Karsastetaanko lääkkeellistä kivunlievitystä turhan paljon?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Okei. Miten vaikkapa tuosta olisi saanut sellaisen tekstin ettei se herättäis tuollaista oloa? Haluan nimittäin oppia virheistäni. Ymmärrän toki jos et nyt tässä jaksa miksikään kommunikointikoutsikseni ruveta. 😅
Ehkä jotenkin näin;
Synnyttäjällä on oikeus valita, miten hän valmistautuu synnytykseen tai valmistautuuko ollenkaan. Valmistautuminen voi kuitenkin olla kannattavaa, jotta osaa tehdä sellaisia päätöksiä esim. kivunlievityksiin liittyen, jotta ne tuntuvat myöhemmin siltä, että päätös on ollut oma ja tietoinen. Kannustan itse omien kokemusteni ja päätelmieni pohjalta kokeilemaan pääasiallisesti lääkkeettömiä vaihtoehtoja, mutta synnytyksissä on hyvä lopulta edetä tilanteen mukaan.
 
No tämäpä. Joku kertoo että synnytyksessä tapahtui asia X, niin vastataan "X johtuu yleensä puudutteesta Y, käytitkö kenties sitä?“. Yleensähän noi "x on yhteydessä y:hyn" tutkimustulokset ovat jotain suuressa joukossa näkyviä prosentti/kymmenen prosentin yhteyksiä, mutta ne esitetään kuin yhteys olisi 90-100%.

En usko että synnyttäjä voi epäonnistua synnytyksessä. Ellei sitten tyyliin makaa sairaalan lattialla kiljuen ja raajojaan heilutellen niin ettei kukaan pääse auttamaan. Tai kuuntelee synnytyssalissa tahallaan eduskunnan kyselytuntia, jotta olisi mahdollisimman vihainen ja stressaantunut.
Onko siis tiedon kertominen syyllistämistä? Koska mulla tulee tosta aivan neutraali keskustelu mieleen. 😄 Näin me ollaan erilaisia! Jos olisin vaikkapa synnyttänyt veteen ja mulla ois tullu komplikaatio ja ystäväni tietäisi kertoa että kyseinen komplikaatio on hieman yleisempää juuri vesisynnytyksissä niin miksi minä siitä SYYLLISTYISIN? Voisin olla että aijaa, mää en tienny, onko sulla kertoa asiasta lisää tai sitten jos tietäisin asian niin voisin vastata että niinhän se on. 🤷‍♀️ Okei nyt epäilen että mulla on joku erilainen aivorakenne kun en vaan tajuu tätä syyllisyyshommaa 😂
 
Ja lisäys vielä tuohon, että minusta mennään taas vähä toisten ymmärryksen ala-arvioimiseen jos oleteaan että he jotka ovat perehtyneet faktoihin ja tutkimuksiin eivät olisi enää kykeneviä ymmärtään ett myös sattuma on osana. Miksi tämä kahtiajako tapahtuu toistuvasti. Ei kukaan ole niin tyhmä että aaa epiduraali saatta pidentää synnytystä (tää muuten ei vissiin uusiempien tutkimusten valossa pidä paikkaansa, en ole varma) joten sen täytyy olla syypää kaikkien epiduraalien ottaneiden pitkiin synnytyksiin. Hohhoi. Mutta silti minusta nuita huomioita on hyvä jakaa synnyttäjille jotta he tietävät että ahaa, joissakin tapauksissa näin voi käydä. Ehkä munkin synnytyksess asia x johtui asiasta y. Otampa asiasta lisää selvää ja koitanpa ensi synnytyksessä välttää asiaa y jotten päätyisi taas asiaan x 👏
 
Vielä viitaten juuri tähän kappaleeseen mitä aiemmin @Tinkerbell jo lainasi:
Silti synnyttäjällä on kaikki oikeus valita mennä sieltä mistä aita on matalin halutessaan. Ei ole mikään pakko laittaa rahaa synnytyksen valmistautumiseen, on ihan ok pitää synnytystä "pakollisena pahana" ja ottaa kaikki mahdollinen kivunlievitys ja toivoa vaikka sektiota. Mutta sitten pitää hyväksyä se oma toiminta ja sen seuraukset.
Eikö tässä nyt ihan selvästi kuitenkin vedetä yhteen "valita mennä sieltä mistä aita on matalin" ja "ottaa kaikki mahdollinen kivunlievitys"?

