Kesäkuiset odottajat 2011

Heip vaan kaikille! Olen tuonne toiselle sivulle jo ilmoittautunut, mutta osallistutaan nyt täälläkin sitten keskusteluun.

Eli täällä 24-vee esikoisenodottaja Keski-Suomesta. LA olisi neuvolan mukaan 12.6, UÄ vasta ensi kuun lopulla (mietinkin, että olenko omituinen, koska minun UÄ on vasta kun 12+1, kun useat täällä käy jo melkein puolta aiemmin ultrassa???), joten tuo la voi vielä muuttua.

Miehen kanssa (31 v) ollaan oltu nyt reippaat 2 vuotta naimisissa ja vauvakuumetta ollut useita vuosia, mutta minun opiskelujen vuoksi alettiin yrittää vasta viime kuussa ja nyt ensimmäisellä heti tärppäsi. Toivottavasti tämä nyt jatkuisi loppuun asti hyvin [:)]
 
Fuyulle ja Miiiiialle osanottoni! [:(][:(]

Ja uusille plussanneille paljon paljon onnea! Todella ihana lukea täällä muiden kuulumisia, niin parasta vertaistukea! [:)]

Taikan ja tiltusen painokeskustelua seuraan mielenkiinnolla, vaikka esikoista vasta odotan. Esittäisinkin tähän jatkokysymystä, onko teille kokemusta kuinka pian raskaus alkaa selkeästi näkyä ylipainoisella odottajalla? Itselleni on kertynyt n. 20kg liikaa vararengasta (hitsi että masentavaa kirjoittaa tuo luku, mutta mitäpä sitä turhia tänne kaunistelemaan [:(]) ja nyt odotan jännityksellä, milloin vauvavatsa pullahtaa selkeästi esille. Näkyykö se nopeammin kuin hoikilla? (esim. eräs pitkä ja hoikka ystäväni sai hyvinkin yli 20. viikolla salattua raskautensa ilman turhaa yrittämistä) Vai näkyyköhän se selkeästi vasta hitaammin, kun alkuun voi näyttää siltä että on (TAAS) muuten vain hieman lihonnut? Vai mitä? Oliskohan kellään tähän kokemuksia, omakohtaisia tai tuttujen/kaverien?

(Yhyy, haaveilin ennen raskautta että ottaisin raskauden aikana suloisia vauvamahakuvia ja kuvia vatsan kasvun kehityksestä, kunnes tajusin että ei niistä varmasti tule niin kauniita kuvia kuin mitä muiden odotusblogeissa olen bongannut. Jos jo lähtötilanne näyttää siltä, että ekstraa vyötäröllä on jo saman verran tai enemmänkin kuin raskauden aikana yleensä kertyy kiloja, niin ei se kovin kauniilta valokuvissa näytä. [:(] Eli edelleen se ensimmäinenkin mahakuva ottamatta...)


EDIT:
Ainiin, piti kertomani täällä hauska juttu tänään töistä. Meinasin nimittäin vahingossa lipsauttaa, että olen raskaana! [:D] Pohdittiin kollegan kanssa istumapaikkojamme (toimistossamme järjestetään tiloja uudestaan) ja ehdotin itselleni yhtä istumapaikkaa. Kollega kuitenkin epäsi sen, kertomalla että eräs äitiyslomalla oleva palaa siihen paikalle istumaan keväällä. Ja minä meinasin lipsauttaa, että kyllähän se silti sopii, koska minä itse silloin toivottavasti jään äitiysvapaalle! [:D][:D] Onneksi en aivan lipsauttanut, mutta meinasi vähän naurattaa. [:)]
 
Minun piti tänään tehdä uusi testi kun niin oireeton olen ollut. Kaksi palkkia sain edelleen. Jännittää, neuvola on 11.11. Toivompa vaan että kaikki menee hyvin.
 
