten alkoi taas säännöllisesti tuntumaan 3-5min välein ja otin lämpötyynyn käyttöön ja mies hieroi välillä selkää. 23 aikaan aloin olla yhden valvotun yön jälkeen jo tosi väsynyt ja haluttiin miehen kanssa yrittää nukkua. Sain kipupiikin, mutta eihän siitä ollut iloa kuin puoleksi tunniksi (minkä olin kuitenkin hereillä).
11.6 klo 1 yöllä väsymys vaan paheni. Tärisin, pyörrytti, silmät pyöri päässä ja muistutin ehkä zombia :D Haahuilin toimistoon miehen edelleen nukkuessa ja aloin ehdottelemaan epiduraalia unen toivossa. Kipujen kanssa pärjäsin vielä hengittelemällä ja lämpötyynyllä, mutta väsymys oli pahempi ongelma. Kohdunsuu tarkistettiin ja tulos oli 5cm. Siitä sitten saliin ja piikkiä selkään. Kätilöt kehui miten hyvin muka pärjäsin ensisynnyttäjäksi. Omasta mielestä tuossa nyt ei ollut vielä mitään kehumista, kun oltiin vasta puolivälissä. Epiduraali aiheutti tietenkin kutinaa, minkä takia ei nukkuminen edelleenkään onnistunut. En ollut ikinä valvonut edes yhtä yötä, ja nyt oli jo toinen tulossa. Ärsytti hiukan kun kaikki lääkkeet meni ihan "hukkaan". Pystyinpähän sentään olemaan makuuasennossa supistusten aikaan. Klo 3 olin 7cm auki ja 4 laitettiin pudendaalipuudutus (mikä oli kauheeta ronkkimista kun vauvan pää oli tiellä). Sitten mies herätettiin ja alkoi viimeinen odotus. 4.30 oli kokonaan auki, mutta ponnistaa ei saanut vauvan huonon asennon vuoksi. En tajunnut mikä asennossa oli huonoa, mutta kyljelläänhän poju oli tulossa. Supistukset tuntuivat enää takapuolessa ja ne kestettiin tärisemällä ja hengittelemällä. Viimein 7.25 sai luvan ponnistaa ja kylkiasennossa aloitettiin. Aika pian käskettiin selälleen. Ja selälläänhän siinä tosissaan oltiinkin kun sängyn pääty oli niin alhaalla. 8.20 kätilö antoi lopulta periksi ja leikkasi välilihan. Muuten ei olisi ulos mahtunut ja itse ymmärsin tämän jo hyvin varhaisessa vaiheessa :D 8.23 poika oli ulkona ja istukka tuli pian sen jälkeen.
Synnytyksen virallinen kesto oli 9h 55min, mutta kyllähän tuo pitkä prosessi oli. Missään vaiheessa ei jännittänyt ja kivut oli paljon siedettävämpiä kun mitä yleensä pelotellaan! Tosin tikkaus ja epparin leikkaus taas sattui vaikka niitä ei muka edes huomaa :D Synnytyksen jälkeen olin tosi heikossa hapessa. Suihkuun olin menossa, mutta taju meinasin lähteä pöntöllä ja sattumalta näin itseni vielä peilistä silloin. Näytin ihan kuolleelta kun huulet vaan sinerti
Väsymys tappaa. Kuitenkin ihan positiivinen kokemus ja uskaltaisin uudestaankin.
10.6 aamulla 8 aikaan lähdettiin sairaalaan "näyttäytymään". Supistukset eivät olleet kivuliaita, mutta ensisynnyttäjän 5-1-1 sääntö pyöri mielessä. Kaikki kätilöt olivat kiinni synnytyksissä ja meidät jätettiin käyrille kahdeksi tunniksi. Lopulta sisätutkimus tehtiin ja olin 2cm auki. Jäimme siis sairaalaan. Supistukset pysyivät samanlaisina kunnes alkuillasta ne alkoivat hiipumaan. Tähän mennessä pärjäsin vallan mainiosti ilman kivunlievitystä. Alettiin miehen kanssa turhautua, kun tuntui että meidät oli unohdettu ja kätilöitä ei juuri näkynyt. Pari kertaa ottivat käyrää ja viiden aikaan illalla saatiin lupa lähteä kaupungille vauhdittamaan supistuksia. Eipä se kävely auttanut ja viimein 21 aikaan illalla tarkistettiin kohdunsuu. Olin 4cm auki. Kätilö teki vielä karmaisevaa sormenpyörittelyä jos supistukset alkaisivat voimistua. Siitähän ne sitten alkoi taas säännöllisesti tuntumaan 3-5min välein ja otin lämpötyynyn käyttöön ja mies hieroi välillä selkää. 23 aikaan aloin olla yhden valvotun yön jälkeen jo tosi väsynyt ja haluttiin miehen kanssa yrittää nukkua. Sain kipupiikin, mutta eihän siitä ollut iloa kuin puoleksi tunniksi (minkä olin kuitenkin hereillä).
11.6 klo 1 yöllä väsymys vaan paheni. Tärisin, pyörrytti, silmät pyöri päässä ja muistutin ehkä zombia :D Haahuilin toimistoon miehen edelleen nukkuessa ja aloin ehdottelemaan epiduraalia unen toivossa. Kipujen kanssa pärjäsin vielä hengittelemällä ja lämpötyynyllä, mutta väsymys oli pahempi ongelma. Kohdunsuu tarkistettiin ja tulos oli 5cm. Siitä sitten saliin ja piikkiä selkään. Kätilöt kehui miten hyvin muka pärjäsin ensisynnyttäjäksi. Omasta mielestä tuossa nyt ei ollut vielä mitään kehumista, kun oltiin vasta puolivälissä. Epiduraali aiheutti tietenkin kutinaa, minkä takia ei nukkuminen edelleenkään onnistunut. En ollut ikinä valvonut edes yhtä yötä, ja nyt oli jo toinen tulossa. Ärsytti hiukan kun kaikki lääkkeet meni ihan "hukkaan". Pystyinpähän sentään olemaan makuuasennossa supistusten aikaan. Klo 3 olin 7cm auki ja 4 laitettiin pudendaalipuudutus (mikä oli kauheeta ronkkimista kun vauvan pää oli tiellä). Sitten mies herätettiin ja alkoi viimeinen odotus. 4.30 oli kokonaan auki, mutta ponnistaa ei saanut vauvan huonon asennon vuoksi. En tajunnut mikä asennossa oli huonoa, mutta kyljelläänhän poju oli tulossa. Supistukset tuntuivat enää takapuolessa ja ne kestettiin tärisemällä ja hengittelemällä. Viimein 7.25 sai luvan ponnistaa ja kylkiasennossa aloitettiin. Aika pian käskettiin selälleen. Ja selälläänhän siinä tosissaan oltiinkin kun sängyn pääty oli niin alhaalla. 8.20 kätilö antoi lopulta periksi ja leikkasi välilihan. Muuten ei olisi ulos mahtunut ja itse ymmärsin tämän jo hyvin varhaisessa vaiheessa :D 8.23 poika oli ulkona ja istukka tuli pian sen jälkeen.
Synnytyksen virallinen kesto oli 9h 55min, mutta kyllähän tuo pitkä prosessi oli. Missään vaiheessa ei jännittänyt ja kivut oli paljon siedettävämpiä kun mitä yleensä pelotellaan! Tosin tikkaus ja epparin leikkaus taas sattui vaikka niitä ei muka edes huomaa :D Synnytyksen jälkeen olin tosi heikossa hapessa. Suihkuun olin menossa, mutta taju meinasin lähteä pöntöllä ja sattumalta näin itseni vielä peilistä silloin. Näytin ihan kuolleelta kun huulet vaan sinerti
Väsymys tappaa. Kuitenkin ihan positiivinen kokemus ja uskaltaisin uudestaankin.Elmeri1986
Silmät suurina ihmettelijä
Noniin! Nyt tulee minun synnytystarinani jonka lupasin tulla kertomaan kunhan toivun vähän ja sain koneeni huollosta.
Meillähän oli suunniteltu sektio tiedossa, ellei poitsu olisi päättänyt tulla aiemmin. Suunniteltu sektio siis oli vauvan perätilan takia.
Mentiin aamulla 2.6 sairaalaan ja vaihdoin siinä vaatteet leikkausvaatteisiin. Mies vietiin myös vaatteiden vaihtoon. Minulle laitettiin huoneessa tippa ja käytiin leikkauksen kulkua vielä siinä läpi kätilön kanssa. Tarkistettiin toki vielä että vauva oli varmasti edelleen perätilassa..ja niinhän hän oli Tässä vaiheessa aloin jännittämään aivan älyttömästi...niin paljon että koko kroppa tärisi... Kätilöt lähti kärräämään mua saliin. Kun päästiin leikkaussaliin laitettiin kaikki loput releet kiinni minuun, henkilökunta kävi esittäytymässä ja sitten alettiin laittamaan spinaalia. Spinaalin laittaminen oli inhottavan tuntuista..se ei meinannut heti onnistua. Puudutuksen laiton jälkeen laittoivat katetrin ja sain happimaskin. Tässä vaiheessa tärisin jo niin paljon että pelkäsin että tipun pöydältä...
Kuitenkin, itse leikkaus sujui jouhevasti ja pienokainen saatiin mahasta pois. Heti rääkäisi kunnon serenaadin ja suurin tärinä ja jännitys laukesi
Pisteet 9-9-9. Ja poikahan se oli 
Itse leikkaus kesti parsimisineen n. 1,5h. Sain hetkeksi pienen vierelleni mutta kädet olivat "sidottuina" molemmin puolin pöytää, niin ensikosketus jäi tässä vielä kokematta kunnolla. Seuraavaksi heräämöön jossa sain kipulääkkeitä ja pyysin melko pian et haluan vauvan luo. Vauva oli isän kanssa tämän ajan ihokontaktissa ja heillä oli mennyt hienosti
Eka päivä meni omalta osalta melko pöllyssä...josta en tykännyt yhtään. Seuraavana päivänä vasta alkoi tajuta mitä on tapahtunut ja itkua tuhrustelin... Pyysin kotiinpääsyä 2. päivänä synnytyksestä ja se kävi jos poika on kunnossa kaikinpuolin. Itsellä toipuminen lähti erinomaisesti käyntiin. Kotiinlähtöpäivänä kuitenkin aamusta minulla verenpaineet sekoili ihan kunnolla. 150/110 oli aamun paineet..päästiin kuitenkin kotiin toipumaan..josko paineet kotona tasoittuisivat. 2 viikkoa kuitenkin meni,ennenkuin paineet normalisoituivat...olo oli nämä kaksi viikkoa tosi heikko itsellä...aloitin myös raudan syönnin ja syön sitä edelleen...hb oli lähtiessä 108 kun mulla normisti se on lähempänä 160...
nyt oli hb noussut jopa 125. Eikä tässä vielä kaikki..jälkivuoto on ollut tosi runsasta..holahtelee välillä isojakin määriä..tämän takia olinkin eilen tutkimuksissa ja ultran ja verikokeiden perusteella ei hätää. Sain cytotecia että loput jäämät tulisivat paremmin pois...ultrassa siis näkyi nestekertymiä vielä kohdussa...Katetrointi myös aiheutti minulle kovia virtsaamiskipuja..nyt reilun 2 vkn jälkeen alkavat ne kivut vasta hellittää...
Summa summarum- Olo oli heti sektion jälkeen yllättävän hyvä, mutta sen jälkeen alkoi nämä vaikeudet ja olo huononi radikaalisti, vaikka olin tosi rauhallisesti. Ilman puolisoni apua en olisi selvinnyt mitenkään...vauvalla ollut asiat pääpiirteittäin ihan hyvin. Kuitenkin, jotenkin mulle jäi koko sektiosta vähän huono maku suuhun..jos olisin voinut alateitse synnyttää niin valitsisin sen ennemmin. Lähinnä se että koko "synnytys"kokemus oli jotenkin kliininen ja itse olin pöllyssä...ei houkuttelisi enää ikinä kokea samaa uudelleen...Nyt syön 200mg rautaa jotta kestän tolpillani sekä muita vitskuja...haava on parantunut hyvin! Jos jotain positiivista pitää sanoa Sektio ei vaan ollut minulle se paras tapa synnyttää. Pääasia on nyt kuitenkin että poika voi hyvin ja minä jaksan häntä melko hyvin hoitaa..onneksi on tuo isäntä kotona apuna!