Ja myös samoin viimeinen lause "sitten pitää hyväksyä se oma toiminta ja sen seuraukset", vaikuttaa viittaavan siihen, että jos ei ole "laittanut rahaa synnytykseen valmistautumisen" tai on "ottanut kaiken mahdollisen kivunlievityksen", niin silloin synnyttäjän pitäisi hyväksyä, että mahdolliset komplikaatiot ovat suoraan oman toiminnan seurausta.

Näin tämän kirjoituksen on täällä selvästi myös moni muu minun lisäkseni ymmärtänyt. 🤔 Joten tässä voisi olla yksi esimerkki, missä sanat on aseteltu melkoisen huonosti, mikäli et ole näin tulkitsemallani tavalla viestiä tarkoittanut.
 
Mun mielestä se että ihmiset kokee painetta lääkkeettömään synnytykseen tai jopa syyllistämistä lääkkeiden käyttämisestä on ilmiö jonka voi havaita ihan tän keskustelun perusteella eikä siihen tarvi sen kummempaa todistelua. Tästä keskustelusta voi myös helposti päätellä että myös lääkkeettömästi synnyttävät kokee painostamista ja syyllistämistä. Se että onko jonku tarkoitus painostaa tai syyllistää on eri asia eikä sitä voi ihmistä paremmin tuntematta helposti päätellä pelkkien sanojen perusteella. Mun mielestä @Pilkki24 on monessa keskustelussa hyvin analysoinu sitä, että ihmiset viestii eri tavoin ja myös lukee viestit eri tavoin ja senkin voi helposti huomata tästä keskustelusta. 😅 Kirjallinen viestintä yksiselitteisesti on sen verran hankalaa, että siihen on olemassa maisterinohjelma. Sekään ei poista tahallista väärinymmärrystä tai tunnekuohuja. Mun ei nyt oo tarkoitus tällä viestillä syyllistää yhtään ketään, kunhan lörpöttelen ajankuluksi. Edelleen munkin (niinku mielestäni monien muidenkin tässä keskustelussa) mielestä kaikki synnytystavat on sallittuja ja lisäksi kaikkiin synnytyksestä nouseviin tunteisiin on oikeus tarvittaessa saada ihan ammattiapua.
 
Vielä viitaten juuri tähän kappaleeseen mitä aiemmin @Tinkerbell jo lainasi:

Eikö tässä nyt ihan selvästi kuitenkin vedetä yhteen "valita mennä sieltä mistä aita on matalin" ja "ottaa kaikki mahdollinen kivunlievitys"?

Ja myös samoin viimeinen lause "sitten pitää hyväksyä se oma toiminta ja sen seuraukset", vaikuttaa viittaavan siihen, että jos ei ole "laittanut rahaa synnytykseen valmistautumisen" tai on "ottanut kaiken mahdollisen kivunlievityksen", niin silloin synnyttäjän pitäisi hyväksyä, että mahdolliset komplikaatiot ovat suoraan oman toiminnan seurausta.

Näin tämän kirjoituksen on täällä selvästi myös moni muu minun lisäkseni ymmärtänyt. 🤔 Joten tässä voisi olla yksi esimerkki, missä sanat on aseteltu melkoisen huonosti, mikäli et ole näin tulkitsemallani tavalla viestiä tarkoittanut.
Puhun tuossa synnytykseen valmistautumisesta. Yleensä juuri ne jotka aikovat ottaa kaiken tarjottavan lääkkeellisen kivunlievityksen, luottavat että se on hyvä ratkaisu eivätkä välttämättä valmistaudu sitten lainkaan opettelemalla omia kivunlievityskeinoja. Jälkeenpäin he saattavat huomata että se ei ollutkaan hyvä ratkaisu, että eipä ne antanut epiduraalia heti ja kivusta joutui kärsiä silti, mahdollisesti on päädytty makoilemaan pitkäksi aikaa eikä vauva ole päässyt laskeutuun tai vastaavaa. Eli jos ei valmistaudu synnytykseen eikä opettele omia kivunlievityskeinoja voi sillä olla seurauksensa. Kukaan ei voi tietää varmuudella mikä johtuu mistäkin, mutta jos saa huonon synnytyskokemuksen ja samalla tietää että kokemus olisi voinut olla parempi jos olisi valmistaunut, niin sehän on hyvä asia huomata edes jälkikäteen, ainakin jos aikoo vielä lisää lisääntyä! Jos taas on saanut hyvän, ihanan synnytyksen käyttäen koko lääkerepertuaarin niin sehän on hyvä. Minusta tärkeintä on synnyttäjän kokemus.
 