painoasiaa juu. itseäkin jännittää tuo painoasia. oon olla aina todella hoikka (n. 165 cm 55-57 kg) mutta nyt on 2-3 viimevuoden aikana parisuhdekiloja kertynyt 10 kiloa!!! argh, pois kerkesin kiloja tiputtaa hieman neljä mutta projekti jäi kesken raskauden takia. Eli nyt lähdetään 63 kilosta masua kasvattelemaan ja tarkoituksena on selvitä mahd. vähillä raskauskiloilla koska olen luvannut pyhästi itselleni että raskauden jälkeen kyllä tiputan alle 60 kg (tavoitteena 58 kg). Eli ei parane antaa lihottaville mieliteoille pikkusormea... vaikka nyt olen koko viikonlopun mässyttänyt. Enkä ala syömään kahden edestä. Ja liikunnan määrää aion hieman lisätä ettei paino kerry (vaikka pahoinvointi ja pimeät illat eivät yhtään houkuttele ulkoilemaan....)
 
Unohdin kommentoida tuota painoasiaa [:)]
Itse oon jotain 172/56, aikoihin vaa´alla käynyt, ja ihan saa 70kg mun puolesta mennä rikki kunhan ei 80kg [:D] Mä yleensä syön paljon, mutta myös liikun paljon. Nyt tosin paha olo rajoittanut kumpaakin. Harmittaa, sillä syöminen ja liikkuminen on aika rakkaita juttuja kumpainenkin [;)]
Saa nähdä missä suhteessa noita sit loppuraskaudessa tekee [:D]

Mut innolla jo nyt odottelen et alkais vauvamasu tulla esiin, vaikka siihen menee vielä varmaan aika tovi [:D]
 
Täälläkin jännitellään, miten näin toisella kerralla painon kans käy. Eka raskauden alussa olin 173 cm/65 kg ja synnärille mennessä vaaka näytti 85 kg (huh huh [:)]). Ja mulla ei oo turvotustaipumusta, joten ei sitäkään voi syyttää [:D]. Mutta kilojen pudotus oli kyllä yllättävän helppoa, vaikka sektiohaava hidastikin liikkumista. Viikko synnytyksen jälkeen mulla tais olla -8 kg ja olikohan 4kk synnytyksestä kaikki lähtenyt.
Suositella kaikille voin esim. Vichyn raskausarpien esto/vaalennusvoidetta. Käytin sitä tunnollisesti koko raskausajan ja mulla ei tullu vatsaan ainuttakaan raskausarpea. Pakaroissa saattaa muutama pieni vaalea olla, mutta kelläpä niitä ei olis [;)]

Mutta nyt poitsulle aamupuuron tekoon, sit muskariin ja ilta tavaroiden pakkausta. Maanantaina ois muutto edessä ja saadaan toinen makuuhuone. Jee! [:)]
 
Voimia kovasti Miiiialle ja Fuyulle!![:(]

Kiva kun täällä on jo näin paljon porukkaa koossa[:)] Onnea uusille plussille!

Taika, mein muksuille tulee ikäeroksi n. 1v 8kk, eli poitsu täytti tossa muutama viikko takaperin vuoden[:D]
Millanen ikäero tein lapsille tulee?
Mitä rasvaa sie sieltä BodyShopista ostit? ku ite käytin kans jotain kaakaovoita(tai ainaki muistaakseni oli joku tollanen), mut eipä kyllä vaikuttanu mihinkää, vaikka joka ilta sillä rasvailin[:-]..tosin sitä painoa tuli viimesinä viikkoina 1,5kg/viikko, et tuskin mikään rasva auttaa nahkaa venymään niin ettei jälkiä tulis[8|]


Mulla oli edellisellä kerralla lähtöpaino 60kg ja tosiaan synnärille mennessä 90KG! ja pituutta miulle ei oo suotu kun 162, eli voitte vaan kuvitella millanen pallo olin[:D].. nyt on lähtöpaino 56 ja oon kyl päättäny et paljoo yli 70 en anna mennä..75kg maximissaan[;)]  (katotaan vaan ni painan ton verran jo maaliskuussa[8D]).