Meillähän oli suunniteltu sektio tiedossa, ellei poitsu olisi päättänyt tulla aiemmin. Suunniteltu sektio siis oli vauvan perätilan takia.
Mentiin aamulla 2.6 sairaalaan ja vaihdoin siinä vaatteet leikkausvaatteisiin. Mies vietiin myös vaatteiden vaihtoon. Minulle laitettiin huoneessa tippa ja käytiin leikkauksen kulkua vielä siinä läpi kätilön kanssa. Tarkistettiin toki vielä että vauva oli varmasti edelleen perätilassa..ja niinhän hän oli
Tässä vaiheessa aloin jännittämään aivan älyttömästi...niin paljon että koko kroppa tärisi... Kätilöt lähti kärräämään mua saliin. Kun päästiin leikkaussaliin laitettiin kaikki loput releet kiinni minuun, henkilökunta kävi esittäytymässä ja sitten alettiin laittamaan spinaalia. Spinaalin laittaminen oli inhottavan tuntuista..se ei meinannut heti onnistua. Puudutuksen laiton jälkeen laittoivat katetrin ja sain happimaskin. Tässä vaiheessa tärisin jo niin paljon että pelkäsin että tipun pöydältä...Kuitenkin, itse leikkaus sujui jouhevasti ja pienokainen saatiin mahasta pois. Heti rääkäisi kunnon serenaadin ja suurin tärinä ja jännitys laukesi
Pisteet 9-9-9. Ja poikahan se oli Itse leikkaus kesti parsimisineen n. 1,5h. Sain hetkeksi pienen vierelleni mutta kädet olivat "sidottuina" molemmin puolin pöytää, niin ensikosketus jäi tässä vielä kokematta kunnolla. Seuraavaksi heräämöön jossa sain kipulääkkeitä ja pyysin melko pian et haluan vauvan luo. Vauva oli isän kanssa tämän ajan ihokontaktissa ja heillä oli mennyt hienosti Eka päivä meni omalta osalta melko pöllyssä...josta en tykännyt yhtään. Seuraavana päivänä vasta alkoi tajuta mitä on tapahtunut ja itkua tuhrustelin...
Pyysin kotiinpääsyä 2. päivänä synnytyksestä ja se kävi jos poika on kunnossa kaikinpuolin. Itsellä toipuminen lähti erinomaisesti käyntiin. Kotiinlähtöpäivänä kuitenkin aamusta minulla verenpaineet sekoili ihan kunnolla. 150/110 oli aamun paineet..päästiin kuitenkin kotiin toipumaan..josko paineet kotona tasoittuisivat. 2 viikkoa kuitenkin meni,ennenkuin paineet normalisoituivat...olo oli nämä kaksi viikkoa tosi heikko itsellä...aloitin myös raudan syönnin ja syön sitä edelleen...hb oli lähtiessä 108 kun mulla normisti se on lähempänä 160... nyt oli hb noussut jopa 125. Eikä tässä vielä kaikki..jälkivuoto on ollut tosi runsasta..holahtelee välillä isojakin määriä..tämän takia olinkin eilen tutkimuksissa ja ultran ja verikokeiden perusteella ei hätää. Sain cytotecia että loput jäämät tulisivat paremmin pois...ultrassa siis näkyi nestekertymiä vielä kohdussa...Katetrointi myös aiheutti minulle kovia virtsaamiskipuja..nyt reilun 2 vkn jälkeen alkavat ne kivut vasta hellittää...Summa summarum- Olo oli heti sektion jälkeen yllättävän hyvä, mutta sen jälkeen alkoi nämä vaikeudet ja olo huononi radikaalisti, vaikka olin tosi rauhallisesti. Ilman puolisoni apua en olisi selvinnyt mitenkään...vauvalla ollut asiat pääpiirteittäin ihan hyvin. Kuitenkin, jotenkin mulle jäi koko sektiosta vähän huono maku suuhun..jos olisin voinut alateitse synnyttää niin valitsisin sen ennemmin. Lähinnä se että koko "synnytys"kokemus oli jotenkin kliininen ja itse olin pöllyssä...ei houkuttelisi enää ikinä kokea samaa uudelleen...Nyt syön 200mg rautaa jotta kestän tolpillani sekä muita vitskuja...haava on parantunut hyvin! Jos jotain positiivista pitää sanoa
Sektio ei vaan ollut minulle se paras tapa synnyttää. Pääasia on nyt kuitenkin että poika voi hyvin ja minä jaksan häntä melko hyvin hoitaa..onneksi on tuo isäntä kotona apuna! Meille syntyi eilen klo 21.40 pieni tyttö ♡ 49 cm 3465 g. Voidaan molemmat oikein hienosti. Kirjotan vähän lisää tarinaa kun on sopiva hetki :)
Tässä kertomus minun synnytyksestä.
Lauantaina 11.6. tasan viikolla 41 heräsin aamuyöstä noin 3:20. Oli vähän tukala fiilis, mutta luulin vaan, että minulla on pissahätä. Nousin sängystä ja kun pääsin pystyyn vedet meni. Ensimmäinen fiilis oli, että rakkoni teki topposet ja kun sitä nestettä tuli niin herätin miehen ja tajusin, että lapsivettä tämä on. Olin niin odottanut limatulppaa, että vesien meno oli täysi yllätys. Siitä menin suihkuun, jossa vesiä holahtali lisää. Soitin synnärille ja sieltä tuli ohje tulla käymään aamulla klo 8-9:00, jotta voidaan ottaa streptokokkinäyte. Jatkettiin nukkumista ja mies laittoi kellon soimaan seitsemäksi. Supistukset alkoivat aika nopeasti voimistumaan, ensin olin sähköpeitto selkää vasten, mutta pian kipu oli sellaista, että siirryin kuumaan suihkuun. Se helpotti todella paljon! Ennen klo 7 aloin olla jo kohtuu tuskissani, mutta en viitsinyt herättää miestäni kun sovittiin että seiskalta soi kello. Mies käytti koirat ja minä yritin pukea, se oli kuitenkin hankalaa, koska en halunnut poistua suihkusta. Sain kuteet niskaan ja hieman klo 8 jälkeen oltiin synnärillä. Olo oli jo aikamoinen.. Päästiin ensin tutkimushuoneeseen, jossa selvisi, että olin auki 3cm. Kätilö kysyi synnytystoiveita; sanoin, että ei aquarakkuloita, mutta ammetta ja tens-laitetta voidaan kokeilla. Epi myös kun on sen aika. Samalla kätilö otti streptokokki näytteen. Näiden jälkeen siirryttiin itse synnytysssaliin.
Kätilö suositteli kivunlievitykseksi epiä, koska kivut ovat sen verran kovat. Vauva sai myös pinnin synnytyssalissa. Aika pian näiden toimenpiteiden jälkeen minut käskettiin kontalleen ja sängyn pääty laskettiin alas kun vauvan sykkeet laski. Siinä asennossa oli todella kamala olla, mutta sykkeet saatiin sillä kuntoon. Noin Klo 9:45 sain epin ja se oli onni, supistukset oli todella kipeitä. Epin laitto kävi todella helposti, ainoastaan puudutus tuntui epämukavalta, mutta se oli sivuseikka, supistukset sattui niin että henki meinasi salpaantua. Pian myös huomattiin, että rakkoni ei tyhjene, joten minut katetroitiin muutaman kerran synnytyksen aikana. Synnytystä lähdettiin vauhdittamaan oksitosiinilla kun alkurykäisyn jälkeen avautumisvaihe pitkittyi. Koko synnytyksen aikana epiä lisättiin kolme kertaa. Välillä istuin pallolla ja välillä otin unta. Pääosin mehun voimalla mentiin koko päivä, muutaman kerran otin vähän pähkinärusinasekoitusta. Kun synnytys alkoi olla loppuvaiheilla tuli kätilöiden vuoronvaihto, onneksi uusi kätilö oli yhtä mukava kuin ensimmäinenkin.
Ponnistusvaihe alkoi klo 20.45 ja loppui klo 21.26. Synnytin perinteisesti puoli-istuvassa asennossa. Minulle se sopi todella hyvin kun mies pääsi lähelle. Miehestä oli kyllä todella suuri apu. Vauva syntyi "teräsmiesasennossa", mutta mahtui yllättävän hyvin tulemaan. Pari tikkiä ja joku nirhauma tuli. Kätilö kehui minua, että hienosti jaksoin kuunnella ohjeita, muuten olisi voinut tulla pahoja repeämiä sekä lapsi oli juuri minulle sopivan kokoinen (3325g/50cm). No toisaalta, kun ei ole koskaan aiemmin synnyttänyt niin "helpompi" sitä on tehdä niin kuin käsketään. Jälkeisten painaminen oli kamalaa.. Minulla oli koko raskauden ajan vatsa jotenkin herkkä navan kohdalta (olisiko voinut johtua edessä olevasta istukasta??) ja se painaminen sattui! Tyttö sai 9 pistettä, vähän varpaissa ja sormissa oli aluksi sinertävää joka oli 5 minuutin kontrollissa poistunut. Synnytyksen jälkeen sain pienen pissan tehtyä, jonka jälkeen siirryimme perhehuoneeseen puolen yön jälkeen. Sunnutaiaamuna kuitenkaan pissaa ei taas tullut. Tarkastuksen jälkeen kätilö päätti asentaa kestokatetrin jotta rakko ja virtsaputki saisi toipua rauhassa. Katetrointi sattui aivan sairaasti (ilmeisesti virtsaputki ärsyyntyi synnytyksen katetroinnista). Kestokatetrin sain pois maanantai-aamuna. Katetrin poiston jälkeen virtsaaminen onnistuikin normaalisti. Myöhemmin maanantaina päivällä vauvan lääkärin tarkastuksen jälkeen meille tarjottiin mahdollisuutta kotiutumiseen ja näin teimme.
Lopputuloksena; synnytys oli hieno kokemus. Paremmin synnytys ei juurikaan olisi voinut minusta mennä eikä parempaa palkintoa olisi voinut saada.
Vielä pitää esittää kiitokset Jorvin synnärin ja Perhepesän väelle hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta.
Lauantaina 11.6. tasan viikolla 41 heräsin aamuyöstä noin 3:20. Oli vähän tukala fiilis, mutta luulin vaan, että minulla on pissahätä. Nousin sängystä ja kun pääsin pystyyn vedet meni. Ensimmäinen fiilis oli, että rakkoni teki topposet ja kun sitä nestettä tuli niin herätin miehen ja tajusin, että lapsivettä tämä on. Olin niin odottanut limatulppaa, että vesien meno oli täysi yllätys. Siitä menin suihkuun, jossa vesiä holahtali lisää. Soitin synnärille ja sieltä tuli ohje tulla käymään aamulla klo 8-9:00, jotta voidaan ottaa streptokokkinäyte. Jatkettiin nukkumista ja mies laittoi kellon soimaan seitsemäksi. Supistukset alkoivat aika nopeasti voimistumaan, ensin olin sähköpeitto selkää vasten, mutta pian kipu oli sellaista, että siirryin kuumaan suihkuun. Se helpotti todella paljon! Ennen klo 7 aloin olla jo kohtuu tuskissani, mutta en viitsinyt herättää miestäni kun sovittiin että seiskalta soi kello. Mies käytti koirat ja minä yritin pukea, se oli kuitenkin hankalaa, koska en halunnut poistua suihkusta. Sain kuteet niskaan ja hieman klo 8 jälkeen oltiin synnärillä. Olo oli jo aikamoinen.. Päästiin ensin tutkimushuoneeseen, jossa selvisi, että olin auki 3cm. Kätilö kysyi synnytystoiveita; sanoin, että ei aquarakkuloita, mutta ammetta ja tens-laitetta voidaan kokeilla. Epi myös kun on sen aika. Samalla kätilö otti streptokokki näytteen. Näiden jälkeen siirryttiin itse synnytysssaliin.