Jos sanoo ääneen että lääkkeiden käyttö synnytyksessä VOI olla yhteydessä myöhempiin komplikaatioihin, niin koetteko tän syyllistävänä? 🙂
 
Onko siis tiedon kertominen syyllistämistä? Koska mulla tulee tosta aivan neutraali keskustelu mieleen. 😄 Näin me ollaan erilaisia! Jos olisin vaikkapa synnyttänyt veteen ja mulla ois tullu komplikaatio ja ystäväni tietäisi kertoa että kyseinen komplikaatio on hieman yleisempää juuri vesisynnytyksissä niin miksi minä siitä SYYLLISTYISIN? Voisin olla että aijaa, mää en tienny, onko sulla kertoa asiasta lisää tai sitten jos tietäisin asian niin voisin vastata että niinhän se on. 🤷‍♀️ Okei nyt epäilen että mulla on joku erilainen aivorakenne kun en vaan tajuu tätä syyllisyyshommaa 😂
Ehkä siinä oli enemmän pointtina se, että näissä äitien keskusteluissa vedetään usein mutkat aika suoriksi 😅 Niinkuin tässäkin keskustelussa on esitetty syy-seuraussuhteet melko hassuun sävyyn. En usko, että sinun aivorakenteessasi on mitään ihmeellistä, vaan olet ihan tavallinen, herkemmät ihmiset vain huomaavat keskustelussa eri sävyjä ja nyansseja, jotka eivät varmasti ole sellaisina tarkoitettu, mutta voidaan sellaisena nähdä.

Ehkä yleisesti etenkin näissä äitiryhmissä tarvitaan paljon vähemmän kärkästä, kärjistettyä tunteen vallassa tehtyä kirjoittelua ja paljon enemmän ymmärrystä, empatiaa, huomioonottamista ja analyyttistä keskustelua ja pohdintaa, jotta saataisiin tätä syyllistämisen kokemusta äitien keskuudessa vähän vähemmälle. Ollaan niin herkkien ja tärkeiden asioiden ytimessä, että se oma sävy ja termistö kannattaa tsekata aina, vaikka itse ei olisi herkkä.
 
Vielä viitaten juuri tähän kappaleeseen mitä aiemmin @Tinkerbell jo lainasi:

Eikö tässä nyt ihan selvästi kuitenkin vedetä yhteen "valita mennä sieltä mistä aita on matalin" ja "ottaa kaikki mahdollinen kivunlievitys"?

Ja myös samoin viimeinen lause "sitten pitää hyväksyä se oma toiminta ja sen seuraukset", vaikuttaa viittaavan siihen, että jos ei ole "laittanut rahaa synnytykseen valmistautumisen" tai on "ottanut kaiken mahdollisen kivunlievityksen", niin silloin synnyttäjän pitäisi hyväksyä, että mahdolliset komplikaatiot ovat suoraan oman toiminnan seurausta.

Näin tämän kirjoituksen on täällä selvästi myös moni muu minun lisäkseni ymmärtänyt. 🤔 Joten tässä voisi olla yksi esimerkki, missä sanat on aseteltu melkoisen huonosti, mikäli et ole näin tulkitsemallani tavalla viestiä tarkoittanut.
Esimerkiksi synnyttäjä joka aikoo ottaa kaikki lääkkeet ja ottaa asioista selvää, eli tutkii etukäteen mitä lääkkeellistä kivunlievitystä voi saada, mitä hyövää missäkin vaiheessa ottaa jne, niin hänkin on valmistautunut osaltaan synnytykseen, eikä ole aivan passiivinen asian suhteen. 😊
 
@Yönkukka kaikki synnytystavat on sallittuja! Mutta ihmettelen tätä, miksei lääkkeettömyydestä saa puhua, miksi siitä nykyään vedetään heti herne nenään tai koetaan, että vastapuoli syyllistää tai painostaa? En tarkoita sinua, vaan yleisesti keskustelukulttuuri tuntuu nykyään olevan tällainen, ettei mistään asiasta saa puhua ääneen, ettei joku vaan pahastu siitä.