Kerroinpa tossa eilen yhelle kaverille tän mein ilouutisen et (ehkä) saadaan toinen muksu...
no arvatkaapa mikä oli sen ensimmäinen kommentti!!! -Mitä meinasitte tehä?Meinaatteko pitää sen?
SIIS MITÄ VITTUA!!(anteeks ruma kielenkäyttö) mut jäin kyl ihan haavi auki et kuin se kehtas ees kysyy tollasta!!!!!![:@] kyllä siinä tuli sit muutama valittu sana sanottua(ja ehkä muutama mitä ei ois ees tarvinnu sanoa).
Voihan se olla et se luuli, että tää oli jotenkii vahinko tai jotain ku toi esikoinen on vasta vähän reilu vuoden, mut mielestäni sille jo kesällä sanoin et ollaan ehkäsy jätetty pois ja et toinen muksu on tilauksessa.
Eipä tee mieli ihan heti olla tuohon kaveriin yhteyksissä![>:]
Ihan ku en muuten ois jatkuvasti pinna kireellä, ni sit viel tollaset kommentit saa kyl todellakii savun nousemaa korvista!
(pitäs vissiin oppia ottaa rennommin,eikä tarttua pikkuseikkoihin, pääsis ehkä itekkin helpommalla)


Äni, kaikki raskausmasut on kauniita! eli ota vaan se eka kuva nyt niin huomaat 10viikon päästä miten masu on muuttunu[:)].. ja se on tosi yksilöllistä millonka kenelläkii vauvamasu alkaa näkymään, ku se kohdun asentokin vaikuttaa siihen.


Ois kiva kun nyt viikkoja menee jonku verran eteenpäin, et tänne laiteltas sit omien masukuvien päivityksiä.
Oon käyny pikkusen vakoilemassa muitten kuukausien masuvalokuvia ja kyl niin ootan et saa oman pallomahan[:D].
Tosin kyllä sitä varmaan kerkee sit marisemaan, et kuin se maha on aina tiellä ja kaikki vaatteet puristaa ym.[8D]


Jaksuja kaikille mammoille!![:)]

 
tiltunen, meille tulee ikäeroa aika lailla tasan 2 vuotta.. Jos minä saan pitää pääni, niin synnytän jo viikolla 38, jos lapsen koko menee lähellekkään 4 kiloa, niin melkein sitten tuo 2 päivälleen :D Ja jos lääkärit tekee, niinkuin itse haluavat, niin maks. sitten 2v ja 1kk.
Katotaan kuin käy.. Haaveilen, että poika olis "sisäsiisti" tuolloin, vaikka pottailu juuri vasta aloitettiinkin muutama kuukausi sitten, sitä ennen ei toivoakaan, että sekunttia enempää olisi paikallaan istunut. Tuntuu tulleen ihan muutamassa kuukaudessa järkeä päähän ihan mahdoton määrä, ja sanoja siinä samalla. Huvittavia kommentteja kuuluu kyllä takapenkiltä.. Poika nyt siis 1v ja 4kk.

Niin ja hui, voin vain kuvitella tuon 90kg, tiltunen! Itse painoin 87, pituutta on päälle 170, en halua mitään kuvia kyllä kummittelemaan loppuajoilta. Mulla kans tuli painoa lopussa aika vaudilla, n. 1,2 kg viikko. Laitan turvotuksen piikkiin..

Törkeää kommenttia kyllä. Me ei olla vielä kenellekkään kerrottu, yritetään pitää salassa np-ultraan (kun nyt pääsisi sinne maanantain ultraan edes toteamaan, että tuolla on joku ) mut uskoakseni mä en tuollaisia kommentteja kyllä tule saamaan..