Kätilö suositteli kivunlievitykseksi epiä, koska kivut ovat sen verran kovat. Vauva sai myös pinnin synnytyssalissa. Aika pian näiden toimenpiteiden jälkeen minut käskettiin kontalleen ja sängyn pääty laskettiin alas kun vauvan sykkeet laski. Siinä asennossa oli todella kamala olla, mutta sykkeet saatiin sillä kuntoon. Noin Klo 9:45 sain epin ja se oli onni, supistukset oli todella kipeitä. Epin laitto kävi todella helposti, ainoastaan puudutus tuntui epämukavalta, mutta se oli sivuseikka, supistukset sattui niin että henki meinasi salpaantua. Pian myös huomattiin, että rakkoni ei tyhjene, joten minut katetroitiin muutaman kerran synnytyksen aikana. Synnytystä lähdettiin vauhdittamaan oksitosiinilla kun alkurykäisyn jälkeen avautumisvaihe pitkittyi. Koko synnytyksen aikana epiä lisättiin kolme kertaa. Välillä istuin pallolla ja välillä otin unta. Pääosin mehun voimalla mentiin koko päivä, muutaman kerran otin vähän pähkinärusinasekoitusta. Kun synnytys alkoi olla loppuvaiheilla tuli kätilöiden vuoronvaihto, onneksi uusi kätilö oli yhtä mukava kuin ensimmäinenkin.
Ponnistusvaihe alkoi klo 20.45 ja loppui klo 21.26. Synnytin perinteisesti puoli-istuvassa asennossa. Minulle se sopi todella hyvin kun mies pääsi lähelle. Miehestä oli kyllä todella suuri apu. Vauva syntyi "teräsmiesasennossa", mutta mahtui yllättävän hyvin tulemaan. Pari tikkiä ja joku nirhauma tuli. Kätilö kehui minua, että hienosti jaksoin kuunnella ohjeita, muuten olisi voinut tulla pahoja repeämiä sekä lapsi oli juuri minulle sopivan kokoinen (3325g/50cm). No toisaalta, kun ei ole koskaan aiemmin synnyttänyt niin "helpompi" sitä on tehdä niin kuin käsketään. Jälkeisten painaminen oli kamalaa.. Minulla oli koko raskauden ajan vatsa jotenkin herkkä navan kohdalta (olisiko voinut johtua edessä olevasta istukasta??) ja se painaminen sattui! Tyttö sai 9 pistettä, vähän varpaissa ja sormissa oli aluksi sinertävää joka oli 5 minuutin kontrollissa poistunut. Synnytyksen jälkeen sain pienen pissan tehtyä, jonka jälkeen siirryimme perhehuoneeseen puolen yön jälkeen. Sunnutaiaamuna kuitenkaan pissaa ei taas tullut. Tarkastuksen jälkeen kätilö päätti asentaa kestokatetrin jotta rakko ja virtsaputki saisi toipua rauhassa. Katetrointi sattui aivan sairaasti (ilmeisesti virtsaputki ärsyyntyi synnytyksen katetroinnista). Kestokatetrin sain pois maanantai-aamuna. Katetrin poiston jälkeen virtsaaminen onnistuikin normaalisti. Myöhemmin maanantaina päivällä vauvan lääkärin tarkastuksen jälkeen meille tarjottiin mahdollisuutta kotiutumiseen ja näin teimme.
Lopputuloksena; synnytys oli hieno kokemus. Paremmin synnytys ei juurikaan olisi voinut minusta mennä eikä parempaa palkintoa olisi voinut saada.
Vielä pitää esittää kiitokset Jorvin synnärin ja Perhepesän väelle hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta.Vihdoinkin on hetki aikaa olla tietokoneen ääressä.
Tyty tänään tasan kaksi viikkoa, joten jos sen kunniaksi hieman synnytystarinaa kirjoittelisi. Tää ei oo mikään tarkka selostus eikä myöskään se voimaannuttavin ja kaunein kertomus. Oma pää on ollu tosi kovilla synnytystä ajatellessa ja itku tulee joka kerta kun sitä miettii.
Mulla oli siis äitiyspolikäynti maanantaina 6.6. jolloin oli rv 40+3. Lapsiveden määrä oli hävinnyt käytännössä kokonaan, joten lääkäri päätti, että aloitetaan käynnistelemään. Sisätutkimuksessa paikat oli vielä kiinni, mutta pehmenneet viikon takaisesta käynnistä. Meninkin siitä sitten suoraan synnärille käyrille ja oksitosiinirasitukseen. Kolmisen tuntia taisin kaiken kaikkiaan olla synnärillä ja oksitosiinilla saatiin pieniä suppareita aikaiseksi. Sintin sydänäänet pysyi vahvana, joten lääkäri päätti aloittaa käynnistelyt sytotecillä jo samana päivänä (yleensä ei anneta sytoteciä samana päivänä kuin oksitosiinirasitus). Siirryin vuodeosastolle, jossa sain ensimmäisen puolikkaan sytotecin. Tällä ei mitään vaikutusta ollut. Mies tuli seuraksi illalla ja kävellä lompsittiin ympäri sairaalaa ja sairaalanpihaa, mutta Sintti ei antanut merkkiäkään että olisi ulos tulossa... Tai jotain tapahtui, nimittäin limatulppa alkoi irrota.
Ahdisti tosi paljon jäädä sairaalaan ja yritin puhua, että josko pääsisin kotiin odottelemaan käynnistymistä, mutta ei... Illalla sain vielä toisen puolikkaan sytoteciä.
Yöllä klo. 3 alkoi säännöllisesti supistella n. 7 min välein. Lämmin geelityyny auttoi kipuihin ja rauhallinen hengittely. Jossain vaiheessa tunsin pienen lorahduksen housuihin. Kerroin tästä kätilölle, mutta hän oli sitä mieltä että ei se lapsivettä ollut. Itse olin koko ajan varma, että se pieni loraus oli nimenomaan lapsivettä. Eihän siellä paljoa enää jäljellä ollut, joten eihän sitä voinut lorisemalla poiskaan tulla?! Aamuvuoron kätilökin oli sitä mieltä, että ei se lapsivettä ollut mutta suostui tekemään lapsivesitestin, ja yllätyksenä se oli kuin olikin ollut lapsivettä! Eli tippa käteen ja antibiootti tippumaan.
Aamuun saakka supistukset jatkuivat säännöllisinä, mutta lääkärin kierron lähestyessä ne harvenivat miltei 15 min välein tuleviksi. Olin aamulla saanut vielä puolikkaan sytotecin, että saataisi homma varmasti etenemään. Lääkäri kävi ja ihan varoittamatta teki tosi ronskin sisätutkimuksen. Teki mieli potkaista lääkäriä päähän. Ois voinu ees sanoa mitä aikoo tehdä!! Kiukusta kihisten kirosin lääkärin toimintaa kätilölle. Sisätutkimus sai kuitenkin supistuksen voimistumaan huomattavasti ja väli lyheni n. viiteen minuuttiin. Aloin olla tosi kipeä, mutta pärjäilin Panadolin, jumppapallon ja lämpötyynyn turvin. Mies läksi töistä paria tuntia aiemmin tulemaan sairaalalle. Mies tais hieman säikähtää miten kipeä olin, kun lopulta pääsi mun luo. Siinä vaiheessa oltiin jo TENS viritelty. Pärjäilin TENSSin, jumppapallon ja miehen selkähieronnan voimin.
Paikat avautui toooosi hitaasti ja olin kipeä. Päästiin synnytyssaliin kun olin pari senttiö auki, mutta tositosi kipeä. Olin ainoa synnyttäjä sillä hetkellä, joten senkin vuoksi pääsin noin aikaisessa vaiheessa saliin.
Salissa olin hetken aikaa käyrillä ja sitten pääsin ammeeseen. Se oli hyvä ja n. tunnin ajan lilluin lämpimässä vedessä. Vauvan painuessa alaspäin muuttui supistuskipu sellaiseksi, ettei vedessä oleminen tuntunut enää hyvältä. Jumppapallo, lämpötyyny, hieronta ja välillä liikkuminen tuntui parhailta kivunlievityksiltä.
Iltavuoron kätilö oli aivan ihana Hän piti mulle seuraa, kun mies kävi kaupassa hakemassa syömistä ja sai jutustelullaan mun ajatuksen pois kivusta.
Ihana ihminen ja juuri oikeassa työssä
Yövuoron kätilö ei sit ollutkaan niin ihana. Sellainen vähän tympeähkö vanhempi nainen, joka ei vaivautunut kyselee mitään mun toiveita tms. Kivut vain lisääntyi ja lisääntyi ja en olisi sitä opiaattikipupiikkiä halunnut. Lääkäri tuli mua myös katsomaan (sama jonka polilla olin käynyt) ja hän sai puhuttua mut ympäri kipupiikkiin. Epiä en siis voinut vielä saada kun olin vain 2,5 cm auki. Sain piikin ja n. puoli tuntia siitä hölähti lapsivettä pieni määrä ja supistuksen voimistui taas. Oxanest sai mut avautuu sen verran, että sain epiduraalin. Tuttu anestesialääkäri kävi sen laittamassa ja laitossa meni aikaa, kun mun selkäranka on sen verran kiero, että pistäminen oli todella vaikeaa. Lopulta kuitenkin piuha oli paikallaan ja kivut alkoi helpottaa ja sain hieman levättyä.
Epin sain n. kolmen maissa. Epin laiton vuoksi jouduttiin myös oksitosiinitippa aloittamaan.
Kuuden aikoihin aamulla olin avautunut täysin auki ja päästiin hiljalleen ponnistamaan. Kipu ja paineentunne voimistui, mä oksensin voimakkaasti kun alkoi olla lupa ponnistaa ja olin jo siinä vaiheessa aivan älyttömän väsynyt. Tärisin horkassa enkä voinut hallita tärinää millään tavalla. Jouduin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa, muuta vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Aika pian löytyi oikea ponnistussuunta ja tunsin miten vauva tuli oikeaan suuntaan. Kipu oli kova!!! Mun supistukset olivat kestoltaan tosi lyhyitä ja kerkesin kolme kertaa ponnistaa yhden supistuksen aikana, joista vain se ensimmäinen ponnistus oli kunnollinen ponnistus.
Lääkäri sattui tulemaan paikalle katsomaan miten menee ja hän ymmärsi mun väsymyksen. Homma eteni, mutta mä olin aivan törkeen kipeä ja väsynyt. Mua pelotti ihan älyttömästi ja kaikki vaan sanoi ettei mitää hätää. Tuntui että kukaan ei sitä mun pelkoa ottanu tosissaan. Kukaan ei oikein kertonut mitä tuleman pitää ja mun paniikki vaan kasvoi ja kasvoi, samoin kipu. Ohjeita sateli joka puolelta ja jossain vaiheessa mä tiuskasin että älkää kaikki neuvoko yhtä aikaa.