Tämän olen huomannut muuallakin. Kaikkien pitäisi vain myötäillä toisten mielipiteitä ja sellainen oikea keskustelukulttuuri on laantunut. Ehkä some on tehnyt tämän. Olen jutellut tästä yhden ystävän kanssa, kun hän on tuskaillut ihan samaa ja aivan eri tilanteessa kuin esim nyt tämä keskustelu. Ennen oli vastapuolen vastuulla se miten asian kuuli, mutta nykyään puhuja joutuu hirveästi varomaan sanojaan, koska kuulijat joskus myös tahallaan väärinymmärtävät asioita 🤔

Minusta on vain hyvä, että asioista voi puhua monelta eri kantilta eikä tarkastella vain yhdestä suunnasta. Kaikilla lääkkeillä on haittapuolensa, mutta niistä on myös hyötyä. Miksi vain ne hyödyt otetaan vastaan, mutta haitoista puhuttaessa pahastutaan. Koska onhan se ihan fakta ja lääkepakkauksista kaikkien luettavissa, ei vain minun oma mielipiteeni. Nykyään netti on kaikkien saatavilla ja sieltä jokainen voi niitä halutessaan tutkia. Lääkäreiltäkin näistä toivoisi kuultavan, mutta he eivät valitettavasti aina kaikkea kerro.

Synnytys on aina onnistunut, kun sekä synnyttäjä että vauva on elossa ja voi hyvin! Eihän sitä voi kukaan ulkopuolinen määritellä vaan se on jokaisen oma henkilökohtainen kokemus. Silti se synnyttäjä itse voi kokea pettymystä, jos asiat eivät ole menneet kuten hän olisi toivonut. Tai sitten voi olla hyvin tyytyväinen, vaikka asiat menikin aivan päinvastoin 🙂
 
Jos sanoo ääneen että lääkkeiden käyttö synnytyksessä VOI olla yhteydessä myöhempiin komplikaatioihin, niin koetteko tän syyllistävänä? 🙂
Riippuu varmasti täysin tilanteesta ja kontekstista, sekä tyylistä miten asian esittää. Minusta ei kuitenkaan tarvitse liikaa pehmitellä mahdollisia seurauksia, mutta myöskin turha pelottelu marginaalisilla seurauksilla on täysin tarpeetonta.
 
@Yönkukka kaikki synnytystavat on sallittuja! Mutta ihmettelen tätä, miksei lääkkeettömyydestä saa puhua, miksi siitä nykyään vedetään heti herne nenään tai koetaan, että vastapuoli syyllistää tai painostaa? En tarkoita sinua, vaan yleisesti keskustelukulttuuri tuntuu nykyään olevan tällainen, ettei mistään asiasta saa puhua ääneen, ettei joku vaan pahastu siitä.

Tämän olen huomannut muuallakin. Kaikkien pitäisi vain myötäillä toisten mielipiteitä ja sellainen oikea keskustelukulttuuri on laantunut. Ehkä some on tehnyt tämän. Olen jutellut tästä yhden ystävän kanssa, kun hän on tuskaillut ihan samaa ja aivan eri tilanteessa kuin esim nyt tämä keskustelu. Ennen oli vastapuolen vastuulla se miten asian kuuli, mutta nykyään puhuja joutuu hirveästi varomaan sanojaan, koska kuulijat joskus myös tahallaan väärinymmärtävät asioita 🤔

Minusta on vain hyvä, että asioista voi puhua monelta eri kantilta eikä tarkastella vain yhdestä suunnasta. Kaikilla lääkkeillä on haittapuolensa, mutta niistä on myös hyötyä. Miksi vain ne hyödyt otetaan vastaan, mutta haitoista puhuttaessa pahastutaan. Koska onhan se ihan fakta ja lääkepakkauksista kaikkien luettavissa, ei vain minun oma mielipiteeni. Nykyään netti on kaikkien saatavilla ja sieltä jokainen voi niitä halutessaan tutkia. Lääkäreiltäkin näistä toivoisi kuultavan, mutta he eivät valitettavasti aina kaikkea kerro.

Synnytys on aina onnistunut, kun sekä synnyttäjä että vauva on elossa ja voi hyvin! Eihän sitä voi kukaan ulkopuolinen määritellä vaan se on jokaisen oma henkilökohtainen kokemus. Silti se synnyttäjä itse voi kokea pettymystä, jos asiat eivät ole menneet kuten hän olisi toivonut. Tai sitten voi olla hyvin tyytyväinen, vaikka asiat menikin aivan päinvastoin 🙂
Mistä tulee semmoinen olo, ettei lääkkeettömyydestä saa puhua? Ainakin minusta tuntuu, että joka paikasta on kannustettu lempeällä tavalla, että kannattaa kokeilla synnytykseen liittyen ensisijaisesti lääkkeettömiä keinoja, mutta edetä tilanteen mukaan tietenkin. Ja itselle ainakin paljon tulee nimenomaan lääkkeetön synnytys- synnytystarinoita somessa, enkä löydä niiden kommenttikentistä ikinä mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin, vastaanotto on aina tosi positiivinen tyylillä onnitteluja ja strong mama kommentteja.
 
