Kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja anní
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me lähetettiin tuosta toisesta lapsesta tekstiviesti, jonka sisältöä en tarkalleen muista, mutta joku loru jossa kerrottiin, että marraskuussa meitä onkin kolmen sijasta neljä tms. Appivanhemmat (heille tuo toinen lapsi oli ensimmäinen lapsenlapsi) muistavat vieläkin hyvin sen viestin ja tilanteen missä olivat kun molempien puhelimeen viesti kilahti.

Tällä kertaa varmaan "lipsautetaan" tieto heille muka vahingossa. Ja jos ei saada sitä aikaiseksi aiemmin niin juhannuksena varmaan mökillä (koko miehen suku paikalla), puetaan tuolle nuorimmaiselle paita jossa lukee isosisko tms ja annetaan porukan itse huomata. Tiedän siis, että heti kun yksi tajuaa asian niin sadasosasekunnissa tietää kaikki 50 ;)

Ja tästä tulikin mieleen, että pitää varmaan tuolle esikoiselle muistuttaa ettei puhu asiasta kun menee mun äidin luokse. Haluan kuitenkin itse kertoa, mutta en ihan vielä koska mun äiti on.. No, ei mikään helppo ihminen ja stressaa ärsyttävästi kaikkien muiden asioista. Kerrotaan siis hänelle vasta kun raskaus on vähän pidemmällä.
 
Minä en kyllä tiedä yhtään miten kertoisin tästä omille vanhemilleni.. :o
 
mullon kahtia jakautunut olotila, nyt kun sain äidilleni sanottua niin tekisi mieli julistaa koko maailmalle asia, mutta toisaalta taas haluan odottaa että saadaan nipt-testin tulos... miten musta tuntuu ettei tuu pysymään siihen asti salasa ;)
 
Meillä mies kertoi eilen siskolleen ja aikasemmin on kuulema kaverille kertonut. Itse en vielä ole kertonut kellekkään.
 
Mä kerroin vertaistuen vuoksi heti plussattua muutamille äitiystäville (panikoin vuotoa) ja parhaalle ystävälle kun olin vapun kuskina. Muutama muu läheinen ystävä saanut sittemmin tietää ar-ultran jälkeen. Miehen perheelle kerrottiin nyt vklp kun oli juhlat (niiden jälkeen kun kyselivät miksen syönyt kalaa, ota viiniä...). Esikoisesta kerrottiin lähipiirille myös ar-ultran jälkeen, muuten vasta nt-ultran jälkeen. Nyt olen ottanut linjan että jos joku kysyy olenko raskaana niin en lähde kiertelemään vaan myönnän :) muutama onkin kysynyt ja olen myöntänyt. Muuten en kertomalla kerro, ja esim mun perhe ja moni ystävä, samoin miehen ystävät ei tiedä. Toki jos kesken menee niin onhan se varmasti kamalaa sanoa asiasta, mutta se on sitten sen ajan huoli jos niin käy..
 
niinhän siinä sitten kävi etten malttanu olla hiljaa, tänään kerroin omille sisaruksilleni ja kampaajalleni ja kälylleni uutiset, pitäs vissiin anopille vielä kertoo...
 
Anoppi täyttää vuosia perjantaina niin voisi silloin kertoa sille puolen sukua. Vaikka viikkoja ei olekaan kuin vain 8+5 tuolloin.
 
Mietin josko kertoisin maanantaina mun äidille ja pikkuveljille kun lähdetään käymään tallinnassa. Sen näkee sitten, uskaltaako vielä kertoa.. ☺️
 
Mä näin viime yönä jo painajaista vissiin siitä kun kerroin äidille tulevasta nyytistä :D Juoksin ainakin karkuun niin hemputisti siinä unessa muoria että sydän jyskytti vielä senkin jälkeen kun heräs ko. unesta. Ei mua yhtään jännitä kertoa asiasta ei.. :D
 
Kerrottiin tänään miehen vanhemmille. Käytiin niiden pihassa kokeilemassa sopiiko 3 istuinta autoon, kun eivät ollu vielä kotona. no tulivat sit kesken sovittelun, niin piti vähän selittää..ja ei sopinu istuimet autoon :( Taitaa olla sit auton vaihto edessä...
 