Lähes tunnin ponnistelujen jälkeen lääkäri päätti ottaa imukupin käyttöön. Olin jo siinä vaiheessa huutanut kuin eläin ja olin ihan hirveen paniikin vallassa. Miestä pelotti mun käytös ja mä koko ajan tiesin miten rankkaa miehellä on katsoa vierestä kun muhun sattuu niin älyttömästi. Se tapahtui mitä eniten pelkäsin, mä menetin kontrollin tilanteeseen ja hoitohenkilökunta ei kertonut mulle mitä tapahtuu. Välilihan puuhuttamienn sattui, epparin teko ei niinkään, imukupin laitto sattui aivan kamalasti ponnistamisesta puhumattakaan. Paikalla oli 3-4 kätilöä, lääkäri ja lastenlääkäri. Lopulta imukuppi oli paikallaan ja tyttö autettiin ulos, se kipu oli ihan jäätävä ja mä huusin että "tukekaa nyt s***ana joku mun peräaukon seutua kun tuntuu että se repee just nyt!". Kipu loppui kun tyttö oli ulkona, Mä en ees kunnolla tajunnu, että nyt se on ohi. 9 pisteen tyttö syntyi, ja hyvin nopeasti päästi oikein kuuluvan äänimerkin. Lääkäri sanoi, että hänen ei tarvinnut avustaa juuri lainkaan vaan mun oma ponnistus sai tytön syntymään. Tyttö tuli ulos supersankarina, eli nyrkki edellä mikä tek ponnistusvaiheesta vaikean ja niin kivuliaan.
Istukka syntyi nopeasti ja kätilö paikkaili mut tytön ollessa mun paidan sisällä. Epparin sain, muita nirhaumia ei (ihme kyllä) tullut. Ensi-imetys onnistui ja tyty olikin rinnalla imemässä parin tunnin ajan.
Mun olo oli tosi huono ja melkein pyörryin. Vuotoa ei paljoa ollut (600ml) mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt ja loppu rankasta synnytyksestä.
Tällä hetkellä tuntuu, että en todellakaan tahdo ikinä enää synnyttää. Saas nähdä kultaako aika muistot jossain vaiheessa. En ole pettynyt omaan suoritukseen, enkä siihen että jouduttiin imukuppia käyttämään. Henkisesti tuo kokemus oli niin raskas, että ei kiitos enää.
Toivottavasti mun tarina ei muille aiheuta ahdistusta. Pahoittelut tekstin sekavuudesta, ajatuksien kokoaminen tekstiksi on aika työlästä edelleen.
Tyty tänään tasan kaksi viikkoa, joten jos sen kunniaksi hieman synnytystarinaa kirjoittelisi. Tää ei oo mikään tarkka selostus eikä myöskään se voimaannuttavin ja kaunein kertomus. Oma pää on ollu tosi kovilla synnytystä ajatellessa ja itku tulee joka kerta kun sitä miettii.
Mulla oli siis äitiyspolikäynti maanantaina 6.6. jolloin oli rv 40+3. Lapsiveden määrä oli hävinnyt käytännössä kokonaan, joten lääkäri päätti, että aloitetaan käynnistelemään. Sisätutkimuksessa paikat oli vielä kiinni, mutta pehmenneet viikon takaisesta käynnistä. Meninkin siitä sitten suoraan synnärille käyrille ja oksitosiinirasitukseen. Kolmisen tuntia taisin kaiken kaikkiaan olla synnärillä ja oksitosiinilla saatiin pieniä suppareita aikaiseksi. Sintin sydänäänet pysyi vahvana, joten lääkäri päätti aloittaa käynnistelyt sytotecillä jo samana päivänä (yleensä ei anneta sytoteciä samana päivänä kuin oksitosiinirasitus). Siirryin vuodeosastolle, jossa sain ensimmäisen puolikkaan sytotecin. Tällä ei mitään vaikutusta ollut. Mies tuli seuraksi illalla ja kävellä lompsittiin ympäri sairaalaa ja sairaalanpihaa, mutta Sintti ei antanut merkkiäkään että olisi ulos tulossa... Tai jotain tapahtui, nimittäin limatulppa alkoi irrota.
Ahdisti tosi paljon jäädä sairaalaan ja yritin puhua, että josko pääsisin kotiin odottelemaan käynnistymistä, mutta ei... Illalla sain vielä toisen puolikkaan sytoteciä.
Yöllä klo. 3 alkoi säännöllisesti supistella n. 7 min välein. Lämmin geelityyny auttoi kipuihin ja rauhallinen hengittely. Jossain vaiheessa tunsin pienen lorahduksen housuihin. Kerroin tästä kätilölle, mutta hän oli sitä mieltä että ei se lapsivettä ollut. Itse olin koko ajan varma, että se pieni loraus oli nimenomaan lapsivettä. Eihän siellä paljoa enää jäljellä ollut, joten eihän sitä voinut lorisemalla poiskaan tulla?! Aamuvuoron kätilökin oli sitä mieltä, että ei se lapsivettä ollut mutta suostui tekemään lapsivesitestin, ja yllätyksenä se oli kuin olikin ollut lapsivettä! Eli tippa käteen ja antibiootti tippumaan.
Aamuun saakka supistukset jatkuivat säännöllisinä, mutta lääkärin kierron lähestyessä ne harvenivat miltei 15 min välein tuleviksi. Olin aamulla saanut vielä puolikkaan sytotecin, että saataisi homma varmasti etenemään. Lääkäri kävi ja ihan varoittamatta teki tosi ronskin sisätutkimuksen. Teki mieli potkaista lääkäriä päähän. Ois voinu ees sanoa mitä aikoo tehdä!! Kiukusta kihisten kirosin lääkärin toimintaa kätilölle. Sisätutkimus sai kuitenkin supistuksen voimistumaan huomattavasti ja väli lyheni n. viiteen minuuttiin. Aloin olla tosi kipeä, mutta pärjäilin Panadolin, jumppapallon ja lämpötyynyn turvin. Mies läksi töistä paria tuntia aiemmin tulemaan sairaalalle. Mies tais hieman säikähtää miten kipeä olin, kun lopulta pääsi mun luo. Siinä vaiheessa oltiin jo TENS viritelty. Pärjäilin TENSSin, jumppapallon ja miehen selkähieronnan voimin.
Paikat avautui toooosi hitaasti ja olin kipeä. Päästiin synnytyssaliin kun olin pari senttiö auki, mutta tositosi kipeä. Olin ainoa synnyttäjä sillä hetkellä, joten senkin vuoksi pääsin noin aikaisessa vaiheessa saliin.
Salissa olin hetken aikaa käyrillä ja sitten pääsin ammeeseen. Se oli hyvä ja n. tunnin ajan lilluin lämpimässä vedessä. Vauvan painuessa alaspäin muuttui supistuskipu sellaiseksi, ettei vedessä oleminen tuntunut enää hyvältä. Jumppapallo, lämpötyyny, hieronta ja välillä liikkuminen tuntui parhailta kivunlievityksiltä.
Iltavuoron kätilö oli aivan ihana
Hän piti mulle seuraa, kun mies kävi kaupassa hakemassa syömistä ja sai jutustelullaan mun ajatuksen pois kivusta. Ihana ihminen ja juuri oikeassa työssä
Yövuoron kätilö ei sit ollutkaan niin ihana. Sellainen vähän tympeähkö vanhempi nainen, joka ei vaivautunut kyselee mitään mun toiveita tms. Kivut vain lisääntyi ja lisääntyi ja en olisi sitä opiaattikipupiikkiä halunnut. Lääkäri tuli mua myös katsomaan (sama jonka polilla olin käynyt) ja hän sai puhuttua mut ympäri kipupiikkiin. Epiä en siis voinut vielä saada kun olin vain 2,5 cm auki. Sain piikin ja n. puoli tuntia siitä hölähti lapsivettä pieni määrä ja supistuksen voimistui taas. Oxanest sai mut avautuu sen verran, että sain epiduraalin. Tuttu anestesialääkäri kävi sen laittamassa ja laitossa meni aikaa, kun mun selkäranka on sen verran kiero, että pistäminen oli todella vaikeaa. Lopulta kuitenkin piuha oli paikallaan ja kivut alkoi helpottaa ja sain hieman levättyä.
Epin sain n. kolmen maissa. Epin laiton vuoksi jouduttiin myös oksitosiinitippa aloittamaan.
Kuuden aikoihin aamulla olin avautunut täysin auki ja päästiin hiljalleen ponnistamaan. Kipu ja paineentunne voimistui, mä oksensin voimakkaasti kun alkoi olla lupa ponnistaa ja olin jo siinä vaiheessa aivan älyttömän väsynyt. Tärisin horkassa enkä voinut hallita tärinää millään tavalla. Jouduin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa, muuta vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Aika pian löytyi oikea ponnistussuunta ja tunsin miten vauva tuli oikeaan suuntaan. Kipu oli kova!!! Mun supistukset olivat kestoltaan tosi lyhyitä ja kerkesin kolme kertaa ponnistaa yhden supistuksen aikana, joista vain se ensimmäinen ponnistus oli kunnollinen ponnistus.
Lääkäri sattui tulemaan paikalle katsomaan miten menee ja hän ymmärsi mun väsymyksen. Homma eteni, mutta mä olin aivan törkeen kipeä ja väsynyt. Mua pelotti ihan älyttömästi ja kaikki vaan sanoi ettei mitää hätää. Tuntui että kukaan ei sitä mun pelkoa ottanu tosissaan. Kukaan ei oikein kertonut mitä tuleman pitää ja mun paniikki vaan kasvoi ja kasvoi, samoin kipu. Ohjeita sateli joka puolelta ja jossain vaiheessa mä tiuskasin että älkää kaikki neuvoko yhtä aikaa.
Lähes tunnin ponnistelujen jälkeen lääkäri päätti ottaa imukupin käyttöön. Olin jo siinä vaiheessa huutanut kuin eläin ja olin ihan hirveen paniikin vallassa. Miestä pelotti mun käytös ja mä koko ajan tiesin miten rankkaa miehellä on katsoa vierestä kun muhun sattuu niin älyttömästi. Se tapahtui mitä eniten pelkäsin, mä menetin kontrollin tilanteeseen ja hoitohenkilökunta ei kertonut mulle mitä tapahtuu. Välilihan puuhuttamienn sattui, epparin teko ei niinkään, imukupin laitto sattui aivan kamalasti ponnistamisesta puhumattakaan. Paikalla oli 3-4 kätilöä, lääkäri ja lastenlääkäri. Lopulta imukuppi oli paikallaan ja tyttö autettiin ulos, se kipu oli ihan jäätävä ja mä huusin että "tukekaa nyt s***ana joku mun peräaukon seutua kun tuntuu että se repee just nyt!". Kipu loppui kun tyttö oli ulkona, Mä en ees kunnolla tajunnu, että nyt se on ohi. 9 pisteen tyttö syntyi, ja hyvin nopeasti päästi oikein kuuluvan äänimerkin.
Lääkäri sanoi, että hänen ei tarvinnut avustaa juuri lainkaan vaan mun oma ponnistus sai tytön syntymään. Tyttö tuli ulos supersankarina, eli nyrkki edellä mikä tek ponnistusvaiheesta vaikean ja niin kivuliaan.Istukka syntyi nopeasti ja kätilö paikkaili mut tytön ollessa mun paidan sisällä. Epparin sain, muita nirhaumia ei (ihme kyllä) tullut. Ensi-imetys onnistui ja tyty olikin rinnalla imemässä parin tunnin ajan.
Mun olo oli tosi huono ja melkein pyörryin. Vuotoa ei paljoa ollut (600ml) mutta olin yksinkertaisesti niin väsynyt ja loppu rankasta synnytyksestä.
Tällä hetkellä tuntuu, että en todellakaan tahdo ikinä enää synnyttää. Saas nähdä kultaako aika muistot jossain vaiheessa. En ole pettynyt omaan suoritukseen, enkä siihen että jouduttiin imukuppia käyttämään. Henkisesti tuo kokemus oli niin raskas, että ei kiitos enää.
Toivottavasti mun tarina ei muille aiheuta ahdistusta. Pahoittelut tekstin sekavuudesta, ajatuksien kokoaminen tekstiksi on aika työlästä edelleen.
Kokeilenpas minäkin nyt keritä tänne kertoa meidän tapauksesta.. Pahoittelen jo etukäteen, että juttu on pitkä, paikoitellen ehkä epäselvä eikä ehkä sieltä ruusuisimmasta päästä.