Määkin taivun tuolle kannalle, että minusta tässä vaaditaan jopa liian väritöntä keskustelua ettei kukaan missään loukkaantuisi. Se on totta, että tämä on herkkä aihe monelle, on totta että meillä voi hormonitkin herkistää jne. Mut samaan aikaan me ollaan aikuisia ihmisiä, joilla on vastuu omista tunteista.

Jokainen voi asettua hetkeksi kotisynnyttäjän asemaan ja käydä huvikseen keskustelupalstoilla, somessa ja uutissivustoilla lukeen miten heistä puhutaan. Voi sen jälkeen tämä meidän keskustelu olla aika kesyä. 😄
 
Mistä tulee semmoinen olo, ettei lääkkeettömyydestä saa puhua? Ainakin minusta tuntuu, että joka paikasta on kannustettu lempeällä tavalla, että kannattaa kokeilla synnytykseen liittyen ensisijaisesti lääkkeettömiä keinoja, mutta edetä tilanteen mukaan tietenkin. Ja itselle ainakin paljon tulee nimenomaan lääkkeetön synnytys- synnytystarinoita somessa, enkä löydä niiden kommenttikentistä ikinä mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin!

Siis näinhän se pitäisi ollakin! Mutta täälläkin joku mainitsi, että lääkkeettömyyteen kannustaminen tai lääkkeiden haittavaikutuksista puhuminen (saattaa esim hidastaa synnytystä) aiheuttaa pian turhan suuria paineita synnyttäjälle ja ne, jotka näistä puhuvat, syyllistävät muita. Eri asia sitten jos ne omat argumentit esitetään suoraan syyttävään sävyyn, mutta ihmiset tuntuvat olevan nykyään kovin herkkiä kaikelle.
 
Määkin taivun tuolle kannalle, että minusta tässä vaaditaan jopa liian väritöntä keskustelua ettei kukaan missään loukkaantuisi. Se on totta, että tämä on herkkä aihe monelle, on totta että meillä voi hormonitkin herkistää jne. Mut samaan aikaan me ollaan aikuisia ihmisiä, joilla on vastuu omista tunteista.

Jokainen voi asettua hetkeksi kotisynnyttäjän asemaan ja käydä huvikseen keskustelupalstoilla ja uutissivustoilla lukeen miten heistä puhutaan. Voi sen jälkeen tämä meidän keskustelu olla aika kesyä. 😄

Joo, nämä keskustelut on jo aivan next level ja siellä kuulee välillä hirveää syyttelyä 😬 ja nimenomaan niitä kotisynnyttäjiä kohtaan, eikä niitä, jotka synnyttävät sairaalassa.
 
Tuo ei ollut syyllistävä lause😆
Jos sanoo ääneen että lääkkeiden käyttö synnytyksessä VOI olla yhteydessä myöhempiin komplikaatioihin, niin koetteko tän syyllistävänä? 🙂
Mutta tämäkin on muuten hassu ilmiö, "hyvä synnytyskokemus". Koska itselläni, viimeistään 13min lukuunottamatta oli kai ihan hyvä synytyskokemus(noista minuuteista viimeist 6 olin jo unessa,). Tai siis en oikein tiedä, kun ei ole vertailukohtaa. Kipu oli saatanallista, minua pelotti repeäminen, koska vauva oli iso. Mutta tulin jatkuvasti kuulluksi, minulle kerrottiin mitä tapahtuu ja miksi. Mulla oli turvallinen olo. Trauma tapahtui abaout 13min ennen kuin vauva oli ulkona, koska tilanne sai niin nopean käännöksen ja luulin, että jommalta kummalta lähtee henki. Silti se koko kokemus ei ole huono sen trauman takia. Spinning babies manöövereiden takia olin sängyssä paljon, uskon että seisominen olisi ollut kivuttomampaa, mutta näiden liikkeiden avulla vauva yritettiin saada liikkeelle. Ponnistusasennoista kokeiltiin aika monta. Tuolia en halunnut, koska olen kuullut että se voi pahentaa repeämiä, ja pelkäsin sitä, kun ei ollut toimivaa kipulääkitystä.