Mua pelottaa kertoa isän äidille. Ja ehkä vähän isällekkin. Mutta isän äiti on pahin. Jaksaa napista mulle koko ajan siitä kun oon esikoisen kanssa vieläkin kotona ja mun pitäis mennä oikeisiin töihin.
Ja heidän suvussaan ei ole tapana tehdä kahta lasta, vaan yksi. :/
Tiedän että jos mummon suusta tulee jotain negatiivista, niin todennäköisesti räjähdän.
Esikoisenkin tein vuotta liian aikasin (olin 21v), heillä oli tapana saada lapsi 22vuotiaana. Pelottaa jo valmiiksi. Mutta onneks on vielä kuukausi aikaa..
 
No HUI Mimi..tosi ikävää joutua tuommosta kuuntelemaan. Suoraa vaan toisesta korvasta ulos.
 
Mie oon jo muutamalle kaverille kertonut ja omille vanhemmilleni. Tosin sen takia että kun oon joutunut nyt ravaamaan tutkimuksissa niin en oo halunnut valehdella minne oon menossa.
 
Niimpä :/
Mummo on muutenkin niin vanhanaikainen, että naisen pitää tehdä kaikkensa miehen eteen, koska mies käy töissä. Ettei miehen tarvii osallistua kotitöihin tai lapsenhoitoon. Ukollakin pyörähti silmät päässä, kun noita mummon juttuja kuunteli..
Pitäs keksiä joku suht helppo tapa kuinka kertoa, ilman että mä panikoin :D
 
On kyllä mimi pelottava mummeli :O Täällä ei ekan kohdalla mitään napistu kun oli mun vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi mutta nyt kun on itellä 3 lainaa maksettavana ja just pyysin porukoilta, että kirjoittaisivat nimen asuntolainan eränmaksulykkäys paperiin, niin äiti sanoi, että he voi sen "lainata" mulle. Tätä kompaten tiiän että heti he kyseenalaistavat meidän toimeentulon kun tulot pienenee mullakin kun tippuu työtuloista äitiyspäivärahalle...
 
Mimi, onpa sulla tiukan olonen mummo! :o

Mies oli kertonut eilen siskolleen kun pyysi sitä vahtimaan meidän esikoista siks aikaa ku mä meen varhaisultraan. Yleensä se ei kysele mitä mun menoista, mutta nyt oli alkamnut tenttaamaan ja miehen oli pitänyt paljastaa. :D
 
Ny sitten tänään anopille ohimennen kerroin, nyt lähipiiri tietää ja oon jokaista vannottanu olemaan hiljaa ettei kerro eteen päin ko en halua vielä tiedon leviävän lähipiiriä edemmäs.
 
Mummo on vähän.. No, oma persoonansa, mukava, mutta jotkut jutut menee niin yli että huhhuh :/
 
:( minä halusin pitää raskauden salaisuutena nt ultraan asti mutta tänään kun käytiin mun äidin luona niin hän näki heti että olen raskaana kun minulla on pallomaha.. Maha kasvoi nopeasti myös viime kerralla mutta nyt vielä nopeammin.. Jotenkin vaan niin epävarma olo ja siksi halusin odottaa ultraan asti että tietäisi varmasti että kaikki on kunnossa..
 
Kerroin hetki sitten omalle äidilleni, vastaus oli vaan että :" ai, koskas sulla on laskettuaika?" Ei tullut onnittelua, eipä oo sen jälkeen juuri puhunut.. Aika kiusaantunut olo tällä hetkellä. :o "elämä muuttuu aika paljon sitten.." Joo mun äiti sai mut kans jossain 22v hujakoissa. Ihmettelen vaan, pelottaako sitä tulla mummoksi?
 
Takaisin
Top