8.6. Heräsin aamuyöllä kolmen aikaan kipeisiin supistuksiin. Makoilin sängyssä tunnin verran, mutta kun supistuksia tuli edelleen n. 10 min. välein nousin, kun en saanut enää unen päästä kiinni. Mies nousi puoli kuuden aikaan normaalisti navetalle, silloin hänelle sanoin, että tänään saattaa olla lähtö edessä. Käskin kuitenkin normaalisti mennä hoitamaan hommia ja lähdin itse koirien kanssa lenkille. Välillä piti pysähtyä hengittelemään, mutta muuten olo oli kuitenkin ihan hyvä. Seitsemän maissa kun tulin sisälle, soittelin synnärille ja kyselin mitä kannattaisi tehdä. Supistuksia tuli edelleen n. 10 min. välein. Synnäriltä käskivät ottaa Panadolia, mennä lämpimään suihkuun ja seurailla tilannetta. Näillä sitten mentiin aamupäivä.
Soittelin 11 aikaan omaan neuvolaan ja kysyin, miten kannattaisi toimia kun edessä oleva parin tunnin matka synnärille hieman mietitytti. Neuvolan th kehotti kuulostelemaan vielä tunnin verran supistuksia, jos jatkuisivat edelleen 10 min. välein kannattaisi pikkuhiljaa lähteä matkaan. Yhden maissa supistusten väli oli sitten tihentynyt n. 6 minuuttiin eikä Panadolistakaan ollut enää iloa. Pakattiin siinä miehen kanssa sairaalakamat autoon ja lähdettiin matkaan. Ja oli kyllä elämäni tuskaisimmat kaksi tuntia (siihen mennessä siis)! Istuminen paikallaan sai supistukset tihenemään ja voimistumaan entisestään.
Sairaalalla oltiin kolmen maissa, ja autosta pois pääseminen helpotti hieman supistuksia. Päästiin saliin käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. Pettymys oli melkoinen, kun kohdunkaulaa oli vielä n. sentti jäljellä! Tiesin kyllä olevani melko kipuherkkä, mutta jotenkin olin kuvitellut, että oltaisiin oltu tuossa vaiheessa jo hieman pidemmällä. No, kätilö siirsi meidät sitten tarkkailuhuoneeseen, ja sanoi, että seuraillaan nyt ainakin iltaan asti rauhassa, miten tilanne kehittyy. Jos oltaisiin oltu lähempää, olisi meidät varmaan vielä lähetetty kotiin. Tarkkailuhuoneessa istuskeltiin miehen kanssa katselemassa telkkaria, kivunlievitykseksi en alkuun ottanut mitään. Illan kuluessa kivut voimistuivat jonkin verran, ja sain lämpöpussin ja tens-laitteen avuksi. Illalla tehtiin vielä uusi sisätutkimus, jossa kaula oli hävinnyt ja kohdunsuu auennut sentin. Koska edistystä oli tapahtunut, jäätiin sairaalaan. Olin tarkkailuhuoneessa ainut potilas, joten mies sai jäädä sohvalle yöksi. Jotenkin itsellä oli rauhallinen olo, kun oli tuttu henkilö lähellä. Ennen nukkumaanmenoa sain kipupiikin, jotta saisin jonkun verran levättyä. Edellinen yö kun oli mennyt aika vähillä unilla.
9.6. Heräsin kahden aikaan aina vaan voimistuviin supistuksiin, enkä pystynyt enää nukkumaan. Yövuorossa oleva ihana kätilö lohdutteli toisen kipupiikin antaessaan, että ensisynnyttäjillä avautumisvaihe kestää tavallisestikin kauan, ja että ensimmäiset viisi senttiä on ne tuskaisimmat, sitten homma nopeutuu. Toisen kipupiikin voimin sainkin nukuttua jopa seitsemään asti. Vähän ennen yhdeksää lääkäri kiersi osastolla, ja tuli tekemään uuden sisätutkimuksen. Olin tuossa vaiheessa 2,5 senttiä auki. Lääkärin mielestä amme voisi helpottaa oloa, joten minut laitettiin sinne jonoon. Lähdettiin miehen kanssa kävelemään sairaalan käytäville samalla kun odoteltiin, että amme vapautuisi.
Yhteen asti sinnittelin tens:in kanssa ja sitten alkoi tuntua, että kohta on pakko saada jotakin helpotusta. Pääsin kuitenkin tässä vaiheessa ammeeseen ja sain samalla ottaa ilokaasua avuksi. Aluksi lämmin vesi tuntuikin hyvältä. Tästä alkoikin sitten ne oikeasti elämäni tuskaisimmat pari tuntia. Supistukset koveni jossain vaiheessa niin paljon, että tuntui, että kuolen tähän kipuun. Tätä taisin miehellekin jossain vaiheessa hokea. Muistaakseni kahden aikoihin pyydettiin kätilöä paikalle. Kerroin, että kipu alkaa olla ihan kestämisen rajoilla, johon tämä vanhempi kätilö totesi vain, että ole siellä niin kauan kuin pystyt ja sitten pois ammeesta ja takaisin huoneeseen odottelemaan uutta sisätutkimusta ja sitten katsotaan, mitä voidaan tehdä. Jäin ammeeseen kivuista huolimatta, sillä en kestänyt ajatusta takaisin tarkkailuhuoneeseen menosta ja siellä kärvistelemisestä jos en epiduraalia vielä saisi. Kivut oli kuitenkin sitä luokkaa, että todennäköisesti otin liikaa ilokaasua, ja sain sillä osittain pääni sekaisin.
Seuraavat muistikuvat itselläni onkin sitten siitä, että makasin sängyllä toisessa synnytyssalissa. Olin mennyt jonkinlaiseen kipushokkiin, höpissyt omiani enkä ollut oikein reagoinut puheeseen. Olin kuulemma kävellyt kyllä itse saliin, tästä en muista itse mitään. Mies oli soittanut kätilön paikalle (joka oli onneksi eri, kuin se aiempi vanhempi nainen), kun olin mennyt ihan hysteeriseksi kivusta ja ilokaasusta. Minulle oli tehty uusi sisätutkimus, ja vaikka olin vasta kolme senttiä auki, oli epiduraali tilattu, koska olin niin kipeä. Epin vaikutuksen alettua aloin taas tajuamaan asioita. Ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun kipu alkoi taas kovenemaan. Epi ei vaikuttanut oikeassa paikassa, joten se laitettiin uudestaan. Tässä vaiheessa kello oli muistaakseni kuuden maita illalla. Aloin olla jo tosi väsynyt, tärisin ja kylmäsi. Muistan, kuinka toisen epin laiton jälkeen ihana lämmin, kivun poistava tunne levisi kroppaan. Oli oikeasti kuin se taivas olisi auennut. Lämpöä mitatessa oli pientä kuumetta. Tässä vaiheessa taisin olla jo kuutisen senttiä auki.
Ehkä joskus puoli yhdeksän aikaan kätilö teki taas sisätutkimuksen. Epi oli auttanut avautumista, tässä vaiheessa olin muistaakseni jo kahdeksan senttiä auki. Samalla meni lapsivedet. Siinä sitten miehen kanssa odoteltiin edistymistä, sain itsekin syötyä leivän ja juotua vähän mehua. Jotain jaksoin miehenkin kanssa naureskella, ja ekaa kertaa alkoi tuntua siltä, että kyllä tästä sittenkin hengissä selvitään. Vesien menon jälkeen supistukset alkoivat voimistumaan, mutteivat tuntuneet epin ansiosta kipeiltä. Ainoastaan paineen tunnetta rupesi tuntumaan jonkun verran. Samalla lapsen päähän laitettiin pinni sydänäänien seurantaa varten.
Yhdeksän maissa meillä vaihtui kätilö, joka oli onneksi hänkin edellisen tapaan aivan mahtava. Kipupumppu laitettiin epiin ennen yhtätoista. Pinnikin piti kiinnittää kertaalleen, kun lähti irti melkein heti ensimmäisen laiton jälkeen. Paineen tunne alkoi kasvamaan, joten tehtiin uusi sisätutkimus. Olisinko ollut tässä vaiheessa joku yhdeksän senttiä auki, joten lupaa ponnistamiseen ei vielä tullut. Siinä sitten jatkettiin odottelua. Mies nuokkui tuolissa ja itse yritin olla supistuksen tullessa ponnistamatta.
10.6. Jossain vaiheessa vähän ennen kahta alkoi tuntua, että on tosi vaikea olla ponnistamatta, niinpä kutsuttiin kätilö paikalle. Lopulta kohdunsuu oli sitten kokonaan auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Tässäkin vaiheessa kätilö jätti meidät vielä kahdestaan, sanoi, että soittakaan kun tuntuu, että alkaa jotain tapahtumaan. Tämän vaiheen muistan selvästi, kun mies nukkui tuolissa ja itse ähkin. Heräsi sitten, kun soiteltiin kätilöä paikalle. Itse ponnistusvaihe tuntui aluksi helpolta. Sitten, kun pää alkoi olla hollilla tulikin tiukat paikat, kirjaimellisesti. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet alkoi laskemaan, ja kätilö sanoi, että jos ei parilla seuraavalla ponnistuksella tule pää ulos, tekee hän epparin. Laittoi siinä vaiheessa jo välilihaan puudutteen. No, eihän se pää ulos tullut, mutta sydänäänet korjautui ja jatkettiin yrittämistä. Itse aloin olla aika loppu, mutta jonkun aikaa jaksoin yrittää täysillä, kun kätilö ja mies kannustivat, että kohta se pää syntyy. Joskus kymmenennen supistuksen jälkeen kuitenkin itseltä loppui voimat ja usko, ja pyysin kätilöä tekemään sen epparin, että saataisiin kaveri ulos. Jälkeenpäin mies sanoi, ettei pää ollut parhaimmassa tapauksessa vielä edes puolivälissä, joten kyllä se sen epparin vaati ulos tullakseen. Sitten homma edistyikin nopeammin, pari supistusta ja pää oli ulkona. Ponnistusvaiheen lopusta muistan vaan sellaisen kiristävän polttavan kivun, joka oli sen kipushokin jälkeen pahinta synnytyksessä. Kun pää oli saatu ulos sain hetken hengähtää, pojalla oli kuulemma napanuora löysästi kaulan ympärillä, kätilö oli siinä vaiheessa kieritellyt sen irti. Sitten pitikin vielä ponnistaa, ja silloin tuntui, että nyt kyllä repeää paikat. Huusin ja kirosin, että ei pysty, sattuu liikaa, mutta kätilö sanoi, että nyt on pakko työntää. Sitten olikin jo poika ulkona. Syntymäaika 2.37. Mies sanoi, ettei jalat kunnolla kerinneet ulos, ennen kuin parkaisi. Pojalla oli päässään tosi iso mustelma, kun oli pitkään synnytyskanavassa ahtaalla. Kesti useampi päivä, ennen kuin hävisi.
Istukka syntyi onneksi melko nopeasti, tosin kätilö sai mukiloida vatsaa aika lailla. Tässä vaiheessa tuntui, ettei olisi kestänyt enää yhtään enempää hääräystä. Sitten piti vielä eppari ommella. Muistaakseni selvisin kolmella tikillä epparista, lisäksi yksi tikki laitettiin repeytymään.
Kokonaisuudessaan synnytyksen kesto oli papereissa 13 h 51 min, josta avautumisvaihe 12 h 50 min, ponnistusvaihe 47 min. ja jälkeisvaihe 14 min. Synnytyksen jälkeen olo oli kyllä ihan kuin jyrän alle jäänyt. Epin takia vasen jalka oli ihan tunnoton, joten osastolle meidät kärrättiin pojan kanssa sängyllä. Mutta on tuo pikkumies kyllä kaiken vaivan arvoinen Jälkeen päin lapsivuodeosaston kätilö kysyi, millainen fiilis jäi synnytyksestä. Kerroin, että jos ikinä meille toinen lapsi tulee, otan varmaan yhteyttä pelkopoliin, jotta seuraavalla kerralla saisin ajoissa apua kipuun. Toista kertaa en halua tuollaista kipushokkia enää kokea.