Itse en koe tuota lausetta syyllistävänä. Mutta joku toinen voi kokea. Samoin kun joku kotona synnyttäjä(vähän off topic), voi kokea syyllistävänä sen, jos sanoo, että kotona synnytys voi olla hengenvaarallista lapselle tai äidille.
 
Siis näinhän se pitäisi ollakin! Mutta täälläkin joku mainitsi, että lääkkeettömyyteen kannustaminen tai lääkkeiden haittavaikutuksista puhuminen (saattaa esim hidastaa synnytystä) aiheuttaa pian turhan suuria paineita synnyttäjälle ja ne, jotka näistä puhuvat, syyllistävät muita. Eri asia sitten jos tietysti ne omat argumentit esitetään suoraan syyttävään sävyyn, mutta ihmiset tuntuvat olevan nykyään kovin herkkiä kaikelle.
Mä ainakin omasta puolesta esitin esimerkin, miten saman viestin voi sanoa niin, ettei tule syyllistäneeksi muita. Keskustelutaitoja kannattaa kyllä kaikkien opetella. Siitä olen myös samaa mieltä, että ihan kaikkea ei voi ottaa henkilökohtaisesti ja loukkaantua. Eli minusta pitää tulla molemmista päistä vastaan, eikä niin, että kaikki silotellaan täysin värittömäksi. Pakkohan omista kokemuksista mielipiteistä on pystyä keskustelemaan.
 
Tämä on täysin totta! Aihe on juurikin sellainen, että siinä herkästi tulee kärkkäitä mielipiteitä puolelta jos toiselta.
 
Onko siis tiedon kertominen syyllistämistä? Koska mulla tulee tosta aivan neutraali keskustelu mieleen. 😄 Näin me ollaan erilaisia! Jos olisin vaikkapa synnyttänyt veteen ja mulla ois tullu komplikaatio ja ystäväni tietäisi kertoa että kyseinen komplikaatio on hieman yleisempää juuri vesisynnytyksissä niin miksi minä siitä SYYLLISTYISIN? Voisin olla että aijaa, mää en tienny, onko sulla kertoa asiasta lisää tai sitten jos tietäisin asian niin voisin vastata että niinhän se on. 🤷‍♀️ Okei nyt epäilen että mulla on joku erilainen aivorakenne kun en vaan tajuu tätä syyllisyyshommaa 😂
Menetkö sydänkohtauksen saaneelle puhumaan huonoista elintavoista ja ruokavaliosta? Vielä tähän tyyliin "on valittu mennä sieltä mistä aita on matalin eikä ole pistetty tikkua ristiin oman valtimoterveyden puolesta, niin sitten pitää vaan hyväksyä kun riskit realisoituvat eikä ottaa itseensä siitä kun joku toinen on elänyt terveellisesti". Minusta tuo on aika syyllistävää varsinkaan jos ei ihmistä tunne.

Voi toki olla vain minun omaa vajavaisuuttani, mutta minun korviin tikkujen ristiminen ja matalat aidat ovat aika negatiivissävytteisiä ilmaisuja.

Muutenkin tutkimukset usein kuvaavat suurta ihmisjoukkoa (joka on tai ei ole valittu tarkoituksenmukaisesti) ja siinä esiintyviä todennäköisyyksiä, niitä ei voi yleistää yksilöön. Asiantuntijaksi ei tulla lukemalla isoa kasaa tutkimuksia ja toistamalla niitä faktoina. Asiantuntijoilta onkin usein vaikeaa saada suoraa vastausta siihen mikä voi johtua mistäkin, koska oikeaa vastausta ei ole. "Voi johtua vauvan asennosta, puudutteesta tai jostain, jota me ei tiedetä. Joskus käy vaan huono tuuri vaikka tekisi kaiken oikein."
 
Niin, ei näitä nyt mennä mihin kohti sattuu laukomaan. Mutta esimerkiksi tässä keskustelusta on minusta aivan loogista puhua tutkimuksista ja nostaa niitä esille kun aiheeseen liittyy vahvasti. Miksi lääkkeettömyydestä puhutaan paljon, no koska nykytutkimukset tukee sitä näkemystä että synnyttäjien kannattaa tulla tietoiseksi aiheesta. 🤷‍♀️
 
Takaisin
Top