Juu se rasva oli tuota kaakaovoita, mutta kuten epäilinkin tuossa edellisessä tekstissä, että josko vaikutus oli vain korvien väliin..? [:D]
Taitaa olla ihotyyppi vaan mulla sellanen, että ei tu arpia.
Aamulla kävin vaa'assa, vielä ei ole ainakaan paino noussut, ja viikkoja takana jo melkein 6, tällä jatketaan!!

Juu Äni,kyllä se maha sieltä jossain vaiheessa ulos pullahtaa, oli minkä kokoinen tahansa. Ehkä keskivartalolta hieman muodokkaammilla sen mahan ns. muotoutuminen ottaa aikansa, mutta toisaalta, mahamalleja on niin monta kun on mahan kantajaakin.
Omat housut ahdistaa nyt jo istuessa, muuten ihan ok. Tällanen tunne tais olla viime raskaudessa n. viikolta 12 alkaen, tarvii vaan muistaa laittaa housun nappi kiinni kun lähtee konttuurista muille maille..
 
Kiva kun niin moni kommentoi tuota painoasiaa! [:)] Tosin olette kyllä kaikki muut aivan tikkulaihoja muhun verrattuna! [:D] Onneksi kuitenkin ehdin jo kesällä aloittaa terveelliset elämäntavat, ja erityisesti tämä uuden elämän kasvattaminen sisällä on saanut herkkujen mieliteot vähenemään. [:)]

tiltuselle kiitos lohdutuksesta! Ja oikeassa varmasti olet, kaikki vauvamasut on kauniita, kukin tavallaan. Ja ehdottomasti kannatan masukuvien jakamista! Niille voisi sitten perustaa vaikka oman ketjun?

Jännityksellä jään odottamaan tätä oman mahan kehitystä. Ja taidan tänään napsaista ensimmäisen masukuvan, rv 7+0 kunniaksi. <3 Onpahan joku lähtötilanne sitten mihin voi verrata. [:)]

Ihanaa kirpeää ja aurinkoista lokakuuista keskiviikkoa kaikille!
 
Mä en ole tajunnutkaan vielä ottaa kuvia masusta! No, ehkä tässä vielä ehtii, kun ei se vielä ole juuri kasvanutkaan. [:D] On vaan perkuleen turvoksissa, että näytän kyllä jotenkin erilaiselta kuin normaalisti, siis lihoneelta. [:o]

Mulla on nyt tämän 9. raskausviikon aikana oireet jotenkin lieventyneet, vaikka viikonloppuna olikin oikein kunnon pahoinvointia. Toivottavasti tämä on normaalia eikä enteile mitään pahaa. Luulin, että se eka ultra helpottaisi tätä epätietoista oloa -tai helpottihan se joksikin aikaa - mutta nyt taas vatvoo mielessään, että onhan kaikki edelleen hyvin... Tätä kai tämä on siihen saakka kun se vauva viimein syntyy, eikä taida loppua siihenkään. [:D]
 
Täällä pyörähtää viikko 6 käyntiin, ei edelleenkään mitään oloja, tissit on tosi kipeet ja kohta navassa asti..

Oletteko muuten alkaneet syömään mitään lisävitamiineja tms? Lueskelin tuossa taannoin ennen kun tiesin olevani raskaana, että foolihapon saanti (kriittisillään juuri tässä vaiheessa raskautta) suomalaisen keskimääräisellä ruokavaliolla ei ole riittävää, vaan jää n. puoleen siitä mikä on suositus normaalin kehityksen takaamiseksi rääpäleelle? Itse aloin popsia multitabseja jo jokunen viikko sitten. Se jotenkin on jäänyt tuonne takaraivoon kaivelemaan, jos foolihapon puute aiheuttaa kehityshäiriöitä, vaikuttaako se sitten jopa keskenmenoihin? Tarkempaa tietoa ei mulla ole, muuta kun se mitä wikipediassa tms. karkeasti arvioitiin, ja tokihan moni ei välttämättä tiedä olevansa raskaana kun se kriittinen vaihe alkaa. Tunnustan olevani hitusen neuroottinen sen suhteen, että jos on joku "projekti" päällä niin kaivelen ties mitä tietoa etten missaa mitään =D Oli se sitten koiran ruokinta, tai pienen vauvan rakennusaineet, tai lapasten neulominen..