8.6. Heräsin aamuyöllä kolmen aikaan kipeisiin supistuksiin. Makoilin sängyssä tunnin verran, mutta kun supistuksia tuli edelleen n. 10 min. välein nousin, kun en saanut enää unen päästä kiinni. Mies nousi puoli kuuden aikaan normaalisti navetalle, silloin hänelle sanoin, että tänään saattaa olla lähtö edessä. Käskin kuitenkin normaalisti mennä hoitamaan hommia ja lähdin itse koirien kanssa lenkille. Välillä piti pysähtyä hengittelemään, mutta muuten olo oli kuitenkin ihan hyvä. Seitsemän maissa kun tulin sisälle, soittelin synnärille ja kyselin mitä kannattaisi tehdä. Supistuksia tuli edelleen n. 10 min. välein. Synnäriltä käskivät ottaa Panadolia, mennä lämpimään suihkuun ja seurailla tilannetta. Näillä sitten mentiin aamupäivä.
Soittelin 11 aikaan omaan neuvolaan ja kysyin, miten kannattaisi toimia kun edessä oleva parin tunnin matka synnärille hieman mietitytti. Neuvolan th kehotti kuulostelemaan vielä tunnin verran supistuksia, jos jatkuisivat edelleen 10 min. välein kannattaisi pikkuhiljaa lähteä matkaan. Yhden maissa supistusten väli oli sitten tihentynyt n. 6 minuuttiin eikä Panadolistakaan ollut enää iloa. Pakattiin siinä miehen kanssa sairaalakamat autoon ja lähdettiin matkaan. Ja oli kyllä elämäni tuskaisimmat kaksi tuntia (siihen mennessä siis)! Istuminen paikallaan sai supistukset tihenemään ja voimistumaan entisestään.
Sairaalalla oltiin kolmen maissa, ja autosta pois pääseminen helpotti hieman supistuksia. Päästiin saliin käyrille ja kätilö teki sisätutkimuksen. Pettymys oli melkoinen, kun kohdunkaulaa oli vielä n. sentti jäljellä! Tiesin kyllä olevani melko kipuherkkä, mutta jotenkin olin kuvitellut, että oltaisiin oltu tuossa vaiheessa jo hieman pidemmällä. No, kätilö siirsi meidät sitten tarkkailuhuoneeseen, ja sanoi, että seuraillaan nyt ainakin iltaan asti rauhassa, miten tilanne kehittyy. Jos oltaisiin oltu lähempää, olisi meidät varmaan vielä lähetetty kotiin. Tarkkailuhuoneessa istuskeltiin miehen kanssa katselemassa telkkaria, kivunlievitykseksi en alkuun ottanut mitään. Illan kuluessa kivut voimistuivat jonkin verran, ja sain lämpöpussin ja tens-laitteen avuksi. Illalla tehtiin vielä uusi sisätutkimus, jossa kaula oli hävinnyt ja kohdunsuu auennut sentin. Koska edistystä oli tapahtunut, jäätiin sairaalaan. Olin tarkkailuhuoneessa ainut potilas, joten mies sai jäädä sohvalle yöksi. Jotenkin itsellä oli rauhallinen olo, kun oli tuttu henkilö lähellä. Ennen nukkumaanmenoa sain kipupiikin, jotta saisin jonkun verran levättyä. Edellinen yö kun oli mennyt aika vähillä unilla.
9.6. Heräsin kahden aikaan aina vaan voimistuviin supistuksiin, enkä pystynyt enää nukkumaan. Yövuorossa oleva ihana kätilö lohdutteli toisen kipupiikin antaessaan, että ensisynnyttäjillä avautumisvaihe kestää tavallisestikin kauan, ja että ensimmäiset viisi senttiä on ne tuskaisimmat, sitten homma nopeutuu. Toisen kipupiikin voimin sainkin nukuttua jopa seitsemään asti. Vähän ennen yhdeksää lääkäri kiersi osastolla, ja tuli tekemään uuden sisätutkimuksen. Olin tuossa vaiheessa 2,5 senttiä auki. Lääkärin mielestä amme voisi helpottaa oloa, joten minut laitettiin sinne jonoon. Lähdettiin miehen kanssa kävelemään sairaalan käytäville samalla kun odoteltiin, että amme vapautuisi.
Yhteen asti sinnittelin tens:in kanssa ja sitten alkoi tuntua, että kohta on pakko saada jotakin helpotusta. Pääsin kuitenkin tässä vaiheessa ammeeseen ja sain samalla ottaa ilokaasua avuksi. Aluksi lämmin vesi tuntuikin hyvältä. Tästä alkoikin sitten ne oikeasti elämäni tuskaisimmat pari tuntia. Supistukset koveni jossain vaiheessa niin paljon, että tuntui, että kuolen tähän kipuun. Tätä taisin miehellekin jossain vaiheessa hokea. Muistaakseni kahden aikoihin pyydettiin kätilöä paikalle. Kerroin, että kipu alkaa olla ihan kestämisen rajoilla, johon tämä vanhempi kätilö totesi vain, että ole siellä niin kauan kuin pystyt ja sitten pois ammeesta ja takaisin huoneeseen odottelemaan uutta sisätutkimusta ja sitten katsotaan, mitä voidaan tehdä. Jäin ammeeseen kivuista huolimatta, sillä en kestänyt ajatusta takaisin tarkkailuhuoneeseen menosta ja siellä kärvistelemisestä jos en epiduraalia vielä saisi. Kivut oli kuitenkin sitä luokkaa, että todennäköisesti otin liikaa ilokaasua, ja sain sillä osittain pääni sekaisin.
Seuraavat muistikuvat itselläni onkin sitten siitä, että makasin sängyllä toisessa synnytyssalissa. Olin mennyt jonkinlaiseen kipushokkiin, höpissyt omiani enkä ollut oikein reagoinut puheeseen. Olin kuulemma kävellyt kyllä itse saliin, tästä en muista itse mitään. Mies oli soittanut kätilön paikalle (joka oli onneksi eri, kuin se aiempi vanhempi nainen), kun olin mennyt ihan hysteeriseksi kivusta ja ilokaasusta. Minulle oli tehty uusi sisätutkimus, ja vaikka olin vasta kolme senttiä auki, oli epiduraali tilattu, koska olin niin kipeä. Epin vaikutuksen alettua aloin taas tajuamaan asioita. Ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun kipu alkoi taas kovenemaan. Epi ei vaikuttanut oikeassa paikassa, joten se laitettiin uudestaan. Tässä vaiheessa kello oli muistaakseni kuuden maita illalla. Aloin olla jo tosi väsynyt, tärisin ja kylmäsi. Muistan, kuinka toisen epin laiton jälkeen ihana lämmin, kivun poistava tunne levisi kroppaan. Oli oikeasti kuin se taivas olisi auennut. Lämpöä mitatessa oli pientä kuumetta. Tässä vaiheessa taisin olla jo kuutisen senttiä auki.
Ehkä joskus puoli yhdeksän aikaan kätilö teki taas sisätutkimuksen. Epi oli auttanut avautumista, tässä vaiheessa olin muistaakseni jo kahdeksan senttiä auki. Samalla meni lapsivedet. Siinä sitten miehen kanssa odoteltiin edistymistä, sain itsekin syötyä leivän ja juotua vähän mehua. Jotain jaksoin miehenkin kanssa naureskella, ja ekaa kertaa alkoi tuntua siltä, että kyllä tästä sittenkin hengissä selvitään. Vesien menon jälkeen supistukset alkoivat voimistumaan, mutteivat tuntuneet epin ansiosta kipeiltä. Ainoastaan paineen tunnetta rupesi tuntumaan jonkun verran. Samalla lapsen päähän laitettiin pinni sydänäänien seurantaa varten.
Yhdeksän maissa meillä vaihtui kätilö, joka oli onneksi hänkin edellisen tapaan aivan mahtava. Kipupumppu laitettiin epiin ennen yhtätoista. Pinnikin piti kiinnittää kertaalleen, kun lähti irti melkein heti ensimmäisen laiton jälkeen. Paineen tunne alkoi kasvamaan, joten tehtiin uusi sisätutkimus. Olisinko ollut tässä vaiheessa joku yhdeksän senttiä auki, joten lupaa ponnistamiseen ei vielä tullut. Siinä sitten jatkettiin odottelua. Mies nuokkui tuolissa ja itse yritin olla supistuksen tullessa ponnistamatta.
10.6. Jossain vaiheessa vähän ennen kahta alkoi tuntua, että on tosi vaikea olla ponnistamatta, niinpä kutsuttiin kätilö paikalle. Lopulta kohdunsuu oli sitten kokonaan auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Tässäkin vaiheessa kätilö jätti meidät vielä kahdestaan, sanoi, että soittakaan kun tuntuu, että alkaa jotain tapahtumaan. Tämän vaiheen muistan selvästi, kun mies nukkui tuolissa ja itse ähkin. Heräsi sitten, kun soiteltiin kätilöä paikalle. Itse ponnistusvaihe tuntui aluksi helpolta. Sitten, kun pää alkoi olla hollilla tulikin tiukat paikat, kirjaimellisesti. Jossain vaiheessa vauvan sydänäänet alkoi laskemaan, ja kätilö sanoi, että jos ei parilla seuraavalla ponnistuksella tule pää ulos, tekee hän epparin. Laittoi siinä vaiheessa jo välilihaan puudutteen. No, eihän se pää ulos tullut, mutta sydänäänet korjautui ja jatkettiin yrittämistä. Itse aloin olla aika loppu, mutta jonkun aikaa jaksoin yrittää täysillä, kun kätilö ja mies kannustivat, että kohta se pää syntyy. Joskus kymmenennen supistuksen jälkeen kuitenkin itseltä loppui voimat ja usko, ja pyysin kätilöä tekemään sen epparin, että saataisiin kaveri ulos. Jälkeenpäin mies sanoi, ettei pää ollut parhaimmassa tapauksessa vielä edes puolivälissä, joten kyllä se sen epparin vaati ulos tullakseen. Sitten homma edistyikin nopeammin, pari supistusta ja pää oli ulkona. Ponnistusvaiheen lopusta muistan vaan sellaisen kiristävän polttavan kivun, joka oli sen kipushokin jälkeen pahinta synnytyksessä. Kun pää oli saatu ulos sain hetken hengähtää, pojalla oli kuulemma napanuora löysästi kaulan ympärillä, kätilö oli siinä vaiheessa kieritellyt sen irti. Sitten pitikin vielä ponnistaa, ja silloin tuntui, että nyt kyllä repeää paikat. Huusin ja kirosin, että ei pysty, sattuu liikaa, mutta kätilö sanoi, että nyt on pakko työntää. Sitten olikin jo poika ulkona. Syntymäaika 2.37. Mies sanoi, ettei jalat kunnolla kerinneet ulos, ennen kuin parkaisi. Pojalla oli päässään tosi iso mustelma, kun oli pitkään synnytyskanavassa ahtaalla. Kesti useampi päivä, ennen kuin hävisi.
Istukka syntyi onneksi melko nopeasti, tosin kätilö sai mukiloida vatsaa aika lailla. Tässä vaiheessa tuntui, ettei olisi kestänyt enää yhtään enempää hääräystä. Sitten piti vielä eppari ommella. Muistaakseni selvisin kolmella tikillä epparista, lisäksi yksi tikki laitettiin repeytymään.
Kokonaisuudessaan synnytyksen kesto oli papereissa 13 h 51 min, josta avautumisvaihe 12 h 50 min, ponnistusvaihe 47 min. ja jälkeisvaihe 14 min. Synnytyksen jälkeen olo oli kyllä ihan kuin jyrän alle jäänyt. Epin takia vasen jalka oli ihan tunnoton, joten osastolle meidät kärrättiin pojan kanssa sängyllä. Mutta on tuo pikkumies kyllä kaiken vaivan arvoinen
Jälkeen päin lapsivuodeosaston kätilö kysyi, millainen fiilis jäi synnytyksestä. Kerroin, että jos ikinä meille toinen lapsi tulee, otan varmaan yhteyttä pelkopoliin, jotta seuraavalla kerralla saisin ajoissa apua kipuun. Toista kertaa en halua tuollaista kipushokkia enää kokea.
