Kauanko sinulla on ollut vauvakuume?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
eli pitkään, mutta ajatus kypsyi vasta viime kesänä ja silloin aloitettiin yritys. Plussa tuli puolen vuoden yrityksen jälkeen päättyen km ja nyt sitten kohta olis tarkoitus aloitella uudestaan tän kierron jälkeen. :)Kauanko sinulla on ollut vauvakuume?
Eipä onneksi tullut, ensimmäinen vakava suhde minulla alkoi kun olin 17, mutta noina vuosina vauvakuumeeni oli varmaan alhaisimmillaan, en kokenut että hän olisi ollut hyvä isä lapsilleni, onneksi en sitten vahingossakaan tullut raskaaksi.
Itse olin aluksi jarruna, mutta kun sain yllärikemiallisen/varhaisen keskenmenon kierukasta huolimatta -18 syksyllä, niin sen jälkeen mielessä pyöri kyllä vauva aika paljon. Seuraavana kesänä ehkä saattoi jo vauvakuumeeksi olotilaa kutsua, niin annettiin 8/19 vauvalle lupa tulla. Raskauduinkin ensimmäisestä kierrosta.Enpä ole muistanut tänne päivittää tilannetta. Mies saatiin näillä näkymin kuntoon. Sairasti syöpää ja viime keväänä ilmeni, ettei siittiöitä löytynyt näytteestä lainkaan. Meille ei siis vauvaa enää tule. Aloitin sitten opiskelut työn ohessa tässä kuussa ja vaihdan alaa sopivassa välissä.