Muuten ei oikeastaan ihmeitä, neuvola on varattu marraskuun loppupuolelle, ja siellä vissiin varataan sitten ultra treelle kun täällä ei ole ultraa. Ultria tulee olemaan vain kaksi (?) ellen sitten mene yksityiselle lisäkurkintaan. Harkinnassa on kyllä! Kovasti pitäisi saada tietää että onko rääpäle oikean mallinen ja mikä on meno =) Koiran kanssa metsälenkillä edelleen armoton puuskutus ja hiki, mutta kyllä ainakin toistaiseksi oon jaksanut sen vakiolenkin heittää, missä menee melkein se 2 tuntia.

Pikkuhiljaa ollaan lähipiirille alettu kertomaan että nyt on tulossa sitten kesävauva <3 Kovasti tekis mieli kertoa jo kaikille, mutta vielä voi käydä vaikka mitä, ihan sama miten neuroottisesti koitan pitää lukua siitä miten pitäisi elellä että pienellä olis kaikki palikat mitä se tarvii.. Noh, tsemppiä meille kaikille!
 
Taidanpa itsekin jo nyt ekan masukuvan ottaa, vaikkei mahaa vielä olekaan [:D] Näkee sit mistä on lähdetty.

Hei tuli mieleen äitiyspakkauksesta, mahtaakohan meille riittää vielä tän vuoden pakkauksia, vai saadaankohan jo 2011 pakkaus? Missä vaiheessa yleensä alkaa uusien jako?

tiltunen:
Voin vain kuvitella että varmasti aika raivoisa mieli tuon kaverin kommentin jälkeen [:@]
Tuo on ehkä syy miksi en vielä halua kertoa kenellekään, meillä esikoinen kyseessä, mutta varmasti samankaltaisia kysymyksiä joutuu kuulemaan... En usko että kukaan osaa meiltä vielä jälkikasvua odottaa [:D]

Ja RiikkaJ, mä olen vain tuota raskausajan Multivitaa vedellyt, kun siinä taitaa aika kattavasti kaikki foolihapot sun muut löytyä. Varmuuden vuoksi vetelen vielä d-vitamiinia lisäksi, kun sitä on varastossa huimat määrät [:D]
 
manque, pikaisesti vain kommentoin, että MUISTAAKSENI meidän pakkaus on 2008 mallia vielä, ja poika syntyi kesäkuussa 09, joten jos haluaa odottaa uutta pakkausta, niin kannattaa venyttää sitä hakemuksen täyttämistä..
 
Jospa mäkin ilmottaudun tänne [:)]

Meillä on toista lasta yritetty alkuvuodesta ja nyt 8 kierrolla tärppäsi. Esikoinen on nyt 2v 2kk. Laskettuaika toisella on 4.6.11.

Vähän kyllä epävarmoissa merkeissä tämä toinen raskaus käynnistyi. Kuukautiset oli vähän myöhässä ja tein testin, joka näytti negatiivista. Parin päivän päästä siitä alkoi kuukautiset ja pettymys oli suuri [:(] mutta kun kuukautiset alkoivat aika niukkoina niin teinpä kuitenkin testin, joka näytti yllättäen haamun. Seuraavana päivänä tein vielä testin, joka myös näytti haamun. Kävin lääkärissäkin, joka totesi, että veri tulee kohdusta ja sain lähetteen ultraan. Ennen ultraa tein taas testin joka näytti jo selkeän positiivisen [:)] Ultrassa ei kuitenkaan näkynyt muuta kuin alkuraskauteen sopiva ruskuaispussi. Viikon päähän sain uuden ajan ja silloin olisi tehty lääkkeellinen tyhjennys jos ei olisi mitään kasvua näkynyt. Viikon päästä ultrasta kuitenkin löytyi sydämen sykkeet [:D] voi sitä helpotuksen määrää!!! Nyt kuitenkin pelko, että raskaus keskeytynyt ultran jälkeen. [:(] Enää ei ole kuitenkaan verta vuotanut eikä muitakaan vatsakipuja ollut ja kauhea pahoinvointi ja väsymys on...seuraava ultra on sit 25.11 ja mietin että miten jaksan sinne saakka odottaa!