Nmnv
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässä synnytys tarinaa vähän jälkikäteen.
8.6 klo 8:30 Menin käymään äitiyspolilla vauvan painokontrollissa ja samalla tarkistamaan vauvan tarjonta, koska on ollut perätilassa muutamia viikkoja, kerran saatiin jo käännettyä rv36, mutta oli kääntynyt samana päivänä selvästi takaisin perätilaan. Rv38 kääntöyritystä kokeiltiin, mutta ei saatu käännettyä. Tosiaan tuolloin 8.6 39+0 hän oli itse kääntynyt rt onneksi
Lääkäri ehdotti että seuraillaan nyt ja viikon päästä viimeistään käynnistys, ellei lähde sitä ennen syntymään. Kysyin onko mahdollista nyt käynnistää kun oli vihdoin kääntynyt raivotarjontaan. Lääkäri konsultoi osaston lääkäriä että onko tilaa ja käynnistääkö hän täällä vai lääkäri sitten siellä osastolla. Aloitettiin siis käynnistys äitiyspolilla ballongilla, toivoin itse tätä koska edelliset lapset on käynnistetty cytotecilla ja molemmista lähti supistukset voimakkaasti käyntiin.
11:00 Siirryin osastolle vaikka olisin päässyt myös kotiin, mutta osastolle olisi pitänyt tulla viimeistään 18 aikaan takaisin. Ajattelin jos supistukset lähtisivät nopeesti käyntiin. Niitä alkoi tullakkin reilu tunnin päästä ballongin laitosta, aluksi aika hyvin 5min välein ja olivat pidempikestosempia koko ajan.
14:30 aikaan hoitaja kokeili vetää ballonkia ja se puhkesi irtoessaan sieltä. En saanut nousta enään ylös kun eivät olleet varmoja menikö vedet samalla. Tiesin itse siinä vaiheessa etteivät vedet vielä menneet ja olisin halunnut päästä kävelemään, koska se oli selvästi avannut paikkoja ja supistuksia oli tullut kokoajan tasaisesti. Supistuksia vielä tuli tosin levossakin, mutta ei niin hyvin kuin liikkeellä ollessa.
17:00 Lääkäri käy tsekkaamassa tilanteen ja olen 2cm tässä vaiheessa vasta auki ja vauva edelleen rt. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla. Lapsivesi on kirkasta.
Tässä sit jäin taas käyrille makaamaan eikä enää mitään merkkejä supistuksista, ne loppuivat kun seinään. Enkä myöskään käyrien jälkeen saanut nousta sängystä koska kalvot oli puhkaistu ja pää korkealla.
Mua ärsytti tässä vaiheessa suunnattomasti että miksen päässyt kävelemään ennen kalvojenpuhkaisua ja tällä tavoin olisin saanut mahdollisesti vauvan laskeutumaan alemmas, tämä on jossittelua mutta tämä on ainut asia mikä minua jäi tässä synnytyksessä harmittamaan/ ärsyttämään.
Illalla ei siis tapahtunut enään yhtään mitään.
9.6 klo 8:15 Siirryn synnytysosastolle. Aloitetaan oxitosiinitippa ja vauva edelleen rt ja 2cm olen auki ja edelleen makaan sängyssä kun vauvan pää korkealla.
15:15 Oxitosiinitippa kierros loppuu ja loppuvaiheessa alkoi tuntumaan jonkin verran supistuksia, mihin otin kyllä lämpöpussin, mutta ei mitään muutoksia.
17:00 Aloitetaan uusi oxitosiinitippa kierros ja olen sisätutkimuksessa 4cm auki mutta vauvan pää edelleen korkealla
Mutta mitä enempi tippa annosta nostettiin sitä enempi alkoi supistuksia tulemaan ja alkoi olemaan taas tarve lämpöpussille ja lopuksi joutui soittamaan jo kelloa että tarvisin jotain muutakin.
21:50 Halusin ilokaasun, mutta hengittelin sen kautta vaan happea, merkintä taisi olla ilokaasu/happi annetaan vain 02.
Tässä vaiheessa olin 5,5cm auki ja kätilö mietti että onko tarjoutuvana osana pää vai perä. Ei kuitenkaan ultrattu tms ja kuitenkin niin kovat kivut jo et pyysin spinaalia.
22:30 Laitetaan spinaalipuudutus ja alkoi pian auttamaankin.
23:20 Alkoi tulemaan paineentunnetta ja monitoristakin huomasin että supistuksia alkaa tulemaan taas tiheään. Tutkitaan ja olen lähes täysin auki ja samalla todetaan perätila. Vauvan sykkeet laskevat vähän väliä 95 ja 23:30 tehdään sektio päätös. Mua pyydetään sitten kovien ponnistus tuntemuksien ohessa pomppimaan vuoteelta toiselle makuuasennossa ja läähättämään etten vaan ponnistaisi.
23:52 Poika syntyy, alkuun vähän vaisu pissaa kuitenkin heti leikkaavan lääkärin päälle :D Hengitysteistä imettiin kirkasta limaa pois ja sen jälkeen virkistyi nopeasti. En kuullut siis heti parkaisua kun nostettiin vatsasta.
Itse siirryin heräämöön ja isä oli vauvan kanssa.
Pojan mitat 3554g 51cm.
02:00 Siirryin osastolle ja sain vauvan rinnalle ja vauva alkoi samantien imemään.
Kaikkien jännittävien käänteiden jälkeen olen todella onnellinen vauvasta vaikka synnytys päättyikin kiireelliseen sektioon ja tämä oli viimeisin asia mitä halusin että joutuisin sektioon, onneksi sentään sain olla hereillä ja mies pääsi mukaan ja vauva oli terve.
8.6 klo 8:30 Menin käymään äitiyspolilla vauvan painokontrollissa ja samalla tarkistamaan vauvan tarjonta, koska on ollut perätilassa muutamia viikkoja, kerran saatiin jo käännettyä rv36, mutta oli kääntynyt samana päivänä selvästi takaisin perätilaan. Rv38 kääntöyritystä kokeiltiin, mutta ei saatu käännettyä. Tosiaan tuolloin 8.6 39+0 hän oli itse kääntynyt rt onneksi
Lääkäri ehdotti että seuraillaan nyt ja viikon päästä viimeistään käynnistys, ellei lähde sitä ennen syntymään. Kysyin onko mahdollista nyt käynnistää kun oli vihdoin kääntynyt raivotarjontaan. Lääkäri konsultoi osaston lääkäriä että onko tilaa ja käynnistääkö hän täällä vai lääkäri sitten siellä osastolla. Aloitettiin siis käynnistys äitiyspolilla ballongilla, toivoin itse tätä koska edelliset lapset on käynnistetty cytotecilla ja molemmista lähti supistukset voimakkaasti käyntiin.
11:00 Siirryin osastolle vaikka olisin päässyt myös kotiin, mutta osastolle olisi pitänyt tulla viimeistään 18 aikaan takaisin. Ajattelin jos supistukset lähtisivät nopeesti käyntiin. Niitä alkoi tullakkin reilu tunnin päästä ballongin laitosta, aluksi aika hyvin 5min välein ja olivat pidempikestosempia koko ajan.
14:30 aikaan hoitaja kokeili vetää ballonkia ja se puhkesi irtoessaan sieltä. En saanut nousta enään ylös kun eivät olleet varmoja menikö vedet samalla. Tiesin itse siinä vaiheessa etteivät vedet vielä menneet ja olisin halunnut päästä kävelemään, koska se oli selvästi avannut paikkoja ja supistuksia oli tullut kokoajan tasaisesti. Supistuksia vielä tuli tosin levossakin, mutta ei niin hyvin kuin liikkeellä ollessa.
17:00 Lääkäri käy tsekkaamassa tilanteen ja olen 2cm tässä vaiheessa vasta auki ja vauva edelleen rt. Päätetään jatkaa käynnistystä kalvojen puhkaisulla. Lapsivesi on kirkasta.
Tässä sit jäin taas käyrille makaamaan eikä enää mitään merkkejä supistuksista, ne loppuivat kun seinään. Enkä myöskään käyrien jälkeen saanut nousta sängystä koska kalvot oli puhkaistu ja pää korkealla.
Mua ärsytti tässä vaiheessa suunnattomasti että miksen päässyt kävelemään ennen kalvojenpuhkaisua ja tällä tavoin olisin saanut mahdollisesti vauvan laskeutumaan alemmas, tämä on jossittelua mutta tämä on ainut asia mikä minua jäi tässä synnytyksessä harmittamaan/ ärsyttämään.
Illalla ei siis tapahtunut enään yhtään mitään.
9.6 klo 8:15 Siirryn synnytysosastolle. Aloitetaan oxitosiinitippa ja vauva edelleen rt ja 2cm olen auki ja edelleen makaan sängyssä kun vauvan pää korkealla.
15:15 Oxitosiinitippa kierros loppuu ja loppuvaiheessa alkoi tuntumaan jonkin verran supistuksia, mihin otin kyllä lämpöpussin, mutta ei mitään muutoksia.
17:00 Aloitetaan uusi oxitosiinitippa kierros ja olen sisätutkimuksessa 4cm auki mutta vauvan pää edelleen korkealla
Mutta mitä enempi tippa annosta nostettiin sitä enempi alkoi supistuksia tulemaan ja alkoi olemaan taas tarve lämpöpussille ja lopuksi joutui soittamaan jo kelloa että tarvisin jotain muutakin.
21:50 Halusin ilokaasun, mutta hengittelin sen kautta vaan happea, merkintä taisi olla ilokaasu/happi annetaan vain 02.
Tässä vaiheessa olin 5,5cm auki ja kätilö mietti että onko tarjoutuvana osana pää vai perä. Ei kuitenkaan ultrattu tms ja kuitenkin niin kovat kivut jo et pyysin spinaalia.
22:30 Laitetaan spinaalipuudutus ja alkoi pian auttamaankin.
23:20 Alkoi tulemaan paineentunnetta ja monitoristakin huomasin että supistuksia alkaa tulemaan taas tiheään. Tutkitaan ja olen lähes täysin auki ja samalla todetaan perätila. Vauvan sykkeet laskevat vähän väliä 95 ja 23:30 tehdään sektio päätös. Mua pyydetään sitten kovien ponnistus tuntemuksien ohessa pomppimaan vuoteelta toiselle makuuasennossa ja läähättämään etten vaan ponnistaisi.
23:52 Poika syntyy, alkuun vähän vaisu pissaa kuitenkin heti leikkaavan lääkärin päälle :D Hengitysteistä imettiin kirkasta limaa pois ja sen jälkeen virkistyi nopeasti. En kuullut siis heti parkaisua kun nostettiin vatsasta.
Itse siirryin heräämöön ja isä oli vauvan kanssa.
Pojan mitat 3554g 51cm.
02:00 Siirryin osastolle ja sain vauvan rinnalle ja vauva alkoi samantien imemään.
Kaikkien jännittävien käänteiden jälkeen olen todella onnellinen vauvasta vaikka synnytys päättyikin kiireelliseen sektioon ja tämä oli viimeisin asia mitä halusin että joutuisin sektioon, onneksi sentään sain olla hereillä ja mies pääsi mukaan ja vauva oli terve.
Tässä minun synnytystarinani:
28.6. Klo 01.00 alkoivat supistukset. Kellottelin niitä supistuslaskurin kanssa. Klo 04.00 herättelin isukin ja kerroin, että nyt supistelee ja aion soittaa sairaalalle. Kuuntelin supistuksia vielä klo 6.00 saakka ja pakkailin loput kamat sairaalakassiin.