Kovasti toivon että kaikki kuitenkin olisi hyvin masuasukilla omista peloista huolimatta [:)]

misty ja pikkuinen (rv 8+6)
 
Ihme kommentti kaveriltas!
Ei sen puoleen meiltäkin neuvolas kysyttii et oliko vahinko vai..? poika kuitenki jo 2 v 8 kk, isä tosin eri kuin ensimmäisellä ja yhteenmuutto vasta eessä että siinä ehkä syy [:D]

Miult on jo töissä udeltu et oonko raskaana ku oon ollu niin kalpeena ja väsyneen näkösenä. Salaisuutena vielä pyssyy ku 9.viikko vasta menossa. Vastailen vaan et "Älkää nyt viel intoilko" [:D]
Minkäslaisia vastauksia muut on keksiny? En oikee viittis viel kertoo ku oon sijaisena, sijaisuus päättyy 13.6 ja LA 11.6. Viime raskaudessa tosin vauvamasu oli jo ISO 14.viikolla ja luokkakaveri kysyikin et"Oothan sä raskaana vai ootko lihonu noin paljo? aika reilua eikö [:)]
 
Minäkin ilmoittautuisin mukaan [:)]

Meillä on toista lasta yritetty viime kesäkuulta lähtien ja nyt viikkoja kasassa 8+4, laskettuaika olisi 7.6-11 jos ei ultrassa muutu. Esikoinen täyttää kahden viikon päästä 3.

Minäkin tein testin kolmesti ennen kuin todeksi uskoin [:D] Nyt olen odotellut neuvolaan pääsyä kolme viikkoa ja vielä pitäisi odotella ensi perjantaihin asti...blaah! Kuitenkin uskon että masussa joku on, kun aika voimakkaita oireita on ollut (väsymystä, pahoinvointia, rinnat kipeät...) ja maha on kasvanut NYT JO!!!
Suurena huolenaiheena minulla on ollut, kun sairastin viime raskaudessa raskausmyrkytyksen, toivoisin ettei nyt uusiutuisi!

Onnea kaikille plussanneille ja toivottavasti pysyttäisiin mukana kesäkuulle asti [:)]
 
Painokeskusteluun osallistuen: täällä siis yksi "lihavat on lepposia"-elämänasenteella kulkeva, tiltusen mainitsema "sotanorsu", joka on jo valmiiksi 165 cm ja 90 kg. Joten älä huoli Äni, et ole ainoa ylipainoinen etkä varmaan edes painavin [;)]

Minä en jaksa painostani pulttia ottaa, vaikka siitä ensimmäisessä neuvolassa jo mainittiinkin. Plus kaikkein paras työkaverin kommentti, kun jouduin hänelle kertomaan raskaudesta (olisi pitänyt mennä töihin röntgeniin), että "no mää vähän kattelinkin susta, että sulla on niin kaunis raskausmaha" johon minä: "joo, kiitos vaan, olen viikolla 7." [:D]

Joten täällä näytetään jo valmiiksi synnärille kiiruhtavalta, tulee raskausmahaa tai ei [:D]
 
Ikävää, joudun siirtymään (melko varmasti) takaisin haaveilijoiden joukkoon. Tänään aamulla alkoi vuoto. Sinne jäi "vauva", hotellihuoneen lakanoihin. Eipä taida muita syitä vuodolle olla kuin km? Tsemppiä muille odottajille!!
 