Klo 6.15 soitin sairaalaan uudelleen ja kerroin, että supistukset ovat tihentyneet. Toivottivat tervetulleeksi synnyttämään.
Klo 6.30 lähdettii synnärille (matkaa 100km). Olimme perillä klo 7.30 ja matkalla edelleen supistukset tasaisin välein.
Sairaalassa vaihdoin ensin vaatteet ja laitettiin käyrille. Olin vain 2 sormelle auki. Sain ensin tens laitteen, sen jälkeen kävin kylvyssä ja sitten kokeiltiin ilokaasua. Ei oikein mikään nuista ollu miun juttu, mutta oli tekemistä ja vei aina hetkellisesti ajatukset muualle.
Kahden maita laitettiin epiduraali, kun sanoin etten kestä niitä kipuja enää. Olin jo hyvin auennut. Sitten oli paljon helpompi olla. Puhkaistiin kalvot. Siitä aukeaminen oli nopeampaa.
Oxitosiinitippa laitettiin kiihdyttelemään suppareita kun epin laiton jälkeen hieman huipuivat.
Naapurihuoneessa joku kiljui ja kuulosti siltä kuin sikaa olisi tapettu. Katsottiin kauhuissaan miehen kanssa toisiamme, että tuotako on edessäpäin...
Viiden aikaan aloin olla kokonaan auki ja sain ruveta ähistelemään ja pikkuhiljaa ponnistelemaan.
Ponnistusvaihe kesti 1h15min. Oli työn ja tuskan takana kyllä. Voimat alkoi hiipua siinä ponnistellessa. Sain kylmäkääreen otsalle/naamalle. Olin silmät kiinni koko sen ajan ja keskityin tunnistamaan sen ponnistustarpeen.
Paikalle kutsuttiin jo lääkäri imukuppiavarten ja toinen avustaja paineli mahasta. Paikat oli kireät ja juuri ennen imukuppeja kätilö leikkasi vähän välilihaa, ponnistin ja poika mahtui syntymään klo 18.57.
Poika rääkäisi heti ja pääsi rinnalle imemään. Olimme ilon kyyneleissä isän kanssa siinä hetkessä. Niin pieni, viaton, meidän!
Isä sai katkaista napanuoran. Synnytin istukan ja saimme myös nähdä millainen se oli. Mies ei ehkä ois välittäny nähdä, mut mie halusin :D
Sitten kätilö parsi minut kasaan, 4 tikkiä downstairs.
Sen jälkeen lapsukainen kapaloon ja isän syliin. Saimme evästä synnytyssaliin ja pääsin suihkuun.
Kätilö kerkesi vaihtua kerran, mutta se joka meillä oli synnytyksessä oli luojan lykky, aivan ihana, oikea ihminen omalla alallaan!
Kiittelin tsemppauksesta ja kaikesta. Häneltäkin vuoro vaihtui. Meidät saateltiin osastolle ja mies joutui lähtemään yöksi kotiin. Oli kuitenkin heti aamusta jo takaisin.
Eka yö meni valvoessa ja tutkiessa pientä ihmettä
28.6. Klo 01.00 alkoivat supistukset. Kellottelin niitä supistuslaskurin kanssa. Klo 04.00 herättelin isukin ja kerroin, että nyt supistelee ja aion soittaa sairaalalle. Kuuntelin supistuksia vielä klo 6.00 saakka ja pakkailin loput kamat sairaalakassiin.
Klo 6.15 soitin sairaalaan uudelleen ja kerroin, että supistukset ovat tihentyneet. Toivottivat tervetulleeksi synnyttämään.
Klo 6.30 lähdettii synnärille (matkaa 100km). Olimme perillä klo 7.30 ja matkalla edelleen supistukset tasaisin välein.
Sairaalassa vaihdoin ensin vaatteet ja laitettiin käyrille. Olin vain 2 sormelle auki. Sain ensin tens laitteen, sen jälkeen kävin kylvyssä ja sitten kokeiltiin ilokaasua. Ei oikein mikään nuista ollu miun juttu, mutta oli tekemistä ja vei aina hetkellisesti ajatukset muualle.
Kahden maita laitettiin epiduraali, kun sanoin etten kestä niitä kipuja enää. Olin jo hyvin auennut. Sitten oli paljon helpompi olla. Puhkaistiin kalvot. Siitä aukeaminen oli nopeampaa.
Oxitosiinitippa laitettiin kiihdyttelemään suppareita kun epin laiton jälkeen hieman huipuivat.
Naapurihuoneessa joku kiljui ja kuulosti siltä kuin sikaa olisi tapettu. Katsottiin kauhuissaan miehen kanssa toisiamme, että tuotako on edessäpäin...
Viiden aikaan aloin olla kokonaan auki ja sain ruveta ähistelemään ja pikkuhiljaa ponnistelemaan.
Ponnistusvaihe kesti 1h15min. Oli työn ja tuskan takana kyllä. Voimat alkoi hiipua siinä ponnistellessa. Sain kylmäkääreen otsalle/naamalle. Olin silmät kiinni koko sen ajan ja keskityin tunnistamaan sen ponnistustarpeen.
Paikalle kutsuttiin jo lääkäri imukuppiavarten ja toinen avustaja paineli mahasta. Paikat oli kireät ja juuri ennen imukuppeja kätilö leikkasi vähän välilihaa, ponnistin ja poika mahtui syntymään klo 18.57.
Poika rääkäisi heti ja pääsi rinnalle imemään. Olimme ilon kyyneleissä isän kanssa siinä hetkessä. Niin pieni, viaton, meidän!
Isä sai katkaista napanuoran. Synnytin istukan ja saimme myös nähdä millainen se oli. Mies ei ehkä ois välittäny nähdä, mut mie halusin :D
Sitten kätilö parsi minut kasaan, 4 tikkiä downstairs.
Sen jälkeen lapsukainen kapaloon ja isän syliin. Saimme evästä synnytyssaliin ja pääsin suihkuun.
Kätilö kerkesi vaihtua kerran, mutta se joka meillä oli synnytyksessä oli luojan lykky, aivan ihana, oikea ihminen omalla alallaan!
Kiittelin tsemppauksesta ja kaikesta. Häneltäkin vuoro vaihtui. Meidät saateltiin osastolle ja mies joutui lähtemään yöksi kotiin. Oli kuitenkin heti aamusta jo takaisin.
Eka yö meni valvoessa ja tutkiessa pientä ihmettä
Palkinto tuhisee tuossa vieressä, jos nyt olisi aika kertoa tuhisijan matka kohdusta syliin.
Supistukset alkoivat 5.päivä oikeastaan päivällä jo. Kävin kirppiksellä, syömässä miehen kanssa ja käytiin vielä pikaisesti kylässä, samalla kun haettiin lapset samaisesta paikasta kavereiltaan. Kylässäkin tuli jo pari mojovaa supistusta, samaten matkalla kotiin. Kotona aloin kellottamaan välejä noin klo 19. Tosiaan ei mitään säännöllisyyttä supistuksissa..klo 23 asti kellottelin välillä 3-30min. Kovuusastekin vaihteli todella paljon. Välillä aivan olemattomia, välillä todella kivuliaita.
Siinä vaiheessa mies ehdotti, että pyydetään lasten hoitajat paikalle ja mennään kuitenkin käymään näytillä. Sairaalassa oltiin puolenyön jälkeen käyrillä. Pari kovaa supistusta piirtyi ja kolme senttiä auki, paksu reuna jäljellä. Tutkimuksen jälkeen vähän innostui enemmän supistelemaan. Päästiin miehen kanssa isien huoneeseen ja siinä vaiheessa sain oxanest-piikin. Kello oli 1, kun saatiin valot pois ja kuviteltiin, että nyt nukutaan yö ja katsotaan suunnitelmia aamulla uudestaan. Tunsin supistuksia välillä ja olin pöhnäsessä horroksessa supistusten välit. Yhtäkkiä kolmen jälkeen tuli aivan peräjälkeen kaksi hirvittävän kovaa supistusta..siinä vaiheessa mies pomppasi ylös ja soitti hädissään kelloa ja minä paruin, että vauva tulee nyt, se syntyy nyt. Hirveä ponnistamisen tarve iski ja olin varma, että vauva todella syntyy isien huoneeseen eikä kukaan ehdi auttamaan.
Onneksi kuitenkin kätilö tuli nopeasti ja tutkimuksen jälkeen totesi, että täysin auki. Seuraavalla supistuksella saa ponnistaa. Siirryttiin saliin ja siellä supistukset taas hiipui pois. Laitettiin oksitosiinitippa ja seuraavan kovan supistuksen aikana meni lapsivedet ja siitä kaksi minuuttia, niin vauva oli syntynyt.
Synnytyksen kokonaiskesto 3h 49min. Kätilökin kävi kysymässä synnytys-kertomusta tehdessään, että, mistä lähetään laskemaan säännöllisten supistusten alkamista..olin käyrillä myös siellä isien huoneessa ja supistukset eivät missään vaiheessa olleet säännöllisiä..ja hyvä jos yleensä piirtyivät edes käyrille.
Onneksi ei jääty kotiin odottamaan säännöllistymistä! :-o olisi pian isä saanut toimia kätilönä.. Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus ja lopputulos uurastuksesta, mitä parhain..:)
Supistukset alkoivat 5.päivä oikeastaan päivällä jo. Kävin kirppiksellä, syömässä miehen kanssa ja käytiin vielä pikaisesti kylässä, samalla kun haettiin lapset samaisesta paikasta kavereiltaan. Kylässäkin tuli jo pari mojovaa supistusta, samaten matkalla kotiin. Kotona aloin kellottamaan välejä noin klo 19. Tosiaan ei mitään säännöllisyyttä supistuksissa..klo 23 asti kellottelin välillä 3-30min. Kovuusastekin vaihteli todella paljon. Välillä aivan olemattomia, välillä todella kivuliaita.
Siinä vaiheessa mies ehdotti, että pyydetään lasten hoitajat paikalle ja mennään kuitenkin käymään näytillä. Sairaalassa oltiin puolenyön jälkeen käyrillä. Pari kovaa supistusta piirtyi ja kolme senttiä auki, paksu reuna jäljellä. Tutkimuksen jälkeen vähän innostui enemmän supistelemaan. Päästiin miehen kanssa isien huoneeseen ja siinä vaiheessa sain oxanest-piikin. Kello oli 1, kun saatiin valot pois ja kuviteltiin, että nyt nukutaan yö ja katsotaan suunnitelmia aamulla uudestaan. Tunsin supistuksia välillä ja olin pöhnäsessä horroksessa supistusten välit. Yhtäkkiä kolmen jälkeen tuli aivan peräjälkeen kaksi hirvittävän kovaa supistusta..siinä vaiheessa mies pomppasi ylös ja soitti hädissään kelloa ja minä paruin, että vauva tulee nyt, se syntyy nyt. Hirveä ponnistamisen tarve iski ja olin varma, että vauva todella syntyy isien huoneeseen eikä kukaan ehdi auttamaan.
Onneksi kuitenkin kätilö tuli nopeasti ja tutkimuksen jälkeen totesi, että täysin auki. Seuraavalla supistuksella saa ponnistaa. Siirryttiin saliin ja siellä supistukset taas hiipui pois. Laitettiin oksitosiinitippa ja seuraavan kovan supistuksen aikana meni lapsivedet ja siitä kaksi minuuttia, niin vauva oli syntynyt.
Synnytyksen kokonaiskesto 3h 49min. Kätilökin kävi kysymässä synnytys-kertomusta tehdessään, että, mistä lähetään laskemaan säännöllisten supistusten alkamista..olin käyrillä myös siellä isien huoneessa ja supistukset eivät missään vaiheessa olleet säännöllisiä..ja hyvä jos yleensä piirtyivät edes käyrille.
Onneksi ei jääty kotiin odottamaan säännöllistymistä! :-o olisi pian isä saanut toimia kätilönä.. Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus ja lopputulos uurastuksesta, mitä parhain..:)