Täällä olisi yksi plussannut, joka liittyisi mielellään seuraanne. Taustoilla olen haahuillut jo pitkään, lähinnä tuolla haaveilijoiden osastolla. Meillä yritystä takana pikkaisen reilun vuoden ja olimme juuri aloittelemassa lapsettomuushoitoja, kun sitten ihan yllättäen kävikin niin, että menkat olivat myöhässä jo useamman päivän (2-4) ja plussahan sieltä tikkuun räpsähti. Kolme testiä piti tehdä ja vieläkään en usko, että tämä on totta. Viikkoja on nyt tasan 6. eli ihan alussa tässä ollaan. LA olisi tämän hetkisten tietojen mukaan 26.6

Itselläni on mekat olleet hieman epäsäännölliset vaihdellen n. 24-27 päivän välillä. Olen kuitenkin kaikki laskut tehnyt 28 päivän kierron mukaan. Veikkaisin kuitenkin, että muutaman päivän pidemmällä saatetaan olla. Se lienee selviää viimeistään ultrassa.

Tunne on ihan uskomaton, tosiaankaan tätä ei meinaa todeksi uskoa, ei sitten mitenkään. Oireettomuus lienee siihen suurin syy. Ei ole ollut pahaaoloa, eikä oikein kamalasti mitään muutakaan. Pikkaisen väsyttää iltapäivisin, mutta niin se väsyttäisi varmaan normaalistikin. Pimeys ja syksy sen saa aikaan... Rinnat on ehkä ihan aavistuksen arat välillä, ei koko aikaa eikä mitenkään huomattavan paljoa. Ollaan miehen kanssa kuitenkin oltu muka havaitsevinamme, että niissä olisi jo jotain muutoksia tapahtunut, ihan kuin rinnat olisivat hieman kovemmat/kiinteämmät, kun aikaisemmin. Voiko se olla edes mahdollista? Välillä on jotain pientä nippailua alamahassa, mutta ei sitäkään esiinny lähellekään joka päivä. Liekö koko tyyppi edes hengissä... Mutta mitään vuotoa ei ole ollut, paitsi valkovuotoa lähes päivittäin jonkin verran. Siinäpä ne "oireet" oikeastaan olikin. Ruokahalu on ihan ennallaan, mutta viime viikolla huomasin, ettei leipä oikein maistu entiseen malliin.

Minulla ensimmäinen neuvola on vasta 29.11 ja silloin viikkoja on 10+1 Ultra vasta joskus sen jälkeen. Kova halu olisi mennä yksityiselle varhaisultraan, että saisin varmuuden, onko siellä mahassa jotain elämää, vai ei. On tämä niin raastavaa aikaa odotella vaan...
Kahdella kaverillani on nyt pienet lapset, mutta vielä en ole omasta raskaudestani heille kertonut. Heiltä varmasti saan vertaistukea, mutta sitä toivon saavani myös täältä. [:)]

Miehen kanssa ollaan seukkailtu nyt 1 vuosi ja 6kk ja siitä ajasta ollaan oltu kihloissa reilu vuosi. Vuoden alussa tanssitaan häitä ja sitten odotellaan tätä pikkuista, joka on erittäin toivottu. Itsellä ikää 29 vuotta ja miehellä 43 vuotta. Ensimmäinen lapsi molemmille on siis kyseessä.

Lopuksi haluan minäkin toivottaa paljon onnea kaikille plussanneille ja toivotaan, että pikkuiset pysyvät matkassa mukana kesäkuuhun saakka.

Heesu: kuulostaa kyllä todella harmilliselta, mutta ei sen vuodon tarvitse välttämättä keskenmenoa tarkoittaa. Pidän peukkuja, että kaikki olisi kuitenkin hyvin.
 
Takaisin
Top